Pitkäaikainen masennus ja ruokailu

[Törppö]

Kyllä vaan niistä lääkkeistä on apua sitten kun se oikea valmiste löytyy. Minähän tuossa tuskailin oman lääkityksen kanssa aikaisemmin. Vielä kaksi viikkoa annoksen suurentamisen jälkeen eli kolme viikkoa aloituksesta tuli pari pohjanoteerauspäivää. Kaikki oli huonosti ja maailmanloppu tuntui lähestyvän. Vaan nyt on viikko mennyt ja olo tuntuu oikeasti normaalilta. Ei siltä että kunhan on hengissä ja roikkuu vaan mukana. Vaan siltä että minä olen tässä ja nyt, en eilisessä enkä huomisessa.

Tosiaan minäkin olen ollut koko sairastamisen ajan avoin kaikille ja kertonut missä mennään. En nyt kaikille niitä synkimpiä tuntojani ole kertonut mutta monelle kuitenkin. Kaikki eivät osaa olla samalla tavalla tukena ja etenkin vanhempani jättävät mielelläni asiasta keskustelematta. Eivät siksi että eivät välitä vaan siksi että heistä on vaikea nähdä lapsensa kärsivän eivätkä voi juurikaan auttaa. Toki kyselevät sairasloman jatkumisesta ja lääkityksestä, mutta niistä tunteista ei juurikaan keskustella. Sen sijaan yllättäviltä tahoilta on löytynyt hyvinkin paljon tukea. Sellaisilta ihmisiltä joiden kanssa ei aiemmin juuri edes keskustellut. Mulle on esimerkiksi anoppini kanssa muodostunut aivan erilainen suhde kuin ennen, koska hänkin on ollut pitkään sairaslomalla työuupumuksen takia. Alkuun toki tuntui että piti lähes kiljua että mulla on paha olo ennen kuin kukaan noteerasi, lääkäriä myöten. Mutta sitten kun asia meni muillekin perille, niin ei ole enää tarvinut todistella sairauttaan eikä anoa myötuntoa.

Puhumisen tarve oli minullakin hurja. Asiasta olisi voinut keskustella aamusta iltaan ja siksi mielenterveyskeskus osoittautuikin aivan loistavaksi paikaksi. Siellä oli ihminen ihan sitä varten, että se kuunteli mitä minulla oli asiaa. Tunti viikossa oli taattua aikaa jolloin joku varmasti kuunteli ja keskusteli keskeytyksettä.

Kova koulu koko työuupumus ja masennus oli. Silti opin sinä aikana hurjan paljon niin itsestäni, muista kuin koko elämästä. Sitä huomaa arvostavansa sellaisia asioita, joita muut pitävät itsestäänselvyyksinä. Osaa arvostaa aivan eri tavalla niin itseään kuin muitakin ihmisiä. Sattui helvetisti, mutta nyt voi sanoa sen olleen sen arvoista. Ajatusmaailma muuttui täysin, mutta silti en ole menettänyt minuuttani. Olen edelleen se sama minä kuin ennenkin, ainoastaan parempi.

Edelleen tarjoan tukeani masentuneille, koska tiedän miten paskaa elämä voi silloin olla. Joka tapauksessa toivotan hurjasti tsemppiä kaikille masentuneille ja kaikille muillekin.

 

[osku]

Vaikea ajatella, että masennus (vaikka sairaus onkin) parantuisi pelkillä lääkkeillä ja lääkäreille höpisemisillä. (

Jaa mun masennus parantui pelkillä lääkkeillä,lääkärille en jaksanut sen enempää höpistä vaan ostin kaveriltä yli jääneet sri lääkkeet ja kun ne alko olla lopussa niin menin lääkärille ja sanoin että tarviin niitä lisää.Kk lääkekuurin jälkeen olin kunnossa.

 

[kilppuli]

Jaa mun masennus parantui pelkillä lääkkeillä,lääkärille en jaksanut sen enempää höpistä vaan ostin kaveriltä yli jääneet sri lääkkeet ja kun ne alko olla lopussa niin menin lääkärille ja sanoin että tarviin niitä lisää.Kk lääkekuurin jälkeen olin kunnossa.

kiva että sulle käynyt noin, ihmettelen kyllä suuresti silti :O
Itellä lääkkeet alkovat vasta vaikuttaa n. parin viikon päästä, saati sitten että ois jääny tarpeettomiks noin pian.
ei masennus tai muutkaan mieliala lääkkeet ole mitenkään "kuuri-luontosia", paremman tuloksen saa kun niitä syö suhteellisen pitkään vielä oireiden pois jäännin jälkeen, ja lopetus tulee tehä ensin lääkkeitä/vahvuutta vähentäen, pikkuhiljaa.Kaikki riippuu tietenkin myös masennuksen tasosta, mut mm. keskivaikeeta masisat hoidettaessa parhaaks on todettu lääkehoito ja terapian yhdistäminen.

