Punttailusi historia?

[Helie]

Mä kävin salilla ekan kerran joskus about 15 -vuotiaana, kun kaveri harrasti punttailua.. En kyllä kauhean kauaa, varmaan kk yhteensä. Tein just kaikki lihakset kerralla, eikä oikeista suoritustavoista/ruokajutuista ollut tietoakaan.
2003 syksyllä sitten aloitin uudestaan, pakkiksen avituksella. Ruokia en vieläkään syö ihan vimpan päälle(välillä pitää vähän mässäilläkin.. )

 

[Suni]

Ainahan sitä on tullut harrastettua liikuntaa.. etenkin salibandya melko lailla, mutta punttaus...

Jos ihan totta puhutaan niin silloinen poikaystävä sai ylipuhuttua minut sen kans salille. Ikää olisiko ollut n. 18 No siitä lähti sellainen innostus, että alko kiinnostaan enemmän ja enemmän kropan kunnossa pitäminen.. Ensin se oli oikeastaan aika pelleilyä, kävin silloin tällöin puntilla ja tein vähän mitä sattuu.

Kävin silloin eräällä salilla, jossa oli "pakko" tehdä koko kroppa läpi treenikerralla. Ohjaajat suorastaan kyttäsivät jos oli laitteessa useamman sarjan. No kortti kuitenkin oli vuodeksi ja pakkohan siellä oli käydä.. tosin en käynyt kuin jtn 6-7 kk:tta. Samalla hommasin kortin "oikealle" punttisalille..kesällä -03 ja syksyllä -03 aloitin treenauksen uudella salilla säännöllisesti. Siinä sitten treenimotivaatio kasvoi kokoajan huomattuani, että kehitystä tulee ihan mukavasti.

Nyt en pystyisi kuvittelemaankaan tilannetta, että en kävisi salilla.. no way!

 

[Mocca]

Ala-aste iästä asti on tullu harrastettua liikuntaa eri muodoissa. Jostain syystä aerobisella puolella toi juoksu ja uinti on ollu sellaset mihin ei ole koskaan kyllästynyt. Säännöllistä punttailua alotin harrastamaan viime kesänä. Salilla tosin on tullu käytyä muutama vuosi. Tarkoitus on ollut pitää kroppaa kunnossa ja saada vähän muotojakin. Fitness- ja kehonrakennushommat jätän innokkaimmille

 

[Foxy Lady]

Myöhäisherännäinen olen minäkin. Minkään sortin liikunta ei kiinnostanut pätkääkään ennen kuin 19-vuotiaana tapasin ihanan monilajiurheilullisen mieheni, joka jotenkin salakavalasti sai istutettua kipinän minuunkin. Häitä varten aerobikkasin kiloja pois niin paljon että hääpuku roikkui luiden päällä ja siitä se sitten lähti. Kävi sitten niin onnellisesti että pääsimme perustamaan ihan omaa salia. Kuntosaliohjaajakurssilta sain roppakaupalla lisämotivaatiota, ja tottakai oli mukava olla itse esimerkkinä treenaaville asiakkaille, puhumattakaan uskottavuudesta ohjaajana. Tietoa alasta piti tietysti viran puolesta imeä koko ajan lisää ja silloin sitä kai jäi koukkuun loppuiäkseen. Ohjausten välissä sai treenata säännöllisesti ja kokeilla uusia liikkeitä ja tekniikoita itseensä. Hienoa aikaa! Ihania ihmisiä!

Välissä keräsin 9 kuukaudessa 35 kg ylimääräistä painoa, tosin hukkasin osan siitä yhden pitkän ja tuskaisen päivän aikana yhteen jättikokoiseen poikalapseen, ja loputkin kilot katosivat muutamassa kuukaudessa salille palattuani. Odotusaikana vyöryin muiden kauhuksi salille viimeiseen asti ("poksahtaakohan se???"). Synnytyskin oli sitten itse asiassa kuin jalkaprässissä äheltämistä...

Salitoiminnasta luovuttiin kun oli aika antaa lapselle mahdollisuus omiin harrastuksiin. Tuntui vähän haikealta päättää 8 vuoden supersosiaalinen elämänvaihe, toisaalta oli kiva vaihteeksi keskittyä vain omaan treenaamiseen. Vierotusoireita lievitin toteuttamalla vanhan unelmani ja kokeilin aerobic-ohjaajana vielä vuoden, kunnes lopulta ei aika riittänyt siihenkään. Neuvon edelleen mielelläni kyselijöitä, teen tutuille treeniohjelmia ja saarnaan liikunnan, erityisesti naisten voimaharjoittelun, puolesta varmaan loppuikäni.

Hurahtamisestani on kohta 20 vuotta ja taidan olla sekä fyysisesti että henkisesti elämäni kunnossa. Siitä huolimatta aion huomenna olla vielä paremmassa kunnossa ja parantaa siitä vielä ensi vuonna ja...ja...ja...en halua etukäteen edes miettiä mihin asti tätä jatkuu. Kilpailemiseen ei ole ollut hinkua missään vaiheessa. En ole koskaan ollut erityisen vahva, treenaan mielestäni korkeintaan kohtuullisilla painoilla mutta suunnitelmallisesti, mikä toimii minulle ja tulokset näkyvät kropassa. Valmis en ole kai koskaan mutta ikäisekseni ihan jees kunnossa. Six-pack näkyvissä, ei pömppövatsaa, lantion seudulla vähän liikaa (istumatyö), ja sitten ne pyöreät olkapäät jotka saadakseni aikanaan aloitin salitreenin...

Nykyinen treeni on enimmäkseen ylläpitoa, sekalaista liikuntaa 3-4 kertaa viikossa ja salilla yritän käydä aina kun voin. Iso osa hyvinvointiani on ruokavalio, josta turhat kermat on karsiutuneet pois jo vuosia sitten. Proteiinin saannista pidän erityisen tarkkaa huolta, se tehoaa parhaiten ainakin meikäläiseen. Että haluanko peittää vuosien työllä hankitut lihakset sileän kerroksen alle hiilihydraatteja puputtamalla????...nimimerkillä "turhaanko hikoilin"..no thanks.

Tässä siis teille parikymppisille tositarina elävästä elämästä ja täydet tsemppikannustukset, jatkakaa samalla innolla ja rakkaudella lajin parissa niin ette ikinä kadu! Jos uskonpuute yllättää niin muistakaa tätä sitkeää keskilinjan puurtajaa, joka viihtyy neljääkymppiä lähestyvässä kropassaan ziljoona kertaa paremmin kuin aikanaan silloin kun liikunta ei ollut vielä elämäntapa. Treeni-iloa ja ihanaa kesää kaikille!!

 

[XairaX]

Olen pienenä ollut kovakin juoksemaan ja roikkumaan. Kiipeilin puihin joiden alimpiin oksiin ylsin juuri ja juuri. Juoksentelin ja kesäisin saatoin käydä monta kertaa päivässä uimassa. Jossain välissä hoikka olemukseni vain hämäsi ihmiset luulemaan että mulla olisi hyvä kunto ja laihuus yhdistettiin hyvään kuntoon. Yläasteella aloin vihata liikuntaa..yleisurhailusta tosin pidin tosissani, varsinkin korkeushypystä (kaapissa muutama mitalikin, jopa yksi kultainen jonka voitin ala-asteella voitettuani kaikki pojat yhtä lukuunottamatta mutta kilpailin siis tyttöjen luokassa eli kulta tuli). Korkeushyppy oli mun rakkaus kunnes sekin lopahti..joskus tekisi mieli käydä vielä kentällä hyppimässä..

Varsinainen punttaus alkoi epämääräisesti talvella 2002..TODELLA epämääräisesti,treenasin koko kropan läpi joka päivä kun vain jaksoin kävellä autotalliin asti.. Innostus lopahtikin pian. Kesän jälkeen innostuin uudelleen pakkiksen ja ihastukseni ansiosta. Aloin treenata kunnolla, ensin kolmeen jaetulla ohjelmalla..jonkin ajan kuluttua (olisiko ollut tammikuu 2003) aloin tehdä neljään jaetulla ohjelmalla ja nyt olen ihan pari viikkoa sitten siirtynyt viisijakoiseen ohjelmaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli hankkia painoa sillä olen aina ollut roimasti alipainoinen..(esim.yläasteen ysi luokan syksyllä pituus 170 paino 42...) Jotain oli pakko tehdä!! Nyt paino on tuosta noussut 14 kiloa eikä kaikki voi olla läskiä ;) Nyt treenaan kisalavoille. Tavoitteena joskus noin neljän vuoden päästä kivuta fitness-lavalle.

Proteiini,kreatiini,vitamiinit, glutamiini...nämä on mukana meiningissä. Syöminen on myös laitettu ajan tasalle ruokapäiväkirjan ansiosta. Entisenä syömishäiriöisenä on yllättävänkin vaikeaa saada päähän mahtumaan se ajatus että ilman riittävää ruokailua ei voi kasvaa. Nyt varsinkin alkaa olla kovia ongelmia mutta taistelen vastaan niin perkeleesti! Onneksi tuo entinen ihastus,nykyinen oma kulta :haart: on edelleen tukena ja valvoo syömistäni silloin kun itse ei enää jaksa.

Puntti antaa todella vakaan mielen ja moni miespuolinen on alkanut ottaa mut vakavammin. Mm.kaksi isompaa poikaa kiusasivat mua yläasteella ja vielä lukion ekalla mutta nyt ovat jättäneet rauhaan. Ovat jopa ystävällisiä! Puntti on meikäläisen pelastus! Monellakin tapaa...

 

[Emmah]

Aivan ensimmäinen kokemus kuntosaleista taisi tapahtua joskus yläasteaikaan liikkatunnilla, mutta siitä on muistikuvat aika hämärät. Aerobicissa nyt tuli jo tuolloinkin käytyä ja meillä oli kavereitten kanssa sellainen tanssiryhmäkin, joka pääsi aina esiintyyn miltei kaikkiin n. 3500-henkisen kuntamme tapahtumiin... Samoin palloakin on tullut pienempänä potkittua "mimmiliigassa", joten eipä toi liikunta ylipäätään oo mulle koskaan mikään mörkö ollut.

Varsinaisen salilla käynnin aloitin joskus lukion loppuvaiheissa abikeväänä ja silloin kai se "hurahtaminen" tapahtui. En oikein itse kunnolla muista, mistä syystä salille eksyin, mutta osaksi taisi olla syynä lukemisten aikana tulleiden läskien karkoitus. Ja hauskalta lajilta se vaikutti heti alkuunsa, kun sai tehdä, mitä halusi, vieläpä omaan tahtiin. Mä kun oon aina tykännyt tehdä juttuja itekseni ja välillä tuottaa vähän vaikeuksia ymmärtää sitä ihmistyyppiä, jotka esim. tarvitsee kaverin mennäkseen jumpalle... :jahas:

Sittemmin on kyllä taukoja ollut, välillä paikkakunnan vaihdosten takia ja joskus on flunssan tai kiireisen kouluviikon takia venähtänyt tauko turhankin pitkäks. Ehkä vähitellen oon kuitenkin oppinut hallitsemaan ajankäyttöäni paremmin ja oon huomannut, että kyllä ne salikäynnit saa niihin arjen pieniinkin väleihin sovitettua. Ja kun välillä käy nostelemassa puntteja, jaksaa sitten muutkin jutut paremmin!

 

[Q.Bijou]

Mä kun oon aina tykännyt tehdä juttuja itekseni ja välillä tuottaa vähän vaikeuksia ymmärtää sitä ihmistyyppiä, jotka esim. tarvitsee kaverin mennäkseen jumpalle... :jahas:

Ehkä vähitellen oon kuitenkin oppinut hallitsemaan ajankäyttöäni paremmin ja oon huomannut, että kyllä ne salikäynnit saa niihin arjen pieniinkin väleihin sovitettua. Ja kun välillä käy nostelemassa puntteja, jaksaa sitten muutkin jutut paremmin!

