UFC 232: Jones vs Gustafsson 2 (La 29.12.2018 Las Vegas)

Äänestekää voittajat!

  • Total voters
    141
  • Poll closed .
Tai sitten rangaistaisiin käytöstä johdonmukaisesti, niin tuo käyt loppuisi. Esim. ei olympialaisissa ongelma ole sillä tasolla, että joudutaan perumaan lajeja, kun puolet käryää.

Oon tästä 100% samaa mielltä. Kun säännöt on asetettu niiden pitäisi olla kaikille samat. Jos ei ole todisteita näyttää syyttömyydestä käryn jälkeen niin sit mennään sääntökirjan mukaan eikä aleta fiilisteleen, että hyvä mies se on, päästetään vapaaksi.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jonesin toistuvaan tunarointiin on jo sentään ehtinyt tottua. Yllättävää on ollut se, miten hatarasti ja muita urheilijoita kohtaan epäreilusti UFC:n tähänastiset toimenpiteet Jonesin ja matsin pelastamiseksi on perusteltu. Eihän voi olla niin, että 60-luvulta asti käytetystä Turinabolista on juuri paljastunut doping-testauksen kannalta uusia ja aiemmat käsitykset kumoavia piirteitä? Jos aine morjestelee testituloksissa vuosien jälkeenkin, niin kai tähän oltaisiin ammattimaisesti valmistauduttu ja tuotu seikka esiin jo tämän sankarin edellistä käryä puitaessa. Kieltämättä mielenkiintoista nähdä, kuinka Novitzky ja Rogan näitä tapahtumia UFC:n lukuun torstaina selittävät.
 
Jonesin toistuvaan turinanointiin on jo sentään ehtinyt tottua. Yllättävää on ollut se, miten hatarasti ja muita urheilijoita kohtaan epäreilusti UFC:n tähänastiset toimenpiteet Jonesin ja matsin pelastamiseksi on perusteltu. Eihän voi olla niin, että 60-luvulta asti käytetystä Turinabolista on juuri paljastunut doping-testauksen kannalta uusia ja aiemmat käsitykset kumoavia piirteitä? Jos aine morjestelee testituloksissa vuosien jälkeenkin, niin kai tähän oltaisiin ammattimaisesti valmistauduttu ja tuotu seikka esiin jo tämän sankarin edellistä käryä puitaessa. Kieltämättä mielenkiintoista nähdä, kuinka Novitzky ja Rogan näitä tapahtumia UFC:n lukuun torstaina selittävät.

Fix'd :david:
 
Onko porukka laittanut minkälaisia bettejä kyseiseltä kortilta? Itse ajattelin laittaa Jonesin lopetukselle isomman summan ja sitten jotain pienempiä kattamaan häviöt jos viekin pisteillä. Jos Gusse nyt sattuukin viemään, niin ei sekään loppujen lopuksi vituta.

Katsoin läpi molempien kaikki matsit tuon ensimmäisen Jones vs Gustafssonin jälkeen ja en vaan voi veikata Gussea voittamaan. Jones on selvästi parantanut nyrkkeilyään ja clinchiä(jossa gussella oli todella paljon ongelmia Cormieria vastaan) kun taas Gus näytti hyvältä lähinnä vain tuossa Texeira-matsissa. Siinäkin tosin otti koppia ja näkyi sitä karkuun juoksemista, johon uskon Jonesin varautuneen. Jones myös vaikuttaa pitkästä aikaa todella motivoituneelta, toisin kuin Teixeira- ja OSP-matseissa.
 
bonesturina.JPG

oops.JPG
 
Gussen pistevoitto oli Unibetilla vähän aikaa sitten 5,5, mut nyt enää 4,33. Tuota olin kytännyt, mutta toivoin tietty että olis muuttunut toiseen suuntaan. Viime kerralla muistan Gussen pistevoitosta olleen 15 kerroin, nyt ei pääse enää samanlaisilla ylikertoimilla herkuttelemaan.

Tuo 5,5 olis mielestäni ollut kohteen paras kerroin, mutta en tiedä onko tuo 4,33 enää. Varmaan siinä ja siinä.

Edit.Jonesin pistevoitto 3,1, tuo saattaakin olla kohteen paras kerroin. Ilmeisesti Jonesin lopetusvoittoa on ylipelattu jonkin verran. Tämänhetkisten kertoimien mukaan Jones voittaisi lopetuksella paljon todennäköisemmin, kuin pisteillä mikä kuulostaa kyllä melko erikoiselta vaikka lopettikin viime matsissa Cormierin. Se oli kuitenkin Jonesin ensimmäinen lopetus vuosikausiin sitten Sonnenin.
 
