Selkään sattuu!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Chi
  • Aloitettu Aloitettu

Chi

Liittynyt
6.11.2003
Viestejä
66
:itku:

Useamman viikon ajan alaselässä on ollut kasvavaa kipua, joka saattaa hävitä pariksi päiväksi ja sitten iskeä taas kunnolla. Usein se säteilee koko selän lihaksiin, mutta keskus tuntuu sijaitsevan selkärangassa tai sen vierellä selän notkon ja häntäluun välillä. Paikalliskipua siis kyseessä. Heräilen aamuisin voimakkaaseen kipuun, joka lievenee päivää kohden ja pahenee jälleen iltaa kohden. Kivun aikana mikään liikunta ei onnistu, lukuunottamatta kevyttä kävelyä. Kaikki taivuttaminen sattuu.

Meninpä siis lääkäriin ja sieltä röntgeniin, epäilin selkärankareumaa tai tulehdusta. Ei mitään. Sain kipulääkkeitä, jotka auttavat parin tunnin ajan, mutta eivät enempää. Nyt on ollut kaksi viikkoa niin voimakasta selkäkipua, että olen joutunut jättämään salin ja potkunyrkkeilyn kokonaan väliin. Lääkäri suositteli kokeilemaan lepoa ja välttämään liian raskaita selkään kohdistuvia liikkeitä, mutta ei osannut sanoa muuta. Kuulemma mitään fysiologista syytä olla treenamatta ei pitäisi olla, mutta siitä huolimatta selkäni sanoo sopimuksen irti 70% ajasta.

HST meni mönkään. Poissaolo KB:stä ottaa päähän. Olen turhautunut ja hämilläni ja kaipaan salille. Onko kellään kokemuksia tällaisesta vaivasta? Juuri nyt kirjoittaessani koneen ääressä selkään sattuu ja tekisi mieli repiä koko ranka irti. :curs:

Kokemuksia? Neuvoja...? :(

Chi
 
Itselläni oli selkä pitkään kipeä tuossa taannoin. Kipupiste sijaitsi vasemmalla puolella ristiselän suunnalla. Kyyristyminen ja jopa käveleminen oli hankalaa. Yksinkertaisesti aloin venyttelemään; lonkan koukistajat, taka- ja etureidet, pakarat, kyljet, vatsat ja alaselkää tietenkin. Kappaskappas, kivut katosivat ja nyt ollaan oltu jo pidempään ongelmitta. Kaikenmoista vesijuoksua ja fysioterapeuttia Diacoria myöten tuli kokeiltua, mutta niistä ei mitään hyötyä oikeastaan ollutkaan - venyttely toimi mulla. :worship:
 
Nimenomaan venyttely sattuu. Esimerkiksi vatsan venytystä, sitä hindulaista, jossa selkä taipuu taaksepäin käsien ollessa maassa, en pysty tekemään ollenkaan. Kipu iskee minut heti alas. Sama muissa. Olen jo pidemmän aikaa venytellyt huolellisesti, joten en tiedä siitä... Mutta kuvaamasi paikka kuulostaa samalta kuin minulla: Vasemmalla puolella ristiselän kohdalla, mutta vain hyvin lähellä rankaa (tai rangassa, kuitenkin selkeästi painottuu vasemmalle puolelle).

Hmm... :(

Chi
 
Jos sulla on vielä selkä hiukan notkollaan, niin venytä ehdottomasti longankoukistajia. Ne kun on kireällä, niin se aiheuttaa usein pirunmoiset kivut alaselässä.
 
Oletkos kokeillut kiropraktikkoa tai naprapaattia?
Itse en ole lääkäriltä koskaan saanut muuta apua selkäkipuihin kuin särkylääkettä. Kiropraktikolla olen usein hoidattanut selkäni kuntoon.
 
Venyttelyä ja rekkitangossa roikkumista suosittelen.Itellä kerran tuli selkä kipeäksi,kun otin vippipenkkiä.Nostin perseen irti penkistä ja kunnon kaari.
Tästä tulee alaselkä kipeäksi,vielä kun on kuormaa kunnolla(en suosittele kokeileen).
Olisi ollut hyvä tietää missä liikkeessä selkäsi loukkaantui?
 
Mulla oli samantapainen ongelma noin vuosi sitten. Pelkäsin, että olisi ollut jotain pahempaakin tyyliin välilevyn pullistuma tms, joten menin lekuriin. Lekuri tutki mua aikansa ja diagnosoi alaselän lihastulehduksen. Sain kahden viikon kuurin lihastulehduslääkkeitä ja treenikiellon. Kuurin jälkeen selkä ei ollut enää yhtään kipeä.

Oletan, että toi tulehdus tuli osaksi siitä syystä, että tein mavea ja sjmv:tä samalla viikolla ja kaikki treenit kovina (= ei kevyempiä treenejä aina välillä). Nykyään jätän maven väliin, jos on olen tehnyt edellisissä jalkatreeneissä sjmv:n ja päinvastoin ja muistan tehdä välillä aina kevyemmin pitkää sarjaa.
 
Kohta 10v alaselkä temppuillut. Vamma tuli alunperin töissä, jossa joutui nostelemaan 40kg säkkejä n. 10h päivässä. Nopeat kiertoliikkeet keskivartalolle salibandyssa tai jääkiekossa aiheuttavat suurimmat ongelmat nykyään. Maastaveto kevyillä painoilla, selänojennukset penkissä ja pakaroiden,alaselän ja takareisien venyttely lievitettää kipua, muttei poista kokonaan. Huomenna röntgeniin... toivottavasti löytyy vika.
 
Missä asennossa istut siinä koneen ääressä? Ja minkälainen työ sinulla on?

Itselläni oli lukion aikana koko ajan selkä hajalla, johtuen huonosta istuma-asennosta. Lukion loputtua lähdin inttiin ja sen jälkeen oon tehnyt vähän toiminnallisempia hommia, ja selkäkivut ovat poissa.

Jos istut paljon koneen äärellä tai töissä, niin kannattaa kiinnittää huomiota ergonomiaan, etenkin istuma-asennon ja tuolin osalta.
 
Itellä ei ole kuin normaali ruokapöydän tuoli koneen ääressä ja koneen ääressä tulee vietettyä aika monta tuntia päivässä, johtuen opiskelusta. Tuostakin tuolista saa ihan hyvän laittamalla ohuen sohvatyynyn alaselkää tukemaan (ei prkl, nyt menee melkein niksipirkka osastolle) :)
 
Kiitos kaikille vastanneille :)

En ole käsittääkseni loukannut selkääni missään, vaan kipu on ajan kuluessa vain ilmaantunut. Alkoi satunnaisella aamuisella säryllä, mutta nyt yltynyt rassaavaksi kivuksi. Kiropraktikko ei ole yhtään huono idea, aion ottaa selvää!

On totta, että työni (opiskelu) on ollut istumatyötä, mutta tilanne tulee pian muuttumaan aloittaessani pian uuden työn. Kuitenkin tiedän miltä tällaisesta johtuva kipu tuntuu, sillä poden sitäkin aika ajoin ja siihen auttaa liikunta ja venyttely, mutta tämä kipu on erilaista. Lamauttavaa, paikallista ja pistävää. Totta puhuen tuntuu tulehdukselta, mutta tutkimuksissa sellaista ei havaittu!

Niin ja selän ei pitäisi olla notkollaan, olen aina ollut siunattu terveellä rangalla ja ryhdillä. Taidanpa kokeilla sitä kahden viikon lepoa (vaikka tunteet sanookin vastaan) ja kävellä ja uida rankempien treenien sijasta. Sain lähetteen labraan, jonne yritän päästä asap, vaikka sieltä ei välttämättä mitään uutta tietoa saakaan.

Voi tätä elämää :rolleyes:

Chi
 
Chi sanoi:
Taidanpa kokeilla sitä kahden viikon lepoa (vaikka tunteet sanookin vastaan) ja kävellä ja uida rankempien treenien sijasta. Sain lähetteen labraan, jonne yritän päästä asap, vaikka sieltä ei välttämättä mitään uutta tietoa saakaan.

Chi

Yritä hommata tulehduskipulääkekuuri tuolle parin viikon leposessiolle varmuuden vuoksi. Ei kannata välttämättä edes uida ja varsinkaan ei kannata juosta. Kahdessa viikossa ei kunto vielä mihinkään katoa. Sinulla on vain voitettavaa, kun maltat pitää pari viikkoa lepoa.
 
Ja asiansa osaava fysioterapeutti vois olla kans kokeilemisen arvonen. Ei ainakaan arvauskeskuksen lekureilta saa kun lääkettä ja saikkaria. Hiljalleen kävellä kannattaa ehdottomasti ja mielellään usean kerran päivässä ja venytellä voi siten miten kipu antaa myöden. Vaikuttais kertomasi perusteella samanlaiselta kivulta mitä mulla on ja mulla se johtuu nivelten yliliikkuvuudesta. kyykkyä en pysty tekemään yhtään ja muutenkin saattaa joskus tulla kipeeksi kuin itsestään ja joskut taas menee viikkoja ettei oo mitään. Koitan käydä n. kerran kuukaudessa urheiluhierojalla ja venytellä ja on se selkä ainakin parempi ollut mitä joskus vuosia sitten.
 
Chi sanoi:
:itku:


. Lääkäri suositteli kokeilemaan lepoa


Chi

tämä lääkäri ei ollut ajan tasalla, jos selkärangassa ei ole mitään vikaa on parempi hoitona, asianmukainen kivun hoito, kevyt liikunta (kävely tms.) mutta se sängyssä makaaminen ei auta
 
Huono patja voi myös aiheuttaa saman tapaisia oireita. Eli jos sulla on vanha patja selkäsi alla. Harkitse uuden hankkimista että selkäsi saa kunnon levon.

Itselläni aikoinaan selkä meni vähän samalla tavalla jumiin pikkuhiljaa. Aamu hesarin ylös nostaminen oli ihan hirveetä. Päivällä selkä vähän vetryi, mutta iltaa kohti se taisi jäykistyä.

Joku multa silloin kysyi että onko mun patja ok. "Totta kai": sanoin, kun ei vieteritkään tullut läpi ja muutenkin se oli suht hyvän näköinen. päätin kuitenkin kokeilla toisella patjalla ja p...le ihme parantuminen yhdessä yössä (no melkein,hesarin nostaminen oli kuitenkin yhtä juhlaa).
 
Mikk0 sanoi:
Kertokaa viisaammat missä sijaitsee lonkan koukistajat ja miten näitä voi venytellä? :nolo: :kuvia:

Lonkan koukistajat sijaitsevat tossa lantion etupuolella, reiden yläosassa. Paras venytys on asettua polviseisontaan eli toinen polvi maassa ja toinen suorassakulmassa edessä. Lantiota työnnetään eteenpäin, jolloin venytyksen pitäisi tuntua nimenomaisessa lonkan koukistajassa polvistetun jalan puolella. Vatsalihaksia venyteltäessä lattialla, jolloin kroppaa taivutetaan taaksepäin käsien varassa nojatessa, voi huomata myös jotain venymistä tapahtuvan tuolla lonkan seudulla.
 
Chi sanoi:
Nimenomaan venyttely sattuu. Esimerkiksi vatsan venytystä, sitä hindulaista, jossa selkä taipuu taaksepäin käsien ollessa maassa, en pysty tekemään ollenkaan. Kipu iskee minut heti alas. Sama muissa. Olen jo pidemmän aikaa venytellyt huolellisesti, joten en tiedä siitä... Mutta kuvaamasi paikka kuulostaa samalta kuin minulla: Vasemmalla puolella ristiselän kohdalla, mutta vain hyvin lähellä rankaa (tai rangassa, kuitenkin selkeästi painottuu vasemmalle puolelle).

Hmm... :(

Chi


Kannattaa lähteä liikkeelle omatoimisella hoidolla eli pari viikkoa lepoa ja rauhallista pitkää, etenkin rentouttavaa, venytystä keskivartalon ja jalkojen seudulle. Vaikka vähän sattuu niin itse omalla kohdallani tulkitsin sen vain merkkinä lihaskireydestä ja yleisestä jumista. Kyllä autto. :)

PS. Itselläni kipua levisi myös ajoittain reiteen asti, joka etenkin kävellessä haittasi. Jotkin kiertoliikkeet saattoivat myös synnyttää kipua. Tästä syystä palauttava urheilu ei oikeastaan tullut kysymykseenkään - mitä nyt vesijuoksu, jonka totesin varsin tylsäksi ja turhauttavaksikin - eli oli pakko turvautua tähän itsensä venyttämiseen.
 
Lääkäriin!
Sulkee pois välilevytyrän ja rakenteelliset yms. viat...
Lihakset on sitten "helppo" hoitaa itse kun tietää varmuudella että kyse on vain lihoissa.
 
Mulla oli kans alaseläs vasemmal puolel tosi voimakas kipu,monesti säteili säären ulkosyrjään.sängystä nouseminen oli yhtä tuskaa.vaiva keski noin puoli vuotta.sinä aikana en tehnyt maastavetoa enkä jalkakyykkyä.vaiva alkoi pikku hiljaa ja paheni sitten kun treenasin raskailla painoilla.kävely auttoi ja nyt olen venytellyt,niin alaselän lihakset on paljon vetreemmät.vaiva ei enää ole häirinnyt,joskus ihan vähän mut ei treenaamista enään haittaa,eikä normaaleja päivärutiineja.keskussairaalan selkäerikoislääkäri sanoi että ei siellä ole pullistumaa vaan korkeintaan välilevyssä pieni repeämä,jos sitäkään.käski venytellä ja tarkkailla tilannetta ja olla varovainen painojen kanssa.
 
Back
Ylös Bottom