Talon rakentaminen/rakennuttaminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Samo
  • Aloitettu Aloitettu
http://rakennusprojekti.fi/?p=1370

Ja parin päivän puuhastelut. Itsellä meni eilen työkeikalla Vantaalla päivä, mutta raksallakin tapahtui ja tänään sitten taas vähän enemmän sitä näkyvää. Eli alakerta sai pohjamaalit ja yläkeran kylppärin lattia laatat.

Niin ja pojille haettiin ja kasattiin trampoliini. On ne sitä odottaneet!
 
Ihan tavallista nuahaa meillä on laitettu. Että vituiks män jälleen kerran...

Ulkokulmiin tuli tarvittaessa tuplanauhat. Eipä niitä ulkokulmia loppupelistä paljon ole, putkikoteloissa katon rajassa nyt eniten, noihin ei lapset pääse käsiksi.

No ei välttämättä. Asiansa osaava ja varsinkin ammattimies varmasti saa paperillakin onnistumaan. Omalla porukalla kun laitettiin niin lasikuidun valitseminen oli näköjään ainut vaihtoehto.
 
mie laitoin muutamaan ulkokulmaan muovilistat. oiva valinta jos perheessä on pieniä lapsia. toki alla on sitä metallinauhaa.

Muovilistat laitoin kanssa ulkokulmiin. Osin varmasti sen takia että en jaksanut nysvätä nurkkia näteiksi. Oli muutenkin iso urakka tuo seinien tasoittaminen ja eipä ne osumitta olisi selvinneet kovin pitkään kun on pieniä viikareita pari kappaletta + naapurin terroristit.

Myös laattojen ulkokulmiin laitoin muovilistat ja ihan ok niistäkin tuli. Tämä siksi että ns. upotettavat ulkonurkkalistat unohtui siinä tohinassa :)
 
No ei välttämättä. Asiansa osaava ja varsinkin ammattimies varmasti saa paperillakin onnistumaan. Omalla porukalla kun laitettiin niin lasikuidun valitseminen oli näköjään ainut vaihtoehto.

No jäljestä ei tosiaan ole valittamista. Saman ikänen kaveri tuo meidän maalari on kun minäkin ja on jotain 10 vuotta hommia painanut. Voin napsia lähikuviakin nurkista. Pitää tosiaan näköjään ostaa jatkossakin vain kunnon lithiumpattereita kameraan. Ne maksaa vitusti, mutta talvella ostamani 10 euron patterit kesti n. 600 kuvaa ja kovat pakkaset. Bilteman halpapaskoilla ottaa ehkä 20 kuvaa ja sitten vilkkuu patterin kuva ruudussa.
 
Kestääkö normi mdf kattopaneeli n. 3 kiloisen Pentikin shamaanin kruunun, mdf paneelin paksuutta en tiedä. Enkä millään löydä missä koolaukset on.

E. Kahdella koukulla tulee kiinni.
 
Kestääkö normi mdf kattopaneeli n. 3 kiloisen Pentikin shamaanin kruunun, mdf paneelin paksuutta en tiedä. Enkä millään löydä missä koolaukset on.

E. Kahdella koukulla tulee kiinni.

Sopivalla ankkurilla kestää. Pelkällä koukulla voi tulla niskaan. Koolaustutkalla löytää hyvin koolaukset. Halvimmat ei montaa kymppiä maksa.
 
WC-tila edistyy pikkuhiljaa. Silikonit enää kulmiin ja saa taloon vihdoinkin juoksevan veden. Blogissa enemmän tarinaa.


attachment.php


attachment.php
 
Pistin taas blogiin pikku päivityksiä. Siellä ois nyt kaikki pohjamaalaushommat tehty myös alakerrassa ja huomenna illalla alkaa pintamaalaushommat yläkerrassa. Alakerrassa aletaan lyömään kattopaneelia paikoilleen.

Oli sitten aikalailla kuumankostea keli sisällä talossa. Pohjamaalia läträtty seiniin varmaan sen 50 litraa. Siivouksen ajaksi (3 tuntia melkein) pidin alipaineistajaa täysillä kierroksilla yläkerran partsin oviaukossa. Rupesi ilma vaihtumaan ja lämpötila tippumaan.

www.rakennusprojekti.fi
 
Oli sitten aikalailla kuumankostea keli sisällä talossa. Pohjamaalia läträtty seiniin varmaan sen 50 litraa. Siivouksen ajaksi (3 tuntia melkein) pidin alipaineistajaa täysillä kierroksilla yläkerran partsin oviaukossa. Rupesi ilma vaihtumaan ja lämpötila tippumaan.

