UFC 262: Oliveira vs. Chandler (La 15.5.2021 Toyota Center, Houston, Texas)

Minusta periaatteessa riittää se, että toinen ottelun osapuolista on "titteliottelun arvoinen", mitä se sitten kellekin tarkoittaa.

Jos tämä paremmin ansioitunut voittaa, hän on uskottava mestari ja voi seuraavaksi puolustaa titteliä jotain muuta vastaan. Jos vähemmän ansioitunut voittaa, niin hän on sillä voitolla osoittanut olevansa uskottava mestari.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
ADCC miinus guardiinvedosta tulee vain pisteellisellä ajalla. Tai vaihtoehtosesti finaalissa heti. Tuonkin toki voi kiertää shoottaamalla jalkoihin ja vetämällä siitä tai esimerkiksi jäämällä tarkoituksella alle sprawlissa ja palauttamalla guardin. Itse ottanut monta ADCC matsia ja koskaan en oo miinusta vedosta saanut.

Ei Simolalla tuolloin vielä ollut oikeen mitään saavutuksia, tais keskittyä amatöörivapariin.
Joo, kuten sanoin en muista tarkalleen Simolan saavutuksia tuolta ajalta. Veikkaan silti, että ihan hirveän helpolla sieltä Makwanin alta ilman pukua ei samankokoiset ukot (Suomen tasolla) sitä sweeppaile tai subita, mutta tämä on mutuilua, kun meillä ei mitään tuoretta näyttöä ole suuntaan eikä toiseen. Sprawlissa kravattiin alle jäämisessä (kuten varmasti tiedät) voi olla painijan kanssa omat riskinsä kovemmallakin jujimiehellä myös.
Tuo shootista guardiin veto oli muistaakseni ainakin joskus aika tulkinnanvarainen ja siten riskialtis, että miten tuomari sen tulkitsee. Tosin omista lukkoväännöistä on jo niin paljon aikaa, etten ala ottamaan hirveästi kantaa siihen, miten asiat nyt on sen suhteen.
 
Itse olen sitä mieltä, että kun Poirieria ei vyö juuri nyt kiinnostanut, niin tuolla ei ole parempaa kaksikkoa tittelistä ottelemaan kuin Chandler ja Oliveira, joilla on molemmilla todella vakuuttavat voitot alla.
Joo, olen itsekin samaa mielta. Gaethje olisi ollut kiva nahda matsissa. Ehkapa han aktivoituu sitten Oliveira vs. Chandler voittajaa vastaan, lienee loogisin vaihtoehto.
 
Joo, olen itsekin samaa mielta. Gaethje olisi ollut kiva nahda matsissa. Ehkapa han aktivoituu sitten Oliveira vs. Chandler voittajaa vastaan, lienee loogisin vaihtoehto.

Loogisinta olisi, jos Poirier kävisi hakemassa vyön itselleen (tulevan) Conor-voiton jälkeen.

Jos Conor voittaa, niin Gaethjea vastaan karsintamatsi title shotiin.

Jotenkin itsellä karvastelee tuo tappio alla tittelimatsiin tulo.
 
Joo, olen itsekin samaa mielta. Gaethje olisi ollut kiva nahda matsissa. Ehkapa han aktivoituu sitten Oliveira vs. Chandler voittajaa vastaan, lienee loogisin vaihtoehto.
No ei liene. Gaethje vedettiin kölin ali. Gaethje-Chandler piti olla jo done deal kunnes Gaethje näki instasta, että Oliveira keuli loppumetreillä ohi. Silloin jo sanoin, että nyt jäi tyhjä arpa käteen, koska seuraavaksi vyöstä ottelee Poirier. Gaethje voi ottaa haasteen vastaan jostain top10 mutta odottamalla 2022 alkuvuoteen pääsee varmaan ottelemaan vyöstä. Ilman tune up matseja.
 
