Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Työväen arkisto on kyseessä ja tekstit ovat 1900-luvun alkupuolelta, joten eivät ne aivan ikivanhoja ole. Olen kyllä tutkinut niitä jo aiemmin ja sainkin ihan omiin käsiini, mutta valokopiointi on kielletty. Olen melko varma, että näitä ei ole digitoitu, koska siitä olisi kyllä mainittu viimeksi siellä vieraillessani.

Käytetyin materiaali tuolla on mikrofilmattu, joten kannattaa kysyä. Riippuu toki tutkimastasi aiheesta. Kysyisin suoraan arkistosta, mitä vaihtoehtoja suosittelevat; jotain rajoituksia kopioinnille on joka tapauksessa oli metodi mikä hyvänsä. Jos kyseessä ei ole tilasto ja teet esimerkiksi jonkinlaista humanistista tutkimusta tekisin itse muistiinpanoja ja kopioisin suoraan vain ne osat, joita aiot käyttää suorana lainauksena. Nämä eivät yleensä ole niin pitkiä, etteikö niitä voisi kirjoittaa käsin tai läppärillä.
 
Jep, kyseessä on humanistinen tutkimus. Ongelma vaan on siinä, että käytetyt tekstinpätkät saattaa olla välillä aika pitkiäkin, eikä arkistossa vierailu ole ihan helppoa kun asun Turussa. No, ehkä kuvittelinkin pääseväni turhan helpolla. Taidan kyllä yrittää sitä kamerajuttua, jotta voin tutustua isompiin tekstimääriin rauhassa kotona.
 
Jep, muistat vaan ne tekijänoikeus- ja yksityisyydensuoja-asiat kopioidessa. Kannattaahan toki kysyä, saisitko jotain materiaalia kaukolainaan Turun maakunta-arkiston tutkijasaliin, niin voisit tutkia sitä rauhassa ja vähän lähempänä.
 
Se on niin kallista ettei siihen oikein ole varaa ilman apurahaa. Toisaalta Helsinkiin matkustaminenkin vaatii aina oman rahasummansa. No, onneksi se homma tarvitsee tehdä vain kerran, jos teen sen kunnolla ensimmäisellä kerralla.
 
Minkä takia jotku (useat) 14-16 vuotiaat kävelevä silleensä heilumalla sivulta sivulle ja jalat melkein suorina? Tuli mieleen yksissä rippijuhlissa kun jokainen käveli tuolleensa. Ja kädet on silleensä ihan kun ne ois käsiraudoissa,(vartalon eessä ei takana) tai sivuilla vähän koukussa ja sitten tehään askelten tahissa vajaata hauiskääntöä. :david: Johtuuko tämä kenties siitä että esitetään mahollisimman kehoa tai jotain? En ymmärrä. :confused:

fake edit. 500 postaus pakkikselle!:dance2::dance2:
 
Oma kysymys: mitä helvettiä tarkoittaa sanonta "kepeitä multia"? Onko tässä toiveena, että vainajan muutos zombieksi tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti kun ei tarvitse kaivaa niin paljon päästäkseen ylös?

Kalaan lähteville toivotetaan "kireitä siimoja" (kalaonnea ei saa suoranaisesti toivottaa), joten olisiko tuo viherpeukaloiden oma toivotus?
 
Piti ihan googlettaa "kepeitä multia" kun näemmä olen välttynyt kuulemasta aiemmin. Vähän samaan tapaan näköjään käytetään kuin "rest in peace", vainajalle siis suunnattu. Kait se on tosiaan siihen mullassa makaamiseen liittyvä, kun sitä on siinä päällä aika paljon, niin ettei tuntuisi raskaalta?
 
Kalaan lähteville toivotetaan "kireitä siimoja" (kalaonnea ei saa suoranaisesti toivottaa), joten olisiko tuo viherpeukaloiden oma toivotus?

Ja siinä siis toivotaan mitä? Yleisesti onnea kukkasten parissa?

Niin, kun tuo esiintyy aina näissä RIP-ketjuissa niin voihan ajatella, että hautausmaan hoitajalle on eduksi kun nurmi kasvaa kunnolla. En kerta kaikkiaan sisäistä tuota merkitystä, kireät siimat sentään avautuvat.
 
Oma kysymys: mitä helvettiä tarkoittaa sanonta "kepeitä multia"? Onko tässä toiveena, että vainajan muutos zombieksi tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti kun ei tarvitse kaivaa niin paljon päästäkseen ylös?

Juurikin näin. Paitsi vähän kristillisemmin ajateltuna toiveena on helppo ylösnousemus.
 
Olisiko kellään tiedoa siitä norjalaisesta kaverista, joka on julkaissut kirjan kehittämistään muistimenetelmistä. Jostakin kuulin taannoin moisesta, mutta en saa millään kaiffarin nimeä päähän. Esiintyi ilmeisesti televisiossakin ja opetti tavallisia kaduntallaajia muistamaan korttipakan korttien järjestyksen ulkoa.
 
Oddbjørn By?
 
kivennäisvedet ja vichyt haitallisia hampailla? voidaanko niitä verrata haitallisuudeltaan esim. limppareihin ja energiajuomiin? eroa maustetuilla ja maustamattomilla vesille tuon suhteen?
 
Mikä siitä perinteisestä kivennäisvedestä tekisi haitallisen hampaille? Eihän niissä ole muuta kuin vettä, hiilihappoa ja mineraaleja. Enintään joku sellainen kivennäisvesi voisi olla, joka on makeutettu, mutta tuskin sekään.
 
Back
Ylös Bottom