- Liittynyt
- 28.12.2006
- Viestejä
- 12 902
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
:D :D
Poliisi tiedotti perjantaina erikoisesta nettihuijauksesta, jonka uhriksi joutui alle 18-vuotias suomalaistyttö. Tyttö oli seurustellut kolmen vuoden ajan pelkästään netin kautta suomalaisjuurisen Lontoossa asuvan miehen kanssa.
Kun tyttö ja mies olivat sopineet tapaamisen, ja tyttö oli parin päivän päästä lentämässä miehen luo, ilmestyi tytön kotiovelle yllättäen toisella paikkakunnalla asuva suomalainen parikymppinen nainen, joka kertoi olevansa miehen sisarpuoli.
Nainen kertoi miehen kuolleen edellisenä yönä. Lopulta selvisi, että kyseinen "sisarpuoli" oli esiintynyt tuona Lontoossa asuvana miehenä.
Poliisin mukaan "sisarpuoli" oli miehen lisäksi esiintynyt myös muina huijaukseen liittyvinä hahmoina. Hän esitti muun muassa lontoolaismiehen isoisää, hyvää ystävää ja ex-tyttöystävän siskoa.
Poliisi selvitti omien tutkimuksien kautta asioiden todenperäisyyttä ja jonkin rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Ovella käynyt nainen myönsi poliisille esittäneensä kaikkia tytön kanssa netin kautta tekemisissä olleita hahmoja, mutta ei osannut kertoa järjellistä motiivia teoilleen.
Poliisilla ei ollut syytä epäillä tapahtuneessa mitään rikosta, koska asiassa ei ollut näyttöä esimerkiksi seksuaalirikoksesta tai taloudellisen hyödyn saamisesta. Pelkkä identiteettivarkaus ei ole tällä hetkellä kriminalisoitu.
Asian hoitaminen jatkuu sosiaali- ja terveysviranomaisten toimin.
Poliisin kertoman mukaan alaikäinen tyttö oli ollut täysin rakastunut lontoolaismieheen ja oli surrut suuresti miehen kuolemaa.
Suruviestin tuonut sisarpuoli oli tuonut mukanaan jopa miehen korun ja valokuvia.
Tyttö oli saanut naiselta tiedon, että muistotilaisuus pidetään Suomessa. Nainen oli luvannut ilmoittaa tilaisuuden ajankohdasta tytölle, mutta mitään ei kuulunut muutamaan kuukauteen.
Seuraavana tyttöön otti yhteyttä netin kautta kuolleen miehen isoisä, joka kertoi, että ei halua tyttöä muistotilaisuuteen, vaan olisi parempi jäädä odottelemaan varsinaisia hautajaisia.
Tyttö odotteli, mutta jonkin ajan kuluttua häneen otti yhteyttä kuolleen miehen hyvä ystävä Suomesta. Ystävä kertoi, että tytön rakastama mies ei ollutkaan kuollut, vaan hän oli koomassa. Miehen olinpaikasta tyttö ei saanut tietoja. Ystävä kertoi, että ei olisi saanut kertoa näitä asioita tytölle, koska koomassa olevan miehen perhe oli tätä vastaan.
Tämän jälkeen kuvioihin ilmestyi koomassa olevan miehen ex-tyttöystävän sisko, joka kertoi, että voi viedä tytön tuon isoisän asunnolle, jos tyttö saapuu Lontooseen.
Asiaan liittyi vielä muutama muukin henkilö, mutta kaikki nämä henkilöt olivat tytön ovella käyneen naisen netissä esittämiä hahmoja. Osa hahmoista oli olemassa olevia ihmisiä.
Delgado: -Siis olet rehellisesti sitä mieltä, että jos hyvärunkoinen miestoimittaja menisi tiukoissa housuissaan, jotka paljastaa pullotuksen edestä ja kyykätyt pakarat takaa, naisten pukuhuoneeseen jossa ollaan ns. juhlatunnelmissa, että naisten kommentit olisi "hui kauhsa", "mee pois" ym. linjaa, eikä kaksimielisyyksiä ja/tai vihjaileviä- kommentteja lentelisi? Uskallan väittää ettei se ihan noinkaan menis...
"Ne varmaankin tosiaan tykkäisivät kyttyrää ja heittäisivät sen äijän pihalle, mutta tuskin tekisivät mitään sellaista, minkä se miestoimittaja tulkitsisi seksuaaliseksi."
