- Liittynyt
- 19.12.2013
- Viestejä
- 48
Elikkä homman nimi on se että toukokuussa 2013 katselin valokuvia itsestäni ja iski pakokauhu.
Aloitin siis laihduttamisen opettelemalla syömään terveellisesti, jätin viljat aika vähille, kasviksia ja lihaa tilalle, rasvat vähiin jne ja nyt painoa on tippunutkin ihan kivasti.
Olen 161cm lyhyt, 30-vuotias nainen ja lähtöpaino oli n. 120kg.Nykyinen paino on 104-106kg aamusta hieman riippuen.
Eli siis olen tipputtanut nämä kilot syömällä usein ja järkevämmin.
Ravintopuolelle en tarvitse apua mutta tuohon liikuntapuoleen sitäkin enemmän.
Vuoden alusta aloitan vesijuoksutreenit joka tarkoittaa 2x viikossa 20min reipasta uimista ja 40min vesijuoksua.
Lisäksi haluaisin neuvoja rasvaa polttavaan kotitreeniin tuollasella kotikuntosalilaitteella.
Kerron jo heti alkuun että kuntosali ei ole vaihtoehto joten haluaisin totaaliselle amatöörille apua kuinka vahvistaa lihaksia ja polttaa rasvaa kotona.
Meiltä löytyy kuntokeskus jossa toiminnot (en osaa nimetä näitä mutta yritän selittää)
Jaloille:istuen nostetaan jalkoja suoristaen painoja ja vatsallaan koukistetaan jalkoja nostaen painoja
Rintalihaksille: kädet tuodaan sivuilta eteen vastusta työntäen
Hauis/rinta?: selällään maaten nostetaan painoja ylöspäin
Painoja on 100kg asti mutta ongelma on se että millä painoilla ja mitä ja kuinka monta toistoa kutakin pitäis tehdä että pääsee alkuun?
Huomautanpa vielä etten ole koskaan tehnyt mitään treeniä mutta jos painoa vielä sais tiputettua niin olis kiva että myös lihaskuntoa sais siinä sivussa kohennettua.
Toivoisin asiallisia vastauksia ja vinkkejä ja muistutan että nämä kysymysket voi kuulostaa aika tyhmiltä sellasen korvaan joka noita salihommia on harrastanut mutta itse olen pihalla ku lumiukko näistä jutuista.
Kiitos.
Ja lisäkysymyksiin vastaan mielelläni.