Pieni syömishäiriöketju - parantuminen ja yleisiä aatoksia

happycycling

Liittynyt
17.4.2011
Viestejä
26
Olen huomannut, että syömishäiriöt ovat sellainen aihe täällä, jota aika ajoin sivutaan monessakin keskustelussa, mutta joilla ei kuitenkaan ole omaa ketjua. Musta olisi hienoa voida keskustella aiheesta täällä vähän laajemminkin, sillä tuntuu, että jengillä voisi olla vähän enemmänkin sanottavaa kuin maininta sivulauseessa siellä täällä.

Toinen syy, miksi haluan aloittaa tämän keskustelun, on saada vertaistukea. Olen tapellut omien demonieni kanssa viimeiset kolme, neljä vuotta (olen 19) ja päänsisäinen myllerrys on tällä hetkellä pahimmillaan. Fyysisistä oireista (oksentelusta, paastoamisesta sun muusta) olen päässyt omin voimin lähes täysin eroon, mutta suurin työ on vielä edessä: omien asenteiden muuttaminen, kehon hyväksyminen ja terveiden ajattelutapojen omaksuminen, syömiseen liittyvästä ahdistuksesta ja syyllisyydestä eroon pääseminen. Haluaisin taas pystyä syömään huolettomasti ja stressaamatta, kuten lapsena, enkä hukata koko nuoruusikääni tällaiseen pelleilyyn. En ole koskaan kertonut ongelmistani kenellekään lukuunottamatta pari läheisintä ystävää, vaan onnistunut piilottamaan oireet ja selviytymään yksin. Häpeä on yksinkertaisesti ollut liian suuri.

Te, joita aihe koskettaa, olisi hienoa kuulla ennen kaikkea parantuneiden kokemuksia; millainen prosessi syömishäiriöstä parantuminen sulle oli, haitko ammattiapua vai pyristelitkö yksin, onko sulla jakaa hyväksi koettuja keinoja edistää parantumista ja noin muutenkin ajatuksia aiheesta. Oli ongelmasi sitten anoreksia, bulimia, bed, ednos tai mikä vain ravitsemuksellinen nyrjähtely. Let's voidaan hyvin.