Viimeksi muokattu:
Aika laittaa tulille vuosittainen Jones-to-Rogan kilpailu. Eli arvaa oikein lause/ajatus, joka Jonesin on Octacon interviewissä päästävä maailmalle sanomaan, jos matsin voittaa. Härskein osunut arvaus voittaa, eli kiitokset ja cormier jutut menevät sinne vähiten härkeimpään päähän. Voittaja kruunataan 'usko nyt, näin se vaan menee' tittelillä ja voi halutessaan kantaa sitä profiilissaan allekirjoituksena. Jokaisella osallistujalla kaksi arvausta. Itse lähden pelaamaan riskillä ja luotan Jonesin härskiyteen.

Shout-out to everyone else who's been wrongfully convicted, I'm living proof to you guys, that you can still reach greatness.

I took double doping tests for this fight, just to prove you guys I'm a clean athlete, and I've always been.
 
Menee MMA matematiikan puolelle mutta korjatkaa jos tassa on joku vaarin:

Jonesilla oli 60 pikogrammaa / ml Turinabolia kusessa. Jones on noin satakiloinen joten elimistossa olisi 6,000,000 pg joka on 0.006 milligrammaa.

Jos Jones nappaa 5 mg napin ja puoliintumissykli on 16 tuntia, pitoisuus laskisi 0.006 milligrammaan kropassa n. 10 syklissa joka on noin 7 paivaa ja kuseen siita paattyisi 60 pikogrammaa / milli.

Pelkkaa teoriaa toki. Meniko mulla tuossa laskelmassa joku perseelleen?
 
Tossa varmaankin jonkinlainen perusolettama, jos näyte on kusesta joka on erite eli siellä ei voi mitään yllättävää ”pysyvyyttä” syntyä, koska kusi ei kauaa elimistössä viihdy.
 
Siita minulle ei ole tietoa miten Turinan pitoisuus kusessa on vs. loppukroppa mutta luulisi etta se kusen mukana kuitenkin poistuu, puolet 16 tunnin valein ja siita kusen pitoisuudesta voi teoriassa laskea miten paljon sita on suurinpiirtein koko kropassa. Laskelmani voi olla pain honkia mutta se havainnollistaa sen etta ihan normiannokset voi viikossa menna suolajyvan 15,000,000 osaan millissa kusta.
 
Menee MMA matematiikan puolelle mutta korjatkaa jos tassa on joku vaarin:

Jonesilla oli 60 pikogrammaa / ml Turinabolia kusessa. Jones on noin satakiloinen joten elimistossa olisi 6,000,000 pg joka on 0.006 milligrammaa.

Jos Jones nappaa 5 mg napin ja puoliintumissykli on 16 tuntia, pitoisuus laskisi 0.006 milligrammaan kropassa n. 10 syklissa joka on noin 7 paivaa ja kuseen siita paattyisi 60 pikogrammaa / milli.

Pelkkaa teoriaa toki. Meniko mulla tuossa laskelmassa joku perseelleen?
Jaa-a. Jakautuuko se tasan kaikkeen 100kg massaan? Sitoutuuko kuinka proteiineihin ja mitä tahtia niistä vapautuu? Kuinka paljon sitä metaboloidaan muuhun muotoon tai hajotetaan?
 
Menee MMA matematiikan puolelle mutta korjatkaa jos tassa on joku vaarin:

Jonesilla oli 60 pikogrammaa / ml Turinabolia kusessa. Jones on noin satakiloinen joten elimistossa olisi 6,000,000 pg joka on 0.006 milligrammaa.

Jos Jones nappaa 5 mg napin ja puoliintumissykli on 16 tuntia, pitoisuus laskisi 0.006 milligrammaan kropassa n. 10 syklissa joka on noin 7 paivaa ja kuseen siita paattyisi 60 pikogrammaa / milli.

Pelkkaa teoriaa toki. Meniko mulla tuossa laskelmassa joku perseelleen?

Perusoletus lääkkeiden puoliintumissykleissä on, että 4-5 puoliintumisen jälkeen lääkeaine on poistunut kehosta. Ainakin siis terveydenhuollon käyttämissä lääkkeissä, uskoisin että sama lääkemetabolia pätee douppeihin.
 
Siita minulle ei ole tietoa miten Turinan pitoisuus kusessa on vs. loppukroppa mutta luulisi etta se kusen mukana kuitenkin poistuu, puolet 16 tunnin valein ja siita kusen pitoisuudesta voi teoriassa laskea miten paljon sita on suurinpiirtein koko kropassa. Laskelmani voi olla pain honkia mutta se havainnollistaa sen etta ihan normiannokset voi viikossa menna suolajyvan 15,000,000 osaan millissa kusta.

Ja osoittaa sen että todennäköisesti on otettu Ford Escortin kokoinen annos alunperin, jos välillä ei ole doupattu lisää!
:-)
 
Pitää ottaa myös huomioon, että sitä ainetta oli alunperin 20-80pg/ml 2017 käryssä ja nyt 60pg/ml. Ei ole kauheasti puoliintunut 18kk aikana. Uusimman embeddedin mukaan oli myös 8 puhdasta testiä ennen tätä uutta käryä ja yhdeksännessä löytyi yllätys.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom