Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) esitteli keskiviikkona surullisen kuvan Suomen taloudesta.
www.iltalehti.fi
Valtiovarainministeri
Riikka Purra (ps) myöntää, että
Petteri Orpon (kok) hallitus ottaa enemmän velkaa kuin
Antti Rinteen (sd) ja
Sanna Marinin (sd) hallitukset yhteensä edellisellä vaalikaudella 2019–2023.
Iltalehti kysyi Purralta eduskunnassa torstaina, miten näin pääsi käymään, Purra kun on arvostellut voimakkaasti Marinin hallituksen velanottoa.
– Tällä tavallahan on tähän asti jo käynyt. Meillä muun muassa pelkät korkomenot ovat yli kolme miljardia euroa, toisin kuin edellisen hallituksen aikana, Purra sanoi.
Hän jatkoi muistuttamalla, että puolustusmäärärahat ja hyvinvointialueiden rahoitus ovat kasvaneet voimakkaasti Orpon hallituksen aikana.
– Mutta mikäli kiinnostaa tämä sopeuttaminen noin yleisesti, niin kannattaa katsoa, minkä verran me leikkaamme menoja, Purra sanoi.
Purra viittasi ilmeisesti siihen, että Orpon hallitus on ennen puoliväliriiheä päättänyt julkista taloutta 9 miljardia euroa vahvistavasta kokonaisuudesta. Ilman sitä Suomen julkinen velkasuhde olisi hallituksen mukaan hallitsemattomalla kasvu-uralla.
Purran surullinen kuva taloudesta
Purra esitteli keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen infossa graafin, jossa on kuvattu valtion budjettitalouden velkaantumista 2005–2029. Vuosien 2026–2029 osalta summat perustuvat riihessä valmistuneeseen julkisen talouden suunnitelmaan, joka julkistetaan kokonaisuudessaan myöhemmin kevään aikana.
– Surullinen kuva, joka on syytä aina esitellä, Purra sanoi.
– Tämä hallitus pitää finanssipoliittisista tavoitteistaan kiinni. Me huolehdimme päättämistämme sopeutustoimista ja viemme säästöt maaliin, Purra jatkoi.
Näin valtio velkaantuu
Valtion budjettitalouden alijäämän hallitus arvioi olevan 7 miljardia euroa vuonna 2026, mikä on 5,3 miljardia euroa vähemmän kuin mitä vuodelle 2025 on budjetoitu mukaan lukien vuoden 2025 ensimmäinen lisätalousarvioesitys.
Vuoden 2026 alijäämää pienentää kertaluonteisesti Valtion asuntorahaston jäljellä olevan 2,4 miljardin euron kassan tulouttaminen valtion talousarvioon rahaston lakkautuksen yhteydessä. Tuloutus ei vähennä valtion ja julkisen talouden velkaantumista.
Vuosina 2026—2029 alijäämä on hallituksen mukaan keskimäärin 11,3 miljardia euroa vuodessa.
Valtionvelan hallitus arvioi olevan noin 191 miljardia euroa vuoden 2026 lopussa, mikä on noin 64 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Hallitus arvioi valtionvelan kasvavan noin 43 miljardia euroa vuosina 2026—2029. Vuoden 2029 lopussa valtionvelan arvioidaan olevan noin 225 miljardia euroa, mikä on 68 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.