Life is way too short to spend another day at war with yourself.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Hyvä, että joku aloitti tällaisenkin ketjun. Aihe on ajankohtainen ja vakava, sillä syömishäiriöt on kyllä lisääntyny tosi paljon lähivuosina.. Itekin nuorena naisena kävin läpi ortoreksian, aika perus nykyään.
Itelläkin oli vuosi sitten keväällä pahin vaihe. Kaikki lähti jotenkin ahdistuksesta ja sitten löysin ensin lenkkeilystä, sitten salista keinon purkaa tunteita. Alotin ne syksyllä, varmaan lokakuussa. Olin tolloin kyllä vähän ylipainonen (170cm/76kg), kävin sillon tällön salilla, mutta sekin oli sellasta ''teen fiiliksen mukaan jos jaksan'' tyylistä nyhverrystä. Syöminen oli vielä jouluun asti melko normaalia. Aloin kuitenkin rajottamaan hiilareita jo marraskuussa, kun silloin oli tää karppausbuumi pahimmillaan. Olin tosiaan 16v tolloin, joten ''kaikki mulle nyt'' asenne oli tosi vahvasti kuvioissa mukana. Tammikuussa tää sit lähti ihan lapasesta. Päätin että nyt hommaan kivan lihaksikkaan kropan ja treenaan hullun kovaa, mitä enemmän sen parempi! Salia 5-6x viikkoon + juoksulenkkiä kelistä riippumatta (helposti meni -25C pakkasillaki sellanen 5km täysillä juostu lenkki) 5-6krt viikkoon. (Y) Samaan aikaan mä vähensin syömistä ihan huomaamatta. Eli söin kaks kertaa päivässä. Koulussa lounaan (salaatti+kastiketta vähän/joku sosekeitto) ja kotona viideltä päivällisen (salaattia+kasviksia+esim kalapuikkoja max 4kpl). Sitte lipittelin pitkin iltaa varmaan 6 kuppia vihreetä teetä. Illalla saatoin tehä viel vatsalihaksia ihan vaan varuiks tai jos ahdisti paljon.
Siinä sitten joka päivä kävin vaa'alla, ja jos oli tullu sata grammaa painoo lisää, niin sen kyllä huomasin sen päivän syömisistä. Aloin kans pitää ruoka ja treenipäiväkirjaa. Kaikki liikunta merkittynä punasella ja syöminen mustalla. Esimerkkipäivä tammikuun alusta jolloin tilanne oli vasta alkamaisillaan, esimerkkipäivä oli tällänen: sali ennen koulua, koulussa lounas, kotona päivällinen, iltalenkki, vatsat kotona. Tolloin kuljin bussilla ku oli perkeleen kylmä.
Tilanne paheni kun tuli kevät ja bussikortti vaihtu kävelyyn. Sillon esimerkkipäivä oli tällänen: kävely kouluun 3km, lounas, kävely salille 2km ja salitreeni, kävely himaan 4km, päivällinen, juoksulenkki 5-7km.
Niinku arvata saattaa, niin lihaksethan siinä lähti. Kalorit jotain varmaan 1000 luokkaa tai alle päivittäin, niin minkäs sille mahtaa. Sukulaiset alko huomauttelemaan tyhjästä katseesta ja laihtumisesta, siitä etten enää ikinä hymyilly. Tottakai suutuin ja sanoin että kaikki on törkeen hyvin, treeni kulkee ja kivasti sujuu! :)
Kesäkuun alussa, kun lähin kesätöihin ja muutin keski-Suomeen sukulaisille, niin kaikki lähti paranemaan päin. Täti pakotti syömään. Kaikki lähti yhestä teelusikallisesta kaurapuuroa joka aamu ja parista mantelista. Sitten se muuttu reilummaksi annokseks, ja aloin syömään kolme kertaa päivässä. Lopulta vedin loppukesästä kunnon grillimättöä, tosin karppityylillä. Mä en vieläkään oikeen syö hiilareita, mulla on niistä kauhee kammo edelleen.
Alimmillaan painoin sen 55.7kg treenipäikyn mukaan. Mulla on se edelleen tallessa, jotta voin välil muistuttaa itteeni, mihin en haluu enää ikinä palata. Paino tippu siis siitä 76kg:sta noin 56kg n. 7kk:ssa. Melkonen vauhti. http://s24.postimg.org/699crssxx/hyi.jpg Tossa kuvaa kesäkuun alusta, jolloin taisin jo olla muutaman päivän syöny sen lusikallisen puuroa. http://s15.postimg.org/5cjnos7tn/kaisu.jpg Tos on kans toinen kuva ihan toukokuun lopussa otettuna. Huhhuh, yök :)
Kesän aikana syöminen normalisoitu ja painoa tuli takasinpäin, kun pidin 1kk taukoa salista ja lenkistä. En kerenny töiden ohella käymään. Oikeastaan hyvä, koska toukokuun lopussa olin tosi heikossa hapessa. Ylirasitus/kunto kropassa oli aika kova. Nukuin varmaan 4h yöunilla monta kuukautta. Sydän tykytti tuhatta ja sataa ja olin kokoajan lämmössä. Normilämpö iltasin oli reilu 37, ja en parantunu flunssasta ollenkaa. Kävin nukkumaan joka päivä kahdesalta. Joka päivä.
Heinäkuussa alotin sitte tavotteellisen treenin ja söin enemmän. Ostin ekan pussin heraprotskua fitnesstukusta ja aloin käyttää sitä treenin yhteydessä. :) Muutin myös omilleni siinä syksyllä, ja syöminen lisäänty, kun sai olla vapaammin. Tosin fiksusti, en edelleenkää herkutellu tai syöny hiilaria. Maitorahkaa, kaurahiutaleita, hedelmiä, raejuustoo, lihaa, kanaa, tonnikalaa, kananmunia. Perus vhh-safkaa. :) Heraa unohtamatta! Koko syksyn siinä sitte punttailin 5krt viikossa ja päätin että musta tulee vielä muskelimuija joskus. :D Tammikuun alussa alko dieetti, painoa oli 68kg. Läsää kerty, paljon. Niitä nyt tuskailen edelleenki pois.
Stressaan syömisestä vieläki tosi paljon, koska pelko ortoreksian palaamisesta on tosi kova. Joudun hyssytellä itelleni joka toinen päivä, että ei mun tarvi lähteä heittämään lenkkiä, kun oon vaan sopivasti miinuksilla kulutukseen verrattuna. Pari viikkoa sit se meni taas huolestuttavaks se tarkkailu ruokamääristä, nipistelin kaloreita turhanki paljon, joten nyt oon toista viikkoa vähän kevyemmillä mielin katellu syömisiä. Syön kyllä ruokavalion mukaan, mutta en saa mitään paskaslaagia jos vedän jäävuorisalaattia vähän reilummin lisäks, tai jos haluun iltapalalla 50g enemmän sokeroimatonta mehukeittoa, koska oikeasti, sillä ei oo mitään katastrofaalista merkitystä. :) Tässä kun ei vielä kisoihin olla menossa, kevyesti kohti rantakuntoa!

Paljon tsemppihaleja kohtalotovereille, syömishäiriöstä parantuminen kestää keskimäärin 7-vuotta.
 
en nyt tiedä liittyykö aiheeseen. minä ainakaan en näe noissa kuvissa mitään yök materiaalia. näytät varmaan hyvältä painoit sitten ton 55 tai 68.
 
nnestori sanoi:
Mua ainakin inhottaa, kun oon tollanen luikku.. Jos nykyseen vertaa niin ihan kauhea. :D Mutta kiitos.
Click to expand...

Monia varmaan itseni lisäksi kiinnostaisi saada vertailukohtaa. Itselläni ei luojan kiitos ole koskaan syömisen kanssa mitään tavattoman vaikeaa ollut, mutta olen joutunut seuraamaan sivusta melkoisen läheltä.

Onneksi olet parempaan päin. :)
 
Narc0 sanoi:
Monia varmaan itseni lisäksi kiinnostaisi saada vertailukohtaa. Itselläni ei luojan kiitos ole koskaan syömisen kanssa mitään tavattoman vaikeaa ollut, mutta olen joutunut seuraamaan sivusta melkoisen läheltä.

Onneksi olet parempaan päin. :)
Click to expand...

Mä päivitän mun galleriaan tosi usein kuvia, viimeks tänään. :) Eli osotteessa http://kaisaksal.tumblr.com löytyy juttua. samoin blogspotin blogissa kaisaksal.blogspot.fi
Kannattaa tsekkailla molemmat. :)
Nykyään menee hyvin, oon nykyään muille se tsemppari, miten ei kannata toimia, ja miten kannattaa alottaa parempaan päin syöminen. Liian monta naispuolista kaveria mullakin, joiden tila ei kyllä hyvältä näytä :(
 
happycycling sanoi:
Toinen syy, miksi haluan aloittaa tämän keskustelun, on saada vertaistukea. Olen tapellut omien demonieni kanssa viimeiset kolme, neljä vuotta (olen 19) ja päänsisäinen myllerrys on tällä hetkellä pahimmillaan. Fyysisistä oireista (oksentelusta, paastoamisesta sun muusta) olen päässyt omin voimin lähes täysin eroon, mutta suurin työ on vielä edessä: omien asenteiden muuttaminen, kehon hyväksyminen ja terveiden ajattelutapojen omaksuminen, syömiseen liittyvästä ahdistuksesta ja syyllisyydestä eroon pääseminen. Haluaisin taas pystyä syömään huolettomasti ja stressaamatta, kuten lapsena, enkä hukata koko nuoruusikääni tällaiseen pelleilyyn. En ole koskaan kertonut ongelmistani kenellekään lukuunottamatta pari läheisintä ystävää, vaan onnistunut piilottamaan oireet ja selviytymään yksin. Häpeä on yksinkertaisesti ollut liian suuri.
Click to expand...