Tuohan ei ollut kysymys, johon vastasin, vaan vastasin vain siihen, että mitä yleisesti tapahtuisi, jos miestoimittaja menisi naisten pukuhuoneeseen. Huomatkaa myös, etten ottanut kantaa siihen, onko väärin, että nainen saa mennä miesten pukkariin mutta toisinpäin ei käy asia laatuun.Delgado: -Siis olet rehellisesti sitä mieltä, että jos hyvärunkoinen miestoimittaja menisi tiukoissa housuissaan, jotka paljastaa pullotuksen edestä ja kyykätyt pakarat takaa, naisten pukuhuoneeseen jossa ollaan ns. juhlatunnelmissa, että naisten kommentit olisi "hui kauhsa", "mee pois" ym. linjaa, eikä kaksimielisyyksiä ja/tai vihjaileviä- kommentteja lentelisi? Uskallan väittää ettei se ihan noinkaan menis...
mtv3.fi sanoi:Matti Nykänen väittää Iltalehdessä: 120-kiloinen bodari kävi kimppuun
– Kaapin kokoinen äijä tuli puheille siinä klo 20:nen aikaan ja sanoi, että mikä minä luulen olevani. Hän kävi käsiksi minuun omassa kantakapakassani. Itse painan jotain 75 kiloa, tämä kaappi oli ainakin 120-kiloinen bodari. Täytyihän siinä itseään puolustaa. En tuntenut koko miestä. Tämä on harvinaista. Kyllä sitä kaikkea kuulee, mutta ei minuun ennen käsiksi tällä tavalla ole käyty, Nykänen muistelee Iltalehdelle tapahtunutta.
Nykänen kertoo, että hän poistui selvittelemään välejään miehen kanssa ravintolan ulkopuolelle. Entinen mäkihyppääjä lisää, että tilanteesta selvittiin ilman isompia kolhuja.
On tietenkin mahdollista, että rempseät urheilijanaiset olisivatkin omaksuneet erilaisen käyttäytymismallin, ja toimittaja joutuisi epäasiallisen käytöksen kohteeksi. Epäasiallinen siinä tapauksessa olisi tietenkin epäasiallista eikä hyväksyttävää. Ja jos otetaan alkuperäinen juttu vertailuun, niin siinähän kyse ei ollut mistään pienestä vihjailusta vaan jutun mukaan lapasesta lähteneestä tilanteesta jonka toimittaja koki uhkaavaksi, eikä sellainen ole imo odotettavaa eikä normaalia aikuisilta ihmisiltä.
Siis ihan oikeasti, uhkaava käytös odotettavaa? Odotettavaa on naureskelu, tuijottaminen, jonkinlainen viheltely ehkä. Mutta että aletaan käyttäytymään kuin apinat, niin ei todellakaan ole odotettavaa. Sellainen ei kuulu missään tapauksessa normaaliin käytökseen ja se on varmasti ollut tiedossa. Ihan selvähän se oli, että tuossa haluttiin vain olla vittumaisia ja tehdä tukala olo sille toimittajalle. Kuten mä sanoin jo, ei urheilijoilla ole mitään erivapauksia käytöksessä eikä suunsa kiinnipitäminen ole oikeasti vaikeaa.
Tuijottaminen on vähän eri asia, kuin että uidaan suurinpiirtein liiveihin. Varmaankin se nainen tykkää olla katseen kohteena, mutta aika hölmö väite, että kukaan tahtoisi että homma menee pelottavaksi. On myös eri asia, pystyykö hillitsemään itsensä vai haluaako hillitä itsensä. Saavat kyllä mun puolestani pitää sitä naista huomionhakuisena bimbona, joka todennäköisesti onkin, mutta ei se pakota eikä oikeuta vetämään hommaa överiksi. Kääntäen tarkoittaa myös sitä, että porukka saa pukeutua miten lystää ja silti säilyttää loukkaamattomuutensa (tarkoittaen fyysistä koskemattomuutta ja vapautta kohtuuttomasta porsastelua - enkä puhu nyt tuijottamisesta).
E. Myös jos teon motiivi on "antaa akalle mitä se haluaakin", eli siis ihan tahallinen paskamaisuus, niin ei sitä voi perustella "mutta hormonit pakottivat mut". Ei tämä ole sama asia sen kanssa, että naiset valittavat katselemisesta vaan samaa sarjaa sen imaamin lihanpala-argumentin kanssa.
Miehille pitäis pitää puhuttelu siitä miten käyttäydytään munasillaan naisen seurassa ja toimittaja pitäisi laittaa toistaiseksi tehtävistä hyllylle jos ei jumalauta ymmärrä että vastakkaisen sukupuolen pukukoppiin ei voi mennä tekemään mitään haastatteluita.
Nykänen baaritappelussa. "Itse painan jotain 75 kiloa, tämä kaappi oli ainakin 120-kiloinen bodari". Kuka tunnustaa?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010091812369488_uu.shtml
"Sanoin kaverille, että mennään porttikongiin jatkamaan juttua, ettei ravintola hajoa."
