ehec
VIP
- Liittynyt
- 7.6.2003
- Viestejä
- 3 809
Mitä tuo edes tarkoittaa? Nuokin sanoo, että Suomi tarvitsee liittolaisten apua jos rähinät alkaa, joten eipä se Naton ulkopuolelle jääminen oikein validilta idealta kuulosta. Nato ilman jenkkejäkin on helvetisti parempi kuin ei Natoa ollenkaan. Turvallisuuttammehan me emme ole jättäneet muiden hoidettavaksi toisin kuin moni muu Natomaa, päin vastoin ollaan lisätty puolustusmenoja. Monesta asiasta Suomen poliitikkoja on syytäkin arvostella, mutta olen edelleen sitä mieltä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on ollut erikoisoperaation alettua 5/5.No nyt se myönnetään vaikka mikään ei ollut missään vaiheessa varmaa. Trumpin uudelleenvalinta ei myöskään pitäis tulla minään yllätyksenä kun 2020 oli jo todella lähellä voittaa. Marin ehti jo kehua että Trumpin takia ajoi Suomea natoononkohan mieli muuttunut jo taas? Paavo Väyrynen tuntuu olevan ainut jolla on ollut kokoajan järkevä linja tässäkin asiassa. Muilla mieli muuttuu sen tilanteen mukaan millä saa pisteitä siinä kohtaa, täysin oman edun ajajia suurin osa Suomen päättäjistä, eivät osaa ajatella omaa nenää pidemmälle.
Turvallisuusstrategian rakentaminen Yhdysvaltojen varaan oli virhe, tutkijat sanovat ja esittelevät yhden mahdollisen B-suunnitelman Suomelle.