En tiedä Chandlerin liksaa, mutta UFC on kyl yleensä tykänny laittaa nää isot signaukset suoraan koviin matseihin ja yleensä noilla on todella hyvä diili, joten ihan ymmärrettävää, että UFC haluaa omansa takasin
 
Vain yksi missas painot, mainin ekan matsin Bontorin. Olisi saanut tunnin lisää aikaa tiputella, mutta jätti väliin.
Dariushin piti kokeilla punnitusta uusiksi, ja lopulta nakkena sai 156.

Main Card

Charles Oliveira (155) vs. Michael Chandler (155)
Tony Ferguson (156) vs. Beneil Dariush (156)
Katlyn Chookagian (126) vs. Viviane Araujo (126)
Shane Burgos (146) vs. Edson Barboza (146)
Matt Schnell (136) vs. Rogerio Bontorin (137)*

Preliminary Card

Ronaldo Souza (186) vs. Andre Muniz (186)
Lando Vannata (146) vs. Mike Grundy (146)
Andrea Lee (126) vs. Antonina Shevchenko (125)
Jordan Wright (185) vs. Jamie Pickett (186)

Early Preliminary Card

Gina Mazany (126) vs. Priscila Cachoeira (126)
Kevin Aguilar (145) vs. Tucker Lutz (146)
Christos Giagos (156) vs. Sean Soriano (156)


View: https://youtu.be/EEneWc7aS7o



View: https://youtu.be/DgPyjNYxlU8
 
Mun mielestä hyvä että UFC laitto fressit miehet mestaruusmatsiin, ei tule mestaria "Khabibin varjossa".
Poirier anto kovimman vastuksen Khabibille ja on voittanut Gaethjen jo aiemmin, että Poirierille vaan sitten seuraava shotti. Tietty jos Conor vetää lättyyn, niin sittenhän Dana pissii hunajaa ja mestaruusmatsi Conorille tottakai.
 
Joo, olen itsekin samaa mielta. Gaethje olisi ollut kiva nahda matsissa. Ehkapa han aktivoituu sitten Oliveira vs. Chandler voittajaa vastaan, lienee loogisin vaihtoehto.
Kuten Ylilyönnissä sanottiin: UFC katsoo myös sitä uskottavuutta että kumpikaan näistä ottelijoista ei ole hävinnyt vyön vapauttaneelle Khabibille.
 
Mun mielestä hyvä match up tämä Oliveira vs Chandler. Oliveira kuuluu sinne ehdottomasti ja jos Dustinille tarjottiin tilaisuutta otella joko vyöstä tai Conoria vastaan uudelleen, valitsi Conorin joten Chandler on mun mielestä hyvä vaihtoehto toiseksi ottelijaksi, ei siellä nyt ketään muutakaan taida olla ja hieno lopetus voitto kovasta Hookerista. Sehän meneekin sit mielenkiintoseksi jos Chandler voittaa mestaruuden ja Bellatorissa on mestari kuka tyrmäsi hänet ekassa erässä :unsure:
 
Toi light weight sarjan top 10 on kyllä niin täynnä kovia ukkoja ja top 10 ulkopuolella sitten viel Makhachev, Gillespie ja Kevin Lee. Oikeastaan aika sama kuka sitä vyötä pitää, kun kovin montaa vyön puolustusta tuskin kukaan saa tuossa sarjassa. Vai haluaako joku veikata ottelijaa, joka puolustaa vyötä ihan vaikka pari kertaa tuossa sarjassa? :oujee:
 
Toi light weight sarjan top 10 on kyllä niin täynnä kovia ukkoja ja top 10 ulkopuolella sitten viel Makhachev, Gillespie ja Kevin Lee. Oikeastaan aika sama kuka sitä vyötä pitää, kun kovin montaa vyön puolustusta tuskin kukaan saa tuossa sarjassa. Vai haluaako joku veikata ottelijaa, joka puolustaa vyötä ihan vaikka pari kertaa tuossa sarjassa? :oujee:
In Makhachev we trust. Toivottavasti Dana vetää kunnon herneet tosta top10 Makhachev duckista ja pistää tän seuraavan matsin jälkeen jonku väkisin Makhachevin kanssa häkkiin. Ei haittaa vaikka haistattas kaikille paskat ja pistäis suoraan koko top10 yli ottelemaan vyöstä. Vaikka ihan vaan varalle johonkin eventtiin vetämään painot. Herättäis ehkä vähän muitakin.
 
