Kyllähän psyykkaus kuuluu olennaisena osana urheiluun ja joskus siinä onnistutaankin sekoittamaan vähän pakkaa.
Mitä tulee tuohon, että Cormierilla jotenkin kävisi itsetunnolle se, että Jones "kuittailee" olympiapainien nelossijasta, niin siitä voi kyllä olla aivan varma, että ei käy. Ärsyttää se hieman saattaa jos sitäkään, mutta ei tule vaikuttamaan suoritukseen.
Se, että cormier on ensin kaikkien jenkkipainijoiden joukosta raivannut itsensä edustamaan maataan kv-tasolla ja jopa päässyt olympialaisiin ylipäätänsä mukaan, vaatii niin helvetillistä henkistä lujuutta jo, että tällaiset lätinät ei horjuta kyllä pääkoppaa mihinkään suuntaan. Sitten vielä olympialaisissa neljäs sija, joka on todella kova saavutus.
Cormierille neljäs sija oli varmasti iso pettymys kuten kenelle tahansa oikealle huippu-urheilijalle, jolle vain voitto kelpaa (tähän ei siis lukeudu suurinosa suomalaisista "yritän parhaani ja tähtään 20 parhaan joukkoon" -urheilijoista).
Vähän sama kuin jos olet itse vaikka nyrkkeilyssä MM hopeamitalisti ja joku toinen parhaimmillaan piirisarjan mestaruuskisoissa pärjännyt ukko alkaisi aukomaan päätään sulle hopeasijasta. Ei siinä edes voi muuta kuin nauraa.
Mitä tulee noihin futareihin, niin lähtökohtaisesti joukkuelajien harrastajilla tuntuu helpommin hommat menevän tunteisiin ja flipataan kesken suorituksen. Miettikää nyt esim. edellämainittuja futareita, miettikää kiekkoilijoita tai vaikka NBA koripalloilijoita, kuinka paljon siellä tapahtuu. Väittäisin, että lähtökohtaisesti yksilölajissa menestyvällä urheilijalla on oltava myös hermojen hallinta vielä selväti korkeammalla tasolla kun verrataan joukkuelajien urheilijoihin.
Täyskontakti kamppailulajeissa on tietysti se hyvä puoli, että jos toinen käy hermoille, niin tiedät, että kohta saat tilaisuuden ihan luvan kanssa vedellä korville sitä jos pystyt.