En tiedä Nikolexistä mitään. Muistan, kun olin ensimmäisen vuoden opiskellut, ja tulin Suomeen kesäksi. Etsin töitä pikkasen myöhään, ei sitä viitsinyt puhelinlaskua kartoittaa ulkomailta soittelemiseen, eikä oman alan töitä vielä haettu. Päädyin erääseen puhelinmyyntifirmaan töihin. Firma myi "toivoa", eli lapsille, joiden äiti oli raskauden aikana vetänyt huumeita, ja heillä oli tämän myötä kehittynyt jotain disformaatioita, joitain hauskoja reissuja ja tapaamisia ja tämän kautta sitä toivoa. Myytiin lehteä, enkelitaulua ja krääsää puhelimitse. Minulle annettiin käteen puhelinluettelo, sanottiin että soita yrityksiin ja pyydä aina johtajaa, ja kerro ennaltapäätetty litanja. Kestin sitä pari tuntia. Menin sitten vuoroesimiehen luo, ja sanoin ettei tämä ole minua varten. En kestänyt häiritä kiireisiä ihmisiä lässytykselläni, tuputtaminen ei vaan ollut eikä ole mun juttu. Esimies sanoi, että vieressäni istuva hippi on myynyt ihan huimia summia sitä enkelitaulua ja lehteä, hän on tosi pätevä ja saa hyvin rahaa. Pysyin kannassani, että nyt lähden ja sillä siisti. Ja lähdinkin, onneksi sain heti toimistotyötä lähtemisen jälkeen.
Myöhemmin paljastui juurikin vilunki, ja mun käy sääliksi sitä yhtä miestä jolle soitin, joka suostui vastaanottamaan lehden. Voisinpa sen parituntisen perua elämästäni. Täyttä ajanhaaskausta, josta jäi mulle huono omatunto.