Mitäs tuollaisella alipaineistajalla oikein tehdään, siis onko sille muuta käyttöä kun satunnainen tuulettelu silloin kun siltä tuntuu?
 
Mitäs tuollaisella alipaineistajalla oikein tehdään, siis onko sille muuta käyttöä kun satunnainen tuulettelu silloin kun siltä tuntuu?

Oishan se kätevä ainakin saneeratessa kun voi muovittaa rempattavan tilan umpeen ja alipaineistaa vielä tilan niin ei leviä raksapölyt muihin tiloihin.
 
Mitäs tuollaisella alipaineistajalla oikein tehdään, siis onko sille muuta käyttöä kun satunnainen tuulettelu silloin kun siltä tuntuu?

JPx tuohon vastasikin. Eli tosiaan sillä saa alipaineistettua tilan ja pölyt pihalle. Ehdoton juttu esim. betonilattioita hiotessa/jyrsittäessä.


Ja tänään tuli sitten tehtyä monenlaista, eli alakerran katoista paneloitu 2/3, julkisivumaalaus aloitettu ja yläkerran pintamaalaus vauhdissa:

http://rakennusprojekti.fi/?p=1391


Lisäsin myös edelliseen artikkeliin kuvia alakerran pohjamaalausvaiheesta, nyt kun sain kameraan ne patterit hankittua. Siis sellaiset jotka pelittääkin, Bilteman patterit ei oikein tykkää pelittää:

http://rakennusprojekti.fi/?p=1376
 
Meilläkin alkaa pikkuhiljaa tapahtua alkuvaikeuksien jälkeen. Rakennuslupa tuli viime hetkellä ennen kunnanviraston sulkeutumista heinäkuuksi ja tänään kävivät kunnan ukot merkkaamassa rakennuksen paikan. Vaikka rakennustarkastajaa jaksankin kiroilla niin pikkukunnassa on sentään se hyvä puoli, että korkoa eivät viitsineet merkitä vaan sanoivat että "ei ole niin tarkkaa, laitatte lattiakoron oman mielenne mukaan". Kävi nimittäin niin että kun piti viime tingassa vielä rakennusta siirtää metri ylärinteen suuntaan tarkastajan vaatimuksesta niin jäi korot muuttamatta. Se kuitenkin jonkun kymmenen senttiä tollakin matkalla nousee se rinne. Nyt sitten linjapukkeja väsäämään, siitä se alkaa paukuttelu.
 
Ei ne meilläkään noita korkoja merkinnyt tuolla landella. No ei ne kyllä merkinneet talon paikkaakaan vaan se sitten merkattiin toteutuneista paikoista...

Ja tän päivän duunit:

http://rakennusprojekti.fi/?p=1403

Eli panelointia ja maalaamista riitti tälle päivälle. Tulipa taas iso neliömäärä valmista pintaa!
 
Muutama vuosi kun vierähtänyt varsinaisesta raksa-ajasta, niin kyllä tuntuu pirulliselta hommalta jo pelkästään ulkoverhouksen maalaus. Seuraavasta kämpästä tulee yksivärinen, ei mitään erivärisiä nurkka tai ikkunanpielilautoja.
 
Olisko kenelläkään kokemusta noista karmeista 80-luvun täystiilitaloista. Meillä on tällä hetkellä tontti ostettuna ja suunnittelutarveratkaisuhakemusta ollaan tässä täytelty, mutta törmättiin aika helkutin hyvällä paikalla olevaan rinnetaloon, joka on rakennettu 80-luvun alussa (järven rannalla, lähellä päiväkoteja, koulua, keskustaa). Talo vaikutti kaikin puolin terveeltä, eikä missään haissut millään tavoin tunkkaselle tai vastaavalle. Mitäs kaikkea tuollaisesta pitäisi tsekata?

- Alimmassa tiilirivissä ei ollut tuuletusrakoja, mutta muutamasta kohdin löytyi pienet muoviputken pätkät.
- Salaojia ei ainakaan piirustuksissa näkynyt, eli ne joutuisi vetämään (kustannus?), tosin sisällä rinnettä vasten oleva harkkoseinä + kellaritilat olivat kuivia, eikä kosteutta tuntunut missään, ei edes talouskellarissa, missä oli ihan maa/hiekkapohja
- Kellertävät tiiliseinät, jotka ulkonäöllisistä syistä tekisi mieli rapava vaaleaksi (kustannus?)
- sisäpuolelle pitäisi tehdä remppaa, keittiö yms. mutta ne voi tehdä itse ajan myötä
- kylppäri + sauna pitäisi rempata, tosin kylppäri oli ihan kiviseinistä, eli mitään lastua ei sielä ole seinissä
- valesokkeli rakenne (tämähän on vähän arvoitus)


Kaikin puolin talo vaikutti terveeltä, mutta voiko se olla vain harhaa. Uskaltaakohan tuollaista ostaa, vaikka kuntotarkastuksessa kaikki on kunnossa (kuntotarkastuksella tarkoitan sellasta, missä porataan reikiä rakenteeseen jotta ne selviää)? Auttaako noita ulkoseinien tuuletusrakoja tehdä näin 30-vuoden jälkeen? Se mikä tuossa talossa olisi parasta, olisi sijainti, kaikki muu epäilyttää...
 
Ei oikeen käyny selväks, tai sit en vaa tajunnu että olitko jo teettäny kuntokartoitusta? No kumminkin siinähän olisi hyvä porailla reikiä sinne seinärunkojen alajuoksuihin ja tarkastaa miltä se näyttää, sekä tietysti kosteudet. Tämä toki siltä osin mikä on maanpinnan alapuolella.
Jos kylpyhuone on alkuperäinen, niin luonnollisestikaan ei ole vesieristeitä, joten hyvin suurella todennäköisyydellä sieltä löytyy pintakosteutta. Salaojat ja sadevesijärjestelmät. Vesikaton kunto ja yläpohja. Ja yläpohjaan on oltava tarkastusluukku! Tuon ikäisessä talossa tuskin on aluskatetta. Tarkastusluukun kautta päästään näkemään yläpohjan vauriot, vesikatteen vuodot yms. Jos öljylämmitteinen ja vesikiertoinen lattialämmitys/patterit, öljypolttimen ja kattilan kunto, lämmitysjärjestelmän mahdolliset vuodot/veden lisäystarpeet.
Tuossa nyt jotain mitä olisi hyvä katsoa. Kaippa tuollaisen uskaltaa ostaa jos kaikki suurin piirtein kunnossa... :)
 
Ja yläpohjaan on oltava tarkastusluukku! Tuon ikäisessä talossa tuskin on aluskatetta. Tarkastusluukun kautta päästään näkemään yläpohjan vauriot, vesikatteen vuodot yms. Jos öljylämmitteinen ja vesikiertoinen lattialämmitys/patterit, öljypolttimen ja kattilan kunto, lämmitysjärjestelmän mahdolliset vuodot/veden lisäystarpeet.

Yks tarkennus vielä, joka saattoi olla hekulille selvyys: Yläpohjasta erityisesti piipun lähistö kannattanee tarkistaa hyvin.

Onhan sitä uusissakin aina riskinsä, että toimivan vanhan ostaminen hyvältä paikalta ei välttämättä ole huono, mikäli muuten vaan tuntee pystyvänsä remppaamaan mieleisekseen ja hinta sen jälkeen on vielä sijainnin arvoinen.
 
Kaikin puolin talo vaikutti terveeltä, mutta voiko se olla vain harhaa. Uskaltaakohan tuollaista ostaa, vaikka kuntotarkastuksessa kaikki on kunnossa (kuntotarkastuksella tarkoitan sellasta, missä porataan reikiä rakenteeseen jotta ne selviää)? Auttaako noita ulkoseinien tuuletusrakoja tehdä näin 30-vuoden jälkeen? Se mikä tuossa talossa olisi parasta, olisi sijainti, kaikki muu epäilyttää...

Jos talo ei ole 30 vuodessa homehtunut, ei se itsekseen homehdu tulevaisuudessakaan. Mä ainakin ostaisin mielummin vanhan, terveen talon kuin rakentaisin uutta - miksi uusia taloja pidetään automaattisesti parempina kuin vanhoja?
 
Olisko kenelläkään kokemusta noista karmeista täystiilitaloista?
- kylppäri + sauna pitäisi rempata, tosin kylppäri oli ihan kiviseinistä, eli mitään lastua ei sielä ole seinissä

epäilyttää...

Jos on tosiaan _täystiilitalo_ eikä normi tiiliverhoiltu puutalo, niin ei kai tuon turvallisempaa rakennetta olekaan. Toki tuohon aikaan ei kosteuseristeitä tunnettu, joten kylppärirempan kanssa voi tulla kuivattelemista.
 
Back
Ylös Bottom