Pitkän ajan tavoitteet elämässä ja miten aiot ne toteuttaa?

[Medal]

Ainoat tavoitteet joita ajattelen ja työstän päivittäin on mahdollisimman lihaksikas ja fysiikaltaan näyttävä vartalo, ja vielä isompana haaveena on palomieheksi pääsy.
Sairastuin narkolepsiaan sekä katapleksiaan aika nopeasti H1N1- rokotteen jälkeen jolloin tuo palomies unelmointi pääsi vähän kuolemaan koska kaikki joille kerroin tavoitteistani sanoi ettei se ole mahdollista tuolla terveydentilalla. Olin myös pienestä asti kiinnosunut armeija touhuista, sekä halusin sen käydä, siitäkin minulle sanottiin ettei tule olemaan mahdollista terveydentilasi vuoksi.

Aloin siinä sitten n.15 vuotiaana, eli pari vuotta rokotteen jälkeen treenaamaan, aina kun vähänkin sain silmät auki sohvalta niin itteä niskasta kiinni ja salille, ja treenaamisella sekä ruokavalio muutoksilla oli todella positiiviset vaikutukset terveydentilaani, ääretön väsymys väheni sekä katapleksia (ns lihasjänteyden häviäminen) parani huomattavasti vahvistuneiden lihasten myötä.

Kun vähän sain terveydentilaani paremmaksi, menin vireystesteihin autokorttia varten, josta sain hyväksytyt tulokset autokorttia varten. Aika nopeasti tämän jälkeen minulla oli armeijaa varten kutsunnat, jossa minulle yritettiin tunkea C-papereita mutta vetosin vireystestini tuloksiin, että antaisi edes mahdollisuuden käydä kokeilemassa miten se intti kulkee, ja he myönsivät minulle B-paperit josta tein saman päivän aikana valituksen esikuntaan(?), ja minulle myönnettiin A-paperit.

Suoritin armeijan 1/16 palveluskelpoisuusluokassa A joka oli minulle todella tärkeää tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Olen myös viimeisen vuoden haaveillut laskuvarjohyppäämisestä, mutten ole ollut varma pääsenkö hyppäämään noiden sairauksien vuoksi, mutta valkotakit totesivat noiden A-papereiden vuoksi terveydentilani olevan riittävän hyvä suorittamaan laskuvarjohypyn alkeiskurssin, eli heinäkuussa Uttiin hyppäämään.

Elikkä palomieheksi olen aina halunnut ja siksi minä aijon myös päästä, sanokoon muut mitä sanovat.

 

[Deleted member 43228]

Hattua nostan tuolle asenteelle! Harvassa on moinen. Ala yrittäjäks, jos ei muut ovet aukene. Tuolla asenteella pääsee jo pitkälle.

 

[Windrammer]

Joo tuollainen periksiantamaton asenne kantaa kyllä pitkälle, oli tavoite sitten mikä vaan.

 

[kaseiini]

Ainoat tavoitteet joita ajattelen ja työstän päivittäin on mahdollisimman lihaksikas ja fysiikaltaan näyttävä vartalo, ja vielä isompana haaveena on palomieheksi pääsy.
Sairastuin narkolepsiaan sekä katapleksiaan aika nopeasti H1N1- rokotteen jälkeen jolloin tuo palomies unelmointi pääsi vähän kuolemaan koska kaikki joille kerroin tavoitteistani sanoi ettei se ole mahdollista tuolla terveydentilalla. Olin myös pienestä asti kiinnosunut armeija touhuista, sekä halusin sen käydä, siitäkin minulle sanottiin ettei tule olemaan mahdollista terveydentilasi vuoksi.

Aloin siinä sitten n.15 vuotiaana, eli pari vuotta rokotteen jälkeen treenaamaan, aina kun vähänkin sain silmät auki sohvalta niin itteä niskasta kiinni ja salille, ja treenaamisella sekä ruokavalio muutoksilla oli todella positiiviset vaikutukset terveydentilaani, ääretön väsymys väheni sekä katapleksia (ns lihasjänteyden häviäminen) parani huomattavasti vahvistuneiden lihasten myötä.

Kun vähän sain terveydentilaani paremmaksi, menin vireystesteihin autokorttia varten, josta sain hyväksytyt tulokset autokorttia varten. Aika nopeasti tämän jälkeen minulla oli armeijaa varten kutsunnat, jossa minulle yritettiin tunkea C-papereita mutta vetosin vireystestini tuloksiin, että antaisi edes mahdollisuuden käydä kokeilemassa miten se intti kulkee, ja he myönsivät minulle B-paperit josta tein saman päivän aikana valituksen esikuntaan(?), ja minulle myönnettiin A-paperit.

Suoritin armeijan 1/16 palveluskelpoisuusluokassa A joka oli minulle todella tärkeää tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Olen myös viimeisen vuoden haaveillut laskuvarjohyppäämisestä, mutten ole ollut varma pääsenkö hyppäämään noiden sairauksien vuoksi, mutta valkotakit totesivat noiden A-papereiden vuoksi terveydentilani olevan riittävän hyvä suorittamaan laskuvarjohypyn alkeiskurssin, eli heinäkuussa Uttiin hyppäämään.

Elikkä palomieheksi olen aina halunnut ja siksi minä aijon myös päästä, sanokoon muut mitä sanovat.

Piti ihan kirjautua sisään sen takia että pääsi likettämään. Vitun kyllästynyt lukemaan tollaisia että pitäisi päästä aasiaan makaamaan vuodeksi. Kuka vittu voi ja haluaa jättää sukulaisensa, ystävät, kaiken taakseen että pääsee johinkin kehitysmaahan lorvailemaan. Mutta tietysti kukin tavallaan.

 

[Medal]

Kiitos teille mukavista kommenteista. Toisilla ne tavoitteet on isommat ja toisilla vähän pienemmät, mutta tärkeintä on se että pyrkii keskittämään kaiken energiansa omien tavoitteiden toteuttamiseen eikä vaivaa päätään muiden asioilla.

 

[Homo habilis]

Ainoat tavoitteet joita ajattelen ja työstän päivittäin on mahdollisimman lihaksikas ja fysiikaltaan näyttävä vartalo, ja vielä isompana haaveena on palomieheksi pääsy.
Sairastuin narkolepsiaan sekä katapleksiaan aika nopeasti H1N1- rokotteen jälkeen jolloin tuo palomies unelmointi pääsi vähän kuolemaan koska kaikki joille kerroin tavoitteistani sanoi ettei se ole mahdollista tuolla terveydentilalla. Olin myös pienestä asti kiinnosunut armeija touhuista, sekä halusin sen käydä, siitäkin minulle sanottiin ettei tule olemaan mahdollista terveydentilasi vuoksi.

Aloin siinä sitten n.15 vuotiaana, eli pari vuotta rokotteen jälkeen treenaamaan, aina kun vähänkin sain silmät auki sohvalta niin itteä niskasta kiinni ja salille, ja treenaamisella sekä ruokavalio muutoksilla oli todella positiiviset vaikutukset terveydentilaani, ääretön väsymys väheni sekä katapleksia (ns lihasjänteyden häviäminen) parani huomattavasti vahvistuneiden lihasten myötä.

Kun vähän sain terveydentilaani paremmaksi, menin vireystesteihin autokorttia varten, josta sain hyväksytyt tulokset autokorttia varten. Aika nopeasti tämän jälkeen minulla oli armeijaa varten kutsunnat, jossa minulle yritettiin tunkea C-papereita mutta vetosin vireystestini tuloksiin, että antaisi edes mahdollisuuden käydä kokeilemassa miten se intti kulkee, ja he myönsivät minulle B-paperit josta tein saman päivän aikana valituksen esikuntaan(?), ja minulle myönnettiin A-paperit.