Tää teksti oli kuin omasta suusta, sairastetut vuodetkin lähes nappiin sillä erotuksella, että itse täytän 19 vasta toukokuussa. Viime vuoden aikana tilanne on mennyt premmksi oman kehonkuvan suhteen enkä vihaa itseäni enää niin paljon katsoessani peiliin vaikka massaa on enemmän kuin syömishäiriöaikoina, mutta ruokasuhteeni on edelleen tajuttoman vääristynyt. En esimerkiksi edelleenkään tarvitsevani yhtä paljon ruokaa kuin samanikäiset, -painoiset tai saman verran treenaavat ihmiset, 2000kcal on hirvittävän pelottava asia ja vaikka syömisen rajoittaminen johtaa ylensyöntiin ja entistä huonompaan oloon en silti ymmärrä, että ruokaa on lisättävä :/ Laihduttamisen jalon taidon osaan, ja tämän vuoden puolella hoidin sen terveellisemmin kuin aikaisempina vuosina olisin edes kuvitellut hoitavani, mutta se painon ylläpitäminen ja oman kehonsa rakastaminen riittävällä ravinnolla... Sitä en vielä osaa.

Hieman apua olen saanut siitä, että viime vuonna löysin voimanoston. Kun salilla huomio keskittyy tangossa oleviin kiloihin oman ulkomuodon tai painon sijaan, on jotenkin helpompi tykätä itsestään. Ennätysraudat tai hyvä treeni onkin nykyään mulle se suurin voimanlähde.
 
insensibility, mullekin pelottavinta on toi siirtyminen dieetiltä nyttenkin normaaleihin pieniin plussiin. Onneks mulla valmentaja auttaa tekemään ruokasuunnitelmat ja tietää taustat. Ammattilaisen tuki on tosi tärkeetä varsinkin ruuan kanssa pelaamisessa dieetiltä plussille ja toisinpäin.
Mä oon kans löytäny ton salillakäymisen ihan uudella tavalla. Viimevuonna se oli pakonomasta, ja nyt mä haluun mennä sinne, koska tiedän et voin kehittyä ja kasvaa. :) Vaikka se tulee kuin itestään, rytmit on jo niin selvät ja päivät jolloin käyn, että en koe mitään superinnostuneisuutta kun lähden kävelemään salille. Koen sen normaalina, koska salilla mulla on lähes aina stressivapaa vyöhyke ja kivaa treeneissä (kivuista huolimatta ;) )
 
Mikä tossa on sairasta? Tyhmyyttä on tietysti syödä 1000kcal/d, siitä voi syyttää vaan itseään. Muuten olit vaan omaksumassa erillaista elämäntapaa. Jos haluaa niitä oikeita tuloksia, pitää olla valmis treenaamaan sen mukavuusalueen ulkopuolella. Ei se riitä koviin tuloksiin että käyt 3x viikossa pomppimassa stepperillä mukavuusssykkeillä NRJ:tä kuunnellen ja hyräillen..
 