Mä olen myös ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka ei "uskalla" mennä minnekään yksin. Must olis vähän ankeeta lähtee salille, jos pitäs lähtee "käs'kynkkää" jonkun kanssa ja aina sopia koska mennään ja missä ja milloin nähdään. Noutänks. Yleensä se toinen osapuoli on vielä sellanen, joka ei jaksa harrastaa kuin korkeintaan pari kuukautta, sen jälkeen alkaa sellanen vaihe, että lähtemiset perutaan viime tipassa ja tulee ihan älyttömiä excuseja.
Kaikkein mieluiten menen silloin kun MINULLE sopii. Olenpas kyllä itsekäs, mut joissakin asioissa on vain parempi tehdä niinkuin parhaaksi katsoo.

Sitten vielä tuohon ajan järjestämiseen, että se on kyllä täysin totta mitä Emmah sanoo, jos oikeesti haluaa salilla käydä, niin kyllä sen ajankin jostakin raosta järjestää. Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa, että työn ja opiskelun lisäksi jää ainakin muutamana päivänä viikossa pieni rako omiin harrastuksiin. Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että henkilöillä joilla on lapsia, järjestäminen on hiukan vaikeampaan.

 

[Nee]

Ihan ensinnä kiitos Foxy Ladylle! Kannustava ja aitoa myönteisyyttä huokuva tarinasi pelasti eilisen päiväni ja taitaa tästä eteenpäin toimia yhtenä potkuna persauksille niinä päivinä, kun mieli laahaa kiveystä.

Minä olin teininä kohtuullisen urheilullinen, harrastin pyöräilyä ja erinäisiä palloilulajeja. Jostain syystä parikymppiseen mennessä olin kuihtunut alipainon rajoille, joten elimistö oli kivasti sekaisin ja liikunnalliset suoritukset enemmän sisua kuin kuntoa. Sitten tapahtui kaksi onnettomuutta: kolari ja avioituminen. Niiden ansiosta minusta tuli vankkarunkoinen sohvaperuna viideksi vuodeksi. Avioero karisti kuitenkin ylimääräiset kilot ja jäljelle jäi laiha läski. Lupasin silloin itselleni, että kolmekymppiseen mennessä olisin elämäni kunnossa. Pari vuotta kului pelkän peruskunnon haussa ja sitten alkoi 'vakavahenkinen' punttaus.

Kolmenkympin rajapyykki ohittui, olen paremmassa kunnossa kuin ikinä elämässäni, kroppani toimii niin kuin pitääkin ja olen vihdoin suurinpiirtein sinut myös peilikuvani kanssa (ei sieltä todellakaan mikään täydellinen kaunotar kurki, mutta ainakin entiset syömishäiriöiset ymmärtänevät tällaisen tyytyväisyyden). Kaiken kaikkiaan minulla on nykyisin aika hemmetin hyvä olo, koska tämä harrastus hoitaa sekä fysiikkaa että psyykeä.

 

[Metri]

Mä olen myös ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka ei "uskalla" mennä minnekään yksin. Must olis vähän ankeeta lähtee salille, jos pitäs lähtee "käs'kynkkää" jonkun kanssa ja aina sopia koska mennään ja missä ja milloin nähdään. Noutänks. Yleensä se toinen osapuoli on vielä sellanen, joka ei jaksa harrastaa kuin korkeintaan pari kuukautta, sen jälkeen alkaa sellanen vaihe, että lähtemiset perutaan viime tipassa ja tulee ihan älyttömiä excuseja.
Kaikkein mieluiten menen silloin kun MINULLE sopii. Olenpas kyllä itsekäs, mut joissakin asioissa on vain parempi tehdä niinkuin parhaaksi katsoo.

Samat sanat. Mie olen aina pohjimmiltani ollut se kuuluisa yksinäinen susi. Tykkään aina välillä mäiskiä palloa porukassa (nais- tai mies- tai seka-), mutta olen pesunkestävä yksilöurheilija. En ole ikinä viihtynyt massaliikunnassa. Sen takia massahiihdot, aerobicit, ohjatut jumpat ja vesijumpat saavat miut lähes kavahtamaan.

Taas toistan itseäni. Olen ollut urheilija pikkulikasta lähtien. Pienenä isukki opetti kuulan ja keihään alkeet. Kun sitten siirryin ohjatumpaan valmennukseen, tutustuin puntteihin. Valmentaja opetti miut tempaamaan, työntämään, vääntämään hauista ym. Ikävuosina 14 - 19 harrastelin heittolajeja ja niiden ohella painonnostoa. Opiskelu hiljensi urheilua ja treeniä, mutta viimeisenä opiskeluvuonna, n. 1987 löysin kuntosalin, kun yliopiston liikuntapäivänä saivat opiskelijat käyttää ilmaiseksi uimahallin salia. Sali oli aika onneton, ei paljon vapaita painoja. Koneella piti tehdä penkkipunnerruskin. Sinä kesänä kävin jo ahkerasti salilla samalla kun tein gradua. Eka työssäolovuonna kävin kerran viikkoon paikallisen uimahallin salilla, vuoroja ei ollut enempää. Toisena vuonna toisella paikkakunnalla kävin harvemmin, syynä eräs hermovaurio vasemmassa lavassa. Viran saatuani (kolmannessa paikassani) aloin käydä kahdesti viikossa salilla, edelleen lajinomaisena yleisurheilutreeninä. Toisena vuotenani löysin erään yksityisen salin ja kävin välistä neljästi viikossa salilla. Treeni alkoi muuttua body- ja voimanostopainotteiseksi. Sitten se yrittäjä vaihtoi maisemaa, ja rupesin käymään nykyisellä salillani. Samalla otin kreatiinin mukaan, ja aloin todellisen voimanostotreenin, kiitos parantuneen tietämykseni. Tulokset paranivat ihan silmissä. Nyt lienen tulosteni ylärajoilla, koska tuottaa suurta vaivaa saada enkkoja paranemaan edes kilon verran. Lisäksi miussa todettiin nivelreuma, joten saas nähä kuinka tädin käy. Vanhenemista ja tautia vastaan tappelen, ja salilla käyn taatusti niin kauan kuin vain jalka (ja rauta) nousee. :wanha: mutta ja :whip:

 

[elektra]

Mä kun oon aina tykännyt tehdä juttuja itekseni ja välillä tuottaa vähän vaikeuksia ymmärtää sitä ihmistyyppiä, jotka esim. tarvitsee kaverin mennäkseen jumpalle... :jahas:

Joo, minä olen pienestä pitäen ollut myös tällainen "yksinäinen susi". Yksin on helpompi mennä, kun voi mennä silloin kun itselle sopii.

Nyt olen tosin erittäin tyytyväinen ja iloinen, että käymme avokkini :haart: kanssa yhdessä salilla: tulee käytyä enemmän, kun toinen potkii menemään, vaikkei toista hirveästi huvittaisi! Ja on se kuitenkin yhdessä vietettyä laatu-aikaakin!

 

[Emmah]

Niin no, mainittakoon tässä nyt selvyyden vuoksi, että oon kyllä pahasti viime aikoina joutunu joustaan piintyneistä käsityksistäni, kun oon huomannut, miten paljon treenikaverista on salilla hyötyä...

(terqqui Faidralle! :D )

 

[Faidra]

Niin no, mainittakoon tässä nyt selvyyden vuoksi, että oon kyllä pahasti viime aikoina joutunu joustaan piintyneistä käsityksistäni, kun oon huomannut, miten paljon treenikaverista on salilla hyötyä...

(terqqui Faidralle! :D )

Jep, joskus Tehotytöt saa aikaan yhdessä enemmän kuin yksin. Kohta jalkatreeniä.. Nyt on jo todella :evil: -olo, pääsee :whip: ...sen jälkeen saattaa tulla :urjo: mutta sehän vaan kertoo hyvästä treenistä...