Suoritin armeijan 1/16 palveluskelpoisuusluokassa A joka oli minulle todella tärkeää tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Olen myös viimeisen vuoden haaveillut laskuvarjohyppäämisestä, mutten ole ollut varma pääsenkö hyppäämään noiden sairauksien vuoksi, mutta valkotakit totesivat noiden A-papereiden vuoksi terveydentilani olevan riittävän hyvä suorittamaan laskuvarjohypyn alkeiskurssin, eli heinäkuussa Uttiin hyppäämään.

Elikkä palomieheksi olen aina halunnut ja siksi minä aijon myös päästä, sanokoon muut mitä sanovat.

Kyllä tuolla sisulla pääset pitkälle elämässäsi, nostan hattua. Tuo oma tarinasi myös varmasti inspiroi monia kun jotain haluaa sen eteen on tehtävä duunia.

Tsemppiä toivottavasti pääset palomieheksi.

 

[TJJ]

Kuka vittu voi ja haluaa jättää sukulaisensa, ystävät, kaiken taakseen että pääsee johinkin kehitysmaahan lorvailemaan.

Olisi jopa melko helppoa. Sukulaisia näkee max kerran vuoteen, eikä juuri mitään asiaa ole. Itse kun on lapseton ja kaikki kaverit ei, niin niistä kuulee vielä harvemmin. Joten ihan helposti voisin siirtyä johonki missä suomen syksy/talvi rassaa. Tämä säästäminen vs "eläminen nyt", itse en osaa säästää ja olen toisaalta nähnyt riittävän monta terveydellistä katastrofia siinä 50+ ikäluokassa, että en luota maailmaan sen vertaa että panostaisin siihen "sitten eläkkeellä" hommaan.

 

[Invisus]

Tämä säästäminen vs "eläminen nyt", itse en osaa säästää ja olen toisaalta nähnyt riittävän monta terveydellistä katastrofia siinä 50+ ikäluokassa, että en luota maailmaan sen vertaa että panostaisin siihen "sitten eläkkeellä" hommaan.

Samoilla linjoilla herr Doctorin kanssa.

Vaikka olen perusluonteeltani enemmän positiivari kuin puhdas pessimisti, niin ammatin kirojen myötä nähnyt liikaa jotta luottaisin siihen että kukaan "rahojaan arkkuun saisi". Luonnollisesti tämä ei estä fiksua elämistä hetkessä, tottakai säästöt ovat tärkeitä ja verrattaen heikkotuloisen työn asettama rajallinen varallisuus eivät tarjoa samanlaista vapautta kuin monelle muulle, mutta sellaista pitkän kaavan rahallista säästötavoitetta ei ole. Tavoitteena on saada tietynlainen puskuri tilille että matkustelu, itsensä hemmottelu ja sen sellainen ei aiheuta katastrofia, pystyn tarjoamaan tyttärelleni vakaan turvallisen elämän ja samalla nautin elämän pienistä asioista. Olen melko tunneperäinen mitä esimerkiksi työn tuomiin iloihin tulee, joten sinänsä olen täysin oikealla alalla, ja intohimoja kehittymiseen omalla alalla löytyy. Jotain ammatillisia tavoitteita on, tarkoituksena kerätä kokemusta eri tehtävistä ja todennäköisesti lopulta päätyä itsenäiseen työskentelyyn yksikkökohtaisesti. Hedonistiset tarpeeni taas täyttyvät melko yksinkertaisilla perhe-elämän ja vapaa-ajan asioilla. Harrastuneisuus on äärimmäisen tärkeää ja tavoitteena onkin ennen eläkepäiviä kilpailla jossakin itselle tärkeässä lajissa. Liikunta ja terveys on olleet jo pidemmän aikaa huomattavasti suuremmassa roolissa kuin alunperin nuorempana kuvittelin.