 

[kynae]

Jaa mun masennus parantui pelkillä lääkkeillä,lääkärille en jaksanut sen enempää höpistä vaan ostin kaveriltä yli jääneet sri lääkkeet ja kun ne alko olla lopussa niin menin lääkärille ja sanoin että tarviin niitä lisää.Kk lääkekuurin jälkeen olin kunnossa.

Noin viikko sitten tk lääkäri totesi mulle, että noita pitää syödä ainakin se 6kk että niistä olisi hyötyä, kun kerroin, että mulle kirjotettiin 3kk resepti. Pisti samantien sitten lisää toiset 3kk. Hyvä silti että sulla meni noin äkkiä se ohi. Eikä ole uusiutunut?

Kaikki riippuu tietenkin myös masennuksen tasosta, mut mm. keskivaikeeta masisat hoidettaessa parhaaks on todettu lääkehoito ja terapian yhdistäminen.

Ja toi lääkehoito ja terapia on ilmeisesti tosiaan se paras hoitomuoto, mutta itse ainakin yritän pelkillä lääkkeillä. Silti se helpottaa tietää että jorviin saan lähetteen jos tahdon, eli pelkkä tieto siitä että se on mahdollista saa jo paljon hyvää aikaan joten toivon että omalla kohdalla riittäisi pelkkä lääkitys ja ainakin toistaseks riittää.

 

[kilppuli]

Ja toi lääkehoito ja terapia on ilmeisesti tosiaan se paras hoitomuoto, mutta itse ainakin yritän pelkillä lääkkeillä. Silti se helpottaa tietää että jorviin saan lähetteen jos tahdon, eli pelkkä tieto siitä että se on mahdollista saa jo paljon hyvää aikaan joten toivon että omalla kohdalla riittäisi pelkkä lääkitys ja ainakin toistaseks riittää.

jees, toiset tykkää tyttäristä, toiset äideistä. Ite alotin pelkällä terapialla, sen jälkeen oli puolisen vuotta terapia plus lääkkeet ja sit vaan lääkkeet. Terapia oli hyödyks siinä et oppi löytää itelle ne hankalimmat tunteet ja mielenvääristymät, nyt niitä osaa jo aika kivasti itekseen vatvoa,purkaa ja käydä läpi..

 

[winnie the poo]

Vakava masennus voi pahimmillaan mennä siihen, että masentunut menettää todellisuudentajunsa ts. tulee psykoottiseksi. Olen senkin saanut todistaa ja aika kamalaa se on.

 

[Läskikaaleppi]

Masennus

Hei

Itse olen kärsinyt eriasteisesta masennuksesta monta vuotta. Tällä hetkellä lääkkeenä on Venlafaksiini eli Efexor, jota otan kolme tablettia. Ennen käytin Sepramia 3-4 tablettia. Aluksi lääkkeet auttoi ja sain kauppakorkean pääsykokeistakin huimat pisteet. Opiskelun alettua menin kouluterveydenhoitajan puheille ja pyysin lähetettä terapiaan. Terapiassa en ole kuitenkaan pystynyt säännöllisesti käymään, koska asiat mitä on tapahtunut ovat minulle erittäin vaikeita. En pysty niistä puhumaan kovin hyvin. Masennuksen ohessa olen kehittänyt itselleni alkoholiongelman, jota olen ajoittain hoitanut antabuksella ja käynyt a-klinikalla keskustelemassa alkoholismista. Tällä hetkellä tilanne on se, että en tunne saavanai apua edes lääkkeistä, annostus on melko korkea (3x75mg), mutta aamuisin ensimmäinen ajatus on miksi elän? Terapian jälkeen minulle tulee aina itkukohtauksia ja yritän vain kävellä nopeasti kotiin. Vanhemmilleni tai siskoilleni en ole asiasta kertonut mitään, korkeintaan vihjaillut. Kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka on ilmennyt mielestäni jo lapsena. Tähän en kuitenkaan ole saanut Propralia kummempaa apua, vaikka fyysiset oireet lähtevätkin niin kuitenkin esiintymistilanteen lähestyessä saan pakenemisreaktion. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei olla mitenkään hoidettu eikä psykiatrikaan ole siihen mitenkään puuttunut. Joku lääke olisi siihenkin saatava. Tällä hetkellä pukkaa vielä darraa päälle ja kaikki asiat tuntuvat pelottavan. Ajatukseni ovat erittäin lopullisia ja terveellinen ruokavaliokaan ei tunnu auttavan mihinkään. Ylpeyskin on niin korkealla tasolla, että ongelmaa on vaikea myöntää ja ajattelen vain mitä opiskelukaverinikin sanovat, jos asiat kertoisin ääneen. Tälläinen vuodatus täältä päin, elämässäni ei tunnu olevan mitään elämisen arvoista.