stressi

[emiliana]

Onko täällä palstalla muita, joilla ongelmia stressin kanssa? Itse olen kova stressaamaan pienistäkin asioista ja jopa asioista jotka eivät minulle kuulu. Eli toisten asioista, toisten puolesta. Tämä on ihan hirveää, kun keskittyminen eri asioihin on tosi vaikeeta. Paikallaan en pysty olemaan juuri ollenkaan.Nyt on vielä dietti päällä ja aineenvaihdunta stoppailee tämän vuoksi..siinä yksi syy lisää hermoilla. Jos on vinkkejä miten rentoutua, niin kertoilkaa?? :(

 

[ZannaZ]

Onko täällä palstalla muita, joilla ongelmia stressin kanssa?

Juu, kokemusta on valitettavasti.

Itse olen kova stressaamaan pienistäkin asioista....

Kipeästi minäkin tarvitsisin neuvoja! Mä oon myös tosi kova stressaamaan, tosin on tässä syitäkin asiaan. Mä oon kärsinyt stressistä itsestään ja sitten selvistä oireista mm. unettomia öitä. Saatan siis valvoa monta vuorokautta putkeen, kun en saa nukutuksi. Väsyttää kyllä aivan saatanasti, mutta uni ei vaan tule kun aivot eivät osaa "heittää offilla" vaan kokoajan prosessoivat ja ajattelevat jotain. Yrittävät kai keksiä ongelmiin ratkaisuja.

Kaikken ärsyttävintä varsinkin mun tapauksessa on se että asiat joista stressaan eivät ole enää minun käsissäni, täten "ongelman eliminoiminen" ei ole mahdollista. Olen hoitanut asiat niin hyvin kuin itse voin, nyt asiat eivät ole enää minun päätettävissä, eikä mun auta kun odottaa. Ja sekös vasta stressa. Mä oon rahaton, vailla työpaikkaa ja kohta lähtee kämppäkin alta. Työtä eikä asuntoa ole kuulunut hyvin kovista ponnisteluista lukuunottamatta.. Asiat ukkosaralla eivät ole nekään hyvin vaan siinä taas yksi syy stressata, tai nekin huonomminkin voisi olla, mutta käytännön asioita hankaloittavia juttuja on, jotka taas stressaavat. Ja kun ei saa unta niin se stressaa viä enemmän, hermostun ja voin sanoa paipai yöunille, ts. stressaan siitäkin että stressaan ni vitusti vaikkei pitäisi :(. Tosi kamala on tilanne!

Mulla on psoriasis (joka muuten laukes aikanaan olemaan juurikin stressaamisen takia, hurjasti vaan kiitoksia henkilölle joka sen on aiheuttanut), ja sehän kans tykkää tosi hyvää stressistä, no ei. Se yltyy aina ja tuntuu että koko kroppa hilseilee pois. Ei kiva. Ennen joulua tein vielä sen virheen että purin kaiken pahan oloni rautaan, tulokset nousivat ja kaikki näytti menevän hyvin, kunnes aloin havaita itsessäni pieniä ylikunnon merkkejä, että stressi johtu loppuviimein pieneen breakkiin salilta...l

Tulipahan varsinainen itkuvirsi, mutta stressi kun oikeasti stressaa on todella ikävä olotila, ja hyvin vaikea itse päästä pois. Ei se ole niin helppoa kun muut sanovat vierestä "no kokoa nyt vaan ittes ja tee asialle jotain" tai jotain. MÄ en ainakaan moista halua kuulla, koska olen jo täysillä yrittänyt tehdä. Kun stressaa (masentuu myös) ei sitä voimaa ole aina vaan yrittää ja yrittää kun tietää mihin se johtaa vain... Stressikin on asia joita muut eivät voi ymmärtää elleivät ole KOVAA JA RASITTAVAA stressiä kokoneet. Jokainen varmasti on joskus stressannut mutta pieni stressi ei ole mitään verrattavissa siihen joka tosissaan haittaa normaali elämistä....

Mä oon monesti itkenyt itteni uneen, tapa sekin on nukahtaa mutta ei kovin suositeltava. Aamulla herättyä on sitten kahta kauheampi olo. Niin ja nukahtamiseen olen sitten aivan kaikkea kokeillut, lenkkeilyä, suihkua, lukemista, telkkaria, totaali rauhottumista, hiljaisuutta, pieniä määriä alkoholiakin. Nuijanukutusta en ole viä kokeillut, kohta kai sitäkin pitäis...

Niin sekin sitten viä että kun stressaa kunnolla ja/tai kun ei saa nukuttua niin ei ole sitten toivoakaan syömisestäkään. Ei vaan ruoka maita. Ja se taas on aika huono juttu bodailujutuissa. Tuntuu että katabolia iskee heti ja kaikki lihat lähtee -> lisää stressiä ja masennusta. Sitä vaan tahtoo niin kovasti terveeksi, tie on vaan vielä auki miten.... Ideoita otetaan vastaan..

Voimia sulle Emiliana! Koitetaan jaksaa! :haart: tiedän että sulla on vaikeeta, jos yhtään lohduttaa niin tiedätpä ainakin ettet ole yksin ongelmasi kanssa. Stressaaminen aina oire jostain isommasta, vaikeampaa on sitten asioiden korjaaminen...

Ja lopuksi vielä:
Elämä on kovaa, mutta meidän täytyy vaan olla kovempia!

 

[Hannebaali]

Mä oon itekin stressaaja.
Mun peri synti on se että luulen olevani supernainen.
Mä haalin hirveesti duunia, ja sit jossain vaiheessa tajuan että mä en jaksa!!
Joka ikinen talvi mä oon saanu lepuutella itteni viikon parin verran kun oon eka rehkiny itteni ihan puhki syksyn aikana.

Mitä mä oion stressistä huomannu niin mulle on kullanarvoisia asioita omat vanhemmat ja mies. Mua helpottaa kun on joku jolle voi purmattaa ja itkee asiosta. Sitten siihen nukkumiseen: mä saan paremmin unta stressissä kun on joku joka mukkuu vieressä tai edes viereisessä huoneessa. Sillon kun asuin vielä samassa kaupungissa kuin vanhempani oon kerrran lähteny yöllä bussiin ja menny yökylään äidille ja isälle. Äiti oli laittanu mulle kasan leipiä ja keitti teetä. Monta tuntia juteltiin ja sitten saikin hyvin unta vaikka määrällisesti sitä tuli vähän niin silti se oli laadultaan parempaa kuin mitä se olisi ollut jos olisin yksin pyörinyt yksiössäni.

NO niin siis tiiviisti: ei kannata olla yksin stressinsä kanssa vaan purkaa puhumalla ulos pahaa oloa.
Mä oon sen opetellu että kenenkään toisen ihmisen asioita ei voi ottaa taakakseen eikä alkaa toisen ihmisen psykiatriksi. Asiat joihin ei voi vaikuttaa on syytä antaa mennä omalla painollaan. Kun tietää et on kaikkensa tehny ja asia on muissa käsissä on parempi olla pohtimatta koko hommaa.


Emiliana ja zannaz ottakaa vaan rauhallisesti! Asioilla on tapana selvitä ja useimmiten parhain päin lopulta!!!

 

[Siekkari]

Asiat joihin ei voi vaikuttaa on syytä antaa mennä omalla painollaan. Kun tietää et on kaikkensa tehny ja asia on muissa käsissä on parempi olla pohtimatta koko hommaa.

Emiliana ja zannaz ottakaa vaan rauhallisesti! Asioilla on tapana selvitä ja useimmiten parhain päin lopulta!!!

Hannebaali on oikeassa, mutta... stressistähän ei pääse eroon ajattelemalla, että en pohdi koko hommaa tai ota rauhallisesti. Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia.

Nuo stressikertomukset kuulostavat niin tutuilta. En tiedä, mistä johtuu, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että itse olen päässyt tuosta omista ja muiden asioista stressaamisesta eroon. Paremminkin suhtaudun asioihin tyyliin jaa, vai niin, otetaan kuppi teetä. Olen miettinyt, mistä tämä muutos on tullut, koska vielä pari vuotta sitten oli juuri tuollaisia kuvatunlaisia ongelmia. Todennäköisesti kaksi vaihtoehtoa, kuppi tuli yli. Kuuntelin niin pitkään muiden murheita, että en enää jaksa :wanha: . Toinen juttu on se, että sain ns. vakituisen työpaikan, mitä en uskonut saavani koskaan. Koska nämä eivät ole todennäköisiä nopeavaikutteisia vähän päälle parikymppisen ihmisen stressinhoitokeinoja (siis vanheneminen ja vakituinen työpaikka), suosittelen perehtymistä rentoutustekniikoihin, meditaatioon ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Rentoutukseen löytyy varmasti opastusta vaikka kirjastosta - on siis maksutonta. Vaihtoehtoiset hoitomuodot taas valitettavasti maksavat jotain. Rentoutustekniikoiden yms. opiskelu ei ole mikään pikalääke, mutta sitkeys palkitaan.

Elämä on taitolaji ja taitoa pitää hioa koko ajan :jahas: - varsinainen kotifilosofi iski...

 

[Leona]

Kokemusta on. Hannebaalin suosittelema puhuminen on kyllä hyvä keino, mutta ei välttämättä aina se paras mahdollinen eikä tietysti kaikille edes mahdollinen. Olen toki täysin tietoinen siitä, että puhuminen auttaa ja omalla kohdallani on aina ollut tärkeä selviytymiskeino se, että puhun pahasta olostani. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa myös lähimmäisten jaksaminen: pidemmän päälle toisen murheiden vastaanottaminen voi olla myös sille lähimmäiselle raskasta - tämä riippuu tietysti paljon kuulijan voimavaroista (esim. onko hänkin stressaantunut) ja taidoista käsitellä tällaista tunteiden purkausta (ottaako murheet kannettavakseen liiankin raskaasti). Em. kommenttini koskee tietysti vain pitkäkestoisempaa stressiä: toki äkillisten ja lyhytaikaisten stressantumisten kohdalla puhuminen läheisille on luonnollinen ja toimiva vaihtoehto.

Enpä osaa antaa muuta neuvoa kuin sen, että elämän- ja stressinhallintaa kannattaa ehdottomasti opetella jo nuorena. Itse opin rentoutumaan vasta kun oli pakko enkä kyllä suosittele kenenkään odottelevan sitä pakkoa. Toisaalta vaikka rentoutuminen nyt periaatteessa onnistuu, ei stressaaja minussa ole mihinkään hävinnyt; nyt kuitenkin tunnistan itsessäni sen, milloin ja miksi mennään väärään suuntaan ja pyrin tietoisesti tekemään jotain stressin ehkäisemiseksi ja vaikuttamaan omaan ajatteluuni.

Siekkarin (koti)filosofinen lause on osuva. Mielestäni avainasemassa on itsetuntemus, jota pitäisi pyrkiä kehittämään. Elämänkokemus sinänsä ei auta, vaan kokemuksista täytyy myös ainakin yrittää oppia jotain.

 

[Sulimaani]

Tuttua juttua, valitettavasti! :(

Käyn viimeistä vuotta koulua (jouluna pitäis valmistua) ja aloitin syksyllä uudessa työpaikassa. Ensimmäinen stressinaihe tuli syksyllä siitä, kun olisin päässyt harjoittelemaan SM-joukkueen kanssa, mutta jouduin sanomaan tarjoukselle kahdesta aiemmasta syystä johtuen "ei kiitos". Liikkumisen vähentäminen ei ole ollut helppoa päälle ja olen välillä lähtenyt salille/lenkille koulutehtävien kustannuksella.

Koulu ei jaksaisi tällä hetkellä kiinnostaa lainkaan (täysin uutta mulle, pari vuotta oon tehnyt töitä varsin tunnollisesti) ja ahdistaa, kun läheiset jankkaa, et "koulu tulee ensin, sitten työt ja harrastukset". Uudessa työpaikassa on vähän paha sanella, et mä teen tän verran töitä ja liikkumaan on yksinkertaisesti päästävä, että jaksaa.

Nyt oon huomannut täysin uudenlaisenkin ongelman. Mun on vaikea keskittyä. Olisi suurempi tentti tulossa ja kun oon yrittänyt lukea niin en vaan pysty olemaan paikoillani. Mulla on jotenkin jäänyt päälle se, että koko ajan on kiire ja on oltava menossa jatkuvasti. Täytyy ilmeisesti ottaa kirja käteen ja kävellä lukiessa ympäri asuntoa, että saan luettua...

Jaksamista kaikille muillekin stressiheikoille!

 

[Angelica-82]

Etenkin Zannazin kirjotus on kuin omasta kynästä...Tosin onneks nyt on asiat jo paremmin. Kuitenki tossa meni yli 3 vuotta, että unet oli mitä sattuu, joskus kans valvoin vuorokausia, vaikka mitä keinoja yritin. Edes nukahtamislääkkeet ei auttanu asiaan.

Yksittäistä stressin syytä en oo osannu määritellä mut kun kaikkee pientäkin kasaantuu kerralla ni siinä hyytyy. Opiskeluja oon ainaki suorittanu vähän turhan kiivaalla tahdilla, tai no nyt saa sit huvata kun aiemmin rehki...Lopputyötä vaille valmis alkaa täs olla ja oman alan töitä pitäs saada. Yhteen paikkaan onkin jo työhaastattelu, mikä tosiaan piristää, mutta kyllähän se stressaa kun ei tiedä yhtään varmaksi missä on touko-kesäkuussa saati sitten ensi syksynä. Todennäköistä on myös, että joutuu sellaseen paikkaan, josta ei tunne yhtä ainoota ihmistä etukäteen! Kaikki kaverit jää :(

Osaan asioista voi ite vaikuttaa ja osaan ei. Ei silti oo helppoo aatella, että antaa asioiden pyöriä kun tälleen "tuuliajolla oleminen" on aika hiton epävarmaa. Mitään ei oikein voi suunnitella paria kuukautta pisemmälle...

Eniten tässä stressaa se, että jos joutuu jonnekin yksin eikä tutustukaan uusiin ihmisiin...Ja sitähän jää vanhakspiiakskin...

 

[Hannebaali]

Monesti ihan pelkkä asioiden positiivisten puolten ajattelu ehkäsee stressiä.

Angelica-82 kun sä sanoit et kaikki kamut jää ja on yksin... No entäs jos miettis näin päin et hei saan uusia kavereita vanhojen lisäksi.

Moni asia on ihan omasta ajattelutavasta kiinni kuinka muutokset kokee.

On mulla itsellänikin hiukan epävakaa tilanne, kun työt tällä hetkellä on mitä on... ja kesäksi olisi pakko keksiä jotain tulonlähdettä... Suotta sillä yöuniani vien.

 

[Angelica-82]

Angelica-82 kun sä sanoit et kaikki kamut jää ja on yksin... No entäs jos miettis näin päin et hei saan uusia kavereita vanhojen lisäksi.

Moni asia on ihan omasta ajattelutavasta kiinni kuinka muutokset kokee.

Joo kyllä mä noin aattelenkin, muuten oisin ihan hermoraunio. Ei vaan oo kovin helppo tutustua kehenkään jos ei oo mitään koulua tms missä ihmisiin törmää. Mun työ meinaan tulee oleen sellanen, missä ei paljon tän ikäsiä tyttöjä pyöri... Mutta toisaalta, oon kyl sellanen jolle sattuu ja tapahtuu, niin että turha kai huolehtia etukäteen.
Ja oon niin monesti asunu eri paikois elämän aikana et tiedän et pärjään mut joskus siihen turtuu et aina tuttavapiiri vaihtuu täysin...

Mut elämä on täynnä mahdollisuuksia!

 

[leenam]

Myötätuntoni!

Voi tyttöset hyvät! Toivotan teille stressatuilla valoisampaa tulevaisuutta ja voimia! Onneksi tämän palstan käyttäjillä on edes hyvät harrastukset joista niitä voimia saa. Olette varmaan myös keskimääräistä kunnianhimoisempaa joukkoa. Kunnioitukseni ja myötätuntoni teille. :haart: :haart: :haart:

 

[emiliana]

Voi tyttöset hyvät! Toivotan teille stressatuilla valoisampaa tulevaisuutta ja voimia! Onneksi tämän palstan käyttäjillä on edes hyvät harrastukset joista niitä voimia saa. Olette varmaan myös keskimääräistä kunnianhimoisempaa joukkoa. Kunnioitukseni ja myötätuntoni teille. :haart: :haart: :haart:

Kiitoksia paljon kannustavasta viestistä!!

 

[emiliana]

Itselläni stressi alkoi edellisestä työpaikasta, johtuen työnanatajastani. Olin yksityisessä firmassa duunissa. Tunnollisena työntekijänä tein paljon asioita firman hyväksi joita minun ei olisi tarvinnut tehdä. Otin kauheat paineet itselleni, että minun saatava työpaivän aikana tehtyä aina jotain ylimääräistä, jotta olisin hyvä, vaikka sitä ei koskaan kukaan huomanut tai maininnut, että olin tehnyt paljon oma-aloitteisesti asioita jotka eivät minulle kuuluneet. Ainut mitä palautetta työnantajalta sain oli tekstiviestillä kirjoitettu vittumaisin sanoin negatiivinen palaute jostain todella mitättömästä asiasta.Otin tämän kaiken aina itseeni,en puhunut kellekään. Joka kerta vain pahoitin mieleni. Tästä tuli lisää vielä paineita yrittää olla parempi ja parempi. aloin mennä töihin puolituntia ennen työajan alkua. :(

Firmassa kaikki työntekijät naisia. Kauhea kilpailu myös työntekijöiden kesken, että kuka on paras,ahkerin ym työntekijä. Työnantaja maksoi palkat oman pään mukaan. Toisille enemmän ja toisille vähemmän. Itse sain kolutukseni mukaista palkkaa ihan taulukon mukaan, mutta eräs työkaverinikin, kun tuli pari vuotta jälkeeni duuniin sai samaa palkkaa, vaikka ei ollut mitään koulutusta. Tuo myös pisti vähän harmittamaan, kun tiesi itse nähneen vaivaa ja tehnyt työtä jotta sai opinnot hyvin arvosanoin suoritettua..huomasin siitä pomon arvostuksen ammatiryhmääni kohtaan. Palkasta ei ikinä tullut kaikkea mitää olisi pitänyt.Aina hän unohti jotkut lisät maksaa. joka kuukausi piti sille ilmoittaa, että taas on unohtanut. Sitten rupesin itse laskemaan hänelle tuntini. Josta minulle tuli harmia, kun jos unohdin jotain, niin eihän pomoni sitä korjannut.Maksoi vain sen mitä ilmoitin, jos sitäkään.Vuosilomapäiviäkinhän yritti pimittää. Tietysti henkilökuntaa hän piti alle minimi määrän talossa..

Lopulta olin niin masentunut, että en enää mennyt töihin itkin vain ja makasin sängyssä. :itku:
soitin siskolleni joka on aina ollut minulle rakas..hän ei ymmärrätänyt.Ajatteli, että haluan vain vapaata töistä.Vanhempani eivät ymmärtäneet minua, ennen kuin löin niille saiarslomatodituksen käteen, jossa diagnoosi työuupumus.
Hain itse apua.Ja onnekseni sain. Olin 2 kuukautta pois töistä, jonka jälkeen jäin kesälomalle ja kesäloman jälkeen vaihdoin duunia. Kävin 2 kuukauden saikun välissä
töissä,taisin olla viikon. se oli yhtä helvettiä.Olin vain siksi, että en menettäisi tuloaja. Sain siis täyttä palkkaa koko ajan. Sairaslomalla olo ei kauheasti helpottunut kun olin yksin. mieheni oli armeijassa. Vasta mieheni tultua armeijasta ja minun päästyä uteen työpaikkaan sain taas elämäni normaalille raiteille. Jaksoin vanhaa työtä 3 vuotta,jonka lisäksi opiskelin ja treenasin.
Kiitoksia kun sain purkaa taas tätää juttua!!

Kävin psykiatrilla juttelemassa vielä pitkään saatuani uuden duunin. Minusta pidettiin huolta tosi hyvin kun sain apua. Suosittelen teille muillekin avun hakemista ihan omasta terveyskeskuksesta,minä en ainakaan uskaltanut työpaikan lääkärille mennä juttelemaan.Kyllä näistä pääsee ylitse!Tosi kiva kun täältäkin saa tukea.
Tällähetkellä dietti ja kisakuntoon pääseminen stressaa.Välillä tuntuu, että tarvitsisi turvautua rauhoittaviin.
Onneksi mulla on todella ihana ja rakastava ja kaiken tukensa antava avomies,joka ei ole mun vaikeimpina hetkinäkään mua hylännyt vaan uskonut mun pääsevän ylitse ongelmistani! kiitos myös hänelle.

(Työpaikkani oli yksityinen dementiahoitokoti, Josefiinakoti oy. Työ itsestäänkin raskasta) :urjo:

 

[Tiger Girl]

Kyllä, kyllä. Näyttää että meillä nykyajan naisilla on kovin yleistä tämä ylisuorittaminen ja paineet on kovat. Usein, ainakin minä, asetan itse itselleni ne kovimmat vaatimukset, olen ollut todella ankara itseäni kohtaan. Ja olen tavallaan määritellyt itseni sen kautta mitä teen ja mitä olen saavuttanut, en sen kautta mitä olen. Mulla on kans hyvin epätietoinen elämänvaihe, ja pari viimeistä viikkoa on mennyt siinä että on vain uupunut ja itkuisa. Nyt, kun mulla ei ole enää duunia, en tuntenut enää itseäni hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. On tuntunut että kaikki kaatuu päälle, on ollut niin paljon vastoinkäymisiä. Ja sitten kun ei ole sitä ihmissuhdettakaan, sitä ihmistä, joka tukisi mua vaikeina hetkinä, ja jolle voisin olla merkittävä.

Mut jotenkin mä tajusin eilen kun juteltiin siskon kanssa, että ei mun oikeasti tarvitse SUORITTAA. Ei mun tarvitse ANSAITA olemassaoloani täällä. Eikä se, että ylisuoriudun ja asetan kovat vaatimukset itselleni tee minua yhtään sen onnellisemmaksi, päinvastoin. Joskus on annettava itselleen lupa olla heikko ja väsynyt. Myöntää ettei jaksa. Itse olen käynyt koko syksyn sielunhoitaja-psykologin luona juttelemassa mikä on auttanut minua kovasti. Puhuminen auttaa. Tietysti omaa ajattelumaailmaani helpottaa uskoni, että Jeesus rakastaa minua ilman että minun pitää se jollain teoilla ansaita ja että Isä pitää minusta huolen. Ja olen senkin huomannut että usein silloin kun on kaikkein vaikeinta, niin ei mene kauaakaan kun asiat alkaa järjestymään. Niinkun tänään eräs tuttuni soitti neuvotellakseen mua firmaansa töihin No, se on vielä epävarmaa, mut ainakin se oli pieni valonpilkahdus päivääni. Voimia ja jaksamista teille kaikille!

 

[Yhtä#Hauista]

:wall: Sama juttu täälläkin mä stressaan opiskeluista hirveesti VAIKKA oonki menestyny hyvin, sit stressaan siitä et ku en saa nukutux ni treenit menee pieleen ja en jaksa mitään. Ja kaiken pitäis aina olla hallussa ja hommien toimia!!! Jännä huomata miten monilla on noita unihäiriöitä, aattelin ite aloittaa niistä threadinkin... Nukahtaminen on vaikeeta ja sit herään aamuyöllä murehtimaan ja tuskailemaan. Äiti on kallonkutistaja ja sano et vois olla piilevää masennusta joka ilmenee näin. Ehkä joskus jaksaa ottaa asiasta selvää. Mut tsemiä kaikille jotka painii tän ongelmän kanssa, ja vertaistuki on tosi tärkeetä!

 

[Angelica-82]

Mä kävin unettomuuden takia lääkäris ja yks joka oikeesti asiaan paneutui, sanoi mulle kans noin. Muut määräs nukahtamislääkettä, mut tää masennuslääkettä, joka on erityisesti unettomuuteen tarkoitettu. Kokeilin sitä vähän aikaa mut en tykännyt olosta, joka siitä tuli joten lopetin kesken! Muutenkin sivarit kuulemma voi olla kilokaupalla fläsää...sekös vasta ois stressannu.
No, menin kesätöihin viime keväänä taas toiseen kaupunkiin, ja jostain syystä unettomuus katosi Yhtäkkiä. Ilman syytä jne. Olin kyllä jo ihan hermoraunio asian kans, koska se vaikutti joka asiaan mun elämässä.
Masennushan on siitä paha, että ite ei välttämättä edes ekana huomaa mikä vaivaa. Ja siihen ei tarvi mitään syytä...

Mut meitsiltä poistui tänään yksi stressin aihe: sain oman alan työpaikan ja dippatyöpaikkakin on kai melko varma siihen jatkoks