 

[Dimmu]

Tämä säästäminen vs "eläminen nyt", itse en osaa säästää ja olen toisaalta nähnyt riittävän monta terveydellistä katastrofia siinä 50+ ikäluokassa, että en luota maailmaan sen vertaa että panostaisin siihen "sitten eläkkeellä" hommaan.

Aamen. Pitkään ajattelin itsekin perinteisellä kaavalla, rahat jemmaan ja aikaisin eläkkeelle mutta tässä viimevuosina ajatusmaailma on muuttunut aika radikaalisti kun näkee verrattain nuoria, aikaisessa eläkeiässä olevia ihmisiä, joilla elinaikaa onkin yhtäkkiä 30v sijasta 3kk. Tai ei päiväkään. Fiksu rahan kanssa toki pitää olla eikä sitä tarvitse heitellä vasemmalle ja oikealle mutta tuo eläkettä varten eläminen on kyllä, jos nyt ei elämän tuhlausta, niin ainakin siitä jää paljon ottamatta irti.

Tällä mentaliteetilla ei siis mitään kamalan suuria tavoitteita pitkälle tähtäimelle ole asetettu, toki olen verrattain nuori ja perheetön joten tuo antaa oman mukavan "kelluvan" tilan kun ei ole sidottu oikeastaan mihinkään tai kehenkään. Enemmän tulee elettyä ikäänkuin tavoitteesta seuraavaan ja sen jälkeen mietittyä mitä haluaa, seuraavien vuosien proggis olisi erikoistuminen ja väitöskirjan teko. Sitten en tiedä, aika näyttää.

 

[Jukka Rahikainen]

'Pahinta mitä voi tapahtua on se että kuolee kolmekymppisenä mutta haudataan kahdeksankymppisenä'

 

[veijari]

Alunperin oli tarkoitus perustaa perhe ja urheilla, elää ja olla onnellinen, 23v:nä oli jo niin hyvä kunto että olin itsekkin tyytyväinen ilman(vuosikausien puurrosta tutuksi tullutta) tiukkaa harjoitusohjelmaa, ylläpitäen, tai vähänkerrallaan kehittyen[=pystyi sijoittamaan aikaa muuallekkin arki-iltoina kuin salille, joskus jopa viikonloppuna], rahat oli xxxxx sarjaa, vaikka eka X olikin 1, mutta aloitin 0,X summilla kerryttämään tuota pottia, ~vuosikymmen siinä meni, mutta penneistä raavittiin, aika ja älykkyys ja aika oli siinä tuottajana.
Nyttemmin selvitän onko mahdollista eli tavoitteena olisi pystyä elämään ptsd:n kanssa, aluksi edes vuorokausi, sitten joskus "normaalisti", ehkä jopa hetkittäin iloa tuntien, ilman jatkuvaa lääkitystä.
Toive, ei niinkään tavoite(koskei ole kovin realistinen) kyetä myös jotenkuten suht kivuttomasti liikkumaan, Ultimate Toive olisi pystyä liikkumaan väkevästi, ilman kammottavia tuskia ja tuntea emotionaalisesti hyviä asioita ajoittain.
Ryöstö, raiskaus, kidutus, pari pahoinpitelyä: lopputuloksena = ei huvita mennä edes ulos, ja liikkumakyky on sellainen että kauppakassi on vähän paha välillä, kävely joskus liikaa. Takana kilpaurheilua ja jatkuvaa aktiiviliikuntaa. Nyt menee välillä päivä, välillä vuorokausi, välillä useampi niin jännittyneenä että väsyy fyysisesti oli asento mikä hyvänsä ja rupeaa kipuilemaan, myös vaurioiden aiheuttamat jälkitilat ovat alkaneet aiheuttaa jo oikeastaan uusia vaurioita... nyt 28-v, meni jo 1 kokonainen vuosi heräten siihen että joka aamu kuuli "Kuolema" karjaisun korvassa herätessä, no en kuollut vielä...