Täytyy yrittää kysyy vakavasti ettei mee trollailuks: mistä vitusta noi syömishäiriöt on lähteny? Mä en usko että satavuotta sitte oli anoreksiaa ja muita. Sitä syötiin sillon ku oli ruokaa tarjolla ja nälkä :jahas: Ahmimishäiriö vasta paskapuheelta kuulostaakin, syömishäiriöksi sekin vissii lasketaan? Ruuasta nauttimista se mun mielestä vaan on. Ja tietty huonoa laihduttamismotivaatiota. Älkääkä nyt pahottako mieltänne saatana tälläsen skeptisen ihmisen höpötyksistä :D
 
Miesten on hankalampi "käsittää" nuo asiat, ja syömishäiriöitä miehillä on huomattavasti vähemmän. Nyky-yhteiskunnan ärsykkeet vaikuttavat luultavasti eniten syömishäiriöitten määrään, mm. ulkonäkö paineet median ja kaveripiirin osalta. Monesti esim. anoreksia alkaa muitten ongelmien kautta, kuten ylisuorittamisen kautta. Huono itsetunto ja itseltään liikaa vaatiminen johtaa joskus näihin ongelmiin. Myös kontrollin puute jossain asiassa: "minulla ei ole koulussa kavereita, en voi kontrolloida ihmissuhteita -> ylikontrolloin syömisiäni ja esim. kouluarvosanoja. Itsekin kuuluin aikasemmin ihmisiin jotka vähättelee PSYYKKISIÄ sairauksia, kunnes pikkusisko sairastui anoreksiaan. Ennen sairaalakäyntejä ja tiputuksia näin jäntä noin 2kk välein, ja joka kerta tapasin erilaisen ihmisen. Pahimmassa vaiheessa hän oli kuin haamu entiseen verrattuna. Todella hankalia sairauksia, ja loppuelämä pitää olla varpaillaan, vähän kuin alkoholistien. Ja älä mbulkvisti hättäile, ei kaikkea tarvitse/kannatakkaan ymmärtää :)

edit. muutama esim. sana poistettu
 
Komppaan bicepking9000:iä täysin. Mulla ainakin lähti siitä, että ainut asia, mitä pystyin hallita, oli syöminen.

Mä oon kans miettiny että mistähän noi kaikki on lähteny, mut mulle ainut järkevä syy on vaan ulkonäköpaineet mitä julkisuus ja muut ihmiset tuottaa. Varsinkin jos on jotain taustaa esim. koulukiusaaminen, niin se hankaloittaa tilannetta entisestään, koska sillon kaikki otetaan todella helposti itteensä.
Auta armias, jos joku kundi menee heittämään normipainoiselle likalle edes vitsillä, että hei läski lähe lenkille, niin mitä tästä seuraa?
 
Koskettaa tämä aihe sen verran läheltä että pakko vastata.

Omalta kohdalta joskus ala-asteen lopulla/yläasteen alussa alkoi syömisen kontrolloiminen mennä sairaanloiseksi. Long story short pahimillaan ajatusmaailma oli sitä etten voinut tanssitunnille lähteä kun oli niin lihava olo, en mennyt kaverien synttäreille/ mummon luokse koska siellä olis ollut pakko syödä herkkuja. Pidin kuitenkin itseni sellaisessa painossa että en mihinkään sairaalahoitoon joudu. Peilistä katsoi lihava ihminen, mutta tiesin että paino on pakko pitää tietyissä lukemissa että elintoiminnot pysyy ja ettei vanhemmat liikaa huomaa. Parantuminen alkoi tapahtua vasta kun huomasin kuinka rajoittunutta elämäni oli ja vaihtovuonna ajattelutapa muuttui paljonkin. En edelleenkään näe itseäni niinkuin muut näkee, mutta liikunta ei ole pakotettua ja en enää ole kiinnostunut yhtään vaakalukemista.