Menipäs leikkimiseksi.. mutta joo, mäkin olin ennen vannoutunut yksinäinen susi näiden liikunta-asioiden suhteen, näin se mieli vaan muuttuu. Puntilla kaverista on kyllä hyötyä. Jumpalla en kyllä vedä sen kovempaa, oli siinä vieressä kaveri tai ei.

 

[Q.Bijou]

No joo, mut te oottekin pakkiksen punttimimmejä Emmah ja Faidra, ku kaksistaan treenaatte! Mut jos siihen seuraan liittyykin salikärpäsen pistokselle immuuni tapaus, niin siitä ei ole pidemmän päälle kuin harmia.
Ettekös te ole muuten Tampereelta? Missä treenailette, en muista onko siitä ollu jossakin mainintaa?

 

[Emmah]

No joo, mut te oottekin pakkiksen punttimimmejä Emmah ja Faidra, ku kaksistaan treenaatte!

Jokaikinenhän tänne tiensä löytänyt on punttimimmi ;)

Ettekös te ole muuten Tampereelta? Missä treenailette, en muista onko siitä ollu jossakin mainintaa?

Juu, tuolla koulun (TTY:n) saleillahan me. Kustantaa 27?/vuosi, joten eipä juuri oo muita vaihtoehtoja tullut edes harkittua. Pikkulinnut on laulaneet, että koululta löytyis muitakin punttimimmejä... ilmotelkaas ittestänne, niin tehdään salinvaltaus Pakkotoiston uudet paidat päällä!









Miken kauhuskenaario toteutuu..? :D

 

[Q.Bijou]

Jokaikinenhän tänne tiensä löytänyt on punttimimmi ;)

Niin on tietysti!! mut mä tarkotinkin niitä, jotka jättää sen harrastuksen siihen pariin kuukauteen, ne tuskin täälläkään pyörii. Nyt tais mennä juttu vaikeeks, mut tarkotukseni oli kai yrittää sanoa, että toisesta punttimimmistä saa hyvä treenikaverin ja motivaattorin.

 

[Helga]

Salilla ensimmäisen kerran kävin yläasteaikana monien tapaan koulun liikuntatunnilla ja tulihan siellä jo tuohon aikaan käytyä epäsäännöllisen säännöllisesti ihan itsekseenkin. Paikallinen fysioterapeutti teki mulle silloin ohjelman, joka on vieläkin jemmassa

Tälle tielle päädyin lopullisesti kuitenkin vasta syksyllä 2001. Silloin kyllästyin lopullisesti opiskelujen alkuaikojen juhlinnan seurauksena ilmestyneeseen plösähtäneeseen olemukseeni. Lihaksikkaita naisia olen ihaillut aina ja yritin sitten body pump -tunneilla tavoitella sellaista ja kun se ei kolmen kuukauden huhkimisen jälkeen onnistunut, suuntasin kirjastoon etsimään alan kirjallisuutta ja löysin Aino-Maija Kareen kirjan. Sen "oppien" mukaan sitten aloittelin saliharjoittelua. Ruokavalio oli tuohon aikaan ihan päin mäntyä ja salin lisäksi kävin vielä ahkerasti kaiken maailman jumpissa yms. Siitä sitten pikku hiljaa olen kasvanut tähän elämäntapaan ja ruokavalio on ollut kuta kuinkin kunnossa vajaan 1,5 vuoden ajan, samoihin aikoihin tuli mukaan ensimmäinen palautusjuoma reco-kakkkosen merkeissä. Sillä tiellä ollaan ja into on vain kasvanut

 

[ammu]

Ei sillä, en mä sinne vielä edes kehtais äijien sekaan mennä, mutta ehkä joskus?

-----------------------------------------------------------------------

Kyllä sinne äijien sekaan voi mennä!

Mä uskaltauduin tammikuussa 2003 puntille, jonka käyttäjät koostuu 98%:sti miehistä. Ei siinä mitään, kyl sinne voi mennä hyvin. Jokainen aloittaa omilla painoillaan ja etenee omaan tahtiinsa.

 

[Estel]

Nyt tais mennä juttu vaikeeks, mut tarkotukseni oli kai yrittää sanoa, että toisesta punttimimmistä saa hyvä treenikaverin ja motivaattorin.

Yleensäkin toisesta punttailijasta saa hyvän treenikaverin ja motivaattorin. Ketään punttimimmiä en tunne, kaveripiiristä ei löydy (tai ei ole sellaiseksi paljastunut). Mutta tuo mun mies saa luvan toimia tsemppaajana. Me sovitaan aina, että huomenna salille, ja mä soitan äidilleni ja järkkään lasten hoidon siksi aikaa. Ja sittenhän mennään. Joskus on olo, että ei jaksa, tekisi mieli jäädä sittenkin kotio löhömään - vaan ei voi kun ollaan yhdessä sovittu. Sitten kotimatkalla on hyvä mieli, että tuli lähdettyä. Treeni oli mukavaa ja jälkeenpäin kiva fiilis. Mieskin joskus sanoo, että onneksi sinäkin aloit käydä, ei hänen tulis lähdettyä välttämättä työpäivän jälkeen jos en mä patistaisi.

 

[Xedra]

Nuorenpana olin melko urheilullinen, hiihdin ja yleisurheilin. Salille eksyin näiden harrastusten kautta noin 16-vuotiaana. Siitä lähtien on tullut käytyä, tosin melkein kahdeksan vuotta on-off tyyppisesti ja vailla tavoitteita ja tietoa. Eli semmoset neljä vuotta olen tosissaan treenannut.
Nyt on taas ollut muutaman kuukauden tauko, mutta kunhan tuo hemmetin sektiohaava paranee vielä hetken niin palaan painojen pariin
Vähän harmittaa kun tuli lyötyä ihan läskiksi loppuraskaudesta, söin aivan tolkuttomasti ja koko ajan... Painoa tuli 24 kg, hyi minua!! :whip: Turvotuksesta tulleita kiloja oli ilmeisesti aika reippaasti koska paino on tippunut kahdessa viikossa 14 kiloa. Into on siis melkoinen mutta pakkohan se on vielä muutaman viikon ajan tyytyä vaunulenkkeihin...

Ja tähän minäkin yritän pyrkiä:

Kolmenkympin rajapyykki ohittui, olen paremmassa kunnossa kuin ikinä elämässäni, kroppani toimii niin kuin pitääkin ja olen vihdoin suurinpiirtein sinut myös peilikuvani kanssa (ei sieltä todellakaan mikään täydellinen kaunotar kurki, mutta ainakin entiset syömishäiriöiset ymmärtänevät tällaisen tyytyväisyyden). Kaiken kaikkiaan minulla on nykyisin aika hemmetin hyvä olo, koska tämä harrastus hoitaa sekä fysiikkaa että psyykeä.

 

[ZannaZ]

Niin no, mainittakoon tässä nyt selvyyden vuoksi, että oon kyllä pahasti viime aikoina joutunu joustaan piintyneistä käsityksistäni, kun oon huomannut, miten paljon treenikaverista on salilla hyötyä...

(terqqui Faidralle! :D )

Tjoo, mäkin huomasin Mayor'silla treenaessani että kun Ironbutt ja Faidra karju vieressä ni kyllä sai itsestään 110 % irti. Harmi vaan että mulla ei ole treenikaveria :( , Wolfilla kaikki on sellasia korstoja jo valmiiks. Tarttis saada about oman tasoinen tsemppari treenikaveriks. Mä olenkin alkanut harkitsemaan jos siirtyisin Atleticolle kun sais sillon tosta Niinasta ihanan treenkamun. Vähän kyl kismittää Wolf jättää, se ON Tampereen paras sali. Ei kukaan punttimimmeistä treenaa/tulis treenaamaan sinne? ;)