Treenipainojen nousu = lihasmassan kasvu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja nml
  • Aloitettu Aloitettu

nml

Liittynyt
15.8.2012
Viestejä
62
Heippa!

Noin vuoden verran on tullut määrätietoisesti treenattua (nainen), koko ajan tavoitteellisemmin ja tavoitteellisemmin ja tuloksia onkin reilusti alkanut näkyä. Pitkään kuitenkin on treenipainot ja oma paino junnanneet samoissa lukemissa (jalkapäivien jälkeen muutamia kiloja nestettä jne., mutta pääasiassa). Nyt kk verran olen treenannut kaikki treenini, eli 4x viikossa, apurin kanssa, jolloin mm. pystypunnerruksissa ja vinopenkissä on saanut viimein muutoksia tuloksiin. Siis kun ei tarvitse pelätä vihoittelevan olkapään särkyvän tai liikeratojen horjuvan, että paikat hajoaisi, kun toinen varmistelee...

Tämän kuukauden aikana on oma painokin pikkuhiljaa hivuttautunut n. 1,5 kg ylöspäin ja kysyisinkin, että kuinka todennäköisesti tuossa painossa on nyt sitten tässä ajassa kerättyä lihasta? Osa varmastikin nestettä, mm. alkoholia tullut käytettyä enemmän ja kovemmat treenit keräävät... Mutta mikä lienee rasvan osuus? Eihän tietenkään varmoja arvioita voi sanoa, mutta lähinnä kantaa ja/tai vastaavia kokemuksia haen? Tulokset siis n. 6 kk pyörineet samoissa ja ruokavalio menee samoilla periaatteilla edelleen. Nyt kk aikana mm. rinnalle saanut 3 kg kg per käsi lisää painoa vinopenkkiin, pystypunnerruksiin n. 2 kg ja hauiksillekin n. 2 kg jne... (pieneen kokoon nähden tuntuu kuitenkin pienikin nosto helposti :) )
 
Mikä ensimmäisenä tulee mieleen, toistotekniikka vaikuttaa ehkä enemmän kuin mikään. Helposti saattaa toistopuhtauden kustannuksella lisättyä painoa varsinkin treenin alkutaipaleilla. Pommikyykky vs hallitulla (jopa 3-5s) negatiivisella, puhdas hauiskääntö vs heijarihauiskääntö. mm. Isotkin ukot tekee lopulta hauiskääntöä 10-15kg punteilla. Tuossa on jo yksi esimerkki siitä että lihaskasvua voi tulla vaikka painot ei nousekaan taivaisiin.
Mutta jos liikkeisiin tulee säännöllisesti ilman puhtauden kärsimättä lisää painoa toistoalueella 5-15, sanoisin että lihasta tulee.
 
Ertsillä olikin jo hyvää juttua, mutta jos tuloksia mietitään niin naiselle 4-5kg lihasta vuodessa on jo ihan helvetisti ja miehellekkin paljon. Eli jos ajatellaan että hyvällä ruokavaliolla ja treenillä saadaan vaikka se 3kg vuodessa niin se on kuukautta kohden sillon siellä jossain 200-300g paikkeilla.
 
Jos ensin menee esim 8kg käsipainoilla siisti kymppi ja ajan x jälkeen menee 12kg käsipainoilla siisti kymppi niin kyllähän siinä on lihaa tullu.
Ite keräsin kesän aikana 800g pihviä (jos on inbodyyn uskominen), söin enemmän kun aiemmin niin lähti treenitulokset nousuun, mut paino tosin nous useemman kilon.
 
Hei, olen reaction vuonna 2013 ja kyykkään yli 200 kiloa ja jatkan isompien kilojen tavoittelua.

Reiteni ovat kehittyneet tasaisesti, sekä avovaimoni luonnehtii niitä jopa kunnioitettaviksi jööteiksi ja mukana ohjelmassa ovat mm. kontrolloidut reidenojennukset, avain kuten joskus treeniurani alussa vuonna 2007.

Meanwhile in 2007:

Hei, olen reaction vuonna 2007 Kyykkään 150 kiloa ja en jatka isompien kilojen tavoittelua, koska tuntuma ja podaus ei ole voimailua. Saatana, tavoitteena cbb-lavat.

Reiteni eivät kasva, vaikka kuinka hinkkaan tuntumalla. Missä vika?

Life long learning :pano:
 
Kyllähän tuossa matkalla joku kilo lihaakin kerkesi tulla kun tulokset ja paino nousivat neljässä vuodessa:
Penkki 40 kg -> 140 kg
Kyykky n.60 kg -> n.160kg
Mave 100 kg -> 230 kg
Paino 53 kg -> 90kg. Ja dieetin jälkeen +80 kg yhtä vähällä rasvalla arvioiden kun alussa (lähes 30kg jotain muuta kuin rasvaa tullut, ehkä kusta päähän).
 
Reaction 2015. Kyykkään jo nyt 350 kilolla puhtaita kymppejä. Jalkani ovat jo niin isot, että niillä ei voi ilman kipuja kävellä jalkojen hangatessa toisiinsa koko ajan. Myöskään kaupasta ei tarvi katsella mitä farkkuja päälle laittais kunhan vaan ostaa ne isoimmat shortsit jotka hyllyssä on ja käyttää niitä kesät talvet.:D
 
Eiköhän se hame oo ainoa vaihtoehto :D
 
Kyllähän tuossa matkalla joku kilo lihaakin kerkesi tulla kun tulokset ja paino nousivat neljässä vuodessa:
Penkki 40 kg -> 140 kg
Kyykky n.60 kg -> n.160kg
Mave 100 kg -> 230 kg
Paino 53 kg -> 90kg. Ja dieetin jälkeen +80 kg yhtä vähällä rasvalla arvioiden kun alussa (lähes 30kg jotain muuta kuin rasvaa tullut, ehkä kusta päähän).
aika iso aukko kyykyssä ja mavessa
 
aika iso aukko kyykyssä ja mavessa

Kyykky aina ollut paska liike itselle. Penkkiin panostettiin joskus niin oli pitkään jopa edellä kyykkyä. Sarjojen perusteella pitäisi olla isompi maksimi mutta isot raudat eivät oikein liikkuneet koskaan. Hirveä työ piti tehdä että sai takakyykyn tekniikan luontevaksi.
 
Back
Ylös Bottom