Sotatarinat

Yksi sankarillisimmista tarinoista on Jussi Turtolan tarina, joka komensi jatkosodassa erästä komppaniaa. Armeijan komentaja oli soittanut Turtolalle ja haukkui tätä, koska tämä ei halunnut komentaa miehiään epätoivoiseen taisteluun ja kohti varmaa kuolemaa. Turtola kimmastui päällikölleen niin pahasti että huusi puhelimeen: -KYLLÄ TÄÄLLÄ KAATUAKIN VOIDAAN!
Tämän jälkeen hän johdatti joukkonsa taisteluun itse etunenässä ja kuoli vihollisen KK-tuleen.[/QUOTE]
Onpa sankarillista tapattaa ittensä ja ilmeisesti komppania? vain siksi että päällikkö pisti kiukuttamaan.
 
jarre55 sanoi:
Simo Häyhästä on tehty kirja. Käykää ostamassa vaikka itsenäisyyspäiväksi lukemista...suosittelen!:thumbs:
Click to expand...
Valkoinen kuolema oli vähän pettymys, Häyhän persoonaa ja taustaa ei oikein saada avattua siinä. Itse asiassa mies paljastuu aika tylsäksi, ehkä jopa melkoisen yksinkertaiseksi kaveriksi. Kyseenalaistamattomuus ja pelkäämättömyys yhdistettynä tuuriin ja uskomattomiin metsästystaitoihin varmasti Häyhästä tekikin huikean tarkka-ampujan. Pääosan kirjassa mielestäni varastaa komppanianpäällikkö "Marokon kauhu", jonka tempaukset saivat ainakin minut nauramaan kippurassa. Talvisodan kovin tilannekoomikko. Kollaan taistelujen kovuus kyllä käy selväksi ja kokonaisuus on hyvä, vaikkei päähenkilöstä paljoa irti saadakaan.

Ettei mene täysin kirja-arvosteluksi: tietäisikö kukaan, missä olisi Vuoksen seudun taisteluita kuvattu seikkaperäisesti? Olen vähän tämänkin keskustelun innoittamana selvitellyt isoisoisän sotareissua, jolle hän myös jäi. Sen verran voin kertoa, että ko. papalla oli työ Immolan sotilaskentän lämmittäjänä, joten talvisotaan ei olisi tarvinnut lähteä. Pappa kuuleman mukaan kuitenkin kyllästyi vuorovittuiluun liiasta kylmästä ja liiasta paljastavasta savusta, että lähti jalkaväkeen. Pikakoulutuksella aliupseeriksi viimeisiin taisteluihin, ja Vuoksi merkittiin kuolinpaikaksi. Tietokannassa on nimenomaan merkintä "kuoli", eikä "kaatui, siunattiin ja haudattiin", josta joukko-osastotietojen avulla päättelisin papan olleen siinä osastossa, joka jäi taktisista syistä viivyttämään Vuoksen lounaispuolelle ja josta moni hukkui vetäytymisvaiheessa. Arvid oli nimeltään hän.

Isoisovanhempien talo oli luonnollisesti Immolan lähellä, minne tippui pommia ja desanttia huolella sotien aikana. Hyvä tuuri oli mukana, sillä ainoastaan ulkohuussi sai vaurioita. Se saikin sitten täysosuman, ja pihan kasvit olivat varmaan hyväkuntoisia kesällä :D.
 
ransu sanoi:
Yksi sankarillisimmista tarinoista on Jussi Turtolan tarina, joka komensi jatkosodassa erästä komppaniaa. Armeijan komentaja oli soittanut Turtolalle ja haukkui tätä, koska tämä ei halunnut komentaa miehiään epätoivoiseen taisteluun ja kohti varmaa kuolemaa. Turtola kimmastui päällikölleen niin pahasti että huusi puhelimeen: -KYLLÄ TÄÄLLÄ KAATUAKIN VOIDAAN!
Tämän jälkeen hän johdatti joukkonsa taisteluun itse etunenässä ja kuoli vihollisen KK-tuleen.
Onpa sankarillista tapattaa ittensä ja ilmeisesti komppania? vain siksi että päällikkö pisti kiukuttamaan.
Click to expand...

No toinen vaihtoehto olisi voinut olla joku rangaistus tai jopa teloitus ja muutenkin ei meillä ole varaa arvostella tuossa tilanteessa olevaa perkele...
 
ransu sanoi:
Onpa sankarillista tapattaa ittensä ja ilmeisesti komppania? vain siksi että päällikkö pisti kiukuttamaan.
Click to expand...

Kuules Ransu. Unohdin muuten mainita että Turtola oli joukkoineen venäläisten saartamina Kiestingin motissa. Vaihtoehtoina olisi kuitenkin ollut joko kuolema ryssien käsissä tai elämää pidempi vankeus Siperiassa, tai sitten tämä rynnäkköyritys motista ulos. Turtola olisi ilmeisesti halunnut odottaa apujoukkoja, mutta Siilasvuo kannatti murtautumista.

Ymmärräthän varmaan ransu että sankarillisuus vaatii joskus uhrinsa. Ei meillä olisi noita Mannerheimristin ritareita jos he eivät taisteluissa olisi rohjenneet pistää omaa henkeään likoon muiden puolesta. Siihenhän koko sankaruus perustuu. Luulenkin että suurimmista sankariteoista emme edes tiedä, koska kertojat ovat jääneet taistelukentälle.

Ohessa koko tarina joka kritisoi Turtolaa komentanutta Kenraali Hjalmar Siilasvuota, joka myös oli Manneriheimristin ritari nro 21:

- Siilasvuo halusi myös jatkosodan sankariksi. Hän oli talvisodan voittojensa vanki, jolla oli maaninen halu edetä ja voittaa, Martti Turtola kertoo.

Siilasvuon kunnianhimon saivat monet Pohjois-Suomen miehet maksaa hengellään. Martti Turtolan mukaan kaukaa Taivalkoskelta joukkojaan johtanut Siilasvuo ei ollut edes kunnolla perillä Kiestingin tilanteesta.

Viimeisenä elinpäivänään joukkoineen pahaan ahdinkoon joutunut rykmentinkomentaja Turtola oli puhelinyhteydessä Siilasvuohon. Siilasvuo haukkui Turtolan upseereineen pelkureiksi.

Turtolan vastaus oli lyhyt:
- Herra kenraali, kyllä täällä kaatuakin voidaan!

Everstiluutnantti Jussi Turtola kaatui venäläisen pikakiväärin suihkuun 29. elokuuta 1941 komennettuaan jalkaväkiryhmän hyökkäämään asemissa olevia venäläisiä vastaan. Ylipäällikkö ylensi hänet everstiksi postuumisti seuraavana päivänä.
 
Tässä toinen tarina kuolemaan johtaneesta sankaruudesta:

Hiljattain televisiosta tuli dokumentti venäläisten suurhyökkäyksestä 1944. Siinä eräs komppanian päällikkö kertoi miten he jäivät venäläisten mottiin ja mitä sen jälkeen tapahtui:

Komppania oli siis autokolonnan kanssa motissa ja ainoa keino päästä ulos, oli vaientaa vihollisen KK-pesäke joka vartioi ulospääsytietä. Päällikkö katsoi parhaaksi suorittaa tehtävän itse, ja määräsi paikalla olleet autonkuljettajat, joista yksi oli nimeltään Matti, pysymään paikallaan ja odottamaan. Hän lähti käsikranaattien ja KP:n kanssa ryntäämään kohti vihollisen pesäkettä josta alkoi ankara tulitus. Jonkin ihmeen avulla päällikkö sai tuhottua pesäkkeen vaikka vihollisen tulitus oli ollut erittäin kovaa. Palatessaan takaisin hän sai kuulla miehiltään, että Matti ei ollut totellut käskyä jäädä odottamaan, vaan oli lähtenyt päällikön perään ja napsinut kiväärillään neukkuja, jotta pesäkkeelle kranaattien kanssa rynnännyt päällikkö saisi suoritettua tehtävänsä. Matti sai taistelussa kuulan otsaansa ja pääsi myöhemmin sankarihautaansa. Kyseinen päällikkö oli niin otettu tästä yksittäisen sotilaan sankaruudesta ja siitä mitä tämä oli tehnyt hänen ja koko kolonnan puolesta, että nimesi sodan jälkeen ensimmäisen poikansa Matiksi.
 
Damned sanoi:
Ohessa koko tarina joka kritisoi Turtolaa komentanutta Kenraali Hjalmar Siilasvuota, joka myös oli Manneriheimristin ritari nro 21:

- Siilasvuo halusi myös jatkosodan sankariksi. Hän oli talvisodan voittojensa vanki, jolla oli maaninen halu edetä ja voittaa, Martti Turtola kertoo.
Click to expand...

Älä nyt ihan kaikkea usko mitä tuo Martti Turmola kirjoittaa. Tuon kirjan "Kyllä täällä kaatuakin voidaan" ilmestymisen aikaan sen haukkuivat niin Hesarin kirjallisuusarvostelijat kuin muut historioitsijatkin. Turtola on Helsingin Yliopiston historian dosentti, mutta kirjoittaessaan Kiestingin taisteluista hän ei ottanut puolueetonta historioitsijan lähestymistapaa käyttöön. Koska Turtolan setä palveli everstiluutnanttina Kiestingin suunnalla, hän on ottanut asiakseen todistaa setänsä sotasankaruuden ja Siilasvuosta tehtiin tarinan konna. Turtola otti joistakin asioista selvää ja loput kirjoitti omasta päästään olettaen miten asiat olivat varmaankin menneet. Turtola kirjoitti kirjaansa muun muassa setänsä yksinpuheluita ja mielipiteitä itse mukaillen, seikka jota akateeminen historiankirjoittaja ei harrasta. Kirjaa ei yleisesti tunnusteta historialliseksi tutkimukseksi Kiestingin taisteluista, vaan se on ennemminkin historiallinen romaani.
 
Oda sanoi:
Älä nyt ihan kaikkea usko mitä tuo Martti Turmola kirjoittaa. Tuon kirjan "Kyllä täällä kaatuakin voidaan" ilmestymisen aikaan sen haukkuivat niin Hesarin kirjallisuusarvostelijat kuin muut historioitsijatkin. Turtola on Helsingin Yliopiston historian dosentti, mutta kirjoittaessaan Kiestingin taisteluista hän ei ottanut puolueetonta historioitsijan lähestymistapaa käyttöön. Koska Turtolan setä palveli everstiluutnanttina Kiestingin suunnalla, hän on ottanut asiakseen todistaa setänsä sotasankaruuden ja Siilasvuosta tehtiin tarinan konna. Turtola otti joistakin asioista selvää ja loput kirjoitti omasta päästään olettaen miten asiat olivat varmaankin menneet. Turtola kirjoitti kirjaansa muun muassa setänsä yksinpuheluita ja mielipiteitä itse mukaillen, seikka jota akateeminen historiankirjoittaja ei harrasta. Kirjaa ei yleisesti tunnusteta historialliseksi tutkimukseksi Kiestingin taisteluista, vaan se on ennemminkin historiallinen romaani.
Click to expand...

Hyvät kommentit.

Kyllähän se tietysti nostaa suurimmassa osassa historiantuntijoita äläkän jos tunnettu ja arvostettu Kenraali saa kirjassa paskaa niskaansa. Suomen sotaan liittyy paljon tällaisia "pyhiä lehmiä", joita ei saa kritisoida. Yksi suurimmista tällaisista asioista oli kauan vaiettu Saksalaisen osasto Kuhlmeyn osuus Tali-Ihantalan torjuntataistelussa, jossa se tuhosi satoja tankkeja ja aiheutti neukkujen huollolle mahanpuruja. Suomalaiset korkea-arvoiset upseerit itse myönsivät Silminnäkijä-dokumentissa, että turpaan olisi tullut ja pahasti ilman Kuhlmeytä.

Toinen vielä suurempi asia on koko aseveljeyden lopettaminen Saksan kanssa melko häpeällisellä tavalla. Veljeys ja aseapu kelpasi niin kauan kunnes huomattiin että ei voi mitään, huonosti käy. Kuhlmeylle ja STU-III rynnäkkötykeille olisi varmasti ollut kovasti käyttöä Saksan omalla itärintamalla, mutta he auttoivat silti Suomalaisia irroittamalla ne Suomen käyttöön.
Käytettyään aikansa näitä apuja, Suomalaiset sanoivat kaikki sopimukset irti ja käskivät aseveljiä häipymään huitsin v***uun. Ei ihme että Lappi kärähti. Kyllä nauratti kun Ryti nousi kolmen parhaan joukkoon suuri Suomalainen äänestyksessä :rolleyes: . Asian olisi varmasti voinut hoitaa kunniallisemminkin.

Tämän postin jälkeen sataa varmaan kakkaa minun niskaan, mutta niinhän se on aina kun puuttuu tulenarkaan aiheeseen :hyper: :whip: .

Uskon siis kuitenkin kriitikoista ja romaanin kokonaisannista huolimatta että kyseinen tarina turhautuneen rykmentinpäällikön viimeisistä hetkistä on tosi. Se on totta, että Siilasvuota tuo Martti polkee turhankin paljon lokaan ja sukurasite tässä kyllä vaivaa kirjoituksen uskottavuutta.
 
Damned sanoi:
Hyvät kommentit.

Kyllähän se tietysti nostaa suurimmassa osassa historiantuntijoita äläkän jos tunnettu ja arvostettu Kenraali saa kirjassa paskaa niskaansa. Suomen sotaan liittyy paljon tällaisia "pyhiä lehmiä", joita ei saa kritisoida. Yksi suurimmista tällaisista asioista oli kauan vaiettu Saksalaisen osasto Kuhlmeyn osuus Tali-Ihantalan torjuntataistelussa, jossa se tuhosi satoja tankkeja ja aiheutti neukkujen huollolle mahanpuruja. Suomalaiset korkea-arvoiset upseerit itse myönsivät Silminnäkijä-dokumentissa, että turpaan olisi tullut ja pahasti ilman Kuhlmeytä.

Toinen vielä suurempi asia on koko aseveljeyden lopettaminen Saksan kanssa melko häpeällisellä tavalla. Veljeys ja aseapu kelpasi niin kauan kunnes huomattiin että ei voi mitään, huonosti käy. Kuhlmeylle ja STU-III rynnäkkötykeille olisi varmasti ollut kovasti käyttöä Saksan omalla itärintamalla, mutta he auttoivat silti Suomalaisia irroittamalla ne Suomen käyttöön.
Käytettyään aikansa näitä apuja, Suomalaiset sanoivat kaikki sopimukset irti ja käskivät aseveljiä häipymään huitsin v***uun. Ei ihme että Lappi kärähti. Kyllä nauratti kun Ryti nousi kolmen parhaan joukkoon suuri Suomalainen äänestyksessä :rolleyes: . Asian olisi varmasti voinut hoitaa kunniallisemminkin.

Tämän postin jälkeen sataa varmaan kakkaa minun niskaan, mutta niinhän se on aina kun puuttuu tulenarkaan aiheeseen :hyper: :whip: .

Uskon siis kuitenkin kriitikoista ja romaanin kokonaisannista huolimatta että kyseinen tarina turhautuneen rykmentinpäällikön viimeisistä hetkistä on tosi. Se on totta, että Siilasvuota tuo Martti polkee turhankin paljon lokaan ja sukurasite tässä kyllä vaivaa kirjoituksen uskottavuutta.
Click to expand...

Selväähän on, että jos jo työelämässä syntyy kitkaa johtajien ja alaisten välille, niin vielä varmemmin sitä syntyy sodassa ihmisten hengen ollessa kyseessä. Riitaa ja näkemyseroja on ollut puolin jos toisin, mutta historoitsijan tulee tarkastella vain faktoja, eikä sekoittaa mielipiteitään niihin. Mielipiteensä ja näkemyksensä saa toki lausua, mutta ne tulee erottaa selkeästi.
Sodassa ei täysin puhdasta peliä tunnetakaan, muuten siihen ei olisi koskaan jouduttukaan. Saksan ja Suomen yhteistyön irtisanominen ei ole yhtään sen kunniattomampaa kuin se, että Saksa sodan alkaessa ilmoitti Suomen taistelevan rinnallaan, vaikka Suomessa asiasta ei tiedetty vielä mitään. Suomi kävi erillissotaa, jossa sen tavoitteena oli omien alueidensa turvaaminen ja mahdollisesti jonkinasteinen laajentaminen, joten sillä oli myös täysi oikeus erillisrauhan solmimiseen. Kaikki ne voimavarat, jotka Neuvostoliitto joutui asettamaan Suomea vastaan, olivat poissa muilta rintamilta, joten Saksa hyötyi antamastaan avusta itsekin. Apua ei myönnetty millään muotoa pyyteettömästi - muistetaan nyt kuitenkin, että alunperin Suomi oli jätetty Neuvostoliiton etupiiriin liitettäväksi.
Ryti ansaitsee kaiken saamansa arvostuksen, tästä maasta on harvoin löytänyt suoraselkäisempää ja vastuunsa paremmin kantavaa politikkoa.

Loppuun eräs aliupseerikoulussa kuulemani tarina. Meille kävi kurssin päätteeksi puhumassa kaukopartiossa taistellut veteraani, jonka nimi sodan aikana oli muistaakseni ollut Kärpänen. Uutta nimeä en valitettavasti muista. Joka tapauksessa, hän oli haavoittunut linjojen väärällä puolella luodin lävistettyä toisen polven (kuukauden partiomatka oli 500 kilometriä pitkä, josta viimeiset 50 kilometriä hän taittoi sauvojen avustuksella haavoittuneena :eek:). Taisteluparinsa avustamana hän oli edennyt kohti noutopaikaksi määrättyä erämaajärveä, kun he huomasivat kahden venäläisen juoksevan hämärässä kohti. Neuvokkaana miehenä haavoittunutta avustanut kaveri oli tarttunut aseeseensa ja huutanut venäläisille lujaan ääneen "STOI!" Auktoriteetteja kunnioittaneet venäläiset olivat pysähtyneet kuuntelemaan, jolloin huutaja sai ammuttua heidät niille sijoilleen. Kärpänen kysyi kaveriltaan, "Miksi sä niille huutamaan aloit?" Kysymykseensä hän sai itsestäänselvän vastauksen, "Niihin oli helpompi osua kun pysyivät paikallaan."
 
Mannerheimin-ristin ritareista varmasti mieleenpainuvin IMO oli tämä kaveri (niemä en muista), joka yksin oli vyöryttänyt jonkun venäläisten vallihaudan/aseman/korsun. Tappanut monta ja saanut vangiksi myös monta. Aseinaan muistaakseni vain pistooli ja käsikranatteja. Hemmosta oli taulu Santahaminan Spolk:n ala-aulassa. Taisi olla ainoa punainen, joka sai ristin.¨

edit: vai olikohan niin, että hän oli ottanut jonkun oman osaston komentoonsa (oli siis ihan perus jantteri) ja sillä hyökännyt selvää ylivoimaa vastaan. ei voi muistaa.
 
Olikohan tästä jo mainintaa, en huomannut. Eli juttu meni jotenkin näin jos oikein muistan. Intissä katsottiin joku video noista ritareista ja siinä oli kerrottu tarina yhdestä jampasta jolla meni hermot yhteen ryssien tykkiin. Tykki ilmeisesti aiheutti ikävästi tappiota suomalaisille ja joku sankari hiipi yöllä vihollislinjojen taakse ja varasti tykin lukon.
No ryssät ilmeisesti saivat jostain nopeasti uuden lukon kun tulta alkoi taas tulla samalta suunnalta niskaan. Samaisella kaverilla meni ilmeiseti hermot kun hiipi yöllä taas vihollislinjojen taakse ja räjäytti koko tykin :D

Onkos jollain tietoa tästä lentäjä-ässästä joka taisi olla kahden ristin ritari?
Muistan kuinka hävittäjät lensivät Tuusulassa matalalentoa ritarin kunniaksi kun poistui tästä maailmasta.
 
Luin muuten viikon takaisesta Ilta-Sanomasta näitä pieniä tarinoita Mannerheimristin ritareista ja siellä oli eräs kohta joka jäi mieleen, nimittäin eräästä lentäjästä joka pudotti vissiin 3 vihollis lentokonetta ampumatta kertaakaan (?) kuinkas SE on mahdollista?
 
No se varmaan kerrottiin siinä jutussa...Tai sitten kyseessä on legenda, tuo ei nimittäin ole kyllä mitenkään mahdollista.
 
ZweCCo sanoi:
..... ei tästä niinkun kannata mitään riitaa kuitenkaan pystyyn tänne pistää. :piis:
.....jantteri on jäätynyt kuoliaaksi ja senhän me kai jo tiesimmekin? :)
Click to expand...

:kippis1: :piis:
 
kas-vain sanoi:
Mannerheimin-ristin ritareista varmasti mieleenpainuvin IMO oli tämä kaveri (niemä en muista), joka yksin oli vyöryttänyt jonkun venäläisten vallihaudan/aseman/korsun. Tappanut monta ja saanut vangiksi myös monta. Aseinaan muistaakseni vain pistooli ja käsikranatteja. Hemmosta oli taulu Santahaminan Spolk:n ala-aulassa. Taisi olla ainoa punainen, joka sai ristin.¨

edit: vai olikohan niin, että hän oli ottanut jonkun oman osaston komentoonsa (oli siis ihan perus jantteri) ja sillä hyökännyt selvää ylivoimaa vastaan. ei voi muistaa.
Click to expand...


Tarkoitat varmaan Lauri Törniä, siinä oli miesten mies ja sellanen sotasankari, että oksat pois.

Eli Laurin tarina meni näin: Muistaakseni hän lähti tiedustelemaan maastoa, otti yhden alaisen mukaan. Tiedustelumatkalla he näkivät tuon vihollisten korsun. Törni aatteli, että "nuo on hoidettava" ja heitteli kranaatteja korsuun ja hyppäsi sinne ampumaan. Tuo alainen kerto, että Törni ampui heidän laskujen mukaan 42 ryssää.

Törni oli varmasti yksi rohkeimmista ja viisaimmista Suomen talvi- ja jatkosodassa mitä sotataktiikkaan liittyi. Kannattaa lukea J. Michael Cleverley:n kirja LAURI TÖRNI: syntynyt sotilaaksi.

Todella kiinnostava ja mielenkiintoinen kirja. Sotatarinoita joista Törnin voisi nostaa helposti legendojen joukkoon sekä siviilielämän kiekuroita. Hänhän kuoli Vietnamissa sankarillisesti.
 
-Marchi- sanoi:
Luin muuten viikon takaisesta Ilta-Sanomasta näitä pieniä tarinoita Mannerheimristin ritareista ja siellä oli eräs kohta joka jäi mieleen, nimittäin eräästä lentäjästä joka pudotti vissiin 3 vihollis lentokonetta ampumatta kertaakaan (?) kuinkas SE on mahdollista?
Click to expand...

Viholliskoneita pudotettiin välillä kun ei panokset riittäneet niin, että revittiin omalla siivellä ylennsä pommarin peräsiipi irti. Tätäkään ei kyllä pystynyt tekemään kuin kerran,jotta oman koneen saisi pidettyä ilmassa :)

Hmm, jos pommikoneet ovat lentäneet tiiviissä muodostelmassa, niin ehkä hän on tehnyt yhdelle pommikoneelle edellä mainitulla tavalla ja se on törmännyt kahteen muuhun. Kuulostaa aika mahdottomalta :)
 
Tuli tuosta korsun tuhoamisesta mieleen sota-ajan vitsi, tarina sekin, joskaan ei (luultavasti;)) tosi:

Elettiin talvea 1943 siellä jossain. Vaikka asemasota oli jatkunutkin jo vuoden päivät ja asemat vakiintuneet, oli tiedustelutoiminta silti vilkasta. Partio oli lähtenyt yön tunteina Veli Venäläisen puolelle tiedustelu- ja tuhoamisretkelle. He kuluttivat useamman tunnin päästäkseen miinakentän, ansalankojen ja piikkilankaesteen lävitse. Puolitoista tuntia kului vielä hangessa maaten vanjan vahdinvaihtoa odotellessa, minkä yhteydessä partio pääsi livahtamaan linjan yli turvallisesti.
Partio haarukoi venäläisten asemat ja vänrikki teki muistiinpanot karttaan, joka toimitettaisiin komentopaikalle ensi tilassa. Partion kiertäessä viimeistä lenkkiä parvessa, kärkimies näytti pysähtymismerkin ja kaikki jähmettyivät aloilleen. Edessä oli ryssän suurehko majoituskorsu. Lyhyen neuvonpidon jälkeen ryhmä päätti tuhota korsun. Muut asettautuisivat asemiin oviaukon ympärille valmiina tuhoamaan mahdollisesti ulos säntäävän vainolaisen konepistoolitulella, kun taas vapaaehtoiseksi ilmoittautunut alikersantti reino ;) kiipeäisi korsun katolle ja nakkaisi kasapanoksen savupiipusta alas.
Uusi kuu oli alkanut kasvaa pari päivää aikaisemmin, ja nyt sen sirppi lipui hitaasti, kuin kutsusta, esiin pilven takaa valaistakseen partiotovereille urhean korpisoturimme jokaisen liikkeen. Miehet näkivät reinon saavuttavan savupiipun ja nostavan kasapanoksen sen päälle. Posket painautuivat jo konepistoolin perää vasten ja jyvät suuntautuivat ovea kohden valmiina kylvämään lyijyä Iivanaan.
Yhtäkkiä reino kuitenkin säntää katolta alas ja juoksee korsuun sisään. Seuraa kamala tappelunmelske, kuuluupa sisältä tomoe-nagea seuraava tömäyskin Vladimirin paiskautuessa nurkkaan. Miehet katsovat toisiaan ihmeissään ja nousevat pystyyn rynnätäkseen apuun, mutta ennenkuin he ehtivät hätiin, reino syöksyy jo ulos lumipuku riekaleiksi revittynä, kiipeää uudestaan korsun katolle, nakkaa kasapanoksen piipusta alas ja loikkaa suojaan korsun räjähtäessä atomeiksi. Tuosta ei selvinnyt Jevgenikään.
Partio kasaantuu reinon ympärille. Muut ryhmittyvät siilipuolustukseen suojaamaan vetäytymistä kun vänrikki puhuttelee reinoa, "Mitä helvettiä tuo oli olevinaan? Mikset paiskannu sitä kasapanosta alas heti kuten sovittiin?" Paineaallosta tokkurainen reino katsoo vänrikkiä ja näkee tämän liikuttavan huuliaan ymmärtäen täten vastata, "MÄ EN KUULE MITÄÄN! TIEDÄN SEN VANHASTAAN, KUURONA ON VÄHÄN HUONO! NIILLÄ PERKELEILLÄ OLI TULISIJAN PELTI KIINNI!"
 
Willie sanoi:
Paineaallosta tokkurainen reino katsoo vänrikkiä ja näkee tämän liikuttavan huuliaan ymmärtäen täten vastata, "MÄ EN KUULE MITÄÄN! TIEDÄN SEN VANHASTAAN, KUURONA ON VÄHÄN HUONO! NIILLÄ PERKELEILLÄ OLI TULISIJAN PELTI KIINNI!"
Click to expand...
:lol2:
Intertekstuaalinen viittaus suomalaisen sotakirjallisuuden klassikkoon kirkastaa kasvot! :D
 
Pappa taisteli Jatkosodassa ja Lapin sodassa. Haavoittui yhteensä 3 kertaa. Oli Tali-Ihantalassa -44 venäläisten kovimman rynnistyksen aikana. Pappa kertoi kuinka venäläisten tankit tuhottiin eskellä peltoa kulkeneelle tielle; jonossa kulkeneista tankeista tuhottiin ensimmäinen ja viimeinen jolloin tankit jäivät loukkooon keskelle peltoa, niiden kapeat telaketjut kun eivät kantaneet pehmeällä pellolla. Siihen ne tankit sitten tuhottiin yksi kerrallaan, jokunen taidettiin saada sotasaaliksikin.

Isosetä, joka oli alueensa paras hiihtosuunnistaja ja suojeluskuntalaisia, värväytyi SissiPataljoonaan (olikohan 5:seen) jossa vaadittiin rautaista kuntoa. Isosetä osallistui sitten helmikuussa -40 venäläisen valioyksikön, Dolinin hiihtoprikaatin, (ainoa venäläinen hiihto-osasto talvisodassa)tuhoamistaisteluun. Taistelut olivat jo pitkälti ohi kun venäläinen prikaati oltiin isketty hajalle ja sen rippeet katosivat metsiin. Aamuyöllä tapahtuneissa puhdistustaisteluissa sitten etsittiin näitä jäljellä olevia venäläisiä, kun operaatioon osaa ottanut isosetäni joutui venäläisten järjestämään väijytykseen ja sai konekiväärisuihkun vartaloonsa. Venäläisistä tehtiin pikaisesti selvää ja isosetäni vietiin joukkosidontapaikalle jossa hän sitten myöhemmin samana päivänä kuoli.

Pappa & Isosetä, kovia jätkiä :worship:
 
Pitipä näin itsenäisyyspäiväksi kaivella esille tämä vanha threadi.

Paljonkohan lienee on suomessa vielä sodan käyneitä henkilöitä jäljellä? Viime yönä ainakin yksi postui keskuudestamme. Ei pappa enää kestänyt aivan tähän itsenäisyyspäivään asti. :itku:

Tämän threadin innoittamana ajattelin että ehkä seuraavalla kerralla kun näen häntä niin vois varovasti kysellä jotain sodasta ja saada näin tietoja menneistä ajoista. Nyt se on liian myöhäistä. :(
 
Back
Ylös Bottom