Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Voimakas rintakipu yhdistettynä tajunnan tason oireisiin on syy mennä aika herkästi lääkärin tutkittavaksi. Taustalla voi olla mitä tahansa melko harmittomasta oireilusta hengenvaaralliseen sydänvikaan.

Kävi erittäin kovasti mielessä ihan geenisyistä johtuen, sain kuitenkin livistettyä tältä päivää, koska perisuomalainen mentaliteetti painaa takaraivossa. Isältäni on viimeisen viiden vuoden aikana herätelty sydäntä useampaan kertaan. Taidan muuten oikeasti soittaa päivystykseen.
 
Itse olen samassa tilanteessa, sain astianpesukoneen ilmaiseksi ja en viitsisi lähteä itse kytkemään juuri tuon takia. Minkähän verran tuollaisen kytkeminen pk-seudulla maksaa? Kone on vanha, mutta ollut toistaiseksi toimiva, mutta minun tuurilla hajoaa heti, kun putkimies on sen kalliilla asentanut. :D

Kannattaa poistoputken kunto katsoa tarkkaan. Vanhemmilla oli 6 vuotta vanhassa koneessa poistoputki aivan hapero. Onni onnettomuudessa, että piti kone vaihtaa. Olisi muuten tullut varmaan jo toinen poistoputkesta johtuva vesivahinkoremppa :D
 
Voimakas rintakipu yhdistettynä tajunnan tason oireisiin on syy mennä aika herkästi lääkärin tutkittavaksi. Taustalla voi olla mitä tahansa melko harmittomasta oireilusta hengenvaaralliseen sydänvikaan.

Kyseessä oli kuin olikin ihan harmiton oireilu.
 
Jonkin aikaa askarruttanut mieltä kuinka paljon 70-80kg mies nostaa penkistä ilman mitään treenausta?
Toki on eroa millaista työtä tekee mutta jos on esim. semifyysinen ettei ihan pelkkää kynänpyöritysta eikä sen kummempaa urheiluharrastusta.

Itselle oli ainakin tuloksen surkeus jokseenkin yllätys kun aloitteli, joskus junnuna oli nostanut samat kilot.
Bonuskysymyksenä jos nyt nousee jotain 80-85kg niin koska uskaltaa toivoa että pääsisi sinne 100kg asti kun treenaa niin paljon kuin pystyy=ei liikaa mutta ei liian vähääkään.
 
Saa, esimerkiksi 3d content central ja traceparts. Plasmaleikkurista en osaa varmaksi sanoa, mutta kirjastot noissa kahdessa(kin) on valtavat.
 
Jonkin aikaa askarruttanut mieltä kuinka paljon 70-80kg mies nostaa penkistä ilman mitään treenausta?
Toki on eroa millaista työtä tekee mutta jos on esim. semifyysinen ettei ihan pelkkää kynänpyöritysta eikä sen kummempaa urheiluharrastusta.

Itselle oli ainakin tuloksen surkeus jokseenkin yllätys kun aloitteli, joskus junnuna oli nostanut samat kilot.
Bonuskysymyksenä jos nyt nousee jotain 80-85kg niin koska uskaltaa toivoa että pääsisi sinne 100kg asti kun treenaa niin paljon kuin pystyy=ei liikaa mutta ei liian vähääkään.

Oma veikkaus et normi fyysinen 70-80kg mies nostais about oman painonsa penkistä.

Bonuskysymykseen: Ennen kesää menee normi treenauksella 100kg.
 
Kysyn nyt täällä, vaikka tokihan asiaan sais varmemmin vastauksen liikkeessä.

Ostin lokakuussa Stockmannin hulluilta päiviltä Makian takin, joka oli halvennuksessa 119ekeä. Takki ollut suht vähällä käytöllä kun en ole sitä edes vielä kertaakaan pessyt. Nyt on kuitenkin niin että takista on vetoketju hajonnut niin, että takkia ei saa kiinni ja jos se hyvällä tuurilla menee kiinni niin välittömästi aukeaa alhaalta ylös.

Ajattelin mennä Stockalle asian tiimoilta neuvottelemaan, koska ei ole ihan ok että ovh. 200e takki repeää kolmen kuukauden vähäisen käytön jälkeen. Minulla ei kuitenkaan ole tallessa ostokuittia. Sen sijaan tiliotekuitti on, josta selkeästi näkee että se ja se päivä on maksukortillani maksettu Stockmannilla 119 euroa.

Riittääkö tiliote kuitiksi, koska en minä vetoketjun korjausta ala kyllä omistakaan tässä tapauksessa maksamaan.
 
Kuluttaja- ja kilpailuviraston sanoin:

Valitusoikeus ei ole sidoksissa kuittiin. Jos tuotteessa on virhe, siitä voi valittaa ilman kuittiakin.

Osto- tai takuukuitin olemassaolo ei ole ratkaiseva tekijä arvioitaessa, kuuluuko vian korjaaminen yrityksen vastuulle vai ei. Myyjällä, maahantuojalla ja/tai valmistajalla voi olla vastuu tuotteen virheestä riippumatta siitä, onko kuluttajalla esittää kuittia ostoksesta.

Kuluttaja voi osoittaa tuotteen ostopaikan tai -ajan ilman kuittiakin. Esimerkiksi maksukorttitosite, tiliote tai liikkeen tarra tuotteen pakkauksessa voivat todentaa ostopaikan ja -ajan. Joskus tarvittavien tietojen osoittamiseen riittää se, että tuote kuuluu liikkeen myyntivalikoimaan ja voidaan muutenkin kohtuudella ajatella tuotteen ostetun kyseisestä liikkeestä.

Kuitti - Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Jos liikkeestä menee kysymään, niin aika useinhan ne kuittia tuntuvat kaipailevan. Silloin voi viitata edellä mainittuun.
 
Täällä on paljon ulkoilevaa porukkaa niin onko kukaan huomannut että kovan tuulen jäljiltä särkee korvat? Itellä tuntuis olevan semmosta, ei kuitenkaan mitään muita korvatulehduksen oireita, ainoastaan särkee molempia korvia sisältä ja mahdollisesti liittyy tuohon ulkoiluun tuulisella säällä.
 
Joo, ja ratkaisuna kunnon pipo.
 
B ajokortissani(väliaikaisessa tai pysyvässä kummassakaan) ei näy suoritusta A1 kortista ollenkaan. Onko yleinenkin virhe? Pitää varmaan soitella trafiin uutta korttia.
 
Onko vaaraa että sähkökitaran rämpytyksestä, joka on kytketty Audio Interfaceen ja kyseinen AI vain kuulokkeisiin, kuuluu naapuriin liian kova meteli hiljaisuuden aikaan? Kysymys ehkä kuuluis musiikki puolelle, mutta tämä on mielestäni niin tyhmä että voi esittää täällä. Välillä tuntuu ettei aika riitä ennen puoltayötä tämän harrastuksen pariin. Kevyt näppäily ei varmasti kuulu, mutta tuli nyt mieleen kun raskaampaa vääntöä olen opetellut.
 
B ajokortissani(väliaikaisessa tai pysyvässä kummassakaan) ei näy suoritusta A1 kortista ollenkaan. Onko yleinenkin virhe? Pitää varmaan soitella trafiin uutta korttia.

Siis ei lue etupuolella A eikä takapuolella A1? Eihän tollasella kortilla käytännössä saa ajaa pärrää ollenkaan, vaikka luvat oikeesti oiskin.

Ainut yleinen puute jonka tiedän on toi isoimman A kohdan tyhjänä pyöriminen kortin kääntöpuolella (koska tuo lupahan heltiää 20v:nä, ja ajokortti saadaan 18v joten harva päivittää), joka riittääkin ainakin suomessa kaikilla moottoripyörillä ajamiseen. Ulkomailla eriasia.
 
Onko vaaraa että sähkökitaran rämpytyksestä, joka on kytketty Audio Interfaceen ja kyseinen AI vain kuulokkeisiin, kuuluu naapuriin liian kova meteli hiljaisuuden aikaan? Kysymys ehkä kuuluis musiikki puolelle, mutta tämä on mielestäni niin tyhmä että voi esittää täällä. Välillä tuntuu ettei aika riitä ennen puoltayötä tämän harrastuksen pariin. Kevyt näppäily ei varmasti kuulu, mutta tuli nyt mieleen kun raskaampaa vääntöä olen opetellut.
Kai sää nyt tiedät, paljon sähkökitarasta lähtee ilman vahvaria ääntä? Ite en ainakaan ole kellonaikoja miettinyt, jos sähkökitaralla olen sellaisenaan halunnut soittaa. Akkarista lähtee jo sen verran meteliä, että oon rajoittanut yösoitot mainittuun kevyempään näppäilyyn.
 
Ostin ketjullisen lompakon, kuten kuvassa johon linkki vie.
Halusin ketjulompakon, kun on jo pari kertaa hukkunut lompakko.

Kysymys kuuluu, että mikä on tuon nahka"härpäkkeen" tarkoitus? Onko se esimerkiksi sitä varten, että sen voi pujottaa vyöhön ettei lompsa tipu, vaikka ketjun päässä oleva lukkohan ajaa sen asian, vai onks se vaan koriste?

Linkki saman tyyppiseen lompakkoon, missä on tuo ohut nahka "härpäke":

Ketjullinen nahkalompakko 7216
 
En nyt näe, että muuttuuko toi näkymä jotenkin ei-vipillä, mutta joka tapauksessa tossa vastaus-kentän yläpuolella olevassa namiskarivissä on nappula "insert image". Se on tässä pikavastausnäkymässä kolmas oikealta. Sitä klikkaamalla voi valita linkkaako kuvan omalta koneelta vai linkkaako osoitteella.

Ei kai sen pitäs niin olla, ettei onnistu ollenkaan ilman vippejä...
 
Back
Ylös Bottom