Itse heitin infot kahteen eri välitysmestaan (toiseen vaan kasvotusten), ja kummastakaan ei ole kuulunut yhtään mitään puoleen vuoteen. En kai vaan osaa. Lopulta sitten sain suhteilla kesäksi hommia

Kaveri teki raksaduunia varamiespalvelun kautta.
Itsekin jätin erääseen välitysfirmaan hakemuksen ja kävin haastattelussakin siinä firmassa. Menin haastatteluun ja edellisen hakijan haastattelu oli vielä kesken ja kuuntelin sitä siinä odotellessani. Hakija oli varsinainen vässykkä kaikin puolin. Oli käynyt hetken amiksessa raksapuolella, mutta lopettanut sen kesken kun ei se ollutkaan hänen ala ja menikin sinne oikeastaan sen takia kun kaveritkin meni. Työkokemusta oli sen verran, että oli ollut ylä-asteella viikon tai kaksi työharjoittelussa paikallisessa vähittäistavarakaupassa, muita töitä ei ollut koskaan tehnyt. Tulevaisuuden suunnitelmistaan osasi kertoa sen verran, että kiinnostaisi ehkä hakea opiskelemaan datanomiksi muttei osannut sanoa varmaksi.
Kuunnellessa tuli mieleen, että tuolle nyt ei varmasti löydy mitään töitä varmasti kun kaikki vastaukset on jotain emmä tiiä tai ehkä. Suureksi yllätykseksi tämä haastattelija neitokainen tarjoaa tälle tulevaisuuden toivolle töitä paikallisesta metallialan tehtaasta. Kysyy suoraan, että oletko kiinnostunut tästä paikasta, niin tämä jätkä aloittaa taas hirveän empimisen: No en tiedä oikein onko tuo minun ala, se on varmaan aika likaista työtä, vaikea sanoa jaksaisinko tuollaista tehdä jne.
Luulin jo neidin tajunneen ettei sille enää kannata tarjota sitä työpaikkaa, mutta ei. Vieläkin se sille sitä tyrkyttämällä tyrkyttää ja kyselee josko sittenkin kiinnostaisi. Jätkä taas empii vaikka mitä ja ilmoittaa, että ehkä sitä voisi ainakin kokeilla ainakin aluksi miltä tuntuu se, mutta ei pysty vielä päättämään kun ei se paikka ole edes ihan keskustassa. Sopivat sitten, että jätkä harkitsee vielä sitä kotonaan ja ilmoittaa välitysfirmaan mikäli on siitä kiinnostunut. Tässä vaiheessa itselläkin oli jo toiveet mahdollisesta työpaikasta melko korkealla.
No sitten tuli minun vuoro, käytiin läpi koulutusta, työhistoriaa (jota oli huomattavasti enemmän kuin edellisellä), mitä töitä olisin valmis tekemään (ihan kaikkea, kunhan olisi töitä) ja milloin voisin aloittaa(n.kuukauden kuluttua haastattelusta, koska silloin loppuisi silloinen työsopimukseni). Sanoi, että ottavat yhteyttä lähempänä mahdollista töiden aloitusta mikäli tulisi jotain minulle sopivaa työtä tarjolle. No eipä ole sieltä kuulunut yhtikäs mitään, mutta kaipa minäkään en vaan osaa

Sain kuitenkin onnekseni töitä ihan normaalia kautta ja paremman paikan mitä tuolta välitysfirmasti olisin varmaankaan saanut.