duaali
Resident Mad Scientist
- Liittynyt
- 28.10.2013
- Viestejä
- 4 119
Joo kävinkin tänää syyttäjänvirastossa ja toi päiväsakon hinta tippuu ainaki, lukumäärästä sitten ei ollut aivan varma. Voiko nämä kundit kuitenkin mut viedä vielä käräjille tosta eli lähtee syytettä viemään eteenpäin, vaikka heille ei tilanteesta mitään aiheutunutkaan? Vai onko homma vaan sillä selvä ku maksan sakot kun niistä tulee uusi päätös ja that`s it ei mitään muuta prosessia enää?
Sitten, kun saat sen rangaistusmääräyksen, rikosasia on käsittääkseni loppuun käsitelty, eikä sitä enää sen jälkeen (tietyin harvinaisin poikkeuksin) voi viedä oikeuteen. Se ei käsittääkseni tosin estä asianomistajia vaatimasta korvausta esimerkiksi kivusta ja särystä ja ajamasta tällaista vaatimusta siviilikanteena.
Kuten Wilmo sanoo, kannattaa yrittää sopia asia vastapuolen kanssa. Jos asianomistaja peruuttaa syyttämispyyntönsä ennen rangaistusmääräyksen antamista, sakotkin peruuntuvat.
Tästä on hyvä hakea fiiliksiä salille 