Talon rakentaminen/rakennuttaminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Samo
  • Aloitettu Aloitettu
Aurora on pihalta päin nätti, mutta ei kyllä iskenyt yhtään sisätilat asuntomessuilla nähtynä. Hupen kustannusarvio kuulostaa oikean suuntaiselta.
 
Ok.
Siis tuo Aurora onkin nyt tälläinen yksi esimerkki. Kivitalon haluan uuden ja reilunkokoisen vaikkei perhe ole muijaa ja kahta American Bulldoggia ja yhtä kissaa isompi.
Tosin voinee olla että hankimme 2 American bulldoggia lisää koska siirryn itse työttömäksi ja aikaa on.
500 000€ kuullostaa kyllä järkevältä summalta jos sillä saa laadukkaan ison kivan kivitalon.
Tuosta yli ei ole paljoa vara mennä koska pitää ajatella myös tulevaisuutta että on vara asuakkin talossa jne :)

Osaatteko heittää arviota kuinka paljon lisähintaa tlaolle tulee jos itse tekee piirrustukset ja niiden mukaan sitten ulkopuolinen rakentaa?
 
Lammi ja Jämerä kyllä tekevät piirustukset. Ton Auroran jos muuttaa suoraan kivitaloksi niin veikkaisin että joku 600.000-700.000e menee.
 
tää nyt ei ole MikaT2:lle erityisesti vaan yleisesti. oon pitkään ihmetelly nuoria ihmisiä jotka rakentaa helvetillisen isoja taloja ja taloudessa on kaksi henkeä ja koira. ok, ymmärrän että tehdään talo valmiiksi jos lapsosia meinataan hankkia. entäs jos niitä ei saakkaan syystä tai toisesta. pikkasen on hukkatilaa lämmitettävänä ja siivottavana. en ymmärrä mihin 2 ihmistä ja muutaman koira tarvii 230neliöisen talon? asumiskustannuksetkin on jo jotain tuon kokoisessa talossa vaikka sen perinnöllä rakentaiskin.
 
Tottahan se on, että miksei vaikka laita 100 000€ enemmän tonttiin ja rakenna järven rannalle.

Askartelutilaa saa rakentamalla ison autotallin/varaston.
 
Totta. Pitää miettiä vielä.
 
taikka sitten tekee sellasen +150neliötä "järkevän" talon ja lopuilla rahoilla jos sitä reippaasti on niin mitä ikinä haluaakaan.
 
No ainakin tommonen täysin tavanomainen suurperheen ylisuuri talo tuntuu turhuudelta. Mieluummin tekee sitten tavallisen, vaikkapa 120m2 talon jonne 120m2 kellaria, jossa sitten esim: Kylpyosasto, leffateatteri, biljardisali, takkahuone, baari jne. Halpoja neliöitä verrattuna tommoseen auroraan jossa makkareita makkareiden perään. Toki viihdykkeet (pelit ja vehkeet) maksaa jotain, mutta mieluummin niihin 100ke kuin turhiin neliöihin.

Sitten toki sijaintia pitää painottaa, hyvällä sijainnilla olevat arvoasunnot eivät menetä arvoaan, vaikkapa nyt Kulosaari jne, jos PK-seutu kiinnostaa. Mutta jos herra rakentaa vaikkapa peritylle ja sukumaille, niin asia on eri. Mieluummin se 400ke tonttiin ja 300ke taloon kuin 50ke tonttiin ja 650ke taloon, jota ei saa koskaan myytyä.
 
Perämettälle jos rakentaa, niin siitä ei saa ikinä omiaan pois. Sitä huonommin mitä enemmän on tilaa ja luxusta.

Piti vesimittarin lukema ilmoittaa joten tsekkasin samalla mitä tuohon veteen menee rahaa. Jumaleissoni, pelkkään veteen 40e/kk! About kolmasosa siitä mitä menee kämpän ja veden lämmittämiseen. Taidan alkaa Hupen linjoille ja pistää porukan paljupesulle.

01.10.2010-31.12.2010

Veloitusperuste * Määrä Hinta

Veden perusmaksu (20) 4,39 eur/kk 13,46
Vesimaksu 34 m3 0,84 eur/m3 28,56
Jätevesimaksu 34 m3 1,27 eur/m3 43,18
Jäteveden perusmaksu 4,39 eur/kk 13,46
Arvonlisävero 23.00 % 22,7
Yhteensä 121,36
 
Joo, me päätettiin jo että se vesisäiliökiuas tulee meille. Suihkut sitten magneettiventtiilillä ja kaukosäätimellä kiinni ja vain kylmää vettä hanasta saa.
 
Perämettälle jos rakentaa, niin siitä ei saa ikinä omiaan pois. Sitä huonommin mitä enemmän on tilaa ja luxusta.

Piti vesimittarin lukema ilmoittaa joten tsekkasin samalla mitä tuohon veteen menee rahaa. Jumaleissoni, pelkkään veteen 40e/kk! About kolmasosa siitä mitä menee kämpän ja veden lämmittämiseen. Taidan alkaa Hupen linjoille ja pistää porukan paljupesulle.

Tätä olen ketjuja lueskellessa ihmetellyt, että porukka pistää rahaa ja aikaa ja suuria suunnitelmia mahdollisimman kalliiseen ja energiaystävälliseen lämmitykseen ja unohtaa, että rakennusaikana voisi kaivaa kaivon pihaan ja vetää putken taloon sieltä. Tietysti jakaja ja kunnallistekniikka rinnalle. Epäilen, että okh saisi jopa voisi säästää näin enemmän kun energiatehokkaimmalla(kalleimmalla) ratkaisulla. Kaivohan ei maksa rakennusaikana juuri mitään, jos rengaskaivo riittää. Tietysti kaikilla tuo ei ole mahdollista.

Kesäaikaan vettä kuluu itsellä n. kuutio/päivä pelkkään pihan kasteluun ja autojen pesuihin. Hinta 0 euroa. Niin kaivo tosiaan löytyy pihasta ja pumppu. On se vaa kiva pistää sadettimet päälle ja hymyillä. Samaten autojen pesu 2 autoa ja noin 1-2 kertaa viikossa molemmat autot.
 
Kaivon voisi kaivaa joo, meillä ei tartteis edes syvää kun pohjavedet on niin korkeella. Sitten lämmittelis sitä vettä saunassa, olis täysin ilmaista!
 
Joo, me päätettiin jo että se vesisäiliökiuas tulee meille. Suihkut sitten magneettiventtiilillä ja kaukosäätimellä kiinni ja vain kylmää vettä hanasta saa.

Tuliko sulla puu vai sähkökiuas? Meillä siis puu ja ajattelin itsekin että voisi tuon vesisäiliömallin ottaa. Siinä on muutenkin jotain hohtoa peseytyä ns. vanhanaikaisesti. Suihkussa voi käydä sitten kun siltä tuntuu. Laittasin vesipadan jos sille olisi järkevästi tilaa, mutta vaatisi tuokin sitten oman hormin. Oltiin tuossa n. kk sitten yhdellä vuokramökillä ja siellä oli tavalliseen vesipataan pistettu alumiinikierukka. Normi sekottaja päässä ja 10 minuutin puiden polton jälkeen kävi kuumassa suihkussa!

Kaivon voisi kaivaa joo, meillä ei tartteis edes syvää kun pohjavedet on niin korkeella. Sitten lämmittelis sitä vettä saunassa, olis täysin ilmaista!

Meillä tulee se maalämpö, joten todennäköisesti tuolta saa kasteluvedet. Taasen pumput ja paisuntasäiliöt ei tuohonkaan ilmasia ole. Ei siis ehkä ihan kasteluvesien takia kannata... No pitää tuo vielä pohtia.
 
Täällä myös kaivo kunnallistekniikan rinnalla. Kesän pihamaan kasteluvedet saadaan kaivosta ja kyllähän tuon eron huomaa vesilaskusta.
 
Tää on kyllä kohtuu hulvatonta luettavaa. Kaverit laittaa satojen tuhansien eurojen taloja ja suunnitelmana lämmittää sitten saunankiukaassa pesuvedet. Pirun kätevän kuulosta ja onhan siinä tosiaan oma tunnelmansa haistella palaneen ihon käryä kun sitä vettä laskiessa vahingossa nojailee tulikuumaan vesisäiliöön :rock:
 
Just tulin saunasta ja suoritin old school peseytymisen saunassa kylpemällä. Kyllä se vaan toimii, varsinkin jos sauna on hyvä. Virittelin kiukaan päälle vesisäiliön, niin johan lämpeni vesi. Itse veden saamiseksi piti tosin vähän urheilla kun päävesijohto oli jäässä. Pitäisi laittaa se lämmityskaapeli jossain vaiheessa. Onneksi on kaivo pihassa. Harmi vain että vesiautomaatti oli niin paska. Painemittari halkesi pakkasessa, muovia kun oli sen runko. Onneksi on bauhaussin viiden vuoden takuu. Toinen samanlainen joka laukesi. Ensi kerralla ostan sen Alkon. Meni sitten ämpärihommiksi, mutta vettä sai kuitenkin. Eihän tälläistä nyt kuitenkaan joka päivä jaksaisi.
 
Tää on kyllä kohtuu hulvatonta luettavaa. Kaverit laittaa satojen tuhansien eurojen taloja ja suunnitelmana lämmittää sitten saunankiukaassa pesuvedet. Pirun kätevän kuulosta ja onhan siinä tosiaan oma tunnelmansa haistella palaneen ihon käryä kun sitä vettä laskiessa vahingossa nojailee tulikuumaan vesisäiliöön :rock:

Niin, kannattaahan se ootta iso laina siihen taloon ja pistää sitten vielä ne asumiskulutkin tappiin...

Oletko koskaan saunonut puulämmitteisessä saunassa ja lämmittänyt vedet padassa? Jos et ole, niin annappa olla sitten. Ja jos jos olet ja oli kovin vastenmielistä, niin ei jatketa sittenkään keskustelua.

Ja jos pelkää että polttaa itsensä kiukaan kanssa, niin ei kannata mennä saunaan ollenkaan.
 
Useita kymmeniä kertoja saunonut sekä mökillä että aikanaan isovanhempien asunnossa puulämmitteisessä saunassa jossa nimenomaan lämmitettiin pesuvesi siinä kiukaan kyljessä olevassa vesisäiliössä. Kokemuksessa ei ole mitään vikaa esim. mökkikäytössä mutta en itse ikimaailmassa suunnittelisi moista päivittäisen asumisen yhteyteen omaan kämppääni. Mutta eihän siinä, ymmärrän että jotkut jaksaa nähdä vaivan tai ei edes koe sitä vaivana. Eli ei muuta kuin klapia pesään.
 
Tää on kyllä kohtuu hulvatonta luettavaa. Kaverit laittaa satojen tuhansien eurojen taloja ja suunnitelmana lämmittää sitten saunankiukaassa pesuvedet. Pirun kätevän kuulosta ja onhan siinä tosiaan oma tunnelmansa haistella palaneen ihon käryä kun sitä vettä laskiessa vahingossa nojailee tulikuumaan vesisäiliöön :rock:

Joo, eihän se tonni asumiskustannuksissa tunnu missään kun se tonni on pikkuraha raksaamisessakin. Tonni sinne tonni tänne. Muutenkin on mielestäni ekologista lämmittää omilla puilla oma vesi ja koko roskan saa täysin ilmaiseksi. Ja parhaat saunat ovat suuria puusaunoja joissa myös peseydytään, miksi sellaista ei saisi pitää myös kotona? Uhallani pistän semmosen.

Kaivan ton kaivonkin, perustan oman threadinkin siitä.
 
Missäpäin suomea asustelet D.Yates?
Laitoin tuohon sinun hintojen perään Jyväskylän Energian hinnat mitkä juuri katsoin laskusta niin on täälläpäin kyllä kalliit vesimaksut.

Veden perusmaksu 4,39 eur/kk / 6,78 €
Vesimaksu 0,84 eur/m3 / 1,58 €
Jätevesimaksu 1,27 eur/m3 / 1,97 €
Jäteveden perusmaksu 4,39 eur/kk / 6,78€
 
Back
Ylös Bottom