UFC 232: Jones vs Gustafsson 2 (La 29.12.2018 Las Vegas)

Äänestekää voittajat!

  • Total voters
    141
  • Poll closed .
Miten se on mahdollista, että nämä tällekin thyanin postaukselle Liken antaneet Veke ja muut, aina samat tyypit, jotka kitisee muiden tuottamasta sisällöstä ja muiden sisällönlukutaidosta, eivät osaa itse lukea sisältöä. Thyanille osoitetusta Likestä päättelen, että alkuperäinen juttuni olisi ollut Veken mielestä hyvä, jos hän ymmärtäisi lukemaansa. Jutut menevät ohi oikealta ja vasemmalta, mutta aina kuitenkin löytyy mielipide kuinka paska se oli. Pistää miettimään, meneekö täällä kirjoittelu hukkaan, kuin antaisi helmiä sioille. Minkälaisella tasolla keskimääräisen MMA-seuraajan henkinen kapasiteetti liikkuu kun ainakin luetun ymmärtämisessä tuntuu olevan ongelmia. Samojen niiskuttajien oma sisällöntuotto puolestaan rajoittuu itkemiseen muiden sisällöntuotosta.
Sinä tikkuukko olet ainut, joka täällä on koko ajan muille kitisemässä. Sulle on jo modet asiasta huomauttanut, joten jatka vaan.
Tiedän että oman suosikin häviäminen ottaa koville, varsinkin kun odotit kohtaamista 5v.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Itse ajattelin, että ne Jonesin alapotkut satuttivat Gussea sen verran, että liike alkoi vähän hyytymään. Varmasti edesauttoi alasvientiäkin. Hieno matsi Jonesilta. Roganin haastattelussa Jones sanoi jotenkin, että ensimmäisessä matsissa oli vaikeuksia etäisyyden kanssa, mutta tähän matsiin oli kotiläksyt tehtynä. Olen valmis uskomaan, että ensimmäinen tasainen matsi ei ollut tuuria tai erityisen huonoa valmistautumista. Gusse vain oli hankala vastustaja. Ero kuitenkin on kyvyssä ottaa oppia ja omaksua uusia asioita. Gusse oli valitettavasti ihan vastaantulija tässä matsissa.
Jonesin polvet vartaloon satutti myös selvästi, mikä varmasti vaikutti kun joutui selälleen.
 
Harvinaisen osuva stillkuva tai mikskä tuota videon preview-kuvaa sanotaankaan. :LOL: Ottelukortista kattelin jälkeenpäin mainin, co-mainin ja molempien Hallien lopetukset. Ilmeisesti tosin koko kortti oli kokonaisuudessaan hyvä eli ehkä voisi katsoa muitakin matseja kokonaan. Toivottavasti DC - Jones 3 tapahtuu hewarissa, vaikka Jones tuntuu valkkailevan tarkasti milloin ja ketä vastaan nousee hewariin ja DC haluaa nimenomaan revanssin LHW:ssä.

Unpopular opinion: harmi, että Nunes voitti, sillä näistä kahdesta Nunesin persoona ja brassiaksentti on jotenkin rasittavampi :david: Lisäksi Uriah Hallilla koskettava post-fight haastis.
 
Maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta.

Kaikki on taas jo sanottu, mutta ehkä pari sanaa raavin itsekin kasaan matsista. Ei oikein tuntunut siltä että Gussen kone olisi lähtenyt käyntiin missään vaiheessa. Muutenkin ottelu näytti aika heikkotasoiselta. Syitä on varmaan parikin, takaraivossa on tietenkin edellinen kohtaaminen, jossa sitten vikat erät ratkesi Jonesin eduksi, joten aivan varmasti pohdittiin aika kepeää alkua ja viimeisissä erissä sitten lisää hanaa. Silti Gusse näytti aika yksipuoliselta, aivan varmasti myös Jonesin kehittynyt etäisyydenhallinta teki Gussesta aseettoman. Lisäksi vielä se yksi potku hajotti Gusselta jotain, mutta sehän ei ole Gussen huonoutta, vaan Jonesin hyvyyttä. Gusse puolusti hyvin Jonesin ensimmäisiä alasvientiyrityksiä ja siinä vaiheessa JudoChop!n toimituksessa uskoimmekin, että tuo voi olla matsin ydin. Mikäli Jones ei saa Gussea mattoon, se voi turhauttaa ja olla merkittävässä osassa matsin kulun kannalta. Mutta sitten sieltä tuli se yksi alasvienti ja siinä oikopäätä JudoChop! -parini Elmer totesi, että tuolta alta ei Gusse enää nouse, Jones on niin katala matossa. Ja niinhän se olikin. Pari lyöntiä ehkä takaraivoon, mutta myös kovia osumia ja Gusse ei edes yrittänyt kääntää itseään mountiin josta olisi voinut saada uuden mahdollisuuden paeta alta, vaan kipristyi kilppariin ja murkinoi osumia. Helpohko ilta Jonesille. Ja täytyy se todeta, vaikka olihan se melkein tiedossa, Jones on vaan paras, roinasi tai ei. Toki roinaus voi vaikuttaa rutkasti reeniin ja palautumiseen, varsinkin kun elämäntyyli on mitä on, mutta silti Jones on aika omalla levelillään tuossa painoluokassa. GOATista voidaan puhua satavarmasti, jos uskaltaa nousta hevariin ja nujakoi siellä DC:n kolmannen kerran kehnoksi. DC:tä ei varmasti LHW:ssä nähdä, liian suuret riskit.

Täysin naurettavaa on kuitenkin tuomita Gusse jonkinlaiseksi säkiksi jonka pitäisi eläköityä, kuten joku tuolla sanoi, niin aika monen huipulla edelleen ottelevan olisi saman logiikan mukaan pitänyt eläköityä jo aikaa sitten. Yleensä nämä huutelijat ovatkin niitä Gusse/Mabones -vihaajia, jotka haluavat kohentaa omaa agendaansa tai vihaansa mölyämällä tuollaisia järjettömyyksiä. Ihan samaan kategoriaan menevät ne, jotka selittävät että Gusse oli täysin vastaantulija tässä matsissa. Ensimmäinen erä meni meidän kirjoissa Jonesille, mutta kakkonen niukasti Gusselle. Ihan hyvin hän oli boksailullaan ja alasvientipuolustuksillaan mukana matsissa. Mutta Gussen heikkous on se mattopeli, ainakin ihan kärkiosaajia vastaan. Siellä ei ollut enää kahta sanaa. Pitäisi katsella miesten eka kohtaaminen uudestaan ja katella menikö mattopeli yhtä kehnosti mitä tässä viimeisessä, mutta epäilen.

No, nyt vaan toivotaan porukalla että Jones jotenkin ei ryssi asioita, jotta nähdään lisää näitä roisto vs. sankari -matseja. Onhan siinä toki aina tunnetta enemmän pelissä kun Jonesin sikailuihin kyllästyneet haluaa nähdä miehen entistä palavammin häviävän ja toisaalta kyllä voittamattoman miehen matseissa on aina astetta enemmän taikaa. Ehkä joku Anthony Smith Jonesille tähän väliin ja sitten pohditaan, saisiko Jonesia ja DC:tä vielä kerran samaan häkkiin. Epäilen suuresti.
 
Viimeksi muokattu:
Niiin juu ja hei naiset!

Olipa hurjaa. Syborke vähän aliarvioi Nunesia ja lähti aika soitellen sotaan, mutta sieltähän tuli sellaista ilotulitusta, ettei tosikaan. Tämä on sellainen matsi, josta olisi rematch ihan paikallaan, Cyborg lähtisi varmaan aivan eri taktiikalla liikkeelle. Harvoin suosin instant rematcheja, mutta tämän katsoisin mieluusti.
 
No niin nyt Gussen kyttaama ottelu on ohi ja Jonesille pitaa alkaa etsimaan uutta vastustajaa. Anthony Smith lienee loogisin vastustaja ellei DC:ta saada kehaan. Gussen pitaisi minun mielesta olla aktiivisempi, on naurettavaa jos han edelleen pysyy ykksorankattuna taman matsin jalkeen. Seuraava vastustaja voisi olla Oezdemir tai Santos joka on otteli vaatimattomat 5 kertaa vuonna 2018, eli saman verran kun Gusse viimeisen neljan vuoden aikana jonka aikana Gusselle "saavutti" 2-3 rekordin. Gusse voi toki nousta karkikahinoihin viela mutta tyylia pitaa monipuolistaa, oli sen verran heikko esitys Jonesia vastaan 5 vuoden hypen jalkeen.
 
No tuo on hieman sellaista älyllistä epärehellisyyttä kummeksua sitä miksi Gusse pääsi haastamaan Jonesia. Kyllä sinäkin fiksuna miehenä tiedät, että tämä rematch oli täysin oikeutettu ja juuri paikallaan. Jones oli vaan mennyt eteenpäin ja Gusse mattopelinsä osalta ei. Sitä faktaa ei poista mikään tai kukaan, että Jones oli aivan helisemässä ensimmäisessä matsissa ja näytti ekaa kertaa siltä, että tappio tulee. Se on edelleen temppu johon kukaan muu ei ole kyennyt, edes DC.

Mutta siinä olet ihan oikeassa, että nythän Gussella ei ole mitään asiaa pitkään aikaan Jonesia vastaan mestaruusotteluun, nyt pitää oikeutetusti antaa siellä tilaa muille. Anthony Smith, Blachowichtsz tai jopa Thiago Santos voisi olla joko oitis tai voiton päässä tittelimatsista. En tosiaan ihmettelisi jos Gusse siirtyisi hevariin, mikäli Jones ei siirry. Tai sitten se perustaa baarin Slussenille ja eläköityy, vaikkei olisi edes tarvis. Mutta jos vain mestaruus on se, millä on väliä, niin vähän on köyhät oltavat melkein kaikilla tossa sarjassa. Mikäli Jones jotenkin nyt saisi elämänsä hallintaan. Ja se on Herramme taivaan isän räpylässä se.
 
No tuo on hieman sellaista älyllistä epärehellisyyttä kummeksua sitä miksi Gusse pääsi haastamaan Jonesia.

See riippuu UFCssa ihan parstakertoimesta. Gusse paasi tittelimatsiin 1.5 vuoden tauon jalkeen Teixeira voitolla. Samalla Woodleylta ollaan ottamassa vyota pois ellei ottele parin kuukauden paasta vaikka vasta matsasi syyskuussa. Sellaista reilukerhomeinikia. Toki Gussen tittelimatsia voi pitaa oikeutettuna, mutta jos Gusse olisi 1.5 vuoden taukonsa aikana olisi otellut jotain vastaan ja havinnyt, niin tittelimatsi olisi haihtunut pieruna saharaan. Siina suhteessa riskien valttaminen ja matseista kieltaytyminen oli hyva strategia jonka UFC salli. Tasta on jauhettu sen verran jo etta mulle riittaa. Osa taalla on mun kanssa eri mielta, osa samaa mielta. Olisi silti hyva ettei taalla alennuttaisi toisten alykkyyden solvaamiseen jos joku on eri mielta vaan keskusteltaisiin asiallisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän se ole jones vs. dc seuraavaksi. Paras mahdollisuus koskaan cormierilla nyt, kun jones on sekä usada, että vada testauksen alla seuraavat 3kk. Dana jo sanoi, että se on the match to make.

View: https://twitter.com/aaronbronsteter/status/1079275204046536708

Jon Jones: Daniel Cormier needs to admit he was never UFC light heavyweight champ or ‘shut me up’
https://www.mmafighting.com/2018/12...ver-ufc-light-heavyweight-champ-or-shut-me-up

Mulla on semmonen fiilis, että jones pelasi opossumia gussea vastaan. Pysyi potkuetäisyydellä ja haki niitä alasvientejä. Jos vastustaja olis ollut parempi niin olis varmaan ollut useempi pykälä lisäkaasua jonesilla tankissa.

edit. Ei kyllä kiinnosta yhtään tuo jones vs. cormier 3. Johan se on 2 kertaa nähty ja koko ottelua edeltävä aika tulee olemaan järjetöntä trollausta. Toisinaan jees, mutta koko ajan tuollainen vihanpito niin alkaa ottaan kupoliin ja raskasta seurata sekä ottelijoiden osalta että keskustelupalstoilla. Ennemmin toivos, että cormier retuuttas hevareita ja jäis sinne eläkkeelle sitten.
 
See riippuu UFCssa ihan parstakertoimesta. Gusse paasi tittelimatsiin 1.5 vuoden tauon jalkeen Teixeira voitolla. Samalla Woodleylta ollaan ottamassa vyota pois ellei ottele parin kuukauden paasta vaikka vasta matsasi syyskuussa. Sellaista reilukerhomeinikia.

Kenen sinusta olisi pitänyt otella tittelistä Jonesin kanssa? Eihän Woodley ole samassa sarjassa, joten ei kai hänen tilanteensa liity asiaan mitenkään?
 
Itsenäni ei kiinnosta nähdä nähdä Jones - DC 3 kevyessä raskaassa. Jos Jones ei halua nousta raskaaseen haastamaan niin antaisivat jo olla.

Uusia miehiä molemmille vastaan. Jones - DC 3 pohjustus olisi niin raskasta paskaa kuunnella ettei mitään rajaa.
 
Eiköhän se ole jones vs. dc seuraavaksi. Paras mahdollisuus koskaan cormierilla nyt, kun jones on sekä usada, että vada testauksen alla seuraavat 3kk. Dana jo sanoi, että se on the match to make.

View: https://twitter.com/aaronbronsteter/status/1079275204046536708

https://www.mmafighting.com/2018/12...ver-ufc-light-heavyweight-champ-or-shut-me-up

Mulla on semmonen fiilis, että jones pelasi opossumia gussea vastaan. Pysyi potkuetäisyydellä ja haki niitä alasvientejä. Jos vastustaja olis ollut parempi niin olis varmaan ollut useempi pykälä lisäkaasua jonesilla tankissa.

edit. Ei kyllä kiinnosta yhtään tuo jones vs. cormier 3. Johan se on 2 kertaa nähty ja koko ottelua edeltävä aika tulee olemaan järjetöntä trollausta. Toisinaan jees, mutta koko ajan tuollainen vihanpito niin alkaa ottaan kupoliin ja raskasta seurata sekä ottelijoiden osalta että keskustelupalstoilla. Ennemmin toivos, että cormier retuuttas hevareita ja jäis sinne eläkkeelle sitten.

Mielestäni DC oli niskan päällä viimeisessä kohtaamisessa, kunnes tuli tyrmätyksi. Siksi mielelläni katsoisin rematchin.
 
Jos ottavat kolmannen kerran yhteen, niin ottakoot raskaassa sitten. Haluaisin että Gustafssonkin siirtyisi raskaaseen. Jonesille varsinkaan ei ole enää mitään haastetta light heavyweightissä. Raskaassa saattaisi ollakkin..?
 
Uusia miehiä molemmille vastaan. Jones - DC 3 pohjustus olisi niin raskasta paskaa kuunnella ettei mitään rajaa.

Vahan ihmetyttaa missa se DC vs. Lesnar matsin julkistus viipyy. Alunperinhan sita suunniteltiin tammikuuksi. Miksei sita olla buukattu jos DC on sanonut ettei suostu matsaamaan Jonesia vastaan LHW:ssa ja Jones sanonut ettei suostu matsaamaan hevareissa. Lesnar on nyt pitanyt pitkan douppitauon, luulisi ettei "turhaan" tekisi tuollaista jos nimet ei ole jo paperissa.
 
Ymmärtäisin nuo UFC:n kommentaattoreiden hehkutukset Jones vs. Cormier 3:sta, jos ne olisi olleet edes tiukkoja matseja mutta Jones voitti selvästi molemmat.

:zzzz:

Tarinat myy ja tarinoita halutaan seurata. Itse otteluhan on kuitenkin varsin lyhyt ja usein myös massakuluttajien silmään tylsä. Usein huomaan itsekin nauttivani huomattavasti enemmän tarinasta kuin itse ottelusta.
 
See riippuu UFCssa ihan parstakertoimesta. Gusse paasi tittelimatsiin 1.5 vuoden tauon jalkeen Teixeira voitolla. Samalla Woodleylta ollaan ottamassa vyota pois ellei ottele parin kuukauden paasta vaikka vasta matsasi syyskuussa. Sellaista reilukerhomeinikia. Toki Gussen tittelimatsia voi pitaa oikeutettuna, mutta jos Gusse olisi 1.5 vuoden taukonsa aikana olisi otellut jotain vastaan ja havinnyt, niin tittelimatsi olisi haihtunut pieruna saharaan. Siina suhteessa riskien valttaminen ja matseista kieltaytyminen oli hyva strategia jonka UFC salli. Tasta on jauhettu sen verran jo etta mulle riittaa. Osa taalla on mun kanssa eri mielta, osa samaa mielta. Olisi silti hyva ettei taalla alennuttaisi toisten alykkyyden solvaamiseen jos joku on eri mielta vaan keskusteltaisiin asiallisesti.

Hyvä puhua tässä Woodleystä kun ottaa huomioon miten Woodley hoiti asiansa.
Alexander Gustafson tyrmäsi Glover Texeiran jonka jälkeen odotti vyö matsia 581 päivää otttelematta, kunnes sen vihdoin sai Jon Jonesia vastaan.
Tyron Woodley otti split voiton Kelvin Gastelumista jonka jälkeen odotti vyö matsia 546 päivää ottelematta, kunnes sen vihdoin sai Robbie Lawleria vastaan.

muitakin on esim
Vitor Belfort tyrmäsi Rich Franklinin, jonka jälkeen oli henkilökohtaisia ongelmia eikä otellut ollenkaan. 505 päivää myöhemmin sai suoraan tittelimatsin Anderson Silvaa vastaan.
 
See riippuu UFCssa ihan parstakertoimesta. Gusse paasi tittelimatsiin 1.5 vuoden tauon jalkeen Teixeira voitolla.

Ei kai kukaan kelaa niin oikeasti, että Gusse pääsi tähän matsiin Teixeira voitolla, vaan tiukoilla täyden ajan otteluilla Cormieria ja Jonesia vastaan ja Jones itsekin sanonut että tuo oli hänen uransa kovin matsi.
Anthony Smith ei ole kaiketi Jonesin perään huudellut ja vääntö Volkanin kanssa oli aika tiukka, Volkanin DC nitisti jo helposti, Rumble ei ole kuvioissa enää, Thiago Santosilla tämän vuoden alusta KO tappio ekassa erässä Branchille...
Reyes ei vielä tuota matsia ole halunnut vaan haluaa nousta rauhassa rankingeja.
Ei tässä oikein muuta järkevää vaihtoehtoa ollut, best bet oli heittää Gusse Jonesia vastaan...
 
Back
Ylös Bottom