Team M&M seikkailee

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Mä kanssa aikoinaan väsäsin Amigan trakkereilla musaa (89-93). Vuosi sitten kokeilin Amigaa. Workbench 1.2 (hell yeah!) sain käynnistymään kaksi kertaa molemmilla kerroilla tuli se "krääts krääts" ääni ja read/write error, mutta silti pääsi shelliin jne. Kolmannella kerralla disketit sanoivat kaput. Eli mun suositus on se, että kun otat ne diskit esille, jossa on kama, jonka haluat talteen kopioit sen suoraan uudelle disketille / medialle. Et ala lataamana sitä / kuuntelemaan trakkereilla tai playereilla ja fiilistelemään. Siinä saa nimittäin oikeasti toivoa, että sen digitaalisen tiedon saa luettua sieltä levyltä edes kerran ... Ja tuo yksi kerta kannattaa säästää siihen varmuuskopiointiin.

Oi niitä aikoja. Silloin koodarit olivat koodareita, graffan tekijät todellisia pikselisotureita ja musaa tehtiin sydämmellä ja pienillä resursseilla. Nykysukupolvi ei käsitä, mitä kaikkea nämäkin setit ovat vaatineet. Tosta kohdalta 1:40 alkava materiaali näyttää nyt ihan so what kamalta, mutta tuolloin sitä tuijotettiin "ei voi olla totta fiiliksissä, mikä frame rate!". Toinen on spaceballsin demo, joka ei tosiaan olisi ollut mahdollista PC-raudalla, jota olisi voinut hakea DataInfosta.

http://www.youtube.com/watch?v=2CGOh-jb4QM&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=c5kuYfTCGLg&feature=related

PC-raudalla ollut mitään jakoa grafiikassa ja äänissä. Jopa YLE-uutisten alkutunnus oli 90-luvun vaihteessa tehty Amiga 2000:lla.

Tosta teidän videosta: Musa sinänsä ok ton tyypiseksi meditointiambientiksi. Mun makuun olisi kaivannut semisti enemmän nostatusta. Video toimii ja tukee tosi hyvin musaa.

Muistaako kukaan?

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Muistaako kukaan?



Tää oli varmaan eka peli jota pelasin amigalla :) Muistan aina kun kaverin isoveli oli saanut amigan ja kaikki me "kylän kossit" oltiin sitä vahtaas :D Oli niin upeita kaikki jutut siinä...sekin kuva jostain egyptiläisestä "kultaukosta" jossain piirustusohjelmassa on syöpynyt hienoudellaan ikuisesti mieleeni :)

Itse kun sain amigan se oli jo vähän "vanha" juttu, mutta kyllä sillä silti oli kiva värkkäillä kaikenlaista...paintilla jotain "demoja" tyyliin doom jne. :D

Edit. Niin vielä piti lisätä että pinball sarjasta uudemmat...olisko ollu pinball fantasies tai jotain oli kans hiton jees ja niitä tahkottiin!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Muistaako kukaan?



Tokihan tuon jokainen tuon ajan amiginisti tietää. Samalta ajalta on myös tämä peli Shufflepuck Cafe. Ei ehkä ihan niin tunnettu kuin tuo Pinball Wizard.

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Pysytääs aiheessa, amigalle voitte perustaa oman nostalgiaketjun =)
 
Ketään ei tullut assariksi, kiviäkin siis kiinnostaa. Meidän video meni siis vituiksi, mut ei lannistuttu, vaan kehitettiin sitten toinen idea viidessä minuutissa. Kuvauksien lomassa toki kahvia kuten aina.

D3X_7189.jpg
 
Mitä sen assarin pitäis tehdä? Oikeastaan olis ollut hauska tulla katsomaan, miten kuvauksia tehdään. Tulen joku kerta sitten, jos assarin ei tarvitse roudata mitään viiden tonnin lavasteita tms. haastavaa. Voin tuoda kahvia, hoituuko kuvaukset sillä? :D
 
Jaa no valoa olisin voinut pidellä, ja sitten olisin siinä sivussa kysellyt kaikenlaista kuvausvinkkiä vaivani palkaksi, kunnes muilla olis mennyt hermo ja mut olis ajettu matkoihini. Mutta jos assarin pitää näkyä, niin sitten ei ehkä olis ollut mun juttu. Ellei saa esittää kiveä tms.
 
Back
Ylös Bottom