Sotilaspenkkipunnerrus vaihtoi nimensä vuoden alusta Suomen voimapunnerrus ry nimeksi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jake k
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
25.1.2008
Viestejä
14
:puntti:

Päiviä! Entinen Suomen sotilaspenkkipunnerrus ry vaihtoi nimensä SUOMEN VOIMAPUNNERRUS RY:KSI 11.1.2010

Hallitus päätti nimenvaihdon monien asioiden vuoksi. Suurin syy oli että Suomen sotilaspenkkipunnerrus ry halusi erottua omana organisaationa varusmies puolella suoritettavasta sotilaspenkkipunnerruksesta. Suurista tekijöistä oli molempien toimijien erillainen Dopingsopimus. Suomen voimapunnerrus ry on hyvässä hengessä puolustusvoimissa suoritettavasta sotilaspenkkipunnerruksesta. SVRY toivoo että varusmiehet kilpailevat vanhaan malliin varusmiespalvelua suorittaessa.

Suomen voimapunnerrus ry sai 1.4.2009 kattavan Antidopingsopimuksen ADT:n kanssa. Voimapunnerruksessa testataan myös kilpailujen ulkopuolisia testauksia.

Voimapunnerrus ja sotilaspenkkipunnerruksien säännöt ovat todella lähellä toisiaan. Pieniä eroavaisuuksia kyllä on.
Perus suoritus on molemmissa järjestöissä kuitenkin sama.

Voimapunnerruksesta kiinnostuneita nostajia toivotaan mukaan kilpailemaan.

katso seuraava linkki WWW.svry.fi http://svry.fi/

KARUSTI2010200.jpg

.
 
Onpa huono uudistus.

Sotilaspenkki on sotilaspenkki ja sellaisena se tulee pysymäänkin saliharrastajien suussa. Kuka tavallinen Tahvo osaa erotella voimapunnerusta, penkkipunnerrusta, ja raakapunnerusta ja mitä muuta niitä nyt onkaan?

Minä, 33 vuotias salikävijä jonka penkkitulos on n satanen, en vielä tänäkään päivänä ymmärrä mikä ero on raa'alla penkkipunneruksella ja sen eri versioilla. Mut normi penan ja sotilaspenkin eron osaan sanoa heti. Nyt sotketaan pakkaa taas liikaa. IMO.
 
Olen sitä mieltä että jokainen kutsuu lajia nimellä joka hänestä tuntuu sopivalta ja varmasti sotilaspenkki tulee olemaan kansan suussa aina. Sillä sillä nimellä se on alunperin lähtenyt kansan pariin. Onhan juuret armejassa ja sieltä se on alunperin lähtenytkin. Ainoastaan tällä hetkellä ei suomessa järjestetä siviilipuolella virallisia tapahtumia jossa sotilaspenkkipunnerrus nimi tulee mainittua . Virallisella tapahtumalla tarkoitan rekisteröitynyttä yhdistystä joka on antidopintestauksenalainen.
 
Tässä olisi voimapunnerruksen kisakalenteria vuodelle 2010
Lisää kisoja on vielä tulossa mutta tämänhetkinen tilannekatsaus näyttää seuraavalta.

Maksimivoimapunnerruksen avoimet SM - karsintakilpailut 2010 Ylöjärvellä 7.8. 2010

* SM - karsintakilpailun järjestää Ylöjärven ryhti

Maksimivoimapunnerruksen avoimet SM - karsintakilpailut 2010 Muuramessa Lokakuussa 2010

* SM - karsintakilpailun järjestää Muuramenyritys ry

Maksimivoimapunnerruksen avoimet SM - kilpailut 2010 Ylöjärvellä 27.11. 2010

* SM - kilpailun järjestää Ylöjärven ryhti

Maksimivoimapunnerruksen avoimet Tampereenmestaruuskilpailut 2010 Tampereella 2.10.2010

* kilpailun järjestää tampereen voimanostajat ry

Toistovoimapunnerruksen SM - karsinnat 15.5.2010 Lohja

* SM - karsintakilpailun järjestää Lohjan Voimapenkkipunnerrus ry LVPP

Toistovoimapunnerruksen avoimet Lohjan mestaruuskilpailut 15.5.2010 Lohja

* Lohjan mestaruuskilpailut järjestää Lohjan Voimapenkkipunnerrus ry LVPP

Toistovoimapunnerruksen SM - karsinnat 17.7.2010 Pori

* SM - Karsintakilpailun järjestää Sport gym

Toistovoimapunnerruksen Porin avoimet Mestaruuskilpailut 17.7.2010 Pori

* SM - Karsintakilpailun järjestää Sport gym

Toistovoimapunnerruksen SM - karsinnat 4.9.2010 Helsinki

* SM - Karsintakilpailun järjestää Helsingin poliisivoimailijat HPV

Toistovoimapunnerruksen SM - karsinnat 2.10.2010 Tampere

* SM - karsintakilpailun järjestää Tampereen voimanostajat ry

Toistovoimapunnerruksen avoimet SM - Kilpailut 16.10.2010 Muurame

* SM - kilpailun järjestää Muuramen Yritys ry MY - Power

Toistovoimapunnerruksen avoimet Etelä - Suomen Mestaruuskilpailut 13.11.2010 Helsinki

* Kilpailun järjestää Helsingin poliisivoimailijat HPV

Lisätiedot tapahtumista tulee sivustolle www.svry.fi

Lajiesittelyt:
Toistovoimapunnerrus
Toistovoimapunnerruskilpailussa nostetaan yhdellä nostokerralla kilpailijaan painoon
suhteutettuna mahdollisimman suuri toistomäärä. Kilpailussa käytetään noston ylämerkkinä
säädettävää mekaanista tangon yläasennon osoittavaa rajoitinta. Toistoja tehdään uupumukseen
saakka. Kilpailun voittaja on omassa sarjassa eniten hyväksyttyjä nostoja tehnyt nostaja. Lajille
ominainen karuus tulee esille siinä, että miehet nostavat raudat ilmat paitaa, vyötä tai
rannesiteitä. Naiset nostavat hihattomalla paidalla tai urheilullisella topilla.
Maksimivoimapunnerrus
Maksimivoimapunnerruskilpailussa punnerretaan mahdollisimman suuri kilomäärä yhdellä
suorituksella. Kilpailijalla on käytössään kolme yritystä. Paras hyväksytty nostosuoritus jää
voimaan. Suurimman tuloksen omassa sarjassaan tehnyt kilpailija on voittaja. Varsinainen
kilpailusuoritus tehdään jalat penkin tason yläpuolella. Nostoasustus kuten
toistovoimapunnerruksessa. Teksti: Juha Koivisto
YHDISTYKSEN KOTISIVUT WWW.SVRY.FI
YHDISTYKSEN PUHELIN 044-9981231

Uusille nostajille tiedoksi !

Ennen osallistumistaan SM-karsinta- tai SM-kisoihin, tulee kilpailijan
olla vähintään 6 kuukautta kilpailun ulkopuolisen testauksen alainen.
Eli SV ry:n ADT sopimus tulee olla allekirjoitettuna 6 kuukautta ennen
osallistumista em. kilpailuihin.

Viimeinen SM-toistokarsinta on 2.10.2010 Tampereella.
Jotta viimeiseen karsintaan ja SM-finaaliin voisi osallistua
on ADT-sopimus allekirjoitettava viimeistään 6k ennen
viimeistä karsintaa eli 2.4.2010.

Vuonna 2009 kilpailleet nostajat/huoltajat voivat maksaa 2010 vuosimaksun tilille

Antidoping-sopimukset otetaan vastaan ainoastaan lähettämällä ne osoitteeseen
SVRY ottaa vastaan kilpailuoikeusmaksuja/huoltajamaksuja vuodelle 2010 tilille

Antidopingsopimus allekirjoitetaan yhden kerran ja on voimassa toistaiseksi
 
Itse olen ihmetellyt, miksi ei vuoden ensimmäisellä puoliskolla tunnu järjestettävän yhtään toisto- tai maksimikilpailua(näyttää sittenkin yhdet toisto sm-karsinnat olevan).
 
Moikka! Valitettavasti voimannostoliiton Antidopingsopimus ei käy Voimapunnerrus tapahtumissa.
Kaikilla yhdistyksillä on erillainen sopimus esim. Voimapunnerruksella on tuo 10000 euron sanktiomaksu jos antaa positiivisen testituloksen. Näin henkilö jolla on sanktiot maksamatta Voimapunnerrukselle niin hän ei voi palata kilpailemaan vaikka 2 vuoden kilpailukielto päättyisi.
Elikkä jokainen kirjoittaa Antidopingsopimuksen se on ilmainen. Ainoastaan 2010 kilpailuoikeusmaksu on tuo 20 euroa.
 
Itse olen ihmetellyt, miksi ei vuoden ensimmäisellä puoliskolla tunnu järjestettävän yhtään toisto- tai maksimikilpailua(näyttää sittenkin yhdet toisto sm-karsinnat olevan).

Moikka! Tuo kilpailujen järjestäminen alkuvuodesta on huomattu hankalaksi.
Tilanne on sellainen kun Suomen voimapunnerrus ry tekee alkuvuodesta tammikuussa kisakalenteria he päättävät montako tapahtumaa järjestetään esim vuonna 2010.
Nyt niitä oli päätetty 4 karsintaa toisto ja 4 karsintaa maksimi sekä sm kisa sekä toisto lajissa myös joukkue SM.
kahta SM - karsinta kilpailua ei järjestetä vuonna 2010 samaan aikaan koska kilpailutapahtuma venyy todella pitkäksi. Vuonna 2009 oli esim tapahtuma jossa parhaimmillaan 96 nostajaa suorittamassa . Kilpailun järjestäjiltä aletaan kyselemään alkuvuodesta voivatko he järjestää tapahtumia jos vastaus on kyllä ruvetaan tenttaamaan koska olisi ajankohta.
Tämän ajankohdan kanssa tulee yleensä viive.
Ymmärrettävästi johtuu usein että kisajärjestäjät katsovat että päätetään vuosikokouksessa kisa ajankohta ja yleensä kisajärjestäjä itse kyllä suostuu mutta seuraavaksi hän joutuu taivuttelemaan talkooväkeä mukaan tapahtuman järkkäämiseen noin 10 henkilöä. Tuo talkoo porukan järkkääminen on vaikeaa nyky päivänä kaikilla on menonsa.
Olisi tietysti kiva jos järjestäjän seurakin saisi pienen rahallisen korvauksen jolla rahoittaa seuratoimintaa. Yleensä tuo raha jää aika pieneksi ja siitäkin syystä ei kisaa moni helposti lähde järkkäämään.
esim. tapahtuman kuluista
1. tapahtumatilan vuokraus liikuntahalli 250 eu
2. pokaalit 250 eu
3. videotykki ja kangas 500
4. tulospalvelun palkkio
5 tuomaripalkkio
6. kattojärjestölle palkkio
Huom . Yleensä voimapunnerrus kilpailut ovat vetäneet sen 45-80 nostajaa. Punnitusmaksu tkarsinta 25- SM kisat 40 euroa. ps kaikilla seuroilla ei tule kuluja koska suurin osa luettelossa olevista hinnoista jää pois.
 
Moikka Freddi!
Olisihan se mukavaa kun tulisit laittamaan 120+ sarjan voimapunnerrus toistomäärän SE:n uusiksi. Taitaa olla tällähetkellä parikymmentä tuo SE. Kaikki SE tulokset menivät nolliin vuonna 2009. 1.4. heti kun saimme tuon antidopingsopimuksen voimaan. Nyt olis Lohjalla kovat kisat tulossa 15.5.2010. Sinne Freddi ottamaan 30 toistoa ja eikun nostamaan ja muilta pulinat pois.
 
Itse olen ihmetellyt, miksi ei vuoden ensimmäisellä puoliskolla tunnu järjestettävän yhtään toisto- tai maksimikilpailua(näyttää sittenkin yhdet toisto sm-karsinnat olevan).

Lopella on perinteisesti ollut huhtikuussa kilpailut, mutta nyt jouduttiin jättämään väliin, mikä ei tarkoita etteikö jo ensivuonna palattaisi vanhaankäytäntöön.
 
Back
Ylös Bottom