Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ei vaikuta. Liike maan suhteen on sama, mennäänkö "vastapäivään vai myötäpäivään".
Lisää päänvaivaa aiheuttaa vielä se, että aika "hidastuu" lentokoneessa, eli matkustajat ja henkilökunta ovat olleet lentokoneessa vähemmän aikaa, kuin ulkopuolisista vaikuttaisi. Tosin ero oli niin pieni, että 70 vuotta lentokoneessa (jatkuvassa liikkeessä) ollut ihminen olisi minuutin "nuorempi" kuin maassa elämänsä viettänyt. Tosin tämähän ei liittynyt aiheeseen millään tavalla.
Nopealla googlauksella löytyi seuraavaa tekstiä parin vuoden takaaVoiko lomalla olla lakossa?
http://www.apta.fi/www2/fi/liitetiedostot/APTAN_LAKKO-OHJEET_2007.pdf sanoi:A. Mikäli vuosiloma on määrätty alkavaksi ennen lakon alkua, maksetaan lomapalkka ja
lomaltapaluuraha normaaliin tapaan loman alkaessa. Lakon alkaminen ei myöskään kes-
keytä aloitettua vuosilomaa. Työnantajan ilmoitus lomien ajankohdasta on yleensä sitova.
B. Jos loman ajankohta on ilmoitettu ennen lakon alkamista mutta vuosiloma alkaisi vas-
ta lakon alkamisen jälkeen, voidaan toteuttaa jompaakumpaa alla mainituista vaihtoeh-
doista.
1. Lomat pidetään ilmoitetulla tavalla lakosta huolimatta. Tällöin lomapalkat ja lomaltapa-
luuraha maksetaan lakosta riippumatta. Asiasta on ilmoitettava työntekijöille selvästi.
2. Työnantaja katsoo työneuvoston kannan mukaisesti, etteivät lakossa olevat työntekijät
ole lomalla lakon aikana. Tältä ajalta ei luonnollisesti makseta lomapalkkaa eikä lomal-
tapaluurahaa. Vuosiloma tai sen osa, jota lakon vuoksi ei ole voitu pitää, annetaan
myöhemmin lomakautena työnantajan määräämänä ajankohtana.
Lakon ajalta ei ansaita vuosilomaa. Jos työntekijä on lakon aikana vuosilomalla, luetaan
lomapäivät työpäivien veroisiksi loman pituutta määriteltäessä.
Jos työntekijä ei saavu lakon vuoksi työhön vuosilomansa päätyttyä, lomaltapaluuraha
voidaan periä takaisin. Pelkkä työpaikalle saapuminen ei ole riittävä peruste lomaltapaluu-
rahan saamiseksi.
Ei vaikuta. Liike maan suhteen on sama, mennäänkö "vastapäivään vai myötäpäivään".
Lisää päänvaivaa aiheuttaa vielä se, että aika "hidastuu" lentokoneessa, eli matkustajat ja henkilökunta ovat olleet lentokoneessa vähemmän aikaa, kuin ulkopuolisista vaikuttaisi. Tosin ero oli niin pieni, että 70 vuotta lentokoneessa (jatkuvassa liikkeessä) ollut ihminen olisi minuutin "nuorempi" kuin maassa elämänsä viettänyt. Tosin tämähän ei liittynyt aiheeseen millään tavalla.
Aikoinaan, kun olin villi ja nuori, huomasin Mountain Dew-limonadin omaavan tavallista vähemmän happoja. Eli kyl kai sekin kuohuu mut siinä on miedompi hapotus :DMiks Pepsit, Colat yms kuohuu mut Mountain dEw ei?
Vichykään ei kuohu vaikka olisi kuinka paljon happoja. Se vaahto muodostuu kuplista, joten mitä kestävämpiä kuplia, sen parempi vaahto. Eli niillä juomilla lienee yksinkertaisesti erilainen koostumus.Aikoinaan, kun olin villi ja nuori, huomasin Mountain Dew-limonadin omaavan tavallista vähemmän happoja. Eli kyl kai sekin kuohuu mut siinä on miedompi hapotus :D
Miksi joissain kuorma-autoissa, yleensä sora-autoissa roikkuu pohjasta ketjuja? Mikä on niiden tarkoitus?![]()

Yhdeksän ainakin löytyy netistä.Monta jaksoa mentalistin kakkoskautta on näytetty jenkeissä?
Minkä helvetin takia ruokakaupassa pitää talvellakin olla +25 lämmintä? Kaikki asiakkaat ovat kumminkin ulkovaatteissa ja pakastimet huutaa hoosiannaa kun on niin lämmintä. Itseä ainakin vituttaa suunnattomasti käydä fillarilla kaupassa kun pitäisi lähteä melkein alasti kauppaan pakkasella tai sitten työntää kärryllistä ulkovaatteita mukanaan sielä kaupassa ettei tule järkyttävä hiki 10min shoppailun aikana.

Ohan ihmisiä ihan ulkonakin töissä ja hyvin ne sielä tarkenee...Mites ne jotka on siellä töissä? Lämpöhaalareissako sitä duunia pitäs painaa?
Mites ne jotka on siellä töissä? Lämpöhaalareissako sitä duunia pitäs painaa?
Miksi vessojen kusipytyt roiskauttaa automaattisesti vettä päälle jota siis roiskuu myös housuille monesti kun siihen menee valmiusasentoon eikä vain lopuksi poistuessa?
Ohan ihmisiä ihan ulkonakin töissä ja hyvin ne sielä tarkenee...

Minkä helvein takia wc pytyt pitää muotoilla niin pieneksi että sladdi ottaa istuessa kiinni?