Rakas päiväkirja: Retkeni Auraan ja harjoitteluni Herra Katajan kanssa.
Herra Kataja kutsui minut harjoittelemaan Auraan mukavalle salille nimeltä Sunsali. Lähdin ilomielin matkaan ja ihan ensimmäisenä pysähdyin fantsulle ABC-huoltoasemalle ja ostin itselleni pienen kupin kahvia, se maistui hyvältä.
Olimme sopineet harjoittelun kello kolmeksi, mutta jouduin ikävään liikenneruuhkaan pääkaupungilla ja meinasin myöhästyä. Painoin kuitenkin kaasupolkimeni pohjaan ja onnistuin kurvailemaan aikatauluun takaisin. Siniset miehet lähtivät perääni, mutta heidän Ford Mondeo ei kulkenut tarpeeksi lujaa. Piikkimaton onnistuin välttämään kun maastoautoni kulkee myös pellon puolella.
Saavuin salille ajoissa, Herra Kataja jo odottelikin minua. Salin omistaja oli tehnyt hienoja tauluja ottamistani kuvista, joissa esiintyi Herra Kataja, niitä oli ripustettu hienosti salin seinille.
Herra Kataja ei treenannut itse kuin vain kevyesti, mutta hän laittoi minut tekemään olkapäitäni kovaa. Aloitin vipunostoilla sivulle, se tuntui raskaalta, mutta hassulta lihaksessa. Vipunostoja tein kaksi sarjaa isommilla käsipainoilla ja kolmannen sarjan pienemmillä hassun näköisillä käsipainoilla, ne kiiltelivät kivasti peilistä, sain myös pakkotoistoja viimeiseen sarjaan.
Seuraavaksi Herra Kataja sanoi että otamme smith-punnerrusta, se oli mielenkiintoinen laite. Tein siinä kolme sarjaa, jossa toisessa pudotettiin päissä olleita painoja, liike tuli kevyemmäksi ja jaksoin vielä muutaman toiston. Tässä vaiheessa olkapäissä tuntui todella hassulta.
Seuraavaksi tein samoilla kiiltävillä käsipainoilla nostoja eteen, Herra Kataja sanoi sen ottavan etuolkapäähän, se sattui kuten varmaan pitikin. Tein monta toistoa, pysäytin yhläällä joka kerta.
Sain viimeisenä liikkeenä tehdä vielä veikeällä laitteella nostoja sivuille, vekottimessa oli jänskä naru, josta vedettiin, tuntui sekin varsin hassulta. Toiseen laitteseen, siinäkin oli naru, kiinnitettiin isompi tanko, jota vedin itseeni päin, se tuntui kanssa aika hassulta.
Lopuksi Herra Kataja vielä pullisteli isoja pattejaan, melkoinen He-Man, ihan kuin sarjakuvista.
Oli mukava retki Auraan, menen toistekin heti kun saan kotoa luvan.