Nyt on pakko tulla kyselemään äärimmäisen tyhmiä kun en yksinkertaisesti uskalla tehdä mitään ilman viisaampien neuvoja. Koittakaa kestää ja ehkä vähän neuvoakin
Pitäisi nimittäin asentaa Acerin koneeseen Vista uudelleen kun kone on alkanut merkittävästi hidastella ja välillä ei suostu aukeamaan. Huoltoonkaan eivät huoli ennen kuin on kokeiltu uudelleenasennusta. Tähän asti olen saanut sen verran aikaan, että olen kopioinut ulkoiselle kovalevylle C-asemalta kaikki itselle elintärkeät tiedostot, kuvat ja musiikit sun muut. Koneessa ei pitäisi olla enää mitään, minkä katoaminen huolettaisi, lukuun ottamatta Office-pakettia, jonka haluaisin tietysti säilyttää.
Kysymys kuuluu, että mitä tässä pitää vielä tehdä ennen kuin laittaa Vistan koneeseen uudelleen? Pitääkö kovalevy kopioida ennen asentamista ja jos niin miten se tapahtuu? Miten saan varmistettua, että tuo office-paketti säilyy?
Tiedän että vastaaviin on varmasti vastattu kymmenen kertaa, mutta kolmen päivän googletuksen jälkeen en ole löytänyt yhtään vastausta, josta saisin niin paljon selkoa, että uskaltaisin mitään tehdä. Help?