Mä teen tässä oikeastaan ensimmäistä kertaa inssitason hommia ja yksi kysymys on kaivanut mieltäni alusta lähtien. Duunarihommia tehdessä pidettiin aina vähän saakelin tarkasti huolta siitä, että talossa ei viihdytty sekuntiakaan ylimääräistä vaan kokoonnuttii porukalla kellokoneen äärelle 10 min ennen kotiinmenoaikaa. Nyt olen kiinnittänyt huomiota siihen, että inssi/manageritasolla kenelläkään ei tunnu olevan mitään kiirettä kotiin vaikka kello käy monesti vartinkin yli poistusmisajan. Jauhetaan kakkaa viikonlopusta, kerrataan edellisen illan pelin tapahtumia ja ei siis puhuta duuniasioista ollenkaan minkä voisin jotenkuten ymmärtää.
Itsehän vetelen 16.45 piikkarit jalkaan ja asetun telineisiin 16.58 seuraamaan tarkkaavaisesti viisarin liikettä.
Eli siis onko ylläoleva muiden ihmisten toiminta kovinkin yleistä vai olenko sattunut hassuun firmaan missä ihmiset oikeasti tykkäävät duunistaan ja duunipaikasta?