Ja tuohon (m/b)ulkvistin kysymykseen että miten nämä häiriöt alkaa niin käsittääkseni suurimmalle osalle ainakaan anoreksikoista ei kyse ole niinkään siitä että halutaan olla laihoja vaan itsensä kotrolloinnista. Mullakin se alkoi nimenomaan silloin kun muu elämä alkoi hajota käsiin niin jotain piti saada kontrolloitua jotakin niin mulla se oli sitten syömiset. Tunsi olevansa itsensä hallinnassa kun ei syönyt kuin sen pari omenaa päivässä. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta järjen kanssa ei näillä psyykkisillä sairauksilla ole ylipäänsäkään mitään tekemistä :rolleyes: En ikinä edes halunnut näyttää luurangonlaihalta, mutta en myöskään peilistä nähnyt että sitä kohti oltiin menossa.
Ahmimishäiriö on käsittääkseni että ensin ei syödä mitään ja sitten vedetään kaikki mitä kaupasta/kaapista löytyy. Jonka jälkeen mahdollisesti yritetään oksentaa. Ei siinä hirveästi ruuasta nautita :D. Itseasiassa monet syömishäiriöiset on ihan normaalipainoisia/ylipainoisia, ei se paino sitä häiriötä tee vaan ajattelutapa. Jos on menty jo niin pitkälle ettei voi normaalia elämää elää, silloin ollaan jo sairaita, tätä ei ihan oikeasti monet tajua vaan ajatellaan ettei itsessä ole mitään vikaa niin kauan kun bmi on normaali.
 
(m/b)ulkvist sanoi:
Täytyy yrittää kysyy vakavasti ettei mee trollailuks: mistä vitusta noi syömishäiriöt on lähteny? Mä en usko että satavuotta sitte oli anoreksiaa ja muita. Sitä syötiin sillon ku oli ruokaa tarjolla ja nälkä :jahas: Ahmimishäiriö vasta paskapuheelta kuulostaakin, syömishäiriöksi sekin vissii lasketaan? Ruuasta nauttimista se mun mielestä vaan on. Ja tietty huonoa laihduttamismotivaatiota. Älkääkä nyt pahottako mieltänne saatana tälläsen skeptisen ihmisen höpötyksistä :D
Click to expand...

Elämä on liian helppoa. Mitään perustarpeita ei tarvitse välttämättä itse osata tyydyttää, vaan päätä silittävä hyysäysyhteiskunta tarjoaa aina näennäistä turvaa. Sitten joku viisas psykopaatin piirteitä omaava henkilö tarjoaa panoksensa tähän samaan yhteiskuntaan tutkimalla ihmisten käytöstä ja päättämällä sitten mikä on normaalia käytöstä, mikä on häiriintynyttä ja mikä on sairasta.
 
Voishan sitä jonkun ajatuksen vaihtaa, vaikka tästäkin aiheesta löytyy ihan oma foorumikin ja tämä ei ehkä ole se kaikkein paras paikka hakea neuvoa.. Ensinnäkin haluan onnitella kaikkia teitä, jotka olette saaneet painonne suht normaaleihin lukemiin, koska se on ensiarvoisen tärkeää tuollaisen rääkin jälkeen minkä keho on joutunut kestämään. Mitä nopeammin sen painon saa takaisin normalisoitua, sitä parempi (vaikka sitten väkisin). Toisekseen, jos ette ole vielä hakeutuneet oikean ammattilaisen (psykoterapeutti ym.) puheille, suosittelen sitä lämpimästi sillä näiden asioiden kanssa ei kannata jäädä tappelemaan yksin. Vaikka ulkoisesti kaikki näyttääkin olevan kunnossa, pään sisällä täytyy tapahtua iso muutos, jotta häiriöistä todella pääsee eroon. IMO kaikkein huonoin vaihtoehto parantumisvaiheessa olevalle henkilölle on aloittaa sitä dietti/bulkki-syklittelyä ja ruokien tai kaloreiden laskemista (saati punnitsemista) mitä täällä harrastetaan paljonkin, koska se vain ylläpitää sitä kontrollointia, josta halutaan päästä eroon. Ette te sitä vaakaa tai kalorilaskuria tarvitse vähään aikaan, jos ollenkaan. Oon itsekin käynyt läpi kaikki mahdolliset paleot, vhh:t, gluteenittomat, vähärasvaiset kasvisruokavaliot ym. eikä niistä ole jäänyt käteen mitään muuta kuin lisää kontrollia syömiseen. Joku tolkku pitää tietenkin olla, mutta siinä vaiheessa kun vaaka kulkee kylässäkin mukana ja lasketaan jokaisen mustikan ja porkkanan hiilari(hyi)gramma niin ollaan menty todella pahasti metsään.

