Mie seurailen ja tarkkailen karhuja, koko sen ajan, kun ne on liikkeellä. Yhtään päivää ei kulu, etteikö karhut olisi jollain tavalla mielessä. Keväällä hiihtelen jäljillä, etsin pesiä takajälkeen ja seurailen muuten vaan niiden liikkeitä. Kuvailen riistakameroilla ja jos tilanne sallii, järkkärillä. Kesäisin kuljeskelen koiran kanssa maastossa ja etsitään jälkiä ja seuraillaan niitä, syksyllä sitten metätän. Loppusyksystä treenataan koiria ja taas muuten vaan seuraillaan. Dokumentoin jatkuvasti eritavoin karhuhavaintoja, kuvaamalla ja päiväkirjaa pitämällä. Lisäksi toimin suurpetoyhdysmiehenä. Kaiken toiminnan suolana on se, että karhun pääsee kohtaamaan. Ja olen tavannut monta kertaa. Niin monta, etten muista kaikkia. Jokainen kerta on kuitenkin ollut eri tavoin kiehtova ja muistiinjäävä tapauksena. Pari kertaa on jännittänytkin, ihan oikeastikkin. Karhujen perässä kulkiessa ei ole samanlaista päivää. Onhan tämä äkkinäisen silmään vähän erikoista hommaa. Niinkuin eräs vähemmän luonnosta ja metätyshommista ymmärtävä kaveri totesi hetken aikaista metsäänlähtöajankohtaani ihmeteltyänsä, että "niin, siulla kun on se karhuelämä."
