Tämä oli taas niitä dokumentteja, joiden loputtua piti tuijottaa vähän aikaa huoneen seinää. Arvostus poliiseja kohtaan nousi jälleen, kuten se yksi poliisi sanoi: "Eihän tällaista työtä pitäisi kenenkään tehdä, mutta jonkun tämäkin on tehtävä."
Ihmettelen suuresti, miten kukaan kykenee ylipäätään noita hommia vuodesta toiseen edes tekemään. Se kouluttaja kertoi siitä tapauksesta, kun olivat menneet kotikäynnille ja ovelta oli juossut nainen vastaan täysin shokissa. Seuraavaksi vastassa oli yltäpäältä verinen mies, ja kun poliisit menivät makuuhuoneeseen, löysivät he sängyltä verisen mytyn. Mytyssä oli 2v lapsi, jota isä oli viillellyt partakoneen terillä ja tämän jälkeen luutunnut lapsella seiniä. En ole ollenkaan varma, että oma itsehillintä olisi tuossa tilanteessa pitänyt. Onneksi en olekaan poliisi.
Dokkarin ehdottomasti koomisin kohta nähtiin, kun poliisi puhui autossaan juuri tuosta poliisin työn luonnottomuudesta ja viereen ajaa teinit subbarit laulaen. Poliisi sanoo "oota vähän" avaa oven, näyttää vihaisesti sormella autoa, joka pysähty ja avaa pysähtyneen auton oven, kehottaa näitä hiljentämään stereoita, kiipeää takaisin maijaan ja jatkaa puhumista poliisin työstä.
Kaikenkaikkiaan mielestäni hyvin toteutettu dokumentti poliisin työstä sen kummemmin kaunistelematta.