UFC Embeddien perusteella tuo Oliveira vaikuttaa melko pidettävältä persoonalta, itselleni oli vielä toistaiseksi melko tuntematon nimi mutta tuli katsottua noita sen matseja useampikin niin teknisesti melko taitavan oloinen kaveri. Tulee varmaan melkoisen hyvä ottelu.
Piti laittaa betsi Shevchenko, Burgos Ja sitten Oliveira submission voitto, kympin kertoimella.
 
Viimeksi muokattu:
Lieneeköhän koskaan UFC:n historiassa ollut divaria jossa on näin monta mestaruustason kandidaattia samanaikaisesti? 155 paunassa top-10 porukasta puolet on sellaisia ottelijoita, jolle voisi etenkin jossain toisessa divarissa näillä näytöillä buukata vyömatsia jo seuraavaan otteluun, eikä tarvitse laskea edes mukaan sellaisia joiden tähti on jo laskemaan päin. Hyvä tilanne periaatteessa faneille ja organisaatiolle, mutta riskialtis ottelijoille. Nyt vaan olisi hyvä saada sen verran porkkanaa ottelijoillekin, että ottavat rohkeasti muitakin kuin mestaruusmatseja vastaan. Tällainen tungos huipulla voi hyvin kääntyä myös sellaiseksi, jossa kärkiottelijat jäävät odottamaan tilaisuuttaan eivätkä riskeeraa mahdollista tittelisaumaa tappion pelossa.

Betsauksen näkökulmasta tämä kortti on yläpäässä kyllä ihan hullua kolikon heittämistä. Todella vaikea ennakoida että mikä on kenenkin taso nyt vastustajaan verrattuna. Osuuko Chandler niin kovaa ja hyvin, että Oliveira putoaa? Onko jommalla kummalla oikeasti joku etu painissa? Pettääkö Chandlerin kunto ennen Oliveiraa jos matsi venyy ja mikä on ylipäänsä edes miesten tasoero pystyottelussa? Entä onko Dariush sen verran kova painija että voisi käytännössä tehdä saman kuin Oliveira Fergusonille viimeksi, vai lyövätkö äijät vaan ristiin ja katsovat kumman pelti kestää? Onko Ferguson taantunut tai Dariush kehittynyt, ja miten Fergusonin otteissa näkyy se ettei hän vedä enää omia leirejään? Höyhensarjan matsikin on kiinnostava, onko Burgos sen tyylinen vastustaja joka saa Barbozan heikkoudet esiin vai onko asia itse asiassa toisin päin?

Itse en osaa oikein sanoa ainakaan ylläoleviin juuri mitään mikä ei mene lähes puhtaasti arvailun puolelle.

Edit. Ensimmäiseen kysymykseen jos joku alkaa saivarrella jostain UFC 1:stä, niin Luke Thomasin kuolemattomin sanoin "you can go pound sand".
 
Kunnes Poirier pöllyttää mestarin. Sitten ollaan taas samassa pisteessä.
Ei se mene välttämättä noin. Ja kuten ei ottelijankaan, ei seuraajien tulisi katsoa enempää eteenpäin kuin seuraavaan otteluun. Mitä jos Conor voittaakin... Poirierista tykkään mutta hänellä ei ole mitään sellaista yksittäistä voima-aluetta kuin molemmilla nyt mestaruudesta ottelevilla on. Mielenkiinnolla seuraan ensiaamun kamppailua.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom