Penkki tekniikka..

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja beach
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Itse olen juuri tällainen 90-100 kilon penkkaaja, jota ei voisi vähempää kiinnostaa penkkitulos, eikä juuri muutkaan tulokset. Kunhan saisi tähän riukuun kunnolla massaa lisää.

Rintatreenin pääliikkeenä toimii nykyään vinopenkki käsipainoilla. Mutta jos joskus teen tasapenkkiä, nousevat jalat ihan salettiin penkille. Itse saan silloin keskityttyä paremmin rinnalla puristamiseen, kun taas jalat maassa tehdessä tulee väkisin painettua persettä irti penkistä ja selkää kaarelle. Maksimia en ole kokeillut puoleentoista vuoteen (silloin 97,5, ja kyllä, jalat oli penkillä), mutta suoraan sanottuna ei ole jaksanut maksimit kiinnostaa kun massaa on tullut bodytreenillä mukavasti (65 -> 77kg samoissa rasvoissa).

Sakaelin kanssa olen asiasta täysin samaa mieltä. Mutta motivaattorinsa kullakin. Aikaisemmalla treenipaikalla kävi lähes joka päivä amisporukka kokeilemassa paljon irtoo penkistä. Kovaa ähellystä hirveillä cheateilla. Siinä ei paljoa suoritustekniikkaa katsottu, kunhan raudan sai liikkeelle. Sitten taas oma porukka ei paljoa tuloksia katsellut muuta kuin vaa'asta ja rasvamittauksista, okei, ehkä joskus vähän :nolo:

Turha kuitenkin on käydä muille avautumaan, jos on eri tavoitteet. Tehköön kukin tyylillään bodya tai voimaa. Kumpaankin suosittelen silti puhdasta tekniikkaa, ihan jo loukkaantumisien välttämiseksi. Cheattaaminen on jo itsensäkin huijaamista.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
purepower sanoi:
Huoh

Sellanen hauska juttu tuli mieleen,että kaikki ketkä sanoo,että mitä väliä sillä on paljon nousee penkistä on järjestäen jotain 90kilon penkkaajia joita vituttaa kun joku muu kehittyy,en väitä että ite olisit tällanen ,mutta ainaski mun tutut jotka vinkuu aina tästä asiasta on ite vitun heikkoja.
Ja Ainaski mulle on yks vitun hailee,että minkä kokoset mun lihakset on kunhan rauta nousee.

Minä myös, paitsi penkistä ei edes nouse tuo 90 Kg :lol2:
Eikä pahemmin juuri kiinnosta. Itselle tärkeää että tulokset näkyy pelistä, vaalta tai mittarilla. Kun treenaa myös ulkonäöllisistä syistä niin maksimeilla ei ole paljon väliä.
Muutos kropassa parempaan suuntaan ennemmin kuin että olisi hurja ykköstulos joissain liikkeessä.
Mielummin teen kotona vaikutuksen omaan kultaanikin ottamalla paidan pois kuin vääntämällä kovan penkkiykkösen naisen nähden..
 
screwdriver sanoi:
Mielummin teen kotona vaikutuksen omaan kultaanikin ottamalla paidan pois kuin vääntämällä kovan penkkiykkösen naisen nähden..

"Vääntämällä penkkiykkösen naisen nähden" Mitä vttua.. On siinäkin motivaatio, että treenaa miellyttääkseen toisia.
 
Force sanoi:
"Vääntämällä penkkiykkösen naisen nähden" Mitä vttua.. On siinäkin motivaatio, että treenaa miellyttääkseen toisia.

Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

<b>"..jotain 90kilon penkkaajia joita vituttaa kun joku muu kehittyy.."</b>

Totesin ettei minua ainakaan vituta.

<B>"Itselle tärkeää että tulokset näkyy pelistä, vaalta tai mittarilla. Kun treenaa myös ulkonäöllisistä syistä niin maksimeilla ei ole paljon väliä"</b>

Kenelle tämä on tärkeeää, itselleni vai miellyttääkseni toisia?
Kun omasta mielestä näyttää hyvälle, niin se myös tuntuu hyvälle.

Lopuksi totesin esimerkin siitä miksi penkkituloksella ei ole mitään merkitystä minulle. Tätä kohtaa viestissäni ei tarvinnut ottaa kovin tosissaan, ilmeisesti joku ei ymmärtänyt..
 
screwdriver sanoi:
Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

Kirjoitit aika selkeästi tuossa vaikutuksen tekemisestä toiseen. Vaikka treenaisikin pelkästään peili mittarinaan, niin come on, 90 kilon penkki? Treenissä on parantamista.
 
Zone-sarja -42%
Itse vedin 3 vuotta cheatilla, tai no en ihan alussa kun ei ollut vielä kehityspaineita. No 1,5 vuotta sitten selkä teki tenän ja cheattailu loppui siihen. Eli cheattaaminen on vähän sama kun kusis housuihinsa, paitsi ettei se lämmitä edes aluksi.

Nyt sitten väännetään jalat ilmassa ja jos kukaan ei ole auttamassa niin sitten viimeinen vedetään cheatilla ylös. Minulta on kysytty useinkin että paljonko nousee penkistä, en tiedä mistä johtuu mutta ei hävetä sanoa sitä nykyistä huomattavasti pienempää tulosta. Meillä töissä yksi möhis elvistelee kuinka se vetää penkissä isoilla romuilla pitkiä sarjoja. No ihmettely loppu siihen kun näki miten se niitä teki, tanko jäi semmoset 15 cm rinnasta, se siitä. Penkkaustyylejä on niin montaa sorttia, että sitä on turha puheenparrellla vertailla. Ei kun salille ja puhtaalla jalat ilmassa ilman pompautusta tekniikalla kisaamaan jos nyt kisata pitää.
 
Force sanoi:
Kirjoitit aika selkeästi tuossa vaikutuksen tekemisestä toiseen. Vaikka treenaisikin pelkästään peili mittarinaan, niin come on, 90 kilon penkki? Treenissä on parantamista.

:lol2: nyt mulla on hauskaa, sori vaan.
 
vilho_kanuuna sanoi:
Penkkaustyylejä on niin montaa sorttia, että sitä on turha puheenparrellla vertailla.

Jos mahdollisimman vertailukelpoisen liikkeen haluaa, niin se on maastanosto. Eksentrisen vaiheen puuttuminen tekee huijaamisen mahdottomaksi, reisikannatus pois lukien.
 
Onko muilla sama homma, että salilla ollessa kiinnostavat tulokset ja sitten kun on päästy kotiin kiinnostaakin lihasten koko? :D Näin ollen esim. penkkiä tehdessä kiinnostaa tulokset, mutta kotona taas harmittelee pieniä rintalihaksia. Kyllä se elämä on vaikeeta. :P
 
Tyhmä kysymys aiheeseen liittyen :nolo: lasketaanko penkkitulokseen se tanko mukaan? Sehän painaa ~20kg, vai? olen kokeillut penkkiä vasta pari kertaa, ja pienenä tyttönä nostin vain 5kg laatat molemmissa päissä...
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Sam Earch: Eeei... Johtuu ehkä siitä ettei kummassakaan oo hurraamista. Mistä se Force nyt oikein alunperin pillastui?

Tanko lasketaan mukaan.
 
Force sanoi:
Vaikka treenaisikin pelkästään peili mittarinaan, niin come on, 90 kilon penkki? Treenissä on parantamista.

Kamaan, vedä tuolla samalla kenttälapionaamalla seuraava lausahdus: "Kyrpänaamat, teitä ei ole olemassa. Eksentrisen kyrpänaamasimmonsmenninkäisen puuttuessa homma on mennyt reisille kannatuksesta riippumatta." Otan vastuun, että joku nauraa.
:david:
 
rafael30 sanoi:
Mistä se Force nyt oikein alunperin pillastui?

mmmitä? En ole pillastunut missään vaiheessa. Täällä on sellainen meininki, että kun esittää eriävän mielipiteen ja kommentoi kovasanaisesti, niin se koetaan jonkinlaisena hyökkäyksenä ja ruetaan pillastumaan.
 
Force sanoi:
Kirjoitit aika selkeästi tuossa vaikutuksen tekemisestä toiseen. Vaikka treenaisikin pelkästään peili mittarinaan, niin come on, 90 kilon penkki? Treenissä on parantamista.

Grow up! :wall:
 
Force sanoi:
Jos mahdollisimman vertailukelpoisen liikkeen haluaa, niin se on maastanosto. Eksentrisen vaiheen puuttuminen tekee huijaamisen mahdottomaksi, reisikannatus pois lukien.

Luulenpa ettei kukaan sen jälkeen, kun tanko on pysähtynyt reisiin, enää vedä sitä loppuun asti...
 
Force sanoi:
mmmitä? En ole pillastunut missään vaiheessa. Täällä on sellainen meininki, että kun esittää eriävän mielipiteen ja kommentoi kovasanaisesti, niin se koetaan jonkinlaisena hyökkäyksenä ja ruetaan pillastumaan.

Ei täällä sulle pillastuta, täällä nauretaan sulle. Sun äitis nauraa sulle, sun mummos jättää sut jyrän alle, Lauri Törni hieroo karvaisia kiveksiään sun naamaan ja se häpee sua vielä päälle. Sä nöyyyyyyyyyryyyytät ittees, häpee ittees, mee ittees, tuu ittees. Mee westsidebariin.
:hyper:
 
Hyzenthlay sanoi:
Tyhmä kysymys aiheeseen liittyen :nolo: lasketaanko penkkitulokseen se tanko mukaan? Sehän painaa ~20kg, vai? olen kokeillut penkkiä vasta pari kertaa, ja pienenä tyttönä nostin vain 5kg laatat molemmissa päissä...

Tähän ei kukaan tainnut vastatakaan eli lyhyesti : lasketaan tanko mukaan. Eli jos oli normaali 20kg tanko niin 20+2*5 = 30kg penkki!
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom