Tuosta viparineuvosta vielä muutama ajatus. Mä oon itse tähän asti aina ajatellut, että osaan tehdä kyllä viparit oikein ja siis saan niillä myös hyvän tuntuman, aina. No... kieltämättä tuo uusi opastus pisti vähän miettimään. Osaankohan sittenkään? Ainahan sitä parannettavaa jokaisella löytyy.
Parhaiten mä saan viparit polttamaan kun teen liikkeen kahdella levypainolla. Olkapäät menee ihan hervottomaan pumppiin, ikinä ei yhtä hyvää tuntumaa tule käsipainoilla tehdessä. Teen silloin tällöin levypainoilla kunnon pudotussarjoja: eka lataan käsiin 5kg+2.5kg kiekot päällekäin, teen niin monta kuin menee. Tiputan 2.5kg pois ja jatkan 5kg kiekoilla niin paljon kuin menee. Vaihdan 5kg noihin 2.5kg kiekkoihin ja teen edelleen niin monta kuin menee. Liikerata levypainoilla tehtäessä menee väkisinkin jotenkin oikein. Ja siis, mä kans teen ne hiukan reiden etupuolelta, tai siis liike lähtee oikeastaan reiden sivun ja etuosan välistä.
En ole tuota Pauliinan tapaa koittanut vielä oikeassa treenissä kunnon painoilla, joten hankala sanoa miltä se sitten tuntuu. Hän kuitenkin teroitti sitä, että liikkeessä kuin liikkeessä täytyy pitää korsetti kasassa: vatsa tiukkana, peppu jännittyneenä ja lantiota niksautetaan hiukan eteen, jalkojen asennon leveys määräytyy suoliluun/lantioluun mukaan-> ei jalat isossa haarassa tai täysin yhdessä, eli tukeva asento on kaiken a ja o! Mulla on tulossa nyt pari kevyttä treeniviikkoa jolloin ajattelin kokeilla käytännössä miten erilaiselta treeni tuntuu kun näitä asioita ajattelee koko ajan aktiivisesti. Voin sillon varmaan kuvata jotain pikku videoitakin, ei se vaadi mitään ylimääräistä järjestelyä.
Mun mielestäni alussa olisi just todella tärkeää oppia hahmottamaan, mikä lihas toimii ja avustaako huomaamattaan muilla lihasryhmillä liikaa. Moni tekee liikkeet ihan päin seiniä ja kivenkovaan väittää, että tekee oikein. Sitä mukaa kun se tietoisuus omasta kehosta ja lihasten toiminnasta lisääntyy kokemuksen kautta, alkaa ne treenitkin maistua ihan erilaiselta. Mulla ainakin on vielä aivan tuhottomasti opittavaa. Teen monen asian väärin koska en tiedä paremmasta. Mikäli teillä on sellaisia tukijoukkoja jotka osaavat opastaa ja
perustella opastuksensa, käyttäkää ihmeessä oppia hyväksenne!
Varsinkin näin ihan alkutaipaleella pitäisi ennemmin mun mielestä hifistellä sen treenin suhteen kuin ruokavalion... vaikka ruokavalio onkin hyvin suuri osa. Mutta niillä heran mikrofraktioilla ja iltaproteiini-öljy-komboilla ei ole mitään merkitystä jos lihakselle ei ole pystytty antamaan ensin kunnon ärsykettä kasvuun. Vai mitä?
edit: Ihan mielenkiinnosta kysyn... Viivi, miten paljon olet Pauliinan opastamista jutuista pystynyt suoraan siitämään käytäntöön omassa treenissäsi? Onko jotain juttuja joista heti huomasit, että ne ei sun kohdalla toimi?