Ihan yleisesti:
-Ennen kaikkea, hoitakaa henkinen puoli kuntoon
-Älkää laskeko kaloreita, hiilareita, rasvoja tai proteiineja vaan syökää ruokaa
-Heivatkaa kaikki vaa`at hyvin kauas
-Nauttikaa ruokailusta ja kuunnelkaa kroppaanne
-Syökää usein muiden ihmisten seurassa mielellään toisten tekemää ruokaa eli tehkää ruokailuhetkestä sosiaalinen tapahtuma
-Unohtakaa se dietti/bulkki-ajattelumalli
-Syökää saadaksenne liikkua, älkää liikkuko saadaksenne syödä

Tsemppiä treeneihin! :whip:
 
Moi! Olen 22-vuotias kaveri, joka on aina tykännyt urheilla pienestä pitäen. Kirjoittelin pakkikselle n. 3 vuotta sitten, kun minulla oli vakava anoreksia 175cm/ 50kg. Talvella 2013 hoidin itseni hyvään fyysiseen kuntoon ja olin onneni kukkuloilla painoin kesällä 2013 n.70kg. Minulla oli lihasta ja sosiaalinen elämä hymyili taas sekä töitä riitti. Työni kuva on nykyisin myyntityötä kotonta käsin ja mielestäni olen hyvä siinä, mutta minun sairauteni on alkanut taas oireilla. Kävin ravitsemusterapeutilla 2vuotta sekä saman verran psykiatrilla myös ja olin sinut päänsisäisesti myös ajatusteni kanssa. Kesän jälkeen on tullut taas reenattua pyöräilyä sekä lenkkeilyä yms. No voin sanoa, että anoreksiani on saanut vallan koska minun kroppani palelee, kynnet siniset, verenkierto ihan mitätön ja naama valkoinen. Kaupassa aina olen ihan pihalla ja valkoinen naama,jonka takia ihmiset luultavasti katsovat. Tiedän, että minulle on tullut taas noita ns. ajatuksia mitkä pitäisi sulkea pois. Haluaisin vaan kysyä miten hemmetissä voin olla näin tyhmä ja aina vaan tehdä samoja virheitä. Tiedän, että pakkohan sen elimistön on näyttää jollakin tavalla jos 3kk putoaa 70kg---> 56kg ja pituus on n.178cm nykyisin. Pelkään, että en toista kertaa selviä tästä vaikeasta ilman, että nyt tapahtuu se käännös parempaan. Luulin, että en tule enää näkemään heiveröistä kaveria, mutta 3kk sumussa eläneenä taas vuosien taukojen jälkeen nään sen kaverin. Olen oppinut elämästä paljon, mutta en osaa kunnioittaa itseäni niinkuin muita ihmisiä. Olen mies, mutta silti niin hauras ihminen sisältä. En tunne itseäni ja haluaisin todellakin sellaisen kropan, jonka kanssa olen sinut. Sellaista kehoa johon olisin tyytyväinen en tiedä löydänkö koskaan, mutta haluan kuitenkin tsempata tilanteessani. Verisuonet ohuen ohuet ja kananlihalla iho, mutta silti pitää aina toistaa ja toistaa tekemiset päivittäin. Syön hyvin, mutta ns. paskaa eli karkkia,limua,toffeeta,suklaata kilokaupalla ja ruokahalu on mitätön. Toivottavasti en avautunut liikaa, mutta mielestäni olen vuosien tauon jälkeen avannut sanaisen arkkuni täälläkin ja toivottavasti en ole yksin...
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom