FIGURE PRO Paula Ranta

Eikös Oulussa ole ollu tapana et mitään hormonaalista korvaushoitoa on aivan saatanan vaikea saada. Arvot on alle viitteiden eikä silti hoitoa heru. On sitte testot tai kilpirauhanen ni porukka hakee muualta hoitoa
Ei ainakaan omien tai tuttavien kokemusten perusteella ole ollut, en tiedä sitten onko asiat muuttuneet ja ennen ollut noin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jos arvot on viitteiden alapuolella niin voisi sitä kokeilla,valmiiksi huonot arvot ei siitä huonone.Voi parantaa mielialaa ja työkyky parantua.
Itse en saanut hoitoa,s-testo 6.8, 7.2, 7.8,kolme eri mittaus kertaa.Olin silloin 28vuotias natikka,salilla käynti näkyi ulkonäössä,joka varmaan ratkaisi hoidon eväyksen.
Ilta-lehdessä oli viime vuoden puolella tutkimus jonka mukaan testo hoito ei vaikuta sydän terveyteen,ja on varmasti tutkimuksia jotka ovat päin vastaisella kannalla.
Millä tämä perusteltiin ettet saanut? Joskus sairaalassa hoitoa perustetaan muissakin tiedejulkaisuissa kuin Iltalehdessä julkaistuihin tutkimuksiin.
 
Millä tämä perusteltiin, ettet hoitoa saanut? Ja oliko puutteelle selvitetty joku syy? Joskus sairaalassa hoitoa perustetaan muissakin tiedejulkaisuissa kuin Iltalehdessä julkaistuihin.
Endrologi kysyi olenko kuuria hakemassa ja käytänkö aineita,ilmeisesti leimasi minut väärinkäyttäjäksi.
 
En minä käytä aineita ja olen miäs.
Mut ootko itte tollasten naisten ihailija, jotka puhuu virilisaatio äänellä?

Se on kauheen kuullosta ja näköistä kun nainen vaihtaa sukupuolta, ja sitähän se on nais bodareilla.

No sama se mulle on, jos joku haluaa murista matalalla saundilla. No jos joku murahtelis tuollasella äänellå, mutta muuten olis täysin naisellinen, niin ei mua haittais. Sitte taas jos hiukset on mallia Homer Simpson ja leuka Selänne, nii eri homma.
 
Ketä te kuvittelette olevanne? Olette ihan samanlaisia nobodyja lääkärin vastaanotolla kuin kaikki muutkin. Tuskin edes muistavat teitä enää, kun seuraava potilas astuu ovesta sisään.
Kuule.
Jos olet käynyt sotaa vipareilla ja olet kulmasoudun veteraani niin takuulla muistaa!!

Kuka voisi unohtaa verenpainemittauksessa turpovat käsivarren verisuonet?!

Nyt valoja päälle! 🙄
 
No sama se mulle on, jos joku haluaa murista matalalla saundilla. No jos joku murahtelis tuollasella äänellå, mutta muuten olis täysin naisellinen, niin ei mua haittais. Sitte taas jos hiukset on mallia Homer Simpson ja leuka Selänne, nii eri homma.
Ai sattana, siis sulla on tommonen fetissi, että nainen on hormoneilla tehnyt itsensä transuksi ja se kiihottaa.
Joku tällä palstalla aikoinaan sanoi että se on "uber-seksikästä" kun horkka naiselta tulee sen miehekkyden alta pieni "naisekkuus".
Olitko se sinä?

Tunnettuahan on että nais bodarit ovat käytännöllisesti vaihtamassa sukupuolta mieheksi, virilisaatio pukkaa päälle ja tulee kaljuuntumista ja parran kasvua, mikä on miesten juttu, minkä minun biologian opettaja sanoi että miehinen testosteroni aiheuttaa miehisen tukan lähdön ja parran kasvun.

Itselläni näin tapahtuu, että hiusraja vetääntyy ja koko ajan parrankasvu lisääntyy - mies kun olen.
Näytän kohta Jason Stathamilta, eli sänki päässä ja leuassa.

En nyt muista sitä jonkun kehonrakennusliiton naista joka kaljuuntuu, pistäkää kuvaa jos tiedätte. Niin hänellä testosteronin käytön takia on alkanut hiusraja vetäytymään, kuin miehellä, niin hän teki sen ratkaisun että veti niin sanotut sivukaljut, tyyliin Eva Wahlström, joka hänellä oli muoti juttu.
 
Niin mää tosiaan kirjoittelin, onnittelut oikeasta oivaltamisesta.
Nyt jos vähän tarkennat, niin onko sulla oikeasti tommonen fetissi vai oliko viestisi sarkasmia, kun se on vaikea tällä tavalla kirjoittaen vaikea saada selvää.

En tuomitse jos fetissiä pukkaa, meitä on joka lähtöön.
 
Onhan tuo normaalin heteromiehen korvaan kamalaa kuunneltavaa kun nykyään Pajulahtikin kuulostaa narinoineen aivan mieheltä ihan kuten Allonenkin jotka hiljan olleet noissa Miken podcasteissa. Mutta aina löytyy niitä ketkä ovat tyyliin heti muna kädessä vatkaamassa kun näkevät tai kuulevat kunnon roinanaisen puhuvan.
 
Lääkäreihin liittyen... hekin ovat vain ihmisiä ja heillä osalla on ennakkoluuloja potilaita kohtaan ja jopa oman elämän traumoja, jotka vaikuttavat hoitotoimenpiteeseen. Esimerkiksi alkoholistit ovat osan mielestä alinta kastia, koska esim. oma isä tai äiti on tai on ollut sellainen. Potilasta kohtaan saatetaan tiedostamattaan kokea vihantunteita yms. jotka vaikuttavat hoitoon. Ikävä asia, mutta totta. Samanlaista kuulee olevan myös korvaushoidoissa. Tiedä sitten mistä se johtuu?
 
Nyt jos vähän tarkennat, niin onko sulla oikeasti tommonen fetissi vai oliko viestisi sarkasmia, kun se on vaikea tällä tavalla kirjoittaen vaikea saada selvää.

En tuomitse jos fetissiä pukkaa, meitä on joka lähtöön.

Onhan tuo normaalin heteromiehen korvaan kamalaa kuunneltavaa kun nykyään Pajulahtikin kuulostaa narinoineen aivan mieheltä ihan kuten Allonenkin jotka hiljan olleet noissa Miken podcasteissa. Mutta aina löytyy niitä ketkä ovat tyyliin heti muna kädessä vatkaamassa kun näkevät tai kuulevat kunnon roinanaisen puhuvan.

Se tuskin on se ääni joka miehiä vetää puoleensa.
Vaan siitä naisesta tykätään äänestä huolimatta.

Kukaan kun ei ole täydellinen.

Joku voi olla oikeen mukava, kiva, hyvä vaimo, tienata paljon jne. Mutta on ylipainoinen.

Toinen taas täydellisellä kropalla varustettu, mukava, kaunis mutta tyhmä.

Jne jne.

Itse en ainakaan koskaan ole tavannut NS. Täydellistä naista eikä sellaisia varmasti ole olemassakaan, kaikista löytyy jotakin "vikaa" kuten miehistäkin.

Jos tarjolla olisi kaikin muuten puolin miltei täydellinen pakkaus, mutta ääni olisi matala niin eipä minua vittuakaan se ääni siinä enää haittaisi.

Jollekin toiselle voi toki naisen ääni olla tärkein valinta kriteeri, mutta itseäni ei matala ääni häiritsisi, eipä tuo omakaan narina niin kovin kauniille kuulosta.
 
No mikäs sen seksikkämpää kuin nainen kuulostaa mieheltä ku tulee takaapäin.Tulee ihan mieleen nuoruuden seikkailut sisiliassa,siellä naisilla oli Strap-On vyöt ja kyyti oli todellakin kuin oltas oltu kuumalla safarilla.
Suomessa on erilaista.

Suomessa onki usein hoettuna kakkakekkereitten jälkeen sanonta:
"Yhtä tiukkako sisiliainen satamapoika"
Istut baarissa niin vitosella ottivat suihin pöydän alta.
Wärkkäri tietää nämä "nuoret ja seksikkäät,hoikat pojat"
 
Juu juu, ei kukaan oo täydellinen, mutta horkka ääni on ihan eri asia.
Kuulostaa mieheltä, tiätsä?
 
No mikäs sen seksikkämpää kuin nainen kuulostaa mieheltä ku tulee takaapäin.Tulee ihan mieleen nuoruuden seikkailut sisiliassa,siellä naisilla oli Strap-On vyöt ja kyyti oli todellakin kuin oltas oltu kuumalla safarilla.
Suomessa on erilaista.

Suomessa onki usein hoettuna kakkakekkereitten jälkeen sanonta:
"Yhtä tiukkako sisiliainen satamapoika"
Istut baarissa niin vitosella ottivat suihin pöydän alta.
Wärkkäri tietää nämä "nuoret ja seksikkäät,hoikat pojat"
Ei helevetti, sulla on sana hallussa,😂😂😂 ja joo nuo Wärkkärin sexyt pojat, uuuh! Ja lääh!
Wärkkäri vois tulla kaapista pois.

Nyt meni mullakin huumorin puolelle, laitan korkin kiinne ja unta sohvalla pollaan - mutta siitä voitte olla varma että känniunta en näe nuorista pojista, vaan tisseistä. Good night
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom