Pystyottelu - yleinen keskustelu

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ammattinyrkkeilyssä ainakin on tehty sellaista että lyödään olkavarsiin tarkoituksella että saadaan toiselta ojentajat huonommalle hapelle.
Taitaa lähinnä koskea 8-12 eräisiä matseja jossa on aikaa moiselle vekkuloinnille. Potkuhommien puolella taitaa lähinnä olla etäisyyden hallitsemisesta ja paikkojen avaamisesta kyse tuossa käsien takomisessa.
 
Kiinassahan on nyt ainakin kolme isoa organisaatiota eli Kunlun Fight, WLF ja Heros Legends. Tässä Saenchai ottelee Herosissa. Toivottavasti sille maksetaan hyvin kun ei potkissäännöt oikein tunnu sille sopivan. Mutta yllättävän hyvää ottelijakaartia sieltä kiinasta tulee. Tuosta Mengistäkään ei löydy mitään tietoa ja kaveri pysyy ihan hyvin Saenchain kyydissä.:o

 
glory28.jpg


Gloryssa palattiin taas arkeen eli hyviä matseja ja tuomaritoimintakin oli kunnollista. mitään ihan jäätäviä spektaakkeleja ei nähty, mutta hyvää ottelemista. Groenhart hävisi yllättäen tuntemattomalle Cédric Doumbélle. Toki Doumbélla on jotain 60 ammattilaismatsia ja on kokenut ottelija mutta Gloryssa vain yksi matsi ja sekin häviö Yoann Kongololle. Pääkortille hän pääsi vain siksi että on ranskalainen. Doumbén tyyli hermostutti Groenhartin, joka sai varoituksenkin ja voitto liukui käsistä ranskalaisen naureskellessa. Niin se joskus menee.

Sittichai ja Verhoeven ottivat varmat voitot ilman suurempaa dramatiikkaa. Marat Grigorian esiintyi pirteästi ja tuhosi Anatoly Moiseevin ihan täysin. Davit Kiryan helposti voittanut Sittichai oli kuitenkin liikaa vaikka Grigorianillakin oli hetkensä etenkin kakkoserässä jonka mielestäni veikin.

http://www.liverkick.com/index.php/item/3892-glory-28-and-superfight-series-live-results

GLORY 28 Paris (Live on ESPN3 at 4 p.m. ET)

Heavyweight Title Headline Bout: Rico Verhoeven (c) (R5 - Unanimous Decision) Mladen Brestovac -- Welp, this was exactly the fight that we all thought it would be. Rico didn't get a big knockout, sure, but Brestovac is a more careful fighter and wasn't looking to be overly-aggressive. Rico is fast, technical and defensive when he needs to be. I'm not sure who in this division beats him.

Lightweight Tournament Final Bout: Sitthichai (R3 - Decision) Marat Grigorian -- Great fight by both guys. Marat was right there with Sitthichai throughout the fight, forcing Sitthichai to fight a bit more aggressively than we are used to. He really turned it up and wanted to be assured the win from the judges, which he got. Great stuff by both guys.

Welterweight Co-Headline Bout: Cédric Doumbé(R3 - UD) Murthel Groenhart -- Wow. Again. Many had seen Doumbe as simply a stepping stone for Murthel to pick up a win and some momentum, but you know what? Nobody told Doumbe that. If you've keenly followed Murthel's career you'll know that Murthel has always had a tendency to lose his temper and fight sloppy. That's not the Murthel that we've seen in his last few fights, but Doumbe was able to pull that out from him in this fight and it was beautiful. He had completely frustrated Murthel to the point where Murthel had a late hit in the last round, which the ref took a point for (which, c'mon, no way), but Doumbe pulled off the win. Chaos in the welterweight division!

Lightweight Tournament Semi-Final Bout B: Marat Grigorian (R3 - Decision) Anatoly Moiseev -- Wow. I mean, I saw Grigorian winning this, but Moiseev is 100% legit, yet Grigorian really showed just how great he was here. He had Moiseev in trouble a bunch of times with multiple knockdowns. Great performance.

Lightweight Tournament Semi-Final Bout A: Sittichai (R3 - UD) Davit Kiria -- Yep. I mean, we've seen this fight before, the biggest difference was that Kiria was prepared for the knees and kicks so he was a lot more defensive. He hung in there, but this was mostly one-way traffic.

GLORY SuperFight Series Paris (Live on UFC FIGHT PASS at 1 p.m. ET)

Light Heavyweight Title Headline Bout: Artem Vakhitov (R5 - UD) Saulo Cavalari (c) -- Saulo came out strong, but Vakhitov's boxing was simply too slick here. The one problem that I saw for Vakhitov going into this was going to be lack of aggression, but none of that happened here. Vakhitov was aggressive and worked over the leg and body of Saulo. Just a clinic from Vakhitov while a tired Saulo kept coming, but simply didn't have enough power left in him to fight back too much. Saulo did work the leg kick, but his own leg was so torn up that he had problems piecing together combinations.

Heavyweight Co-Headline Bout: Xavier Vigney (R3 - UD) Freddy Kemayo -- Crazy slugfest from both guys. Things started off looking all-Vigney, but as the fight went on Kemayo found a way through Vigney's thin defenses. Biggest win that Vigney has had in a while, but man, I'm concerned about seeing him fight top heavyweights in this division. There were some serious holes in his defenses (as in, were there defenses?) and against the upper echelons of the division things could go poorly for him. You can't rely on your jaw protecting you forever. That being said, this was a pretty crazy slugfest from both guys.

Featherweight Title Bout: Serhiy Adamchuk (c) (R5 - Decision) Mosab Amrani -- Look, this fight was never gonna be pretty. This was Amrani via KO in the early rounds or it was Adamchuk via clinching and his solid boxing. That's exactly what happened and my god did Amrani take a brutal beating. In the third round Amrani went down like a sack of potatoes but got up. What ensued was two rounds of Amrani taking brutal amounts of damage and not going down. Heart? Sure. But this fight shortened his career because he wasn't doing anything, just taking shots to the jaw and holding on for a clinch. Brutal.

Middleweight Bout: Jason Wilnis (R3 - Unanimous Decision) Filip Verlinden -- This was just an incredible fight. Watch this fight, no matter how you have to. These guys were both going full force all fight and the third round ended with a crazy exchange between the two. Wilnis got the nod but great performance by both guys.

Lightweight Bout: Josh Jauncey (R2 - TKO) Johan Tkac -- Josh Jauncey has looked really good in his last few fights, but here he looked absolutely incredible. This was the complete Josh Jauncey that we've always wanted to see. Incredibly confident, slipping strikes, awesome head movement and was changing levels with fluidity. Tkac was putting forth effort, but Jauncey was able to keep him off balance and kept attacking the body and legs throughout, while not neglecting to land whenever there was a hole in Tkac's defenses up top. Tkac's corner called it after R2 due to a broken nose.

Featherweight Bout: Eddy Naït-Slimani (R3 - Unanimous Decision) Maykol Yurk -- Tough, close fight from both guys to kick things off. Really entertaining and Nait-Slimani threw some really hard shots here. Great debut.
 
Urheilu-uutiset on alkanut julkaista Glory-juttuja: http://urheiluuutiset.com/ennakko-glory-29-koopenhamina/

Glory-29-K%C3%B6%C3%B6penhamina.jpg


Gloryn toisessa Pohjois-Euroopan iltamassa nähdään välisarjan mestaruusottelun ja raskaansarjan Contender-turnauksen lisäksi suomalaisille tuttuja nimiä.

Nieky Holzken vs. Yoann Kongolo


Hollannin Nieky ”The Natural” Holzken on ollut kovassa iskussa Glory-aikoinaan, josta todisteena on vakuuttava 10 ottelun voittoputki. Viime vuosien menestyksestä huolimatta Holzken oli ensimmäistä kertaa lähellä mestaruutensa menettämistä joulukuussa Murthel Groenhartia vastaan käydyssä tittelinpuolustuskoitoksessa.

Yoann Kongololla on korkea tyrmäysprosentti, mutta Holzkenin voittaakseen hänen täytyisi otella kuin seurakaverinsa Groenhart: ottaa mestarilta luulot pois aggressiivisella ottelemisella sekä sekoittaa pakkaa vaihtelemalla rytmiä ja väistelemällä Holzkenin hyökkäyksiä. Lisäksi pitäisi löytyä ylimääräinen puristus vyön viemiseksi.

Todennäköisintä on, että mitä pidemmälle ottelu etenee, sitä selvemmin kovalyöntinen hollantilainen heiluttaa tahtipuikkoa. Mestaruus säilynee Holzkenilla pistein.

Serhiy Adamchuk vs. Mohammed El-Mir

Tanskan tähti Niclas Larsen perui ottelun tulehdukseen vedoten ja paikkaajaksi kiinnitettiin hallitseva höyhensarjan mestari Serhiy Adamchuk. Ukrainalainen voitti mestaruuden vakuuttavaan tyyliin takomalla Mosab Amranin lähes keskeytyskuntoon Pariisin Glory 28 -illassa maaliskuussa.

Vajaa kymmenen vuotta sitten Turussa Antero Hynysen tappiollisesti kohdannut Mohammed El-Mir on yli 130 ottelullaan rutinoitunut kamppailija. Kokemukseensa nähden El-Mir on kuitenkin tasapaksu ottelija, joka nähdään kehässä usein liian kovassa seurassa.

Adamchukille voi turvallisin mielin povata helpohkoa tyrmäysvoittoa.

Raskaan sarjan Contender-turnaus:
Anderson Braddock Silva vs. Ismael Londt
Jahfarr Wilnis vs. Kirill Kornilov


Taidollisesti pätevän ja hyviä päänahkoja keränneen Anderson Braddock Silvan suurin heikkous on hapuileva suojaus, jonka takia hänet on tyrmätty kolmesti parin viime vuoden aikana. Londtin suurin mahdollisuus Silvan voittamiseen onkin pökerryttävä yllätysisku, mutta brasilialainen tuskin sortuu virheisiin häntä vastaan.

Jahfarr Wilnisin ja Kirill Kornilovin välisessä kamppailussa kohtaavat eteenpäin marssiva ja herkästi liikkuva ottelija. Hesdy Gergesin ja Kunlun-turnauksen voittaneen Wilnisin näytöt ovat kovemmat ja mies ottanee voiton venäläisestä.

Turnauksissa kaikki on mahdollista, mutta viime aikaisten meriittiensä perusteella Jahfarr Wilnis on todennäköisin nimi haastamaan raskaansarjan hallitsevan mestarin Rico Verhoevenin.

Rhassan Muhareb vs. Abdou Karim Chorr

Vauhdikas kamppailu odotettavissa Glory-debytanteilta. Epäsovinnaisesta ottelutyylistään tunnettu tanskalais-palestiinalainen Muhareb on kohdannut tappiollisesti muun muassa Mike Zambidisin, Kevin Rennon sekä suomalaisista Tommi Pitkälän ja allekirjoittaneen.

Sweden Top Teamia edustava Chorr puolestaan on vastakohta Muharebille: puhtaan tekniikan omaava perusottelija, joka ei ole vielä noussut järin kokeneita nimiä vastaan.

Muhareb on ennakkosuosikki niin kokemuksensa kuin ennalta-arvaamattoman tyylinsä vuoksi.

Iltamassa nähdään myös suomalaisittain tuttu Ruotsin kurdi Mehran Zangana, joka hävisi Simo Ukkoselle muutama vuosi sitten. Zangana ottelee Brasilian Jonatan Oliveiraa vastaan.
 
Tuloksia: http://www.liverkick.com/index.php/item/3934-glory-29-and-superfight-series-live-results

GLORY 29
Welterweight Title: Nieky Holzken (R5 - Decision) Yoann Kongolo

Heavyweight Finals: Ismael Londt (R3 - Decision) Jahfarr Wilnis

Serhiy Adamchuk (R3 - Decision) Mohammed El-Mir

Semifinal: Ismael Londt (R3 - Decision) Anderson Silva

Semifinal: Jahfarr Wilnis (R3 - Decision) Kirill Kornilov

GLORY 29 SuperFight Series
Zack Mwekassa (R3 - Decision) Zinedine Hameur-Lain

Tomas Mozny (Ext.R - Decision) Cihad Kepenek

Meran Zangana (R3 - TKO) Jonatan Oliveira

Abou Karim Chorr (R3 - Decision) Rhassan Muhareb

Harut Grigorian (R1 - KO) Maximo Suarez
 
Spoilerin takana vielä urheilu-uutisten otteluanalyysit. Linkki paljastaa pääottelun voittajan niin en viitsi sitä tähän laittaa jos joku katsoo näitä jälkikäteen.

http://urheiluuutiset.com/nieky-holzken-sailytti-glory-mestaruuden/

Nieky ”The Natural” Holzken puolusti voitokkaasti välisarjan Glory-mestaruuttaan Yoann Kongoloa vastaan lauantai-iltana Kööpenhaminassa isketyssä Glory 29 -tapahtumassa.

Koitos alkoi varsin tasaisissa tunnelmissa molempien viljellessä lyöntejä ja alapotkuja. Kolmannen erän viimeisen puolen minuutin aikana Kongolo pääsi vauhtiin ja ahdisti Holzkenin kulmaan iskuillaan.

Kahdessa viimeisessä erässä nopeakätinen haastaja pisti edelleen tiukasti kampoihin, mutta Holzken sai oman pelinsä paremmin käyntiin. Viimeisessä erässä hollantilainen pääsi vielä tarjoamaan hyviä polvipotkuja lyömisen ohessa.

Viiden erän jälkeen Holzken tuomittiin voittajaksi arvostelutuomareiden pistein 49-46, 49-46, 48-47.

Hallitseva höyhensarjan mestari Serhiy Adamchuk otteli painoluokkaa ylempänä kevyessä sarjassa Mohammed El-Miriä vastaan. El-Mir sinnitteli jopa yllättävän hyvin, mutta ei tarjonnut haastetta Adamchukille. Ukrainalainen voitti koitoksen pistein rutiinityöllä.

Raskaansarjan Contender-turnauksessa Ismael Londt päihitti Anderson Braddock Silvan ensimmäisellä kierroksella ja finaalissa taipui niukasti Jahfarr Wilnis. Kamppailut olivat tasaisia, mutta Londtin painavat lyönti- ja alapotkuyhdistelmät toivat hänelle voitot pistein.

Silva-ottelun ratkaisi kolmas erä, jossa brasilialaiselle laskettiin lukua Londtin takakäden lyönnistä. Tasainen finaalikamppailu puolestaan tuomittiin hajaäänin Londtin nimiin.

Turnauksen voitolla Londt pääsee haastamaan hallitsevan raskaansarjan mestarin Rico Verhoevenin.

PASI LUUKKANEN
 
Nyt kuulostaa hyvältä. Saenchai on kiinnitetty Glory 31:n kortille! Olkoonkin että Saenchailla on jo ikää ja mies ei pääse ihan oikeuksiinsa potkissäännöillä niin onhan tämä hienoa.

Lisäksi -95kg sarjaan on otettu Interim-titteli käyttöön kun mestari Artem Vakhitov on loukkaantunut.

saenchai.jpg


http://liverkick.com/index.php/item...aenchai-debut-interim-light-heavyweight-title

Big news today as the upcoming GLORY 31 has had a few changes to the SuperFight Series portion of the card. Mosab Amrani has been forced to pull out of his fight with Eddy Nait-Slimani and in perhaps one of the best late replacements ever announced, Saenchai will be taking his place. Yes, that Saenchai. Eddy Nait-Slimani went from having to face a popular Dutch fighter in the Netherlands to having to fight a living legend in Saenchai PKSaenchaiMuayThaiGym. Ouch.

Another change is that due to Artem Vakhitov suffering an injury, he'll be out for an undisclosed amount of time. That means that Zack Mwekassa vs. Mourad Bouzidi is now for the Interim Light Heavyweight Championship. If that seems like a bit of a sudden decision, remember that Gokhan Saki held the GLORY Light Heavyweight title for 471 days without a single defense and GLORY is looking to keep their titles active. They've promised a bout between Vakhitov and the winner here when Vakhitov is healthy.

GLORY 31 SuperFight Series
Light Heavyweight Interim Title Headline Bout: Zack Mwekassa vs. Mourad Bouzidi

Featherweight Bout: Saenchai PKSaenchaiMuayThaiGym vs. Eddy Naït-Slimani

Super Bantamweight Bout: Isis Verbeek vs. Irina Mazepa

Lightweight Bout: Josh Jauncey vs. Anatoly Moiseev

Welterweight Bout: Máximo Suarez vs. Eyevan Danenberg
 
Saenchaille olis voitu laittaa joku vähän kovempi luu vastaan alkuunsa, mutta ehkä tämä on tällainen promomatsi.
 
Saenchai tuli tuonne korvaamaan loukkaantunutta Mosab Amrania. Tällä kertaa ei haetu ihan ensimmäistä taksikuskia Amranin tilalle... Sinänsä helpompi vastus alkuun on hyvä, kun Saenchai pääsee esittelemään arsenaaliaan ja tekee toivon mukaan vaikutuksen yleisöön niin että häntä halutana nähdä jatkossakin.

http://urheiluuutiset.com/thailegenda-saenchai-gloryn-riveihin/
 
Hyvin riitti vielä Saenchailla virta vaikka näillä uusilla säännöillä piti vetääkin. N-S antoi ihan hyvin vastuksen vaikka kyllähän tuossa melkoinen tasoero olikin.
 
Back
Ylös Bottom