Mutta eihän sinun siskosi voi? Onko hänellä silti se oikeus?
Miettikääs nyt vielä muutamaan kertaan tätä asiaa. Varaudu sitten siihen että sisko antaa kakaran takaisin jos vauva-arki ei olekaan ihanaa kellimistä. Muutenkin tilanne vaikuttaa siltä että teistä tulee varsin helposti yhteishoitajia. Sinä olisit kuitenkin oikea äiti ja oletettavasti sukulaisuuden kautta koko ajan muksun kanssa tekemisissä. Eli helposti voisi kuvitella että sun muksu vain asuu siskosi luona.
Ulkopuoliselle tosin tulee herkästi sekin kuva että sosku on muksun ottanut sinulta pois. Näin minä aina ekana ajattelen kun kuulen adoptiolapsista. Eli että äidissä on jotain vikaa, juoppo tai muuten latva. Ei sillä että olisin vanhahtava :D
edit: miesten adoptiosta puheen ollen, mun avaraan ja moderniin mieleen tule heti mieleen että kyseessä on joku pedofiili.
Mun mielestä ihmisillä on oikeus saada lapsia (lähdetään tietty siitä, että on kykyä ja halua hoitaa se lapsi).
Suomessa ei tällä hetkellä sinkut pääse adoptiojonoon ollenkaan. Tämä on aiheuttanut siskolleni entistä isompaa surua ja murhetta, koska hän on jo vuosia käynyt läpi sitä kriisiä, että jos ei voikaan saada lapsia. Meillä kun on suvussa paljon naisia ja jostain syystä jakaudumme kahteen ääripäähän: erittäin helposti raskaaksi tulevat ja erittäin vaikeasti raskaaksi tulevat. Pariskunnilla adoptio on aina vaihtoehto, mutta sinkuille ei.
Onko se ihan mahdoton ajatus, että rakastan siskoani niin paljon, että olen valmis synnyttämään hänelle lapsen. Meidän tapauksessa me matkustaisimme ulkomaille hoitamaan koeputkihedelmöityksen siskoni munasolulla ja syntyneen lapsen adoptoisin siskolleni. Silloin laillinen huolehtimisvelvollisuus on siskollani, ei minulla. En epäile hetkeäkään siskoni kykyä hoitaa ja sitoutua lapseen, muuten en hommaan ryhtyisi.
Olen käynyt omalta kohdalta useita kuukausia tätä ajatusta läpi. Kun synnytin esikoiseni, en kokenut häneen mitään tunnesidettä. Kun hänet laskettiin rinnalleni synnytyssalissa, mun mieli ei juurikan liikahtanut. Oli vain outo olo ja kauhea väsy. Ihmettelin pientä kääröä siinä. Seuraavat päivät totuttelin vauvaan. Voimakas välittäminen vuorotteli tottumaan opettelun kanssa. Mulla kesti aika pitkään saada se tunneside ja kiintymys. Tänä päivänä en vaihtaisi lastani mihinkään. Kuitenkin uskon, että pystyn antamaan kantamani lapsen adoptioon. Ei se varmastikaan helppoa tule olemaan, mutta uskon, että pystyn siihen.
Sitten voidaan aina pohtia sitä, kuka on se oikea äiti? Biologinen? Kasvattanut? Kantanut? Jotkut näistä? Kaikki? Ei yksikään? On tilanteita, joissa henkilö A luovuttaa munasolun, henkilö B on kohtuna ja henkilö C hoitaa lapsen/lapset syntymästä eteenpäin. Kuka näistä on se oikea äiti?
Adoptiossa on paljon muitakin lapsia kuin niitä, jotka on otettu huostaan. Itse asiassa Suomessa huostaanotettuja lapsia ei lähtökohtaisesti adoptoida ollenkaan, vaan kyse on lähes aina sijoituksesta ja biologisen äidit oikeudet pysyvät ainakin jossain määrin. Sitä en tässä kommentoi, mitä mieltä asiasta olen. Ulkomailta adoptoidaan useimmiten orpoja. Sitten on perheen sisäinen adoptio, jossa halutaan toiselle vanhemmalle laillisia oikeuksia. Jos mä siskolleni lapsen synnytän niin ei siinä huostaanotolla ole asian kanssa mitään tekemistä. Eikä sitä tarvitse vieraille ihmisillekään selvittää, että tämä lapsi tässä on sijaiskohdussa kehittynyt.
Mutta joka tapauksessa minä ja siskoni ei olla vielä sijaiskohtuvaiheessa, vaan ensiksi selvitämme siskoni munasolujen tilanteen ja jos niitä voi käyttää niin lähdemme inseminaatiosta ja mahdollisesti koeputkihedelmöityksestä liikkeelle. Jos käy niin, ettei hän tule raskaaksi niin seuraavaksi mietitään sitä, että matkustamme ulkomaille laittamaan siskon munasolu minuun. Jos se ei toimi myöskään niin mietitään lisää.
