Surulliset terveiset Alahärmästä.
Olin kyseisen tapauksen sattuessa arvolta kolmenkymmenen metrin päässä laitteesta kun havahduin miehen huutavan jonkun tilaamaan ambulanssia. Näin työntekijän makaavan tasanteella kaiteen vieressä ja mies oli kumartunut hänen ylleen. Laite oli yhä liikkeessä, mutta alkoi selvästi hidastaa vauhtiaan. Juoksin paikalle ja kirosin autoon jätettyä puhelinta, jota ilman ambulanssin tilaaminen oli mahdotonta. Seisahduin tasanteen alle, koska henkilökuntaan kuuluva ihminen saapui paikalle ja käsitin aika nopesti ettei minusta olisi tilanteen seuraukset nähtyäni ollut mitään apua. Olisin ollut ainoastaan tiellä.
Aika pysähtyi. Ihmiset eivät tuntuneet ymmärtävän mitä oli tapahtunut, koska kyseiseen paikkaan ei ollut suoraa näköyhteyttä kuin yhdestä suunnasta. Onneksi paikalla ei ollut vielä lapsiperheitä tai pieniä lapsia.
Kaksi työntekijää ryntäsi paikalle ja ilmoitti tapahtuneesta radiolla ilmeisesti ensiapukoulutuksen saaneelle naisvartijalle.
Laitteessa olleet lapset ja nuoret eivät heti päässeet pois pysähtyneestä laitteesta, vaan olivat jonkin aikaa turvakaarten vankeina ja katselivat maassa makaavaa onnettomuuden uhria. Suurin osa käänsi katseensa pois. Kaaret avautuivat.
Kolme työntekijää seisoi sisäänmenoväylän edessä. Ihmiset alkoivat kerääntyä paikalle. Lapset ja vanhemmat seurasivat kiinnostuneina tilannetta. Esikoululaisia, tulevia ekaluokkalaisia, teinejä, mummoja ja vaareja -Mitä tapahtui? Onnettomuuden uhri makasi tasanteella. Lapsiperheet menivät lähemmäksi.
Lisää uteliaita.
Kävelin kolmen työntekijän luo ja ehdotin että alue kannattaisi tyhjentää ja eristää.
Hölmistynyt ilme. -Joo, niin.
Eräs isä oli tarttunut toimeen ja ohjasi lapsia pois välittömästä läheisyydestä. Autoin häntä hetken ja poistuin itsekin kauemmas.
Onnettomuudessa ei ollut mitään kiehtovaa, katselin tungeksivia ihmisiä.
Ensihoitajat saapuivat paikalle.
Hetken kuluttua vaalea peite otettiin esiin.