Patellajänne *poks*, mitä kyykyn tilalle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja s18
  • Aloitettu Aloitettu

s18

Liittynyt
31.10.2014
Viestejä
302
Niin siinä sitten kävi että liukastuin pihalla ja jalkaterä kävi ~90 asteen kulmassa sivulla. Patellajänteen kiinnityskohdassa säärenpuolella tuntui samantien ikävältä ja selvä "terävä" paukamahan siihen kohtaan nousi ja on kipeä. Tapahtumasta on nyt 3 viikkoa aikaa, ja edelleenkin kyykkääminen on mahdotonta edes omalla painolla koska kipu pakottaa viemään painon täysin terveen jalan puolelle, ja siitä huolimatta tuo revennyt puoli tulee kipeäksi.

Hoitona oli nyt aluksi viikon buranakuuri, ja sen jälkeen päivittäinen jääpussihoito, sekä etureisien venyttely ja rullailu sekä foamrollerilla että lacrossepallolla jottei ainakaan etureisien kireydet pahentaisi tilannetta.

Mutta sitten itse ongelmaan, eli millä minä nyt tuon kyykyn korvaan? Viimeinkin saanut näihin rimppakintuihin muutaman sentin lisää ympärysmittää kyykkyä tekemällä, ja nyt tuo mahtiliike vietiin minulta, joten jotain on pakko keksiä ettei koivet kuihdu kokonaan pois. Reisiojennusta ja prässiä olen vemputtanut pitkiä ~20-30 toiston sarjoja, mutta en oikein usko että niistä on muuta hyötyä kuin henkinen helpotus siitä etten etureisiä unohda ihan kokonaan.

Mave onnistuu mutta sitäkään ei enempää kuin kerran viikkoon viitsi kiskoa että selkä ei ylirasitu.

Eli miten olette vastaavassa tilanteessa ratkaisseet ongelman? polvisiteillä kiertämällä pelkästään tuon patellan alueen? Kinesioteipillä? "Normaalia" polvisiteiden käyttöä en mielellään opettelisi koska pitkillä sarjoilla sekään ei ole hyvä asia. Hyvät lämmittelyt ja venyttelyt ennen treeniä polvenlämmittimineen on kokeiltu mutta ei menestystä.

Vai olisiko jotain hyviä etureisiliikkeitä joilla tällaisen vamman kanssa pystyisi ajamaan jalat loppuun? Portaita alaspäin kävely ei ole yksi näistä liikkeistä, koska se sattuu ;)
 
Ei ne reidet siitä samantien mihkään katoa. Toisin kun jos jatkat nyt polven rasitusta ja kohta se menee kunnolla paskaks sitten ollaan lekurin veitsen alla, arvaa katooko ne reidet sen jälkeen kun et tee moneen kuukauteen mitään sillä jalalla?
Mieti nyt oikeasti jos et ees pääse omalla painolla kyykkyy ilman kipuja kannattaako sitä jalkaa rasittaa...
Ilmeisesti lääkärissä käyty kun on burana kuuria ja jääpussia käsketty pistämään.
 
Jep, lääkärillä tuli käytyä ja ohje oli tosiaan tuo.

Muutenkin olet ihan oikeassa, minulla tuli hieman huonosti ilmaistua tuo oma pointtini, yritänpä uudestaan :)

Eli tarkoitus on tosiaan odottaa kunnes tuo polvi on kivuton, ennenkuin sillä aletaan kunnolla treenaamaan. Mutta selvästi tuo kyykky tulee olemaan se liike jossa kaikkein pisimpään tuo polvi tulee vaivaamaan koska patella joutuu siinä rasitukseen. Eli mitäs liikkeitä kyykyn tilalta olisi hyvä tehdä siihen saakka että polvi kestää kyykkäämistä? Veikkaan että tässä menee useampi kuukausi ennenkuin uskaltaa edes ajatella seuraavan kerran kyykkytreeniä.
 
Mutta selvästi tuo kyykky tulee olemaan se liike jossa kaikkein pisimpään tuo polvi tulee vaivaamaan koska patella joutuu siinä rasitukseen.

Patella-jänne rasittuu aivan missä tahansa etureisiliikkeessä, joten sinällään ihan sama. Kyykyssä se tietty rasittuu helposti enemmän kuin vaikkapa reiden ojennuksessa, koska ojennuksessa on mahdollista käyttää niin paljon pienempää kuormaa. Mut etureittä ei voi käyttää ilman patella-jännettä.
 
Sitten kun pystyt kivuttomasti kyykkäämään omalla painolla, ala pikkuhiljaa lisäämään painoja. Siihen asti panosta yläkroppaan, kun kerrankin voi niin luvan kanssa tehdä! :)
 
Mutta selvästi tuo kyykky tulee olemaan se liike jossa kaikkein pisimpään tuo polvi tulee vaivaamaan koska patella joutuu siinä rasitukseen. Eli mitäs liikkeitä kyykyn tilalta olisi hyvä tehdä siihen saakka että polvi kestää kyykkäämistä? Veikkaan että tässä menee useampi kuukausi ennenkuin uskaltaa edes ajatella seuraavan kerran kyykkytreeniä.

Patella-jänne rasittuu aivan missä tahansa etureisiliikkeessä, joten sinällään ihan sama. Kyykyssä se tietty rasittuu helposti enemmän kuin vaikkapa reiden ojennuksessa, koska ojennuksessa on mahdollista käyttää niin paljon pienempää kuormaa. Mut etureittä ei voi käyttää ilman patella-jännettä.

Ei voi yleistää noin... minulla kun patellajänne jokunen vuosi sitten (2011) leikattiin, niin yksi pahimmista liikkeistä sille ja pitkään oli reidenojennus. Nyt vasta vajaan vuoden olen pystynyt sitä kivutta tekemään. Johtuu siitä, että sehän on vain ja ainoastaan etureittä ja patellajännettä mikä siinä työskentelee. Siinäkin meni pitkään, että pystyin prässiä tekemään ilman kipua. Patellan kannalta paras ja pitkään ainoa liike mitä pystyin kivutta tekemään ja mikä jossain määrin myös etureiteen ottaa oli voimanostotyylin kyykky... eli leveä jalka-asento ja sääri pysyy kokolailla pystysuorassa.
 
Tota leveetä kyykkyä mäkin olisin tarjonnut. Itellä tulehtu joskus patella ja ei pystynyt pitkään aikaan tekemään muuta kuin maljakyykkyjä kahvakuulalla ja face-the-wall-squat-liikettä. Mavea pysty tekemään levytangolla semiraskailla painoilla. Ja parantuminen kesti vuosia.
 
, niin yksi pahimmista liikkeistä sille ja pitkään oli reidenojennus. Nyt vasta vajaan vuoden olen pystynyt sitä kivutta tekemään. Johtuu siitä, että sehän on vain ja ainoastaan etureittä ja patellajännettä mikä siinä työskentelee.
Sama tuli heti mieleen. Reidenojennus on myös rustovaurioiselle polvelle kaikista pahin liike.
Vähän kiinnostaisi tietää minkälaisesta lääkäristä on kyse?
Kuvattiinko mitenkään? Jos on pienintäkään syytä epäillä patellajänteen repeämää niin burana ja jää tuntuu aikalailla hoitotakuun viivyttelyltä...
 
Tuo voimanostotyylin kyykky voisi toimia hyvinkin koska prässiäkin pystyy tekemään kun polvikulma ei mene niin pieneksi että aiheuttaisi venytystä patellaan. Muistelen vain että leveä kyykky aiheutti jotain ikäviä tuntemuksia lonkkaan ja siitä syystä siirryinkin bodikyykkyyn. Mutta pitänee aikanaan tutkiskella kunhan sinne asti pääsee.

Vähän kiinnostaisi tietää minkälaisesta lääkäristä on kyse?
Kuvattiinko mitenkään? Jos on pienintäkään syytä epäillä patellajänteen repeämää niin burana ja jää tuntuu aikalailla hoitotakuun viivyttelyltä...
Ihan työterveyslääkäristä oli kyse, ja mitään kuvauksia ei tehty. Kipukohta on siis juuri siinä jänteen kiinnityskohdassa sääriluun puolella jossa terveenkin polven puolella tuntuu ja näkyy selvä patti. Loukkaantuneella puolella toki paljon isompi patti ja kipu siihen lisukkeena.

Eilen otin tehostetun jääpussisession illalla ja testailin istuskella alas sohvalle vähän boksikyykyn tyyliin pelkästään alasmenoa treenaten ja ainakaan siinä ei polvi valittanut mitään. Ylös en uskaltanut yrittää ilman käsillä auttamista ettei ainakaan siitä kipeydy. Tänään polvi on parempi kuin eilen, eikä portaissa alaspäin kävelykään enää sattunut ainakaan aamulla. Jospa tämä tästä.
 
Mites rappusten nousu? Tekeekö kipeetä? Varaudu sitten siihen, että toi kipu on sun kaverinas kuukausista vuosiin.. mulla vaivannut kesästä 2013, ja nyt vihdoin parit kyykkytreenit onnistunut jo ilman sidettä polvessa. En alkuun edes kuntouttanut tota mitenkään, jätin treenit kokonaan pois (no kesä) puoleks vuodeks, ja ei helpottanut pelkkä lepo ei sitten yhtään. Muttamutta nytten viimesen puolenvuoden aikana alkanut kuntouttelee tota enempi, joka päivä ja näyttäs todella hitaasti sieltä kivut helpottavan. Jumalattoman pitkii venytyksii etureiteen, kaulimella hieronut ja kinesioteippiä kuukaus takaperin fyssarilla laitettiin. Onnistu viime viikolla jo kyykyt ilman sidettä, mutta vain levällä asennolla ja jalassa addun power perfect 2:set.. ilman korkoo kantapäässä ei tuu mitään. Tsemppiä, tää on vittumaisin vaiva tähän mennessä, edes toinen polvi ei vituta nii paljoa vaikka siinäkin eturistiside poikki.

Jos näitte viimeviikolla kaverin tekemäs kyykkyä ja hymyilevän. se olin minä :)

Lisäys: Suosittelen käymään magneettikuvauksessa!

Lisäys2: Nilkkapainoilla reidenojennuksia treenin jälkeisenä iltana, pitää vissiin aineenvaihduntaa siellä käynnissä..
 
Rappusten nousu ei oikeastaan satu ollenkaan, alaspäin kävely sen sijaan ottaa välillä tuohon kipeään kohtaan.

Tänään vetelin mavea ja prässiä jalkatreeneissä eikä kipua tuntunut ~ollenkaan. Huominen näyttää että ärtyikö silti mutta toistaiseksi tuntuu ihan hyvältä.
 
Toivottavasti sulla on vähän helpompi vamma, mulla prässi tekee sitä enemmän kipeetä mitä enemmän yritän saada ottamaan etureisiin, mave on kivuton onneksi! Huomenna taas kyykkyjä, oikeen odottaa että pääsee, onse vaan niin kivaa jossei ylimääräsiä kipuja ole :)
 
Jumalattoman pitkii venytyksii etureiteen, kaulimella hieronut ja kinesioteippiä kuukaus takaperin fyssarilla laitettiin. Onnistu viime viikolla jo kyykyt ilman sidettä, mutta vain levällä asennolla ja jalassa addun power perfect 2:set..

Noista siteistä ja kinesioteippauksista sen verran että oliko kinesioteippaus jotakin tämäntyylistä?:
[video=youtube_share;N8lWTQsMKJo]http://youtu.be/N8lWTQsMKJo[/video]
[video=youtube_share;aPkmo5Xqqtw]http://youtu.be/aPkmo5Xqqtw[/video]

Ja tarkoitatko siteillä ihan normaaleja polvisiteitä vai jotakin eksoottisempaa vaihtoehtoa?

Luulen että sitten aikanaan kun uskaltaudun kyykkyä kokeilemaan, niin ainakin henkiseksi tueksi tarvin jonkinsortin teippausta tai sidettä.
 
Ok. Äkkiä parani. Jos kestää prässin niin kestää kyykynkin. Ei ne polven osalta ole juurikaan erilaisia liikkeitä.

Patellajänne POKS kuulosti aika paljon pahemmalta.
 
Ok. Äkkiä parani. Jos kestää prässin niin kestää kyykynkin. Ei ne polven osalta ole juurikaan erilaisia liikkeitä.

Patellajänne POKS kuulosti aika paljon pahemmalta.

No ei tuo vielä tosiaan kunnossa ole, edelleen tietyissä asennoissa tuntee kovastikin kipua kun testailee, mutta ehkäpä *poks* olisi paremminkin pitänyt olla *reps*.

Monta viikkoa tässä varmasti vielä hissutellaan ennenkuin uskaltaa kyykkimään. Itselläni kyykyissä takareidet osuu pohkeisiin mutta prässissä (pienien painojen lisäksi) polvikulma jää paljon isommaksi (~90 astetta) joten tuolle patellan kiinnityskohdan alueelle ei tule samanlaista rasitusta ja venytystä. Eli ehkäpä se voimanostokyykky sitten voisi toimia kunhan tuntuu siltä että uskaltaa kokeilla.
 
s18: Teippaus näyttää lähes samalta.. sulla patella temppuilee siis tapaturman takia, tästä ei ehkä sulle iloa, mutta niille kenellä tullut rasituksen takia ja nimen omaan kyykyt tehny sen niin tämä! :

Selvensi todella paljon ja mikä tärkeintä, kertoo miten vamma hoidetaan pois, toisin kuin arvauskeskus lääkäri (fyssarikaan ei tienny sen paremmin) joka kirjotteli mulle ennemmin yhteensä yli vuoden saikkua!!

Siteenä käytin ihan normi painonnostisidettä, en vetänyt supertiukkaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Back
Ylös Bottom