Suomalainen politiikka

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DayOne
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Suomalainen politiikka – kotimaan gallup-myrsky, hallituskohut ja eduskunnan ikuinen sirkus

Meta description: Keskustelua puolueista, päätöksistä, hallitusväännöistä ja ajankohtaisista poliittisista ilmiöistä – mielipiteitä, analyysejä ja arjen havaintoja.


Vieläkö joku jaksaa jänkätä turpeen uusiutumisesta kun se uudistuu sen 0.5-1mm vuodessa eli ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta ei eroa käytännössä esim. öljystä, kun aikajänne on tuhansia vuosia (vs esim. puunpoltto, jolla uusiutuvuus muutaman vuosikymmenen). Käytännössä turpeenkaivuun jatkuminen tarkoittaa aina myös siis uusien soiden tuhoamista, alapuolisten vesistöjen paskomista ja suoluonnon tilan heikentymistä.

Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat toki asiallisia argumentteja, vaikkakin turpeella on katettu kokonaisenergian kulutuksesta vain n. viitisen prosenttia (osuus ilmastopäästöistä kuitenkin n. 12%). Mun mielestä turvetuotannon sijaan pitäisi, tai olisi jo pitänyt, tukea ja kehittää esim. kotimaista biokaasun tuotantoa, kun ei se mikään yllättävä asia ollut, että turpeenpoltto tulee tiensä päähän haittavaikutuksiensa vuoksi kuitenkin muutamassa vuosikymmenessä.

Tais olla Luonnonsuojeluliiton kansalaisaloite turpeen energiapolton lopettamiseksi joka keräsi 2021 reilut 50 000 allekirjoitusta, saapa nähdä miten tämän käy.
Paitsi, että uusiutuu enemmän kuin sitä on koskaan käytetty -> uusiutuva. Näin ykinkertaista se on. Ei sitä voi kivihiileen tai öljyyn mielestäni verrata. Toki varmasti jonkin verran ympäristöongelmia on, mutta niitäkin yleensä liioitellaan.

Lisäksi turve tehostaa merkittävästi puunpolttoa, eli tuo 5% on vähän harhaanjohtava luku. Ja mikäli turve olisi entiseen tapaan käytössä olisi tämän talven sähkönhinnat jääneet huomattavasti maltillisemmiksi.

Ja yksi asia mikä usein unohdetaan on, että turve on erinomainen kasvualusta ja kuivike, mitä käytetään puutarha- ja maataloustuotannossa. Tästä oli silloin jonkin verran puhetta, kun turpeen tuotanto väheni. En tiedä onko tuota saatu jotenkin korvattua.
 
Tietenkin se turve tuottaa hiilidioksidia enemmän kuin muut energianlähteet keskimäärin, mukana kun on ydinvoima, vesivoima ja tuulivoima. Lisäksi tuo millimetrien tuijottelu on tahallisen harhaanjohtavaa, kun luonnollisesti pinta-ala tulee ottaa "laskuihin" mukaan. Ymmärtääkseni arvioidaan, että turve uusiutuu Suomessa noin 40 000 000 kuutiometriä vuodessa, kyllä siinä jonkun verran uuniin työnnettävää olisi, siis vaikka EU-byrokraatteja miellyttääksemme hyödynnettäisiin vain sen verran kuin se uusiutuu
Hyvin pieni osa tuosta uudistuvasta turvepinta-alasta on käytännössä otettavissa käyttöön; laajat alueet ovat esim. hyvin ohutturpeisia, jotta edes taloudellisesti olisi järkevää, edellyttäisi suojelualueiden statusten purkua, ympäristövaiktukset olisivat maksimaalisia jne.

Eikä nuo turpeen ilmastopäästöt ole varmaan edes suurimmat turpeenkäytön haitat ihmisten mielestä, vaan muut ympäristöhaitat, joista joutuvat yleensä kärsimään ihan muut ihmiset kuin ne, jotka sillä turpeella tekevät rahaa (ihan samaan tapaan kuin tuulivoiman kohdalla).
 
Hyvin pieni osa tuosta uudistuvasta turvepinta-alasta on käytännössä otettavissa käyttöön; laajat alueet ovat esim. hyvin ohutturpeisia, jotta edes taloudellisesti olisi järkevää, edellyttäisi suojelualueiden statusten purkua, ympäristövaiktukset olisivat maksimaalisia jne.
Mutta meillähän oli jo sitä käytöönotettua pinta-alaa. Miksi tästä pitää tehdä niin jumalattoman vaikeaa. Valmista polttoainetta makaa nenämme alla ja kehitämme vaikka mitä argumentteja "no mutta kun", "whatabout", "ilmastohätätila ääää".
 
Mutta meillähän oli jo sitä käytöönotettua pinta-alaa. Miksi tästä pitää tehdä niin jumalattoman vaikeaa. Valmista polttoainetta makaa nenämme alla ja kehitämme vaikka mitä argumentteja "no mutta kun", "whatabout", "ilmastohätätila ääää".
No poltetaanhan sitä turvetta edelleen koko ajan ja nostetaan olemassaolevilta alueilta. Ei siinä ympäristömielessä mitään järkeä ole uusia alueita alkaa paskomaan ja voidaan toki kysyä olisiko jonku kepun ym. kannattanut aikanaan saada se uusi ydinvoimala aikaan (eikä ryssiä sitä), satsata oikeasti biokaasutuotantoon jne.

Kuiviketurvettakin nostetaan edelleen ja se on sitten hankalammin korvattavissa kuin turve polttoaineena mutta määrät eivät toki olekaan niin isoja.
 
Turvetta olennaisempi on varmaan se, että pk-seudulla siirrytty kivihiilestä ja kaasusta puun polttoon ja sähkökattiloihin. Puun kuten biomömmöjen poltto yleensä pitäis jättää paikallisesti lähelle mistä tuotetaan, niin pysyy vaikutukset kurissa. Eli turvetta turvekunnissa/alueilla, puuta landella ja stadissa sitten sivistyneet meiningit eli fossiiliset tai ydinvoimasähkö. Tuulimyllysähkö on aika pahasti ristiriidassa kaukolämmön tuottamisen kanssa sähköllä, kun ne propellit ei kylmässä talvessa wörki. Tuulivoiman tuottajat pitäis velvoittaa tuottamaan talvellakin, eli pitää olla kaasu- tai öljymasiinat lyödä tulille jos ei propelli pyöri. Niin kuinka halpaa se oikeasti toimiva tuulivoima sitten on...
Varmaan "päästötöntä" sähköä hyvä olla verkoissa, isot investoinnit ulkomailta niillä haluaa signaloida. Mutta ei ne meidän kaukolämpöverkoista välitä. Stadissa voitaisiin poltella talvella vaikkapa puhdasta norjalaista kaasua enempi (miksei vaikka hiiltä kunhan on halpaa), eikä intoilla liikaa CO2 juttuja mistä kukaan ei saa yhtään mitään konkreettista tulosta ja jos se konkreettinen tulos tuliskin, niin nettohaitallinen Suomelle että kylmä kylmenee lisää.
Liikaa ideologiaa, ilmastouskontoa ja romantiikkaa päätöksissä. Suomen kilpailuedut alkaa olla aika lailla kaput, olishan se hyvä että edes energian hinta pysyis kilpailukykyisenä ja etenkin varmuus hyvänä ettei ala taas jotku kehitysmaatason kakkapussijutut.
 
-Erityisen huolenpidon yksikön hoito on muutoinkin Suomen kalleinta, vuorokauden hinta on 1 000 euroa.

Kun yksikössä hoidetaan vain yhtä nuorta, vuorokausihinta hoidolle on 4 000 euroa.

Kolmen kuukauden hoitojakso maksaa 360 000 euroa.


Miten ihmeessä voi olla noin kallista...Kenen taskuun ne rahat valuu selvää varastamista.
 
-Erityisen huolenpidon yksikön hoito on muutoinkin Suomen kalleinta, vuorokauden hinta on 1 000 euroa.

Kun yksikössä hoidetaan vain yhtä nuorta, vuorokausihinta hoidolle on 4 000 euroa.

Kolmen kuukauden hoitojakso maksaa 360 000 euroa.


Miten ihmeessä voi olla noin kallista...Kenen taskuun ne rahat valuu selvää varastamista.
Jos ajatellaan, että "huoneesta" veloitetaan 100€/pvä/kpl sisältäen ylläpidon, niin 3600€/(9työntekijää*8h)= 50€/h/työntekijä. Tuo on siis kaiketi alvillinen tuntilaskutus hinta. Ei nyt mitenkään aivan poikkeuksellinen nykypäivänä. Toki se, että tarviiko siellä olla 3 henkilöä jokaisessa vuorossa katsomassa yhden lapsen perään, niin onkin sit toinen kysymys, varsinkin kun kyseessä ei ole mikään hengityshalvauspotilas, vaan lähinnä henkisesti epävakaa teini.
 
Mulle tuli tähän turpeen käyttöönottoon liittyen vastaan jonkun aikoinaan turvesoilla työskennelleen tyypin kommentti vastaan, että kalusto millä turvetta on nostettu, on suurimmaksi osaksi romutettu jo ajat sitten, ja sen lisäksi noi suot mitkä ei oo käytössä kasvaa melko nopeasti umpeen. Niiden nostokuntoon laittaminen on yllättävän isokin sijoitus, ennen kuin alkaa tuottamaan. En osaa sanoa, milloin siinä päästäisiin break-eveniin. Onko siihen liittyen tullut mitään laskelmia vastaan?
 
634896295_10237760729430716_8908561167566476126_n.jpg
 
Back
Ylös Bottom