UFC 194: Aldo vs. McGregor (12.12.2015 @ MGM Grand)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TML
  • Aloitettu Aloitettu
3 kpl Basic Nutrition EAA -25%

Kumpi voittaa vuoden odotetuimman ottelun?


  • Total voters
    122
  • Poll closed .
No kärjistettynä tietenki pointtia esiin missä oli kyse siitä, että painonveto on yleiselle terveydelle lyöntilajeissa vaarallisempaa kuin muissa lajeissa. Eli jos ottaa vähän riskiä painonvedossa voimailussa tarkoittaa sitä, että tulos jää heikoksi ja paska lentää mutta kamppailulajeissa PAHIMMILLAAN sitä, että käy tosi köpelösti (ja joo, puhun taas keskimäärin vaarallisempaa, voihan sitä kuolla vaikka runkkupaskalle). Ja siis kun puhuin, ettei tunnu kropassa miltään niin tarkoitin juurikin tilaa painonvedon jälkeen kun saa vähän sitä juomaa, eli tuntuu siltä että lähtee palautumaan vaikkei todellisuudessa palaudukaan kunnolla. Silloin kun kilpaillaan niin riskit ja tyhmyys nousevat käsittämöttämiin sfääreihin.
 
Esimerkiksi siksi että ottelupalkkio on 3 miljoonaa. Se voi houkutella ottelemaan siitä huolimatta että painonveto rasvoista ei ole mennyt nappiin.
Jatkokysymys kuuluu niin, että onko helpompi olla tavoitepainossa siten, että on oma vapaavalintainen aikataulu asettaa paino rauhassa halutuksi vai nykytyyliin mennä hetki vuoristorataa ja toivotaan, että kaikki on hyvin sen jälkeen? Motivoivat tekijät hölmöillä ovat ihan yhtä suuret molemmilla tavoilla. Hölmöillä voi molemmilla tavoilla eikä nykyisinkään kaikki edes onnistu pääsemään rajoihin.
 
Siis voimailussa ja kamppailulajeissa on ollut painoluokat ties miten kauan molemmissa, painonnostossa, nyrkkeilyssä ja painissa varmaan ekoista nykyaikaisista kesäolympialaisista lähtien, eli sieltä 1900-luvun alusta.

Edelleen suurimmaksi eroksi jää se, että varsinaisessa urheilusuorituksessa isku- ja potkulajeissa tulee iskua päähän ja siksi vähemmällä nestemäärällä aivotärähdyksen ja vaurion vaara on suuri. Sitä riskiä ei voimailussa ole. Onko tuosta ollut nyrkkeilyn tai potkunyrkkeilyn piireissä keskustelua, siis aiemminkin? Sillä kysyn, kun ovat niin paljon vanhempia lajeja kuin MMA. Tai no, eivät oikeasti ole, mutta ehkä tässä oli joitain vuosikymmeniä välissä, että ammattimaisia rahamatseja ei ollut MMA:n piirissä kummoisesti, mutta nyrkkeilyssä kyllä.

Vaparissa tässä näillä yhdistettyjen sääntöjen alla jolla UFC:ssa mennään on ongelmana verrattuna esim nyrkkeilyyn tuo painosarjojen vähäisyys. Eli suuremmat erot painoluokkien välillä "houkuttaa" suurempiin painonvetoihin.
Esim ammattinyrkkeilyssä 66,7 - 69,9 - 72,7 - 76,2 - 79,4 eli 65-80kg väliltä löytyy 5 eri painoluokkaa kun taas UFC:ssa mennään 65,8 - 70,3 - 77 - 83 eli samalle välille mahtuukin vain 3 painoluokkaa ja esim 70,3 - 77 on järkyttävän iso ero.

Tästä nyt on ollut aikaisemminkin keskustelua ja esim Joe Rogan kovasti puhunut tarpeesta uusille painoluokille, mutta ilmeisesti UFC:n puolelta ollaan sitä mieltä ettei mestarien määrää haluta kasvattaa.
 
Jatkokysymys kuuluu niin, että onko helpompi olla tavoitepainossa siten, että on oma vapaavalintainen aikataulu asettaa paino rauhassa halutuksi vai nykytyyliin mennä hetki vuoristorataa ja toivotaan, että kaikki on hyvin sen jälkeen? Motivoivat tekijät hölmöillä ovat ihan yhtä suuret molemmilla tavoilla. Hölmöillä voi molemmilla tavoilla eikä nykyisinkään kaikki edes onnistu pääsemään rajoihin.

Kun se painonveto ei ole rasvojenkaan osalta mekaniikkaa eikä oikeastaan koskaan onnistu 100% siten kuin on ajateltu. Voisihan noin tehdä mutta se taas aiheuttaisi sitä että ottelijoita olisi paljon nykyistä enemmän vaa'alla ylipainoisina tai sitten matsissa alinesteytettyinä riippuen sanktioista mitä ylipainosta tulisi.
 
Pari asiaa mitkä nousi mieleen illan jälkeen.
Luken on se mestari joka on siellä nurkassa hiljaa kunnes joku kysyy jotain tai sille vaikuttaa ainakin.
Mestarista ei kovin montaa pätkää löydy kun Conor on kaikissa nyt se ykkönen.
Mulle Luke edustaa sitä vaparinpuolta joka ei huutele liikoja ja suorittaa aina omalla tasollaan.

Aldolla on vaikeaa en ihmettele vaikka muuta sanoisi varmasti miettii vielä useamman kerran miksi ryntäsi suoraan kohti. :D

Romero on super atleetti (poops), tekevälle sattuu.
 
Hauska pätkä (Agustinin postaama), kattelin ton eilen. Paras reaktio kuvan oikeassa laidassa ajassa 3:42 :D

Edit. Huomasin että toi onkin eri kooste, mutta suuri osa samoja kuitenkin.
 
Kun se painonveto ei ole rasvojenkaan osalta mekaniikkaa eikä oikeastaan koskaan onnistu 100% siten kuin on ajateltu. Voisihan noin tehdä mutta se taas aiheuttaisi sitä että ottelijoita olisi paljon nykyistä enemmän vaa'alla ylipainoisina tai sitten matsissa alinesteytettyinä riippuen sanktioista mitä ylipainosta tulisi.
Se, että molemmilla tavoilla voi tulla yllätyksiä, ei ole ainakaan kehässä punnitsemisen miinus, koska silloin aika- ja painotavoitteisiin on hyvin helppo laittaa varmuusvaraa. Jos tällä nykyisellä systeemillä tavoittelee maksimaalista painon manipulointia, niin silloin nuo kyseiset varmuusvarat ovat vähäisiä ja joudutaan turvautumaan äärimmäisyyksiin.
http://www.sherdog.com/news/articles/Fight-Medicine-Another-Weight-Cutting-Tragedy-97109
 

M-Nutrition Sports Greens 1, 210 g, Lemon-Lime

Todella tykki viherjauhe

-33%
Oman viestin pointtina oli vain vinkkaa Imgurin gifv:stä.....
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom