Kalorit täytyy laskea. Muuten voit joko ottaa periaatteeksi "see-eat" dieetin eli syöt aina ja kaiken mikä vastaan tulee. Tässä on se etu, että lihasta tulee jos muistat ja ehdit käydä välillä myös treenaamassa, haittapuolena se, että jo parin kuukauden päästä hoikka ja kiinteä vartalo on muuttunut läskimahankannattelutelineeksi. Tee excelillä taulukko tai mene kalorilaskuri.fi - mestaan ja laske siellä kalorit. Samasta paikasta löytyy myös kalorilaskuri, jolla voi arvioida kulutuksensa ja säätää ottopuolta sitten sinne ~500kcal plussan puolelle..
Mä myönnän suoraan, että kaloreiden arviointi ei onnistu multa - syön joko roimasti alakanttiin tai sitten tökerön sikabulkkaajan tavoin, jonka vuoksi pidän päivittäisestä syömisestä ravintopäiväkirjaa ja usein aamulla heräillessä eka operaatio on laatia päivän ruokalista. Kasviksia en laita listaan, koska niissä on niin vähän kaloreita, eikä niitä tule koskaan syötyä kiloa enempää, joten ne eivät vaikuta käytännössä lainkaan, mutta kaikki muu ylös vaan. Alussa se tuntuu rasittavalta, mutta lyön mun käsipainot vetoa, että jo parin viikon päästä se ~5 minuutin uhraus aamusta kääntyy voitoksi, kun patti alkaa kasvaa, mutta läskimahaa ei tule. Ja dieetillä sitten taas voi luottaa siihen, että läski oikeasti palaa, eikä vaan leikisti. :whip: