Nyt kun no-body on ilmeisen perehtynyt aiheeseen, niin osaatko sanoa kuinka tosissaan Pekka oli ja kuinka paljon mukana oli provoa/vittuilua/julkisuuden tavoittelua?
Ja mikä oli perimmäinen syy miehen touhuhin. Mielisairaus? Vittuilu? Ufot?
Olen pohtinut tuota itsekin, kun aiheesta on tullut luettua aika paljon. Varmoja totuuksia ei tuollaisen ilmeisen moniulotteisen ja erikoisen persoonan kohdalla voi sanoa, mutta kokonaisuus muodostuu varmasti useasta osasta:
-Aitoa ideologiaa, niin äärioikeistolaisten poliittisten näkemysten kuin henkimaailman juttujenkin osalta
-Henkilökohtaista huomion- ja julkisuudenkipeyttä
-Puhdasta provosointia ja omalaatuista huumorintajua, joita edesauttoi reipas alkoholin käyttö
-Kaiken tämän yhdistämistä ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi hyvillä näyttelijän lahjoilla
Alkuaikoina, siis 60-ja 70-luvuilla, Siitoimen poliittinen toiminta oli äärimmäisen laidan oikeistolaisuudessaan ja värikkäine kannanottoineen radikaalia ja ehkä jälkikäteen huvittavaakin, mutta ei parodiaa tai vitsi; tällöin Siitointa pidettiin jopa oikeana uhkana ja hänen liikkeellään oli jonkinlainen kannatuspohjakin. Hengentieteily oli jo silloin omituista, mutta ei sen omituisempaa kuin Ultra-lehden kekkuleiden nykyään tarjoamat totuudet. Julkaisut olivat kohtuullisesti oikoluettujakin, siistejä painotuotteita, ja Siitoin hengaili mm. Aino Kassisen kanssa, joka oli silloin maan selvänäkijä nr. 1 ja aikansa julkkis. Viina varmasti maistui jo silloin, mutta ei määrännyt tahtia. 80-luvulla, Urho Kekkosen poistuttua kuvioista ja siten tavallaan vaikeutettua paljon avoimella ja jyrkällä Kekkos-vastaisuudella pitkään ratsastaneen Siitoimen asemaa, vähäistäkään kannatusta oli vaikeaa ylläpitää, mikä johti julkisuudessa pysymiseen entistä jyrkemmin lausunnoin ja tempauksin. Siitoimen vanhimman pojan Petrin kuoltua auto-onnettomuudessa 1985 alkoi myös viina ilmeisesti maistumaan niin, että se vaikutti jo selvästi Siitoimen toimintaan eikä ainakaan touhuun lisää järkeä mukananaan tuoden. Tässä vaiheessa ajatukset vakavasta poliittisesta toiminnasta ja vaikuttamisesta ovat vähitellen karisseet ja oikean äärioikeistojohtajan asema on hiljaa hiipinyt loppuvaiheen juopon valtakunnantrollin viraksi. Neuvostoliiton hajoaminen vei viimeisenkin poliittisen vihollisen. Siinä vaiheessa, kun toiminta on ollut provosointia ja toimittajien vedättämistä lukuisissa keskusteluohjelmissa, Kansallisen Rintaman perustamista Kalevala-Kuisman ja Arjen sekä muun juopporemmin kanssa ja kolmen hengen laivaseminaareja kahden promillen humalassa Heil Hitleriä huudellen ja homolordien kanssa kielillä puhuen sekä kiljun myymistä paikallisille juopoille, ei kyse ole enää ollut varmasti edes Pekan ajatuksissa kovin paljoa todellisesta poliittisesta toiminnasta vaan enemmän henkilökohtaisesta show'sta, julkisuuden hausta ja toki siinä sivussa edelleen myös oman ideologiansa esille tuomisesta. Samalla tämä edisti myös toimeentuloa natsiroinan myynnillä ja muulla oheistoiminnalla. Hengentiedekirjallisuuskin muuttui tässä vaiheessa painovihkoiksi, joissa oli vitsejä, kirkkovenetöherryksiä ja ilmeisen kieli poskessa huolimattomasti väännettyjä juttuja Luciferista (esim. "Paholaisen Katekismus").
Myöskään Siitoimen näyttelijäkokemusta ei pidä väheksyä - sekä alkuvaiheen äärinatsissa että myöhemmin kaikessa koomisuudessaankin sanavalmiissa, haastatteluissa legendaarisia lausahduksia heitelleessä ja toimittajia verbaalisesti vedättäneessä natsipellessä on ollut takana aimo annos tietoista ja taidokasta näyttelyä, oman tarkoituksellisen roolin vetämistä.
Kokonaisuutena minä näen Siitoimen monijakoisena persoonana, joka oli alussa ainakin pyrkimyksiltään vakavasti otettava oikeistojohtaja okkultistisine sivuharrastuksineen ja omituisine luonteenpiirteineenkin, mutta josta ajan myötä, henkilökohtaisten tragedioiden ja alkoholinkäytön myötävaikutuksesta ja aatteen poliittisen kysynnän kadottua maailman muuttuessa tuli roolihahmo, kun vaihtoehtona olisi ollut unohduksiin katoaminen, joka ei Siitoimen persoonalle ollut kyseeseen tuleva vaihtoehto.
Mikäli jollakulla Johtajaan perehtyneellä on omia näkemyksiä aiheesta tai kommentoitavaa näihin ajatuksiin, niin kuulen mielelläni. Mahdollisiin mielenterveydellisiin nimikkeisiin kaiken takana en osaa ottaa kantaa, mutta uskon että ihminen voi olla omintakeinen, monijakoinen ja viinaanmenevä myös olematta varsinaisesti mielisairas.