Hieman “nimiköyhä” UFC-tapahtumaksi, mutta niinhän nämä brittikortit tahtovat olla. Toisaalta tarjolla on harvinaisen hyvin ja tasaisesti matsattuja otteluita, joiden pitäisi olla urheilullisesta näkökulmasta katsottuna vapaaottelufanien mieleen. Kaikki pääkortin ottelut ovat erittäin tasaisia ja jokaisessa matsissa voi kumman tahansa ottelijan perustella suosikiksi.
Pääkortti:
-Randy Couture (16-10)vs. Brandon Vera (14-3): Ennakkoon hyvin tasaisessa ja osittain ristiriitaisessa illan pääottelussa Papa Couture mittaa Brandon ”Hype” Veran henkisen kovuuden. Ristiriitaisuudella tarkoitan sitä, että ottelun voittaja luultavasti saa sauman otella tittelistä, vaikka ei sitä ole ansainnut.
Fysiikan lakeja uhmaava Couture se vaan jaksaa heilua. Open workoutista otettujen kuvien perusteella vanhus on taas järjettömän tiukassa kunnossa, mikä lupaa reipasta työtahtia varsinaiseen otteluun. Randy on otellut jo niin pitkän uran, että se alkaa jo toistaan itseään. HW:ssä voitto pari, sitten tappioita ja oivallus että ei perkele nämä jättiläiset on liian isoja, tiputetaanpa 205:een, jossa menestytään, kunnes tulee turpaan ja sitten käytetään HW-sarjan tilapäistä tasottomuutta hyväksi, bulkataan ja voitetaan. Ja sitten alkaa uusi sykli. Nyt on siis taas menossa tämä Lesnar-Nog jättiläisten jälkeinen 205-vaihe. Kaikki tietää miten Randy vetää, joten siitä ei sen enempää.
Vera on rasittavan epätasainen ottelija. Ryminällä vapaaottelun pariin tullut Lloyd Irvingin suojatti keräsi aikoinaan runsaasti hypeä. Nuorukaisen monipuolisuutta ja näyttäviä lopetuksia kehuttiin kilvan asiantuntijoiden toimesta ja hurjimmissa skenaarioissa ennustettiin Veran pitävän hallussaan sekä LHW että HW vöitä UFC:ssa. Tämän hypen uskoi myös Veran entinen manageri, joka rupesi vaatimaan Zuffalta järjettömiä rahasummia nuorukaisen palveluista. Reisillehän se meni ja tämän seurauksena Vera oli vuoden vaihtopenkillä. Jostain syystä Vera menetti taikansa tauon aikana ja tie takaisin parrasvaloihin on ollut kovin rosoinen. Odotetun paluun pilasi Tim Sylvia nojailemalla UD-voiton turhautuneesta Vera, joka sai tuolloin esimakua miltä tuntuu otella jättiläismäistä hevaria vastaan. Tätä seurasi vielä ärsyttävämpi tappio, kun Werdum jakeli mountista kohtalaisen vaarattoman näköisiä iskuja päätään suojaavan Veran suojaukseen ja tuomari keskeytti ottelun, kun ensimmäistä erää oli jäljellä vain 15-20 sekunttia. HW-sarjasta Vera tarpeekseen tuon tappion jälkeen ja pudotti 205:een, jossa mies otteli vaisun debyytin painija Reese Andya vastaan. Pettymyksen jatkuivat kun Vera kärsi tappion 205-sarjan journeyman Jardinelle. Viimeiset kaksi Vera on voittanut ja näyttänyt terävältä otteissaan, tosin vastustajat eivät ole olleet ihan tiukinta kaliiberia. Veralla on taitojen puolesta erittäin laadukas paketti kasassa, mutta miehen henkinen ja fyysinen terä on usein osoittautunut riittämättömäksi lajin kovimpia karjuja vastaan.
Selvät sävelethän tässä on pelisuunnitelmien osalta. Vera haluaa pitää etäisyytensä, lyödä tarkasti ja hyödyntää tehokkaita alapotkujaan. Randy taas vetää varmasti tyylilleen uskollisesti painaen Veran häkkivasten ja siitä dirtyboxingia clinchistä jaellen. Ja varmasti Randy käyttää alasvientipaikat hyväkseen, jos semmoisia avautuu. Ottelun ratkaiseva tekijä voi olla myös vanha herra Couturen leuka, jonka torjuntakyky vaikuttaa kärsineen inflaation vuosien saatossa. Mutta kyllähän Randy pilkkoo tämän pojankoltiaisen henkisen selkärankan viimeistään kolmannessa erässä.
Couture by TKO strikes R3
-Mike Swick (14-2) vs. Dan Hardy (22-6): Tässä sitä vedetään pitkää tikkua, että kumpi joutuu ottelemaan sarjan suvereenia kuningasta GSP:tä vastaan. Tittelihaastaja-matsikin vähän vaisu juuri syystä, että kummankaan ei uskota olevan realistinen uhka GSP:n dynastialle.
Englannin kotipoika Hardy on noussut aiheettoman korkealle sarjan hierarkiassa. Alla on kolme voittoa kunnioitettavaa voittoa herroista Gono, Markhamn ja Davis, mutta valitettavasti yksikään edellä mainituista ei ole sarjan kärkinimiä. Lisäksi herrojen ottelutyyli on ollut kohtalaisen suosiollinen Hardylle. Hardy on sarjan parhaita strikereitä, jonka tekninen pystyottelu, erityisesti ottelusilmä ja jalkatyöskentely, miellyttää allekirjoittanutta hyvinkin paljon. Valitettavasti Hardyn, kuten monen muunkin britin ja keskieurooppalaisen, akilleenkantapää on pystypainin keskinkertaisuus. Viimeksikin Hardy vietti turhan paljon aikaa selällään ottelussa Davisia vastaan ja Davis on korkeintaan keskinkertainen painijana. Lisäksi Hardyn mattopelissä on vielä aika isoja aukkoja.
Swick on Fitchin ja Kosin ohella yksi laatutalli AKA:n kolmesta kovasta 170-paunaisesta. Jossain vaiheessa kaverusten urat varmaan kohtaavat verisissä merkeissä Octagonin valojen alla, mutta vielä tähän ei ole ollut tarvetta. Ottelukunnossa lähinnä keskitysleirivankia muistuttava Swick on minun papereissa aliarvostettu ottelija. Ylemmäs painoluokassa Swick koki UD-tappion Okamille, joka osoittautui fyysisesti liian vahvaksi. Muuten Swick on jatkanut voitokasta menoa jo vuosia voittaen vastustajia monipuoliseen tyyliin. Monipuolisuus onkin Swickin vahvuus tässä ottelussa. Kuten muutkin AKA:laiset, myös Swick on hyvä painija, joka hyödyntää painiaan järkevästi silloin kuin gameplan niin vaatii.
En jaksa uskoa, että Hardyn pystypaini ja mattopeli riittävät alkuunkaan Swickiä vastaan.
Swick by RNC R2
-Michael Bisping (17-2) vs. Denis Kang (32-11-1): Ei käy kateeksi Bispingin laddya. Alla yksi vapaaotteluhistorian karmaisevimmista tyrmäystappioista ja nyt pitäisi täyteen ammutun kotikatsomon edessä haastaa sarjan kyvykkäimpiin ottelijoiden lukeutuva Kang. Bispingin kannalta positiivisiakin seikkoja löytyy. Bisping on ulottuvampi ottelija ja hänen taitonsa matsaavat ihan hyvin Kangin kanssa. Bisping on viime ajat otellut aikalailla pystymatseja, mutta britin paras ase taitaa olla kuitenkin yllättävänkin raju GnP. Bispingin uran alkupuolen voitot tulivat järkiään juuri tehokkaan GnP ansiosta.
Kangilla on maine ottelijana, joka tekee kokemukseensa ja taitoihinsa nähden typeriä virheitä. Kuuluisimpia virheitä lienee Mousasin triangeliin ja Belcherin giljotiiniin sukeltaminen. Molemmissa otteluissa Kang pyöritteli helposti vastustajaansa matossa, kunnes jostain syystä menetti keskittymisensä ja samalla ottelun. Henkisen puolen ongelmista poiketen Kangin fysiikka on kunnossa: räjähtävä, voimakas ja kestävä. Kangilla on lisäksi yksi koko lajin komeimmista shooteista. Katsokaapa millä tyylillä Kang pamauttaa viiden metrin mittaisen salamannopean double legin, kun hän vie Bispingin tonttiin.
En ylläty yhtään, jos Kang kusee tämän matsin taas huolimattomuuttaan, mutta mikäli hän vaihteeksi suorittaa tasollaan, on Bispingille luvassa vaikea ilta lattian pinnassa.
Kang by kimura R2.
-James Wilks (6-2) vs. Matt Brown (9-7): TUF voittaja James Wilks palaa synnyinmaahansa ottelemaan varsinaisen UFC-matsinsa. Jenkeissä jo vuosia asunut Wilks otti TUF-voittonsa yllättävän helppoon tyyliin dominoiden finaalissa Damarques Johnsonia suveereeniin tyyliin. Taitojaan Wilks esitteli jo TUF:n karsinnoissa, kun hän lukotti brittien ennakkosuosikki Che Millsin (joka on muuten voittanut kahdesti KO-kone Zaromskiksen). Erik Paulsonin suojatti Wilks on erittäin hyvä matossa ja miehen CSW-vaikutteinen mattopeli voi aiheuttaa yllätyksiä vastustajille.
Brutaalilla tyylillä ottelevalla Brownilla on myös TUF-tausta. Gurgelin ja Franklinin kanssa sekä Singerin veljesten laadukkaalla Hardcore salilla treenaavaa ukkeli on kehittynyt huimasti viime aikoina ja ottanut kaksi lopetusvoittoa putkeen. Voittoja ennen hän koki kyseenalaisen splittitappion Stun Gun Kimille. Brownin paras ase on aggressiivinen ja terävä pystyottelu, mutta ei mattopelissäkään pahoja puutteita ole. Pystypaini lienee se heikoin lenkki Brownin taidoissa.
Ottelun lopputulos ratkeaa nähdäkseni pitkälle siitä, että saako Wilks raahattua Brownin pelikentälleen kanveesin pintaan. Nimittäin matossa Wilks hallitsee tätä matsia mielenkiintoisella CACC/CSW tyylillään. Jos Brown saa pidettyä ottelun pystyssä, ei Wilks kestä tämän punaniskan kyydissä täyttä aikaa.
Wilks by Boston crab!
-Ross Pearson (9-3) vs. Aaron Riley (28-11-1): kuten Wilks, myös illan toinen TUF voittaja Ross the Real Deal Pearson ottaa ensimmäinen UFC-matsinsa. Helpolla ei Englannin poikaa päästetä, kun vastaan on asetettu pitkän linjan veteraani Aaron Rileyn muodossa. Peikkomaisen habituksen säestämä Riley on sympaattinen ottelija, joka ei ikinä anna periksi. Ei vaikka leuka murtuisi kesken matsin, kuten muutama vuosi sitten Rileylle kävi. Rileyllä on alla ihan mukavat esitykset: voitto Gurgelista lyöntisodan jälkeen, ennenaikaisesta keskeytyksestä johtunut tappio Shane Nelsonille ja viimeisimpänä rematch Nelsonista, jossa Riley korjasi työvoitolla ensimmäisen matsin tuomarivirheen. Mitenkään erityisen vakuuttava tuo UD-voitto pienemmästä ja heikommasta Nelsonista ei kuitenkaan ollut.
Pearson on ottelijana meikäläisen mieleen. Nöyränoloinen työläispoika tuntuu tekevän kovasti hommia kehittyäkseen ottelijana, eikä turhia huutele vieraisiin pöytiin. Aggressiivisessa ja monipuolisessa ottelutyylissäkään ei ole valittamista. Pearson vetää pystyssä hyvällä sykkeellä ja matossakin taidot riittävät Rileytä vastaan.
Odotan tästä Riley vs Gurgel ottelun kaltaista välienselvittelyä. Riley on kova jätkä, mutta takana on lukuisia taistoja, jotka ovat syöneet parhaan terän miehen otteista. Nuorempi, nopeampi ja nälkäisempi Pearson ratkaiseen ottelun jo ensimmäisessä erässä teknisesti paremmalla pystyottelulla.
Pearson by TKO strikes
Työkiireiden takia tällä kertaa ennakkolätinät vain pääkortista.
