Stressi/hermoston ylikuormitus/ahdistus/ylikunto

[Ankkuc]

Moikka.

Muutaman kuukauden oireilun jälkeen osteopaatti veikkasi, että hermostoni olisi ylikuormittunut ja aiheuttaa nämä kaikki fyysiset oireet. Työterveyslääkärissä ei missään vaiheessa ole ehdotettu pitkittynyttä stressiä syyksi, mutta tätä aihetta tutkailtuani kuvastaa tilaani melko hyvin.

Kaipaisinkin kokemuksia muilta ylirasitustilasta , stressistä tai ahdistuksesta.

Itse oireilen eniten fyysisesti ja listaankin tähän kaikki oireet mitä ollut.
Poistuneita oireita : huimaus, pahoinvointi, jalan puutuminen, sydämen tykytykset nukahtaessa, korkea syke pienestäkin liikkeestä, ääniyliherkkyys, vääristynyt makuaisti, ruokahaluttomuus, laihtuminen, huono palautuminen liikunnasta.

Jäljellä olevat oireet: yläkropan jumit, etenkin lapojen väli, jota välillä vihloo. Ajoittainen raskas hengitys, mikä ahdistaa. Kuiva suu öisin, hampaiden pureskelu. Pelkotilat vakavemmasta sairaudesta. Paniikin tunteet.

Fyssari ja lääkäri todennut jumit niskassa, selässä ja rangassa.
Osteopaatti arveli näiden olevan vain sekundaari oireita stressistä.

Lääkärissä tutkittu kaikkea mahdollista sydänfilmistä ferritiiniin ja b12 vitamiiniin.
Mitään lääketieteellistä syytä ei löydy paitsi selkäjumit.

Akupunktiosta on ollut suuri apu ja näin olenkin saanut oireita selätettyä.
Vielä olo ei kuitenkaan ole normaali.
Käyn myös työterveyspsykologilla, mutta en koe tästä olevan apua.
Mun oireet alkoi pahenemaan aika yllättäen ja tällöin elämässä tapahtuikin paljon yllättäviä dramaattisia asioita ja kroppaan taisi jäädä stressitila päälle.

Millä keinoilla ootte päässyt palautumaan?
Välttelen nyt raskasta liikuntaa.
Käyn vain uimassa ja kävelyllä ja teen venyttelyitä.
Hermoratahieronta tulossa ja akupunktio viikottain.
Olen sairaslomalla ja koitan muutenkin rauhottua, kun luonteeltani suorittajatyyppi ja aina mennyt pää kolmantena jalkana ja tukka putkella eteenpäin.

Nämä oireet kuitenkin pysäytti täysin ja ilmeisesti joku kropan hätähuuto, joka pakotti pysähtymään.

 

[Sylverö]

Lanttulataamo-osaston hätähuuto, mikä ilmenee ensisijaisesti fyysisinä oireina, koska ihmiset tuppaavat huomaamaan ne paremmin ja suorittajatyypille ei varmasti pienempi vihje mene perille

Ehkä palautumista voisi ajatella passiivisena tapahtumana. Ei siis minään aktiivisena, tietyssä ajassa suoritettavana tapahtumasarjana, jossa tehdään x, y ja z, ja tavoitteena on palautuminen alkuasetuksiin eli vointiin ja elämään ennen näitä ongelmia. Se on mennyttä aikaa, joka ei koskaan palaa.
Passiivisuudella en tarkoita sitä, ettei käydä uimassa tai akupunktiossa, vaan jonkinlaista ajassa rauhassa kellumista ja sen tiedostamista, että mielellä/kropalla/hermostolla on ihan oma aikansa, johon sinä et voi vaikuttaa. Sinä et nyt ole pomo.

Vagus-hermon aktivoimiseksi on olemassa harjoitteita. Kokeile TRE-menetelmää - fysioterapeutti auttaa alkuun! Minusta varsin hauska juttu

 

[Ankkuc]

Lanttulataamo-osaston hätähuuto, mikä ilmenee ensisijaisesti fyysisinä oireina, koska ihmiset tuppaavat huomaamaan ne paremmin ja suorittajatyypille ei varmasti pienempi vihje mene perille

Ehkä palautumista voisi ajatella passiivisena tapahtumana. Ei siis minään aktiivisena, tietyssä ajassa suoritettavana tapahtumasarjana, jossa tehdään x, y ja z, ja tavoitteena on palautuminen alkuasetuksiin eli vointiin ja elämään ennen näitä ongelmia. Se on mennyttä aikaa, joka ei koskaan palaa.
Passiivisuudella en tarkoita sitä, ettei käydä uimassa tai akupunktiossa, vaan jonkinlaista ajassa rauhassa kellumista ja sen tiedostamista, että mielellä/kropalla/hermostolla on ihan oma aikansa, johon sinä et voi vaikuttaa. Sinä et nyt ole pomo.

Vagus-hermon aktivoimiseksi on olemassa harjoitteita. Kokeile TRE-menetelmää - fysioterapeutti auttaa alkuun! Minusta varsin hauska juttu

Näin jälkikäteen ajateltuna oireilu alkoi jo paljon aikaisemmin, mutta pysäytti vasta, kun tuli tukehtumisen tunne ja tämän jälkeen kaikki muut oireet. En tiedä vieläkään oliko tuo paniikkikohtaus vai menikö selkä niin totaalisen lukkoon, että happi ei kulkenut hetkeen. Yläselkä alkoi jumittelemaan jo paljon aikaisemmin. Teen päätetyötä, joka on muutenkin tosi kiireistä ja tuo istuminen ei ole ihan ominta juttua Koittanut nyt asennoitua lepäämään ja latautumaan, mutta sairaslomat on viikon mittaisia ja tuntuu etten palaudu ollenkaan kun koko ajan ehdotellaan töihin paluuta. Nyt tarkoitus jatkaa pienemmillä tunneilla. Tuntuu, että välillä saan karistettua muutkin oireet pois ja henkinen olo parempi, mutta nyt taas tulee takapakkia ja tähän voi vaikuttaa ihan vaan harmaa ilma odotan kesää...
Mutta hyvä idea tuo, että annetaan kropalle oma aikansa palautua.
Toivon, että se onnistuu myös työn ohella. Pahinta mulle on kiire, joskus tuntuu ettei kerkee edes hengittää, kun arki on niin kiireistä ollut. Paitsi nyt sairasloman aikana voinut tehdä sellaisia asioita mitä ei yleensä kerkeä.

Oon kuullut tuosta TRE menetelmästä, mutta aika vähän löytänyt täältä suunnalta osaajia tuohon. Toki voisin kokeilla jotain kotitreenejäkin. Onko omaa kokemusta tästä menetelmästä, auttoiko ja onko sellainen mitä tulis harjoittaa pidempään?

 

[Sylverö]

Oon kuullut tuosta TRE menetelmästä, mutta aika vähän löytänyt täältä suunnalta osaajia tuohon. Toki voisin kokeilla jotain kotitreenejäkin. Onko omaa kokemusta tästä menetelmästä, auttoiko ja onko sellainen mitä tulis harjoittaa pidempään?

Alkuun on kyllä ERITTÄIN VAHVA SUOSITUS, että TRE-koulutettu ohjaaja neuvoo menetelmän. Sen jälkeen on sitten kotiharjoitusta, joissakin paikoissa voi olla ohjattuna ryhmäliikuntana. Tätä voi tehdä kehon palautumismenetelmänä vaikka koko loppuelämän ajan.

Minä kävin noin kuukausi sitten ohjauksessa, ja olen sitten tärissyt kotona. Vähän laiskanpuoleisesti kyllä, fysioterapeutti suositti noin kolmea kertaa viikossa näin alkuun. Minusta on hauskaa ja rentouttavaa, kehossa tuntuu jännältä, kun liike tulee itsestään ilman, että tekee mitään. Alaselän kipuun ja jumiutumiseen auttanut jonkun verran. Zen-mielenrauhaa en ole vielä tavoittanut

Minulle menetelmä tuli vastaan budo-puolelta (Jyrki Rytilä) ja tiedän pari tanssijaa, jotka ovat huoltaneet kehoaan tällä tavoin.

 

[Ankkuc]

Alkuun on kyllä ERITTÄIN VAHVA SUOSITUS, että TRE-koulutettu ohjaaja neuvoo menetelmän. Sen jälkeen on sitten kotiharjoitusta, joissakin paikoissa voi olla ohjattuna ryhmäliikuntana. Tätä voi tehdä kehon palautumismenetelmänä vaikka koko loppuelämän ajan.

Minä kävin noin kuukausi sitten ohjauksessa, ja olen sitten tärissyt kotona. Vähän laiskanpuoleisesti kyllä, fysioterapeutti suositti noin kolmea kertaa viikossa näin alkuun. Minusta on hauskaa ja rentouttavaa, kehossa tuntuu jännältä, kun liike tulee itsestään ilman, että tekee mitään. Alaselän kipuun ja jumiutumiseen auttanut jonkun verran. Zen-mielenrauhaa en ole vielä tavoittanut

Minulle menetelmä tuli vastaan budo-puolelta (Jyrki Rytilä) ja tiedän pari tanssijaa, jotka ovat huoltaneet kehoaan tällä tavoin.

Kiitos tiedosta. Täytyy kokeilla jos löytyy osaaja täältä

 

[SmiStu]

Reppu selkään ja sinne jotain hyvää juomaa. Suunta kävelylle metsään. Luonto parantaa. Katselet ja kuuntelet luontoa ja sen eläimiä. Istut ja rauhoitut.

Purentakiskot on hyvä apu hampaiden narskutteluun. Se kun tuppaa jumittamaan kaulan, niskan ja pään alueen lihakset noin alkuun.

Hidastaminen on suorittajatyypille hankalaa, mutta kyllä se onnistuu, kun tahtoa löytyy. Sitten kun tuntuu olotila toipuneelta niin ei kannata liian innoissaan palata vanhaan normaaliin. Pikku hiljaa kehoa ja mieltä tarkasti kuunnellen.

Tsemppiä!

 

[Ankkuc]

Reppu selkään ja sinne jotain hyvää juomaa. Suunta kävelylle metsään. Luonto parantaa. Katselet ja kuuntelet luontoa ja sen eläimiä. Istut ja rauhoitut.

Purentakiskot on hyvä apu hampaiden narskutteluun. Se kun tuppaa jumittamaan kaulan, niskan ja pään alueen lihakset noin alkuun.

Hidastaminen on suorittajatyypille hankalaa, mutta kyllä se onnistuu, kun tahtoa löytyy. Sitten kun tuntuu olotila toipuneelta niin ei kannata liian innoissaan palata vanhaan normaaliin. Pikku hiljaa kehoa ja mieltä tarkasti kuunnellen.

Tsemppiä!

Luonnossa onkin tullut oltua enemmän nyt ja kävelylenkeillä ihan unohtuukin aina fyysiset oireet. Väliaikaiset purentakiskot onkin jo käytössä, mutta nämä tekee kipeitä aftoja suuhun oikeat saan vasta syksyllä.

Hidastaminen on kyllä ollut ihan opettelua joka asiassa. Nyt tämä jo sujuu paremmin enkä stressaa esim. Sotkusta niinkuin ennen.
Äänikirjat ja piikkimatto on yks hyvä rauhoittumiskeino ollut.
Saunassa makoilu ja venyttely.
Löytänyt ihan uusia juttuja

Hätäinen kuitenkin sen verran, että toivois vaan normaalin olon takas ja pois nämä fyysiset riesat.


Kiitos viestistä ja tsempeistä

 

[Max131]

Hätäinen kuitenkin sen verran, että toivois vaan normaalin olon takas ja pois nämä fyysiset riesat.

Näin kokemuksesta voin sanoa, että palautuminen ja rentoutuminen ei toimi niin, että käsket ittees, että nyt muuten rentoudun ja palaudun. Kaikki toi lähtee minusta siitä, että tekee oikeasti juttuja, jotka kokee mukaviksi ja mielekkäiksi ja joiden tuloksena oikeasti tulee rentoutunut olo. Oma fiilis tuossa se tärkein mittari.

Minäkin käyny heittään kävelylenkkejä, kun lehtijutut kertonu, että rauhallinen kävely muuten rentouttaa ja palauttaa, mutta jos sinne ei tosiasiassa ois yhtään kiinnostanut mennä ja parempi ois ollu vaan maata sohvalla, niin eipä nuo häävisti palauttanu tai rentouttanu.

Siellä psykologilla kannattais oikeasti koittaa keskustella näistä ja miten näihin vois koittaa suhtautua + minkälaisia konkreettisia juttuja vois kokeilla. Ja minusta ylirasittuneessa tai ahdistuneessa tilassa pitäs saada kanssa rauhoitettua tilanne kunnolla, eikä niin, että työpaikalta hiillostetaan mahd. pian töihin tai että ite hiillostaa itteensä parantumaan mahdollisimman nopeasti. Nää on hitaita prosesseja, eikä toimi pakottamalla.

Mut se työterveys, työpsykologi tai joku muu ammattitaho varmaan oikea paikka käydä asiaan liittyvää keskustelua. Näissä pitäs kuitenkin saada ihan kunnollinen käsitys siitä, että mitä kaikkea sulla on meneillään, miten sää asioihin suhtaudut, miten tilanne elää jne. ja ei ole maallikoiden tai keskustelupalstojen asioita oikein nuo.

 

[Ankkuc]

Näin kokemuksesta voin sanoa, että palautuminen ja rentoutuminen ei toimi niin, että käsket ittees, että nyt muuten rentoudun ja palaudun. Kaikki toi lähtee minusta siitä, että tekee oikeasti juttuja, jotka kokee mukaviksi ja mielekkäiksi ja joiden tuloksena oikeasti tulee rentoutunut olo. Oma fiilis tuossa se tärkein mittari.

Minäkin käyny heittään kävelylenkkejä, kun lehtijutut kertonu, että rauhallinen kävely muuten rentouttaa ja palauttaa, mutta jos sinne ei tosiasiassa ois yhtään kiinnostanut mennä ja parempi ois ollu vaan maata sohvalla, niin eipä nuo häävisti palauttanu tai rentouttanu.

Siellä psykologilla kannattais oikeasti koittaa keskustella näistä ja miten näihin vois koittaa suhtautua + minkälaisia konkreettisia juttuja vois kokeilla. Ja minusta ylirasittuneessa tai ahdistuneessa tilassa pitäs saada kanssa rauhoitettua tilanne kunnolla, eikä niin, että työpaikalta hiillostetaan mahd. pian töihin tai että ite hiillostaa itteensä parantumaan mahdollisimman nopeasti. Nää on hitaita prosesseja, eikä toimi pakottamalla.

Mut se työterveys, työpsykologi tai joku muu ammattitaho varmaan oikea paikka käydä asiaan liittyvää keskustelua. Näissä pitäs kuitenkin saada ihan kunnollinen käsitys siitä, että mitä kaikkea sulla on meneillään, miten sää asioihin suhtaudut, miten tilanne elää jne. ja ei ole maallikoiden tai keskustelupalstojen asioita oikein nuo.

Lenkkeily musaa kuunnellen on rentouttavaa, mutta jään kyllä sohvalle makaamaan jos siltä tuntuu työterveyslääkäri ei oo osannut kyllä auttaa asiassa ja psykologi vaan toistelee asiat mitä itse kertoo ei oo taipuvaisuutta ollut ennen ehdistukseen. Ja tässä oudointa onkin, että mun mieli on virkeä ja positiivinen. Mutta kroppa vaan reagoi fyysisillä oireilla. Tämäkin tuli muutamasta säikähdyksestä mitä tapahtui elämässä odottamatta.. nämä on nyt takanapäin, mutta joku stressitila jäi kroppaan

Mulla auttaa muiden kokemuksien kuuleminen ja varsinkin sellaiset, jotka päässyt näistä tilanteista yli

 

[Sylverö]

Mutta kroppa vaan reagoi fyysisillä oireilla. Tämäkin tuli muutamasta säikähdyksestä mitä tapahtui elämässä odottamatta.. nämä on nyt takanapäin, mutta joku stressitila jäi kroppaan

Trefinland.fi voi selata niitä ohjaajia.

 

[oskari puntti]

Mitä sä oot duunannut että oot päässyt tohon pisteeseen?
Onko tää työ elämästä vai treenaamisesta?

 

[Ankkuc]

Mitä sä oot duunannut että oot päässyt tohon pisteeseen?
Onko tää työ elämästä vai treenaamisesta?

Hyvä kysymys mutta oikeastaan kaikesta. Tein töitä hulluna, mulla oli pt ja reenasin hulluna, paino ei pudonnut tästä huolimatta vaikka kaikki meni ns. Ohjekirjan mukaan. Vasta nyt kun stressi ehkä helpottanut niin paino tippui melkein 15kg. Ja näiden lisäksi tuli näitä yllättäviä tapahtumia elämässä, läheisen menetys ym ja muita odottamattomia. Rankka kausi takana ja nyt ei kroppa osaa höllätä...

 

[Kojo Mika]

stressi hormonit ollu ylhäällä. kortisoli

 

[Sylverö]

Tein töitä hulluna, mulla oli pt ja reenasin hulluna, paino ei...

Näistä asioista on runsaasti tietoa saatavilla. Miksi niin moni sitten puskee hampaat irvessä? Suoritetaan, treenataan, ollaan tehokkaita, ei nukuta. Ajatellaanko, että itse on poikkeustapaus? Tai kun joku somepersoona hehkuttaa - ja sitten parin vuoden päästä tunnustaa, kuinka oli hajalla ja elämä karmeaa, vaikka mukamas meni silloin niin hyvin, kun painoakin putosi X kg ja näytti kivalta valokuvissa.

Täti-ihminen ihmettelee

 

[Deleted member 131115]

Luonnossa onkin tullut oltua enemmän nyt ja kävelylenkeillä ihan unohtuukin aina fyysiset oireet. Väliaikaiset purentakiskot onkin jo käytössä, mutta nämä tekee kipeitä aftoja suuhun oikeat saan vasta syksyllä.

Hidastaminen on kyllä ollut ihan opettelua joka asiassa. Nyt tämä jo sujuu paremmin enkä stressaa esim. Sotkusta niinkuin ennen.
Äänikirjat ja piikkimatto on yks hyvä rauhoittumiskeino ollut.
Saunassa makoilu ja venyttely.
Löytänyt ihan uusia juttuja

Hätäinen kuitenkin sen verran, että toivois vaan normaalin olon takas ja pois nämä fyysiset riesat.


Kiitos viestistä ja tsempeistä

En tiedä sun kohdalla, mutta itsellä yksi asia mikä oli vaikeaa ja mikä aiheutti ongelmia ja ylikuormitusta oli se, että ei osannut sanoa EI. Se on ehkä osittain sitä hidastamista.

Eli tälläisiä tilanteita, että joku kysyi jotakin töissä tai siviilissä. Niin sanoin aina, että joo kyllä pystyn tekemään. Kieltäytyminen oli itselle vierasta. Ei sen takia, että oisin halunnut tehdä kaikkea, vaan tuntui, että kyllä mää ehdin kävästä sen tekeen jne. Työelämässä tämä kostautui sillä, että töitä oli ihan hemmetisti liikaa. Varmaan kalenterissa vuodeksi eteenpäin jokaiselle päivälle hommaa. Ja koskee myös omia hommia, voi välissä sanoa, että EI en jaksa tehdä jotakin.

Alkoi kans tulemaan fyysisiä juttuja. Lavat jumissa, vyöruusu, hampaiden narskuttelu, unettomuus jne.

Eikä kannata liikaa miettiä sitä kuinka nopeasti toipuu, oikeasti antaa itselle aikaa. Sitten kun alkaa kroppa ja nuppi palautuun. Saattaa yhtäkkiä huomata, että hei nythän jaksaa tuota ja tuota mitä ei ennen jaksanut.

Lisäksi kun tiedostaa ne syyt, niin nyt on ollut helppo sit hallita tilannetta. Jotenkin tuntee itsensä tyhmäksi, että miten se on edes aikaisemmin ollut mahdollista, että niin on käynyt.

 

[Max131]

Lisäksi kun tiedostaa ne syyt, niin nyt on ollut helppo sit hallita tilannetta. Jotenkin tuntee itsensä tyhmäksi, että miten se on edes aikaisemmin ollut mahdollista, että niin on käynyt.

Näitä ei vaan juuri kukaan kyllä tiedosta itekseen ennen kuin rysähtää. Jos tiedostais, niin eihän noihin tilanteisiin joutuis. Lähinnä siis alkuperäiselle kysyjälle suunnattuna. Noin muuten niin noinhan se meni itelläkin, että täysin sokea on ollut omille jutuilleen.

En ite oottelis hirveetä jeesiä siitä, jos rupeaa nettikeskusteluiden perusteella miettimään kortisoleitaan tai kokeilemaan jonkun ihan toisen ihmisen temppuja, vaikka sen jonkun toisen vaivat voi johtua ihan toisenlaisista taustoista ja tekijöistä, mitä itellä, eli vaikka toistan itteeni, niin minusta nää asiat kannattas kyllä kartoittaa terveydenhuollon puolella, että mikä se oma henkilökohtainen tilanne on ja miten sitä kannattais lähteä purkamaan.

 

[Deleted member 131115]

Näitä ei vaan juuri kukaan kyllä tiedosta itekseen ennen kuin rysähtää. Jos tiedostais, niin eihän noihin tilanteisiin joutuis. Lähinnä siis alkuperäiselle kysyjälle suunnattuna. Noin muuten niin noinhan se meni itelläkin, että täysin sokea on ollut omille jutuilleen.

En ite oottelis hirveetä jeesiä siitä, jos rupeaa nettikeskusteluiden perusteella miettimään kortisoleitaan tai kokeilemaan jonkun ihan toisen ihmisen temppuja, vaikka sen jonkun toisen vaivat voi johtua ihan toisenlaisista taustoista ja tekijöistä, mitä itellä, eli vaikka toistan itteeni, niin minusta nää asiat kannattas kyllä kartoittaa terveydenhuollon puolella, että mikä se oma henkilökohtainen tilanne on ja miten sitä kannattais lähteä purkamaan.

Jep. Ei voi toiset tietää niitä syitä. Itsekkin havahduin ongelmaan vasta kun lääkäri sanoi, että nyt ei asiat ole hyvin. Sitä on ihan käsittämättömän sokea niille asioille.
Jos asiaa lähestyy niin, että ystävä ois tullut kertoon mitä oireita hänellä on mitä itsellä oli, niin sitähän ois sanonut heti, että nyt pitää tilanteen muuttua ja asioita pitää korjata.

Lääkärille varata aika ja siellä kartoittaa kans tilannetta.

Tsemppiä kaikille! Nyky yhteiskunnan työ- ja suorittamis paineet on aika suuret nykyään.

Olispa vielä pelkästään lankapuhelimet…

 

[Ankkuc]

Näistä asioista on runsaasti tietoa saatavilla. Miksi niin moni sitten puskee hampaat irvessä? Suoritetaan, treenataan, ollaan tehokkaita, ei nukuta. Ajatellaanko, että itse on poikkeustapaus? Tai kun joku somepersoona hehkuttaa - ja sitten parin vuoden päästä tunnustaa, kuinka oli hajalla ja elämä karmeaa, vaikka mukamas meni silloin niin hyvin, kun painoakin putosi X kg ja näytti kivalta valokuvissa.

Täti-ihminen ihmettelee

Meinaatko, että arjen keskellä etsisin tietoa stressistä eikä yllättäviin elämän tapahtumiin pysty itse vaikuttamaan, silloin monesti alkaa asiat kasaantuu päälle. Näitä on helppo miettiä jälkiviisaana. Tilanteille helposti sokaistuu ja jos oireilee vain fyysisesti niin ei ensimmäisenä tule mieleen loppuun palaminen.

 

[Ankkuc]

stressi hormonit ollu ylhäällä. kortisoli

Näin on ollut ja hyvä hoksata tämä vasta jälkikäteen kyllä voi olla sokea omalle tilanteelle.

 

[Ankkuc]

En tiedä sun kohdalla, mutta itsellä yksi asia mikä oli vaikeaa ja mikä aiheutti ongelmia ja ylikuormitusta oli se, että ei osannut sanoa EI. Se on ehkä osittain sitä hidastamista.

Eli tälläisiä tilanteita, että joku kysyi jotakin töissä tai siviilissä. Niin sanoin aina, että joo kyllä pystyn tekemään. Kieltäytyminen oli itselle vierasta. Ei sen takia, että oisin halunnut tehdä kaikkea, vaan tuntui, että kyllä mää ehdin kävästä sen tekeen jne. Työelämässä tämä kostautui sillä, että töitä oli ihan hemmetisti liikaa. Varmaan kalenterissa vuodeksi eteenpäin jokaiselle päivälle hommaa. Ja koskee myös omia hommia, voi välissä sanoa, että EI en jaksa tehdä jotakin.

Alkoi kans tulemaan fyysisiä juttuja. Lavat jumissa, vyöruusu, hampaiden narskuttelu, unettomuus jne.

Eikä kannata liikaa miettiä sitä kuinka nopeasti toipuu, oikeasti antaa itselle aikaa. Sitten kun alkaa kroppa ja nuppi palautuun. Saattaa yhtäkkiä huomata, että hei nythän jaksaa tuota ja tuota mitä ei ennen jaksanut.

Lisäksi kun tiedostaa ne syyt, niin nyt on ollut helppo sit hallita tilannetta. Jotenkin tuntee itsensä tyhmäksi, että miten se on edes aikaisemmin ollut mahdollista, että niin on käynyt.

Kuulostaa todella tutulta ja itse suorastaan ahmin töitä itselle lisää, koska se tiesi aina palkan korotusta... Tämmönen on kuitenkin hyvä opetus. Tuskin toista kertaa tulee vedettyä itteesä noin piippuun. Nyt tietää rajan ja pystyy ennakoimaan.