- Liittynyt
- 8.4.2004
- Viestejä
- 1 060
Mitä mä noita valmiiksi siivutettuja olen katsonut, niin kilohinta tuntuu olevan melkein 1,5 x könttäjuuston. Tuossa ei niin suurta kannikkaa pysty millään jättämään, että siivut tulisivat halvemmaksi.
Jos kulutus on olematonta ja juustopala ehtii pilaantua ennen loppuun käyttämistä niin siivut saattavat olla perusteltuja. Sittenkin ennemmin suosisin ns juustotiskiä, josta saat juuri haluamasi kokoisen ja muotoisen palan. On se ekologisempaakin kuin noi turhan isoon muovirasiaan pakatut siivut.
-k
Kulutus on lapsiperheessä ihan reilua kun kaikki tykkää juustoa leivälle laittaa. Riippuu vähän juustosta, mutta about puolentoista viikon välein pitää vajaan kilon pala kantaa kaupasta kotiin. Ei ne meillä kyllä homehtua ehdi. Mutta aina siitä jonkinlainen kanta jää käyttämättä ja yleensä se lentää roskiin kun ruuanlaitossa tulee harvemmin juustoa käytettyä.
Omasta mielestä tulee tuota valmiiksi siivutettua laitettua vähemmän kun yleensä yksi tai kaksi siivua riittää, mutta höylällä tulee sitten höylättyä enemmän. En ole kyllä punninnut kun ei ole niin tarkkaa vaakaa talossa.
Taidan siirtyä sulatejuustoon niin ei ole tätäkään "ongelmaa." Paitsi se, että ostaako Aamupalaa erillispakattuna vai laatikollisen Olympiaa.


