Loukkaantumiset
Faidra sanoi:
Joko täällä moni muu mimmi on päässyt kokemaan kisadieetillä sairastamisen?
No, mä olen toistaiseksi välttynyt sairasteluilta. Mutta sen sijaan loukkaantumisen olen kyllä kokenut perkeleen perkele! Marraskuun lopulla olin treenaamassa Maijan (Elovaara) kanssa vaparia, tavalliseen tapaan. Ihan treenin loppumetreillä sitten tapahtu. Olin harjottelemassa ihan tavallista kärrynpyörää kun nilkka meni sitten ruksraksympäri. Siinä vaiheessa kun paino siirtyy nilkan päälle, ni jotenkin se käänty alle ja perkele että ruksahti ja sattu aivan saatanasti. Ei muuta kun treeni seis ja ensiapu toimet - kinttu ylös, kylmää ja puristusta. Nilkutin siitä sitten hakemaan kamat ja ajelen kotiin. En oo varmaan ikinä niin paljon kironnut liikenteen sujumattomuutta. Kytkinjalka paskana ja piti sitä kytkintä silti polkea. Jokaisella painalluksella ärräpäät lensi ja varmaan kaikki suomalaiset kirosanat käytiin läpi kun sattu ni vitusti. Onneksi matka ei ollut pitkä.
No, ajattelin että kyllä tämä tästä kun se vähäks aikaa helpotti kun sitä kotona lepuuttelin ylhäällä jne. No eikä mitä, yöllä en sitten saanut unta kun särki, särki ja särki niin vitusti. Taksilla sitten terveyskeskukseen (stana, yöaikaan taksilla tommonen mitätön matka, kyl vitutti maksaa 20e/suunta :curs: ), kun ei kävelemään pystynyt. Painoa en pystynyt yhtään pistämään nilkan päälle. Päivystyksessä sitten kuvasivat nilkan ja totesivat ettei se ainakan murtunut ole. Astumaan en silti pystynyt, joten tuen sain nilkkaan ja kepit.
Keppejä jouduin käyttämään viikon kokoajan, minne ikinä meninkään. Oli tosi vaikeeta liikkuminen ja mieli oli tosi tosi maassa. Kunnon vitutus ja masennuksen tynkä. Onneksi se sitten alko paranemaan ja pystyin jo vähän varaamaankin sen päälle. Nyt nilkka on jo parisen viikkoa ollut jamassa että astumaan ja kävelemään pystyy normaalisti, mutta tosi helposti se alkaa särkemään ja jos vähänkään astuu hassusti/painoa tulee väärin ni johan vihlasee, josta seuraa särkyä. Duuninkin oon kerran joutunut jättää kesken kun nilkka jotenkin muljahti ja sitten en pystynyt taas hetkeen kunnolla kävelee. Tiä sitten mikä on
. Todennäkösesti nivelsiteet löystyneet sen verran että se nyt vittuilee välistä viäkin. Eipä tuo viäkään täysin kunnossa ole, tiä sitten tuleeko koskaan olemaan siinä kunnossa kun ennen tota ruksahtamista. Tais kuitenkin sen verran pahasti mennä :(.
Vaparitreenejä tosiaan en ole uskaltanut juurkaan vetää, mutta nyt ajattelin hissuksiin alotella.. hiton varovaisesti kyllä. Luovuttaa en kyllä aio!
Kun miettii sitä vaparitreeniä, jossa toi tapahtu niin... Kai siinä oli ajatukset jo vähän muualla, eikä keskittyminen aivan sataprosenttista siihen mitä tekee kun näin pääsi käymään. Harmittaa viäkin, mutta eipä sille mitään mahda, eikä ittensä sättiminen mitään ainakaan auta. Ja kun tämän perusfitnesin on valinnut omaksi lajikseen, niin onhan se ollut aika todennäköistä että jossain vaiheessa sattuu jotain, niin paljon kuitenkin on semmosia liikkeitä ja harjotuksia jossa loukkaantumiset ovat mahdollisia. Ja onhan tässä parin vuoden aikana selvitty jo miltään isommalta ni kai se oli sitten jo "aikakin" että jotain sattuu....
. Olis tosin voinut jättää tapahtumattakin...
Joten pää pystyyn ja lisää höyryä koneeseen ja kohti tavoitetta. On tässä viä aikaa päästä kuntoon, ja sen mä totta vien aionkin tehä! (Ettäs tiätte :D). Hurja tsemppi vaan päälle, vastoinkäymisistä kummasti sisuuntuu :evil: ja tulee fiilis että "perkele, viä mä näytän mistä tää mimmi on tehty!" :whip:
Tässä postissa muuten vähän jo avauduinkin tuosta kintusta
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=869605&postcount=20. Muutama kuvatuskin siä on.
Faidra sanoi:
Miten torjutte sairastumista, tai miten hankkiudutte sohvan orjuudesta helpoiten eroon? Kaiken maailman vitamiinit ja rohdot (sinkki, C, auringonhattu-uute, greipinsiemenuute yms.) on kyllä käytössä, vaan silti pöpöt vaan iskee. Kyllä väkisinkin pistää vähän mielen maahan, kun treenit ja aamulenkit on telakalla ja tuntuu ettei kropassa tapahdu mitään muutoksia pelkällä ruokavaliolla.
Tunturin Katariina sano kun oli Pakkis-kaupalla käymässä että hän kiskoo kisadieetillä jopa 20g glutamiinia/päivä. Kuinka paljon mimmit tota vetää? Ite otin kans ton määrän mukaan. Muuten ennaltaehkäisevänä syön c-vitskutabun joka aterian päätteeksi, kaks kertaa päivässä multivitamiini, sinkkiä, magnesiumia ja kromia menee myös. Tietysti omegat. Mutta mitään auringonhattu-uutetta tai greipinsiemennesteuutetta en ole käyttänyt. Osittain laiskuutta, osittain rahallisen tilanteen vuoksi
.
Entäs onko mimmeillä kokemusta apteekista saatavasta Antiwiristä? Pitäis kuulemma myös ennaltaehkästä pöpöjen tarttumista. Tässä on
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=755382&postcount=12 linkki postiin, jossa tota käsitellään.
Mä luulen, että toi sairastaminen on aika henkilökohtaista. Toiset tuppaavat enemmän sairastelemaan kun toiset. Mutta kuten Faidralla, näyttää tuo ennaltaehkäsy olevan kunnossa. En ite ainakaan keksi mitään lisättävää, paitsi ehkä tuo glutan lisääminen. Syöttehän paljon kasviksia ja hedelmiä?
Faidra sanoi:
Pidetään tämä thread vaikka sitten tämmöisenä virallisena valitusthreadina jos sattuu taudit, loukkaantumiset tai mitkä hyvänsä kaatamaan sänkyyn. Ja toki vinkit olis tervetulleita - mikä tahansa mikä helpottaa tähän hiipivään paniikkiin... "ehkä en pääsekään kevällä lavalle?!?"
Heh, hyvä kyllä olla tämmönen "avautumis-thread". Vaikka toi munkin nilkan paukkimen tuli aika aikasessa vaiheessa, ni kyl se väkisinki mielen veti maahan ja tuli ajateltua että "voi perkele, tässäkö tää oli". Onneksi valmentajat takoivat järkeä päähän ja tässä vaan puuskutetaan eteenpäin. Ja dieettikin edistyy hitaasti mutta varmasti. Kyllä tää tästä.
Hurjasti tsemppiä mimmeille!
-edit-
hoho, tulipas tästä pitkä posti