AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 513
Tuo pitkät housut jalassa ilman alapotkuja ja polvia otteleminen on nimeltään Full Contact eli Suomessa tutummin Fulari. Olen aikoinaan ottanut noilla säännöillä varmaan noin 10-15 matsia, mutta nykyään otteluita on Suomessa vähän. On tosin joitain seuroja, jotka haluavat elvyttää sitä ja he ovat pärjänneet kansainvälisesti varsin hyvin. Itse periaatteessa vastustan tätä pyrkimystä. Ei siksi että ottelumuoto olisi sinänsä huono vaan ensisijassa siksi, että minusta niin pienessä maassa kuin Suomi tulisi keskittyä yhteen kehäottelumuotoon eikä hajottaa ottelijoita useampaan sarjaan. Toki toivon heille menestystä kisoissa, mutta mielestäni yhteinen etu olisi panostaa kaikki voimat K1een.
Fulari on ihan vauhdikasta tekemistä, mutta sitä ei koskaan saatu nostettua kovin hyväksi yleisölajiksi missään päin maailmaa. Amerikassakaan se ei koskaan saanut oikein tuulta alleen, mutta en tunne sikäläistä lajihistoriaa kovin hyvin. Yksi selkeästi huono piirre siinä on se, että ammattilaisotteluihin valittiin joskus aikojen alussa ottelumuodoksi 5-12 x 2 minuuttia. Iso määrä lyhyitä eriä on hankala seurattava ja katsojan on tasaisessa matsissa vaikea pitää muistissa, kuka voitti minkäkin erän ja mikä tilanne siis on. Lisäksi taukoa on katsojan kannalta liian paljon suhteessa toimintaan. Jos ammattilaismatsit olisivat olleet alunperin 3-5 x 3 minuuttia, niin laji voisi hyvinkin olla suositumpi. Otteluasu pitkine housuineen ja mikkitossuineen on myös hieman erikoisen näköinen, eikä ehkä vastaa modernin gladiaattorin ihannetta.
K1-säännöt kehittyivät fularista kokonaan erillään Japanissa ja samaan aikaan Euroopassa (Hollanti etunenässä) ja ne olivat yleisöviihteeksi sopivampi ottelumuoto. Youtubessa on noita "fight that shook the world" -videoita K1/MT vs. fulari, mutta en kyllä pidä niitä ainakaan maailmanlaajuisesti mitenkään merkittävinä tapahtumina. Ehkä niillä jenkeissä oli joku merkitys, mutta näkisin, että fulari teki joka tapauksessa ammattilaisurheiluna hidasta - eikä ehkä edes hidasta - kuolemaa ja K1 taas sitten nousi siitä riippumatta sille tasolle kuin nousi.
Näkisin että tulevaisuudessa fulariotteleminen tulee maailmanlaajuisesti vain hiipumaan ja uskon että kehitys on väistämätön eikä kukaan yksittäinen ihminen tai edes lajiliitto kykene sitä kuin korkeintaan vähän hidastamaan. Amatöörikisoissakin fularin taso on jo selvästi kapeampi kuin K1. Mukana on erittäin hyviä huippu-urheilijoita, mutta näitä on selvästi vähemmän kuin K1ssä. Tästä tosin sitten seuraa se, että arvokisamitalin saavuttaminen on fularissa nykyään todennäköisempää kuin K1ssä, jos siihen panostaa tosissaan. Ammattilaispuolellahan fularia ei enää juuri edes ole ja ottelumäärät on varmaan prosentti K1-ammattilaisotteluiden määrästä. Maailmassa ei kai ole yhtään oikeaa ammattilaisottelijaa fularissa, joka eläisi ottelupalkkioilla ja sponssituloilla. Apurahoilla yms. eläviä ammattiurheilijoita on Itä-Euroopassa varmaan jonkin verran.