Lomalla on hieman tekemisen puutetta joten raapustelin alle jonkinlaista analyysiä Packalénin otteista Lebout-ottelussa. Turussa on varmasti osaava valmennus joten tuskinpa tätä kukaan asianosainen plärää läpi, mutta onpahan ajantappamista minulle yhtä kaikki. Ehkäpä joku sunnuntaisoturi saa tästä jotain uutta ideaakin omiin treeneihinsä.
Packalénia kohtaan on tässä ketjussa mielestäni esitetty kohtuuttoman kovaa ja lähes yksinomaan tunteisiin perustuvaa kritiikkiä. Sorrun usein itsekin arvostelemaan suomalaisia vapaaottelijoita ja näiden ympärille muodostuvaa hypeä suhteessa lajin keskimääräiseen kotimaiseen tasoon. Perusteeton huutelu kuitenkin vain ruokkii turhaan negatiivista ilmapiiriä. Odotan kuitenkin, että tämä minunkin vaatimaton panokseni tähän keskusteluun tulee vielä hautautumaan lukuisten yhden virkkeen viestien ja meemien alle.
Packalén tulee UFC:ssä todennäköisesti - joskaan ei sataprosenttisen varmasti - törmäämään vielä lasikattoon, josta ei tule pääsemään läpi. Ottaen huomioon organisaation jatkuvat kasvupyrkimykset ja ottelijarosterin laajentumisen viime vuosina tähän mennee kuitenkin vuosia, mikäli mies pysyy terveenä, ja kilpakumppaneiksi valikoituu tulevaisuudessakin samankaltaisesti sijoitettuja urheilijoita. Näkisin siis, että Packalénin ei parhaassa tapauksessa tarvitse ryhtyä pienempiä organisaatioita kiertäväksi palkkasoturiksi, vaan hän pystyy kehittyessään ottamaaan paljon hyviä voittoja ja kapuamaan arvolistalla ylöspäin vielä verrattain pitkään. Mitä sen jälkeen tapahtuu, en uskalla tässä vaiheessa vielä arvailla.
Myöhäisestä aloitusiästä on sekä haittaa että hyötyä Packalénille. Hänelle ei ole kertynyt kovinkaan laajaa liikekavalkadia eikä paljon kilpailuminuutteja, mutta toisaalta mies on esitellyt hyvän mattopainin lisäksi kehityskelpoisuutta ja ennakkoluulotonta asennetta matsaamiseen jääkiekkotaustastaan huolimatta.
UFC-sopimuksen hankkiminen näissäkin olosuhteissa oli ehdottomasti oikea päätös. Katsoin Leboutia vastaan käydyn koitoksen jälkikäteen jo tämän ketjun luettuani, joten olin iloisesti yllättynyt Packalénin suorituksesta tappiosta huolimatta. Kuten edellä on jo mainittu, kesken PK-kauden ei yksikään normaaleilla lahjoilla varustettu kamppailija kykene häikäiseviin suorituksiin. Työtä tekemätöntä massaa tuleekin kertyä hieman. Hapenottokyky ei ole läheskään samalla tasolla kuin kisakaudella, eivätkä opetellut liikkeetkään lähde hirveän vihaisesti, sillä hermoston annetaan levätä. Hyvin suunnitellulla PK-kaudella lajiharjoittelu on tempoltaan rauhallisempaa, ja siitä iso osa käytetään uusien liikkeiden ja taktiikoiden opiskeluun ja harjoittelemiseen.
Maailman parhaatkaan urheilijat eivät ole ympäri vuoden kisakunnossa, joten olisi naurettavaa odottaa sitä myöskään Packalénilta. Huippu-urheilijaksi Packalénia ei voi nimittää, mutta kilpaurheilijana ylirasituksen riski on hänenkin kohdallaan olemassa, mikäli harjoittelua ei suunnitella hyvin. Se, jos mikä, aiheuttaa suorituskyvyn laskua. Kaikkien aihetta kommentoivien tulisi ymmärtää, että myös urheilija tarvitsee kevyttä treeniä ja lomaa pysyäkseen kasassa henkisesti ja fyysisesti. Vapaaottelu on perinteisesti ollut yhtä pahasti urheilussa kiellettyjen lääkeaineiden riivaama kuin esim maantiepyöräily, joten fanien odotukset kotisohvilla ovat vuosien saatossa ehkä päässeet hieman vääristymään. UFC tarjosi matsimahdollisuuden turkulaiselle yllättäen, joten ymmärrän hyvin, että niillä avuilla mentiin, mitä oli käytettävissä.
Itse ottelusta myönteisinä asioina itselleni jäi mieleen Packalénin tapa hakea aloitteita itselleen, aktiivinen mattopaini, kyky lyödä päälle rymistelevää miestä vastaan ja ne tilanteet, joissa mies osui pystyssä hyvin käydessään päälle hirveistä hapoista huolimatta. En tiedä sitä, kuinka moni täällä on itse matsannut missään kamppailulajissa, mutta silloin kuin hapot iskevät oikein pahasti kesken henkilö henkilöä vastaan käytävän ottelun sitä ei tiedä pitäisikö röyhtäistä, oksentaa, laskea alleen, nukahtaa, vaiko vain itkeä ja kääriytyä sikiöasentoon huolimatta siitä, millä tehoilla vastustaja käy päälle. Etenkin olosuhteet huomioiden Packalén osoitti UFC:n tasolle sopivaa henkistä kanttia ryskätessään pystyssä päälle loppuun asti. Toki olisin mielelläni nähnyt lisää osumia läpi ottelun, sillä käytännössä vastakkain oli kaksi lähes identtisillä päähänpotkimistaidoilla varustettua urheilijaa, eikä ranskalainen ennakko-odotuksista huolimatta ollutkaan mikään sateentekijä ko. osa-alueella. Joku muu pakkislainen osaa varmasti jäsennellä ajatuksensa ottelussa esitetystä vapaaotteluun sovelletusta Stop!Fight!:ista minua paremmin joten siirrytään nujuamispuolelle ja ottelussa ilmenneisiin Packalenin heikkouksiin.
Siinä missä Packalénin bjj on hyvää, ovat hänen alasvientinsä ja muu pystypaini sanalla sanoen heikkoja. Tyylihän ei ole niinkään yhtä tärkeää vapaaottelussa alasvienneissä kuin lopputulos, mutta kautta linjan suomalaiset vapaaottelusalit sylkevät ulos köyhän miehen greko-painijoita ja jalkojen lääppijöitä joihin myös Packalén lukeutuu. Jos UFC:ssä haluaa pysyä, häkissä täytyy esittää otteita jotka kestävät vertailun ainakin muksujudokoihin ja nassikkapainijoihin. Olen huomannut, että suomalaisilla vapaaottelusaleilla keskitytään ylettömän paljon itsetarkoitukselliseen seinä- ja käsipainiin, mutta itse liikkeet ovatkin aivan sutta ja sekundaa. Tokihan siitä tulee miehekäs olo, kun saa kolistella harjoituskaverin kanssa päitä yhteen samalla, kun yläpellin lihakset pullistelevat sinne kerääntyvästä verestä ja sivustakatsojien ihastellessa vierestä, kuinka kovalta ultimaattisten sotureiden touhu näyttää, mutta eipä niistä harjoituksista vuosiin ole näyttänyt paljoa käteen jääneen kenellekään. Mikään ei korvaa hyvää tekniikkaa. Salikisoissa heikon tason toki ymmärtää, mutta kun Cagessa ja sitä isommissa karkeloissa urheilijat vääntävät toisiaan kuin inttipojat lomilla Onnelan tuulikaapissa, niin allekirjoittanut ei ainakaan tiedä, mihin sattuu eniten, silmiin vai sydämeen.
Case Packalén
Packalénin suosimat alasviennit ovat selkeästi yhteen- tai kahteen jalkaan menot ja nk. ”portsari”. Packalén yritti myös hetkellisesti kietoa jalkaansa sisäpuoliseen kamppiin tai ouchi-gariin ollessaan häkkiä vasten mutta sen yritys jäi tyngäksi.
Perusteet
Tyylejä ja välityksiä on monia, mutta kerrataanpa onnistuneen kahden jalan alasviennin perusedellytykset.
- Etäisyys. Omilla käsillä pitäisi vähintään pystyä koskemaan vastustajan päätä. Sopiva etäisyys kasvaa sitä suuremmaksi mitä kokeneempi ja atleettisempi urheilija on kyseessä.
- Asento. Ruoto suorana, pää sen jatkeena ja rinta edessä. Tasonvaihto tapahtuu pääosin jaloista, EI lantiosta (”kulmaviivain”).
- ”Läpäisyaskel”. Etujalan iso askel otetaan ripeästi kaverin jalkojen väliin.
- Takajalla työnnytään ripeästi eteenpäin ja etujalan polvi osuu mattoon kaverin jalkojen ja painopisteen taakse. Tässä vaiheessa oman kropan/olkapään pitää jo osua kaveriin ja tönätä tätä epätasapainoon taaksepäin.
- Ote käsillä. Kädet ujutetaan kaverin polvitaipeiden taakse ja vedetään kohti omaa kroppaa.
- Ylösnousu ja läpijuoksu. Takajalka siirretään sivulle, jalkapohja lyödään mattoon kiinni ja siltä ponnistetaan ja käytännössä juostaan kaverin läpi etuviistoon ja samalla nostetaan kaverin jalkoja kohti omaa vastakkaista olkapäätä. Liikkeen loppusuunta vaihtelee monista muuttujista riippuen (viistoon, sivulle, eteen, ilmaan). Elintärkeää liikkeen onnistumiselle kuitenkin on, että liike-energia ei lopu siinä vaiheessa, kun on päästy kaverin sylille.
Keskustelin erään vapaapainin miesten suomenmestarin kanssa tästä liikkeestä ja ihmisten yleisimmistä kompastuskivistä sen toteuttamisessa, vapaasti lainaten hän totesi että ”Ei siihen sylille saatana jäädä makustelemaan vaan ote kiinni ja nopeesti läpi”. Mielestäni tuo lainaus kiteyttää hyvin liikkeen perusidean oli tarkoitus sitten tehdä liike kouluversiona tai vapaaottelufanien rakastamana ”blast-doublena”. Liike-energia ei missään nimessä saa loppua siinä vaiheessa kun päästään kinttuihin kiinni. Alla pari videota ja kuvaa internetin syövereistä jotka havainnollistavat liikettä paremmin.
Epäonnistuneet alasviennit
Packalén onnistui ainakin yhdessä portsarissa ja yhdessä yhden jalan alasviennissä Leboutia vastaan käydyssä ottelussa. Analysoidaanpa puolestaan muutamaa turkulaisen epäonnistunutta yritystä.
Tilanne 1 - Erä 2
Ruutu 1: P pakittaa tarkoituksenaan jujuttaa L ansaan L:n rymistellessä suoraan eteenpäin.
Ruutu 2: Jujutus onnistuu. P puikkaa lyönnin alta kahden jalan alasvientiin. L on todella pystyssä asennossa ja käytännössä juoksee tilanteeseen. P saa vasemmalle jalallaan kohtuullisen läpimenon L:n jalkojen väliin, mutta vääntäytyy huonoon asentoon ja jo ennen kontaktia L:ään katsoo maahan selkä väärällä. P:n vähä liike-energia kohdistuu pystyasennosta suoraan alaviistoon.
Ruutu 3: Vaikea alkuasento ja puutteellinen jousto jaloista kostautuvat P:lle. L saa tunkattua jalkansa pitkälle jo lennosta ja kaiken painonsa P:n päälle.
Ruutu 4: Tilanne ohi. P ei saa suorilla nilkoillaan enää taiottua voimaa mihinkään suuntaan ja hänen kätensä ovat jo valuneet ylös L:n takareisille mistä on kaikkein vaikein pitää kiinni.
Yhteenveto: Kun kaveri juoksee eteenpäin selkä suorana ei tarvita hirveää voimaa alasvientiin. Tällaisessa onnistuneessa jujutuksessa kädet saa ujutettua hyvään asentoon ja mahdollisesti kiinnikin polvitaipeiden taakse kuin itsestään kunhan mennään tarpeeksi alas vain jaloista ja pidetään selkä sekä pää jämptinä.
Tilanne 2 - Erä 2
Ruutu 1: Molemmat ottelijat selkä suorana pystytaistossa.
Ruutu 2: Molemmat ottelijat selkä suorana pystytaistossa. Etäisyys jalkoihinmenon kannalta suurehko.
Ruutu 3: P syöksyy alaviistoon jalkoihin/jalkaan. P:n etujalka on liian kaukana ja liike-energia suuntautuu suoraan pystyasennosta taas suoraan alaviistoon. P:n tasonvaihto puutteellinen. L aavistaa P:n aikeet hyvissä ajoin painimielessä heikosta asennostaan huolimatta.
Ruutu 4: Tilanne ohi. L rojahtaa helposti P:n päälle turvaan tämän yritykseltä.
Yhteenveto: Pitkänä kevytsarjalaisena kulmaviivoitinasentoon syöksyminen paljastaa P:n aikeet L:lle hyvissä ajoin. Suoraan sylille syöksyminen kulmaviivaimessa toimii silloin kuin etäisyys on tarpeeksi pieni ja kaveri jo valmiiksi horjunut. P ei pohjustanut tätä liikettä mitenkään ja etäisyys oli pelkälle yksittäiselle alasviennille liian suuri. Taas puutteellinen jaloista jousto.
Tilanne 3 - Erä 2
Ruutu 1: Ottelijat pystytilanteessa.
Ruutu 2: Packalén syöksyy jalkoihin. Etujalka läpäisee L:n puolustuksen hyvin ja takajalka puskee hyvin eteenpäin. L:n asento puolustusmielessä on kehno ja P yllättääkin L:n tilanteessa melkein housut kintuissa. P:n ruoto on pahasti vääntynyt ja katse osoittaa kuvamateriaalin perusteella melkein jopa taaksepäin.
Ruutu 3: P on päässyt erinomaisesti kiinni L:ään ja tämä onkin jo valmis vastaanottamaan kyytiä suomalaiselta. P:n kädet eivät ole polvitaipeissa mutta vahva jässikkä voi tästä asennosta jo kipata kyytiläisen suoraan sivulle tai nousta ylös ja tuoda kaverin voimalla alas mattoon. P ei kuitenkaan suoristetuilta jalkateriltään enää pääse tuottamaan voimaa mihinkään suuntaan.
Ruutu 4: Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä L saa kammettua itsensä vapaaksi tilanteesta ja päätyy turkulaisen päälle.
Yhteenveto: Läpijuoksuversio liikkeestä epäonnistuu kun P päättää syöksyä polvilleen eikä juoksekaan kaverista läpi. Kouluversio liikkeestä epäonnistuu kun P ei pääse enää takajalallaan kiertämään sivulle ja jatkamaan liikettä läpäistyään L:n puolustuksen.
Tilanne 4 - Erä 3
Tämä tilanne on jo kolmannen erän puolivälistä joten P on jo fyysisesti poikki. Urheilussa fyysisen pahan olon kasvaessa tekniikkavirheet korostuvat joten käydään tilanne läpi silti.
Ruutu 1: P syöksyy avoimena olevaan etujalkaan yhden jalan alasvientiä varten. L on ahdistanut P:n häkin reunalle joten liike on jo hieman hätäratkaisu. P taittaa itsensä korostetun paljon kulmaviivaimeen.
Ruutu 2: P pääsee kiinni L:n jalkaan mutta puhti on jo poissa. Kädet ovat väsyneeksi mieheksi hyvin kiinni ja L on valmis kaatumaan vaikka saakin painonsa hyvin P:n päälle. P:n pää on kuitenkin polven väärällä puolella aiottua yhden jalan alasvientiä ajatellen eikä suorilta nilkoilta pysty enää pysty kiertämään oikeallekaan L:n selkään.
Ruutu 3: Pää väärällä puolella kostautuu eivätkä P:n kädetkään enää pidä, L saa helposti kammettua kiinni olleen jalkansa turvaan ja rojahdettua P:n päälle.
Yhteenveto: Liian korostunut lantion taitto antaa L:lle taas ylimääräistä aikaa reagoida alasvientiyritykseen. Etuvistoon polville rojahtaminen ja nilkkojen ojennus syö väsyneeltä turkulaiselta jatkomahdollisuudet pois.
Tilanne 5 - Erä 3
Tarkastellaan vielä Lebout-ottelusta tilannetta kolmannen erän alkupuolelta. Kyseessä suomalaisten vapaaottelijoiden perisynti jota näkee paljon UFC:n tasollakin.
Ruutu 1: L saa kätensä yhteen syliltä kaukana häkin reunasta. P:llä oikea käsi hyvin kiinni yläkautta, vasen hakee vielä paikkaa.
Ruutu 2: L ei edes yritä alasvientiä vaan lähtee kävelyttämään selkä suorana P.tä häkin reunaa kohti, P ei tiedä mitä tehdä. P:llä molemmat kädet hyvin yläkautta kiinni.
Ruutu 3: L onnistui taluttamaan P:n häkkiä vasten. P jää ihmettelemään tilannetta.
Yhteenveto: Vaikka L:llä onkin hyvin syliltä ote kiinni, olisi tämä tilanne voinut päättyä lukemattomilla eri tavoilla P:n hyväksi mutta sen sijaan tyytyminen kävelytettäväksi häkkiä vasten pientä lepohetkeä varten. Amerikkalaiset kamppailijat rakastavat ”underhookeja” mutta niiden merkitys on ehkä yleisessä keskustelussa vapaaottelun saralla ylikorostunut. Otteita yläkautta voi varioida useilla eri tavoilla ja L suorastaan tarjoaa itseään heitettäväksi tai kampattavaksi pidemmälle P:lle. Tässä ilmenee selkeästi turkulaisen kokemattomuus ja liikearsenaalin pienuus.
Loppusanat
Pitkänhuiskeana kevytsarjalaisena suosittelisin Packalénia myös tutustumaan judohenkisiin japanintemppuihin. Siinä missä hän välitystensä vuoksi joutuu menemään kilpakumppaneitaan alemmas jalkoihin syöksyissä ja rakentamaan ko. tilanteet suhteessa paremmin voisi hän verrattain pienellä vaivalla napsia pystyasennosta hyviä kaatoja heitoilla ja kampeilla. Sekä ottelun alkupuolella että tilanteessa 5 olisi ollut paljon mahdollisuuksia saada Lebout pystystä selälleen joko jalkapyyhkäisyillä tai jopa isoilla kääntyvillä heitoilla kuten niskalenkki, harai-goshi, osoto-gari tai jopa uchi-mata.
Pitkällä urheilijalla on enemmän mahdollisuuksia pystypainitilanteissa kuin lyhyemmällä. Kulmaviivoitin-asennossa pitkä urheilija on kuitenkin verrattain heikommassa asemassa. Sarjassaan pitkää honkkelia on aina helpompi kuljettaa kuin pässiä narussa pitkin dojoa/painikämppää/kehää/häkkiä kravatissa kuin vahvaa, lyhyenläntää taistelijaa joka kompaktin kokonsa avulla pystyy jullettamaan ruotonsa suoraksi turvaan pahanaikeisilta yrityksiltä. Jos Packalén haluaa pitää jalkoihinmenot osana liikearsenaaliaan vielä UFC:ssä niin tulee niitä hioa merkittävästi. Turkulaisen alasvientien epäonnistuminen tässä ottelussa ei kuitenkaan johdu siitä, että hän olisi ollut täysin väsähtänyt tai läpeensä huono painija. Hän vain syyllistyy siihen mihin moni muukin bjj-taustainen vapaaottelija eli polville rojahtamiseen ja siitä staattisen painitilanteen aloittamiseen jonka voittamisen todennäköisyys on pienehkö. Packalénin alasvientiyritysten onnistumisprosenttia voi helposti kasvattaa hiomalla edellä käsiteltyjä selkeitä ja toistuvia tekniikkavirheitä pois ja lyömällä onnistuneita suorituksia sisään.
Ei mulla muuta tällä erää. Tsemiä Packalénille seuraavaan matsiin ja toivottavasti joku saa tästä jotain irti!
