Saliohjelman teettäminen ammattilaisella, kannattaako?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
21.8.2014
Viestejä
1
Moi,

Olen 22-v 166/66 tyttönen ja melko vastikään aloittanut salilla käymisen. Tähän mennessä en ole seurannut mitään varsinaista ohjelmaa vaan tehnyt ao. joulukuntokiinteytysjumppaa joka on tehty vahvasti oman fiiliksen pohjalta. Ensisijainen tavoitteeni on atleettisempi ulkonäkö eli se ah niin kuuluisa kiinteytys ja toissijainen tavoitteeni on saada lisää voimaa.

Kysymys kuuluukin, kannattaako oppilaitoksen tai esim jonkun salin ammattilaisella teettää itselleen ihan oikea saliohjelma? Olen nainen ja haluan kiinteytyä, siispä luonnollisesti epäilyttää että neuvoisiko keskiverto PT mut lähennyslaitteeseen cosmo kourassa hymyilemään. Ainakin tuntuu, että mitä nyt on naisille suunnattuja ohjelmia nähnyt niin suosivat aika vahvasti laitteita ja vähän hölmön tuntuisia pikkuliikkeitä. Jos nostan kauppakassia ja muuttolaatikkoa niin ei mua mikään rautahökkyrä ole tukemassa, eikä sitä superupeeta loitontajalihasta kukaan näillä rasvoilla kuitenkaan näe. Ja on kivempi lisätä vähitellen rautaa tankoon kuin heiluttaa yhtä raajaa laitteessa miettien että kyllä tässä vielä laihdutaan kun tässä cosmossa ne tekee kanssa tälleen. :david:

Ja jos salien tai oppilaitoksen ammattilaisilta ei kannata kysyä, niin tiedättekö jotain hyviä tahoja joilta laadukkaan timmiytymiseen & voimatason kasvuun johtavan ohjelman saisi hankittua pirkanmaan alueelta tai netitse?

Tässä nyt vielä tää mun omaehtoinen jumppa. 3 x viikkoon ei-peräkkäisinä päivinä, välipäivinä satunnaisesti juoksua (~30 min) tai uintia (~45 min).

1. Kyykky 3 x 5 (32.5 kg) ja 2 x 5 lämmöt pelkällä tangolla
2. Penkki 3 x 5 (25 kg) ja 2 x 5 lämmöt pelkällä tangolla

Liikkeet 3. - 5. circuittina
3.Pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 6 (2 x 8 kg )
4.Sumo deadlift käsipainoilla 3 x 6 (2 x 14 kg )
5.kulmasoutu käsipainoilla 3 x 6 ( 2 x 9 kg)

Jos virtaa riittää eikä oo kiire niin saatan myös tehdä ylätaljaa, lankkua, punnerruksia, reverse lungeja jonkun kombinaation circuittina lisäksi.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Mummielestä noi Sun liikkeet on ok, mutta toistoja sarjoihin enemmän 8-12. Jos ei jaksa tehdä kerralla koko settiä niin kahteen osaan ja toi ylätalja mukaan jos leuanveto ei vielä onnistu. Jos aloittelija niin olis ehkä hyvä jos joku kävisi kanssasi nuo liikkeet läpi. Pirkanmaalta valmennusta löytyy varmasti, mutta jos itse olisin sellaista hankkimassa niin kääntyisin Mäennenän puoleen; super-sets. com
 
Zone-sarja -42%
Täällähän on hyviä ohjelmia vaikka kuinka, kuten elaston 2-jakoinen tai arskan kultainen kutonen. Niillä pääsee jo aika pitkälle alussa.

Tai sitten pyydät ihan jotain tuntematonta kanssatreenaajaa, joka näyttää siltä että tietää salilla mitä tekee, laatimaan ohjelman. Multa tuli kerran entuudestaan täysin tuntematon mimmi kysymään salilla että voisinko mä tehdä sille ohjelman, ja tottakai tein. Ihan ilmaiseksi. Keskiverto salijamppa ei tiedä mitään niin mukavaa kuin päästä pätemään treenitietämyksellään :)

Toisaalta jos ohjelmasta maksaminen ei haittaa, pakkiksen JTO:lle viestiä. Tulee sitten kerralla parasta mahdollista.
 
Mielestäni usein aloittelijoiden yksi kompastuskivi on nimenomaan se, että kiinnitetään ehkä liikaakin huomiota itse ohjelmaan, eikä niinkään siihen taitopuoleen tai riittävään liikkuvuuteen. Eli mielestäni alussa kannattaa ottaa jokin mahdollisimman yksinkertainen, mielellään yksijakoinen ja isoista liikkeistä koostuva ohjelma. Alussa itse ohjelma ei yleensä perusterveellä ja normaalin rakenteen omaavalla ihmisellä vaadi minkäänlaista räätälöintiä tai henkilökohtaista säätämistä. Alussa mielestäni myös kannattaa keskittyä nimenomaan hankkimaan sitä voimaa, koska siinä on kaikista helpoin saada aluksi se nopea kehitys. Vasta tietyn perustason saavuttamisen jälkeen kannattaa lähteä tarkemmin miettimään, että mihin ominaisuuteen lähtee eniten panostamaan eli esimerkiksi jatkaako maksimivoimaa vai haluaako pyrkiä kasvattamaan mahdollisimman isoa lihasmassaa yms.

Oma neuvoni on, että ulkopuolista ammattilaista kannattaa käyttää nimenomaan sen taitopuolen kehittämiseen alussa. Itse suosin aloittelijoille aina ensimmäiseksi ohjelmaksi Starting Strenghtiä ja sitä, että joku varmasti pätevä henkilö katsoo kaikki tekniikat ja liikkeet kuntoon kyseisessä ohjelmassa. Yksi huomionarvoinen asia on se, että vaikka joku ei ammattilainen osaisi itse kaikki tuon ohjelmien liikkeiden tekniikat, niin hänellä ei välttämättä ole kykyä katsoa ja kertoa, että mitä pitäisi aloittelijan tehdä siinä vaiheessa, jos jokin ongelma ilmenee, esimerkiksi kyykyssä liikkuvuusongelmia, jotka häiritsevät tekniikkaa. Tämä pohjautuu ihan omaan kokemukseeni, koska vaikka itse osaan liikkeiden tekniikat, niin eteen on tullut tilanteita, jossa en osaa korjata muiden tekniikkaa tai liikkuvuusongelmaa.

Pirkanmaan alueella on varmasti monta pätevää ammattilaista asian suhteen, mutta valitettavasti oman kokemukseni mukaan huomattavasti suurempi määrä ei päteviä ammattilaisia. Olen ollut huomaavinani eri saleilla, että esim. moni PT ei ole kovin perehtynyt liikkuvuuteen tai hallitse vaativia liikkeitä, kuten rinnallevetoa.

Joten uskallan suositella vain sellaisia, joista minulla on edes toisen käden tietoa. Aikaisemmin mainittu Mäennenä (Super-sets) osaa varmasti asiansa. Hänellä näyttää olevan ainakin levytankokurssi kohta Tampereella. Toinen, jota uskallan varauksetta suositella on Penkkimäki (Lauri Penkkimäki | Yksilöllistä valmennusta lihaskuntoharjoittelun suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan). Hänellä on hyvän tietotaidon lisäksi aika kiva opiskelijaetu hinnastossaan, jos satut olemaan opiskelija. Näiden lisäksi on varmasti pilvin pimein huippupäteviä ammattilaisia tälläkin alueella, mutta näistä kahdesta on toisen käden kokemuksia.

Oma avopuolisoni ja kaksi naispuoleista kaveriani ovat käyneet yhden Mäennenän kurssin, jota kehuivat paljon. Penkkimäki taas toimii avopuolisoni ja toisen kaverini valmentajana ja tähän asti tulokset ovat olleet varsin hyviä.
 
Juu kuten Hellraiser tuossa hieman sanookin niin ei se itse ohjelman valinta ole varmaan ongelma, niitä on paljon mutta olisi hyvä että "joku" katsoo että ne liikkeet tehdään oikein ja oikeilla painoilla.
 
Back
Ylös Bottom