Ruokahaluttomuus ja massanlisäys

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja klippan
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
11.7.2013
Viestejä
14
Elikä tavoitteena massanlisäys tai etenkin sen säilyminen, mutta ongelmana ruokahaluttomuus. Ruokahaluttomuutta on ollut jo pitkään ja se ilmenee kausittain oikeastaan niin, että ruokaa tehdessä on nälkä, mutta kun ruoka on lautasella, muutaman lusikallisen jälkeen tunnen oloni jo kylläiseksi. Saatan illalla huomata, että olen syönyt aamupalan jälkeen vain yhden lämpimän aterian enkä siltikään ole nälkäinen. Tokihan ruoan sai menemään alas maidon kanssa vuorotellen, mutta sitten täytyin maidosta. Juominen on ollut mulle paljon helpompaa, ja viime syksynä joinkin melko pitkään kahdesti päivässä pirtelön, joka sisälsi n. 1300 kcal, 49 g prot, 65 g hiil ja 101 g rasvaa. Tuolla tyylillä vedin pari-kolme kuukautta ja sain painonkin nousemaan, mutta "kuurin" loputtua painokin alkoi pikkuhiljaa tippua alaspäin, vaikken edes liikkunut. Tällä hetkellä olen pysynyt mitoissa 170/70, ja olen kehittämässä aerobista kuntoani lenkkeilemällä 3 krt/vko ja crossfitin avulla 3 krt/vko (jahka alkeiskurssi huhtikuussa alkaa). Aineenvaihduntani on hyvä ja tuntuu, että kiloja ropisee jo pelkästä porraskävelystä. Olisiko samanlaisten pirtelöiden syöminen kahdesti päivässä taas hyvä vaihtoehto vai kannattaisiko niitä modata jollain tavalla? Tarkoitus ei siis ole lihota vatsasta tai laihtua niin, että luut tulevat läpi.
 
Itse painin saman ongelman kanssa pitkään. Vastaus yllättäen on syödä enemmän. Pakolla pistät sitä ruokaa naamariin useasti päivässä, niin jonkin ajan kuluttua heräätkin aamulla vatsan murinaan vaikka mitkä mätöt oot vetäny edellisenä iltana. Alkuun kannattaa vetää omia lempiruokia, niin ei aivan mielenkiinto katoa.
Massanlisäyksen alussa ei ole väliä mistä ne kalorit tulee, onko se sitten kiinteässä vai nestemäisessä muodossa, kunhan niitä vain tulee. Myöhemmin kerkeää sitten hifistellä :)
 
Olisiko mitään vinkkejä energiatiheämpään ruokaan? Makrot ovat nyt kohdillaan (?) prot 30% hh 40% r 30%, joten esim pelkkien rasvojen ja pähkinöiden lisääminen ei tunnu hyvältä ratkaisulta...
 
Olisiko mitään vinkkejä energiatiheämpään ruokaan? Makrot ovat nyt kohdillaan (?) prot 30% hh 40% r 30%, joten esim pelkkien rasvojen ja pähkinöiden lisääminen ei tunnu hyvältä ratkaisulta...

Ja tosiaan ei maitotuotteita tai gluteenia...
 
Kunhan pitää sen proteiinin määrän siinä 2g/kg niin en mä näe syytä miksei voisi rasvoja lisätä? Varsinkin jos gluteenia ei saa olla. Aika haasteellista kyllä tuo sun syöminen, ihan suotta vähättelet ongelmaasi. Kuten edellä sanottu, sitä kiinteää olisi hyvä väkisin koittaa opetella syömään. Paha sanoa mitä energiatiheämpää ruokaa haet, kun et puhu mitään nykyisestä ruokavaliostasi (makrojen ulkopuolelta).

Itse lähtisin noilla spekseillä (jos lompakko vaan kestää) vetämään paljon kanaa, ihan helvetisti kasviksia, hedelmiä, marjoja, kananmunia, riisiä, pähkinöitä, avokadoo. Maito ja gluteeni rajaa kyllä aika paljon pois halpoja makrojen kohottajia.
 
Ruokavalio koostuu juurikin noista perus puhtaista body-raaka-aineista. Proteiinia tulee jo se 3g/kg, hh 4g ja r 1,4g/kg. Annoskoot alkavat vain olla aika haasteellisia... Ehkä täytyy enemmin blendailla, niin kuin ketjun aloittajakin tekee.
 
Oho, sori mun moka. En huomannut että sesta ei ollutkaan ketjun aloittaja. Mutta sestalle, jos prodee tulee jo noin paljon (vähän liikaakin) niin en mä näe syytä miksei (hyvällä) rasvalla voisi nostaa päivittäistä kalorimäärää.
 
Kyllä se ruokahalu jossain kohtaa loppuu. Kun syö päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan kauheita kalorimääriä niin se ruoka ei vaan uppoa. Syön yleensä treenin jälkeistä ateriaa 40-50 minuuttia, ei vaan pysty eikä kykene nopeammin. Määrät on niin isoja
 
Voin samaistua, yks millä oon huomannu eniten vaikutusta on se ruoan maku. Kun ruokahalu on vähissä on _todella_ tärkeetä itelle ainakin että on vähän mieleisempää syötävää. Tarkoitan ihan ruokss ruokaa, mutta ei paljoa myöskään jäätelöitä/suklaata jne tarvitse vältellä. Rypsiöljy on myös kaveri. Hitto pähkinät ei mene alas mitenkään, ainakaan mitenkään merkittävästi vaikka kaloripitoista onkin.
 
Kyllä se ruokahalu jossain kohtaa loppuu. Kun syö päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan kauheita kalorimääriä niin se ruoka ei vaan uppoa. Syön yleensä treenin jälkeistä ateriaa 40-50 minuuttia, ei vaan pysty eikä kykene nopeammin. Määrät on niin isoja

Saman oon joskus huomannu töissä kun on puolen tunnin ruokatauko nii välillä menee tiukille että kerkii syödä sen aterian. Ei kertakaikkiaan vaa aina maistu ja nyt kun tulee kesä nii vielä vähemmän:/
 
Kiitoksia neuvoista, eiköhän tällä reseptillä päästä alkuun. Mennään nyt aluksi pirtelöillä ja täydennetään elämyksiä normiruoalla ja katsotaan, miten ruokahalu lähtee tästä nousuun. :dance2:
 
Back
Ylös Bottom